Olen vähän onneton ja huolestunut, vaikka normaalisti olen itsevarma ja määrätietoinen ihminen. olemme seurustelleet poikaystäväni (hän 30, minä 23) kanssa vajaa puoli vuotta. Koko tämän ajan hän on ollut ulkomailla töissä, joten konkreettisesti olemme olleet yhdessä vajaan puolen vuoden ajan vain viikon kuukaudessa.
Mies on ihanan huomaavainen ja hellä ja olemme molemmat todella rakastuneita. Jonkin aikaa sitten teimme päätöksen että muutamme yhteen (mies muuttaa mun asuntooni, josta teemme yhteisen kodin). Viikkotolkulla odotin sitä hetkeä kun mieheni tulee lopullisesti Suomeen, tekstiviestejä ja meilejä sateli puolin ja toisin ja molemmat olemme olleet innoissamme pian alkavasta yhteisestä elämästämme..
Se suuri odotettu päivä oli eilen. Vietimme illan yhdessä toisiamme hellien, rakastelimme ihanasti ja mies oli taas niin suloinen herttainen itsensä. Ja mä sulin siihen tunteeseen taas ja taas uudestaan.
Mutta tänä aamuna mies ilmoitti lähtevänsä tapaamaan kavereitaan. Toki pyysi mua mukaan mutta flunssaisena päätin jäädä lepäämään. Mies on ollut nyt poissa koko päivän, tosin soitti vähän aikaa sitten ettei osaa vielä sanoa milloin on tulossa. Tiedän missä on ja kenen kanssa ja se on ok. Eli mustasukkainen tmv en ole. olen vaan niin sanattoman pettynyt siihen, että olemme olleet viikkotolkulla erossa ja mies joka päivä hokenut kuinka mua kaipaa. Ja nyt istuu mielummin päivää (ja iltaa..) kavereidensa kanssa kuin minun kanssani. En mielestäni ole mitenkään sitova tai itsekäs jos olisin halunnut hänen kanssaan viettää ihanan yhteisen vapaan lauantain. Kun on ollut niin sairas ikävä!
En ole näyttänyt enkä aio näyttää miehelle tunteitani. Esitän vaan että se on ok että on siellä. Ensinnäkin; mitä hyötyä olisi alkaa kiukuttelemaan. Haluan että mies viettää aikaansa minun kanssani koska itse sitä haluaa, ei siksi että minä vaadin. Ja toiseksi pelkään, että nalkuttamalla pelotan miehen kauemmas. Tää on meille molemmille aika uusi tilanne, niin kauan olemme molemmat asuneet yksin ja eläneet itsekästä elämää. Nyt meillä on avain samaan asuntoon ja mua pelottaa miten tää menee.
Toki ymmärrän että tiivis kaveripiiri ON tärkeä miehelleni, mutta mun mielestä asiat tärkeysjärjestykseen. Parisuhde tulee ensimmäisenä, niin mä olen aina asian ajatellut. Ja olen luullut että mieskin niin ajattelee.
En aio soittaa, en viestittää. Kulutan aikaani sairastaen ja jännityksellä odotan, mihin aikaan mies suvaitsee saapua. Yritän hillitä itseni mutta joka sekunti pettymys kasvaa suuremmaksi. Tiedän, että mies rakastaa minua, mutta juuri nyt sekään ei tunnu todelliselta. Oon vaan niin loukkaantunut.
Teenkö kärpäsestä härkäsen? Tuntuu vaan niin vittumaiselta kun niin kauan on kuunnellut miten mies kertoo ikävästään ja siitä että ihanaa kun saadaan kohta olle yhdessä. Nyt saisimme olla, koko ihanan rennon lauantain, vaikka sängyssä leikkien ja toisiamme hemmotellen.. tai miten vaan. Pääasia että yhdessä. Mielestäni mies on nyt itsekäs. Tai sitten valitsee mielummin jonkin muun (kaverit) kuin mut. MIKÄ PETTYMYS seurasi miehen odottamisesta.
Mies on ihanan huomaavainen ja hellä ja olemme molemmat todella rakastuneita. Jonkin aikaa sitten teimme päätöksen että muutamme yhteen (mies muuttaa mun asuntooni, josta teemme yhteisen kodin). Viikkotolkulla odotin sitä hetkeä kun mieheni tulee lopullisesti Suomeen, tekstiviestejä ja meilejä sateli puolin ja toisin ja molemmat olemme olleet innoissamme pian alkavasta yhteisestä elämästämme..
Se suuri odotettu päivä oli eilen. Vietimme illan yhdessä toisiamme hellien, rakastelimme ihanasti ja mies oli taas niin suloinen herttainen itsensä. Ja mä sulin siihen tunteeseen taas ja taas uudestaan.
Mutta tänä aamuna mies ilmoitti lähtevänsä tapaamaan kavereitaan. Toki pyysi mua mukaan mutta flunssaisena päätin jäädä lepäämään. Mies on ollut nyt poissa koko päivän, tosin soitti vähän aikaa sitten ettei osaa vielä sanoa milloin on tulossa. Tiedän missä on ja kenen kanssa ja se on ok. Eli mustasukkainen tmv en ole. olen vaan niin sanattoman pettynyt siihen, että olemme olleet viikkotolkulla erossa ja mies joka päivä hokenut kuinka mua kaipaa. Ja nyt istuu mielummin päivää (ja iltaa..) kavereidensa kanssa kuin minun kanssani. En mielestäni ole mitenkään sitova tai itsekäs jos olisin halunnut hänen kanssaan viettää ihanan yhteisen vapaan lauantain. Kun on ollut niin sairas ikävä!
En ole näyttänyt enkä aio näyttää miehelle tunteitani. Esitän vaan että se on ok että on siellä. Ensinnäkin; mitä hyötyä olisi alkaa kiukuttelemaan. Haluan että mies viettää aikaansa minun kanssani koska itse sitä haluaa, ei siksi että minä vaadin. Ja toiseksi pelkään, että nalkuttamalla pelotan miehen kauemmas. Tää on meille molemmille aika uusi tilanne, niin kauan olemme molemmat asuneet yksin ja eläneet itsekästä elämää. Nyt meillä on avain samaan asuntoon ja mua pelottaa miten tää menee.
Toki ymmärrän että tiivis kaveripiiri ON tärkeä miehelleni, mutta mun mielestä asiat tärkeysjärjestykseen. Parisuhde tulee ensimmäisenä, niin mä olen aina asian ajatellut. Ja olen luullut että mieskin niin ajattelee.
En aio soittaa, en viestittää. Kulutan aikaani sairastaen ja jännityksellä odotan, mihin aikaan mies suvaitsee saapua. Yritän hillitä itseni mutta joka sekunti pettymys kasvaa suuremmaksi. Tiedän, että mies rakastaa minua, mutta juuri nyt sekään ei tunnu todelliselta. Oon vaan niin loukkaantunut.
Teenkö kärpäsestä härkäsen? Tuntuu vaan niin vittumaiselta kun niin kauan on kuunnellut miten mies kertoo ikävästään ja siitä että ihanaa kun saadaan kohta olle yhdessä. Nyt saisimme olla, koko ihanan rennon lauantain, vaikka sängyssä leikkien ja toisiamme hemmotellen.. tai miten vaan. Pääasia että yhdessä. Mielestäni mies on nyt itsekäs. Tai sitten valitsee mielummin jonkin muun (kaverit) kuin mut. MIKÄ PETTYMYS seurasi miehen odottamisesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin pettymyksesi. Olisin varmasti itse reagoinut samalla tavalla. Mutta mutta...suhdetta jo usean vuoden eläneenä haluan sanoa, että tuo on tosi huono lähtökohta teidän suhteelle. Nimittäin fakta on se, että sinä tarvitsisit miehen, joka olisi tehnyt (huomannut tai tajunnut tehdä) erilaisen valinnan, eli olisi jäänyt luoksesi. Tunnet itsesi loukatuksi nyt? Entäpäjos huomauttaisit asiasta miehellesi...-niin hän tuntisi itsensä loukkaantuneeksi (pitäisit häntä ajattelemattomana). Eli ellei jompikumpi nielaise ja "anna olla", niin tulee pahaa mieltä. JA, itse olen sadatellut usein sitä, että miksi pitikin olla valmis niin hanakasti nielemään ylpeytensä silloin suhteen alkuaikoina (sellaisia me naiset yleisesti olemme). Sitten mies voi nimitellä naisensa muuttuneen "ihan kamalaksi" kun nainen lopulta kyllästyy aina vain nieleskelemään. No, tästä nyt tuli sekavaa. Vaan tuo sinun "odotan nyt vaan, enkä aio sanoa mitään" on ihan totaalisen väärä lähestymistapa. Teet väärin itseäsi sekä avomiestäsi kohtaan. Eli fiksumpaa olisi vaikkapa söpöillä hiukan huumorimielellä tyyliin "täällä minä raukkaparka nuhanenä olen odotellut sua..." ja sitten päästä tuolla lailla vaivihkaa asian ytimeen. Sanoa vaikkapa, että koska on oltu niin kauan erossa, ehti jo tulla ikävä kun niin pienen yhdessäolon jälkeen häippäsit...
No, että silviisiin. Ole suhteessasi rehellinen tunteissa kuin muutenkin niin itsellesi kuin avomiehellesikin. Älä vaan ala teeskentelemään mitään, älä myöskään saa raivokohtaus/ nalkutuskohtauksia. Asiat pitää parisuhteessa hoitaa tyylillä. Kesti kauan oppia se omalla kohdalla :)
"tuo on tosi huono lähtökohta teidän suhteelle"
Sinähän näytät tietävän kaikki asiat tässä maailmassa omien kokemuksiesi perusteella.
Alkuoperäiselle kirjoittajalle sellainen kommentti että älä murehdi. Miehenä voin sanoa että ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Kirjoituksesi perusteella miehesi rakastaa sinua tavattoman paljon. Joskus teemme tekoja jotka saavat asiat näyttämään ei-toivotulta.
Itse olen joskus tehnyt samalla tavalla, mutta siitä huolimatta rakastanut naistani enemmän kuin mitään muuta. Tietäähän miehesi että näkee sinut taas heti kohta...
Ensin arvostelet, jos joku sanoo, että on huono lähtökohta, lue ja ymmärrä, että se on huono lähtökohta, jos ei aio sanoa toiselle, miltä tuntuu.
Sehän antaa miehelle oikeuden olla missä lystää, että tietää näkevänsä rakkaansa pian, entä se toinen osapuoli.
Alkuperäiselle sanoisin, että tietysti sinusta tuntuu pahalta ja seuraile tilannetta, voihan olla niin, että kun hän ei ole tavannut kavereitaan pitkään aikaan ja tarvitsee tätä sopeutuakseen taas tänne. Mutta älä missään tapauksessa ala olemaan se seksihuvi öisin vaan vaadi kunnon parisuhde.
Jos jokin vituttaa niin kannattaa ehdottomasti keskustella asiasta, älä synkistele yksinäsi vaan selvitä asiat. Kerro miltä susta tuntuu...
m33
Eihän hän ole poissa ollessaan nähnyt kavereitakaan. Eikä minusta ole kysymys valitsemisesta, ja jos olisikin, niin sinunhan kanssa hän vietti ensimmäisen iltansa.