Valtakunnassa kävellään kuin Apostolit

Ja valtakunnassa ei kiirettä minnekään, eikä stressi, ei työhuolet paina. Sillä on puut hedelmiä pullollaan.

Niin on saasteet kaikonnut unholaan. Jätteet ja kaikenlainen saastaisuus vain muistoa taaksejääneestä, jota ei ole. Ja katsokaa! Sotilaskasarmit on murskautuneet! Kuinka mehukkaita hedelmiä kasvaakaan tuon kasarmin pihalla.

Ajoneuvot seisovat tarpeettomina riveissään, sillä kiirettä ei ole. Niin päätimme lähteä kävelemään maapallon ääriin kuin apostolit aikoinaan. Tosin meitä ei enää vainottu, eikä meidän tarvinnut julistaa. Katsoimme toisiamme hymyillen marssiessamme kohti entisen venäjän rajaa. Oikeastaan meidän ei tarvinnut edes puhua toisillemme. Me ymmärsimme toisiamme täydellisesti.

Kun saavuimme karjalaan pysähdyimme syömään mehukkaita omenoita. Metsän reunasta kuului rapinaa. Pian esiin tuli susilauma. Ja mekin ymmärsimme toisiamme. Heittelimme puoliksi syötyjä omenoita susille, joita ne söivät. Ja suden poikaset innostuivat oikein leikkimään omenoilla.

Siitä taas jatkoimme matkaamme kohti maailman ääriä, sillä kävelimmehän kuin apostolit.
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

**Kenekään peljättämättä**
on
Telluksella mukava tallustaa :)

Äänestä

mukavan rauhallinen Visio

Äänestä

"Kohti entisen venäjän
rajaa ;" ..
Miks' ei Ameriikan ? 1950-luvullahan Franz tosin kirjoitti VT ; lehdessä , että " meidän pitää ola alamaisia sille vallalle , joka suojelee meitä maailmalla , " ,
Mutta onhan se iihanaa , kun ei enää tarvi kulla uutisia Lappeenrannasta , kun -putous-sarjan Ljudmilaksi naamioitu Putin oli nähty ajelemassa potkulaudaksi naamioidulla panssarivaunulla Lappeenrannan Esson paarille , syömään viattomien suomalaisten Lörtsyjä,
Hameensa alla koko joukko vihreitä , nimettömiä miehiä ,
Onhan se niin kivaa, jos ei enää tarvi pistää tiedustelun kenkää Venäjän ovenrakoon ,

Äänestä

Utopia maallisesta ikuisuudesta..itse asiassa persoonallisesta elämästä on ansa.

Äänestä

hianoo Tiätää et tää kaikki Kohellus on
Ohimenevää

ja Lopputulema on rauhallinen ja Seesteinen ,
Paratiisi
ei ees muistella menneitä pahoja asioita :D

sitten nää kaikki entiset Moskat

*on kadonneet
eivätkä enää Ajatuksiin astu*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaa kirjoitti:

Ja valtakunnassa ei kiirettä minnekään, eikä stressi, ei työhuolet paina. Sillä on puut hedelmiä pullollaan.

Niin on saasteet kaikonnut unholaan. Jätteet ja kaikenlainen saastaisuus vain muistoa taaksejääneestä, jota ei ole. Ja katsokaa! Sotilaskasarmit on murskautuneet! Kuinka mehukkaita hedelmiä kasvaakaan tuon kasarmin pihalla.

Ajoneuvot seisovat tarpeettomina riveissään, sillä kiirettä ei ole. Niin päätimme lähteä kävelemään maapallon ääriin kuin apostolit aikoinaan. Tosin meitä ei enää vainottu, eikä meidän tarvinnut julistaa. Katsoimme toisiamme hymyillen marssiessamme kohti entisen venäjän rajaa. Oikeastaan meidän ei tarvinnut edes puhua toisillemme. Me ymmärsimme toisiamme täydellisesti.

Kun saavuimme karjalaan pysähdyimme syömään mehukkaita omenoita. Metsän reunasta kuului rapinaa. Pian esiin tuli susilauma. Ja mekin ymmärsimme toisiamme. Heittelimme puoliksi syötyjä omenoita susille, joita ne söivät. Ja suden poikaset innostuivat oikein leikkimään omenoilla.

Siitä taas jatkoimme matkaamme kohti maailman ääriä, sillä kävelimmehän kuin apostolit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu