Suhteeni loppui

Miesten kohdalla se yleisin tapa taitaapi olla kunnon änkyräkännin vetäminen, johon ihtekkin olen syyllistynyt tosin vasta huomattavasti suhteen loppumisen jälkeen ko paljastu uusia seikkoja. Tätä tosin en suositte, sillä ei korjaa taikka ratko onkelmia millään lailla.
Mitä mie ihte olen tehny on jähteä pitkälle lenkille mehtikköön ja vain hölkätä/juosta kunnes kaikki keskittyminen menee siihen juoksemiseen. Ehkä jotain mielikuvitus pelleilyä/nikkarointia, mutta jotensakkin kummasti sitä saa syötettyä vellovat tunteet poies.
Olen myöskin vain avannut tietokoneelta tekstieditorin ja ruvennut kirjoittelemaan tiedostoon tunteitani ja aivoituksiani ilman sen kummempaa tarkoitusta näyttää tuota kellekkään. Eli ajaa jonnii verran samaa asiaa ko ystävälle puhuminen, tosin ilman vuorovaikutusta.
Tekstiä ko sitte lueskelee muutaman päivän jälkeen ni miulle ainaki jotkin asiat avautu ihan toisella tavalla tai huomasi tiettyjen asioiden pyörivän kekää ja pittäis tehrä asialle jottain.
Ja tietty ystävien kanssa keskustelu. Mutta mie olen yleensä ollut se kuunteleva osapuoli ja noissa tilanteissa mie en ole opastanu tai neuvonu mitenkään vaan ainoastaan kuunnellu ja antanu toisen purkaa syräntään. Osaltaan myös sen syyn takia, että ihtelläni on ollut heitä huomattavasti vähemmän kokemusta keskustelluista asioista.

Toivottavast siunki kohralla asiat lutvuiutuvar parhaitepäin. Ja kyllä ne lutviutuu ajastaan.

Minä käperryn sohvalle vilttiin ja pelaan päiviä yhteen menoon Juon punaviiniä ja itken. En liiku tyynypesästäni pariin viikkoon, edes suihkuun tai kauppaan. Olen aika surkea erotilanteissa. Onneksi ei ole tullut eroja silloin kun olen ollut täysipäiväisesti töissä. Muutaman viikon jälkeen alan maalaamaan ja kirjoittamaan taas normaalisti. Pelit jää vähän vähemmälle huomiolle, otan kontaktia ystäviin aktiivisesti taas ja lähden ihmisten ilmoille.
Erot täytyy surra rauhassa, en tosin pidä omaa tapaani mitenkään erityisen hyvänä...

Tämä päivä on mennyt oikeastaan peiton alla tyhmää komediasarjaa katsoessa. Varmaan voisi koettaa mennä kohta salille purkamaan pahimpia paineita.

Onneks ei ole tarvinnu vielä erota koskaan(ikisinkku). Kuolemahan se on henkisesti. Sinällään sitten joskus tulee ihmeteltyä kun ihmiset kokee sen jotenkin tavoiteltavan arvoisena asiana, että ihminen on eronnut ja kuollut kertaalleen tai useamminkin henkisesti.

Erotilanteessa on hyvä rauhoittua ja keskittyä kuuntelemaan itseään. Se on muutenkin stressaava tilanne eikä kaikenlaisten mega-aktiviteettien keksiminen paranna oloa, se vaan siirtää sitä ja kostautuu joskus myöhemmin.

Kuntoilu, raitis ulkoilma, rento illanvietto kaverin kanssa kera viinilasillisen, hyvä kirja... Jotain, missä voi ajan pysäyttää hetkeksi.
Toi kirjoittaminen on yksi hyvä keino. Saa ajatukset omasta päästä ulos ja voi työstää niitä myöhemmin.
Itsensä tai toisen syyttely ei auta mitään, eikä kannata jäädä rypemään itsesäälissä.

Mä olen selvinnut aina kohtuullisen hyvin erotilanteista. Teen työni/opinnot tunnollisesti, mutta vapaa-ajan rauhoitan täysin. Moni ei välttämättä edes heti huomaa mussa mitään, ellen itse ota asiaa puheeksi. Enkä yleensä sotke yksityiselämää töihin tai opiskeluun, joten niissä piireissä se asia tiedetään viimeisenä. Hyvien ystävien kanssa asiaa puidaan jonkun verran, mutta ei liikaa.

Viimeisimmän eron prosessointi vei useamman vuoden. Ensimmäinen vuosi meni niin, etten paljon siitä edes muista. Raahauduin töihin ja töistä kotiin ja töitä yritin haalia niin paljon kuin mahdollista. Sitten palasimme muutamaksi kuukaudeksi yhteen, ja huomasin, että enää ei tunnukaan miltään. Sen jälkeen lopullinen ero oli tavallaan helppo. Sellaiset jäljet se suhde kuitenkin jätti, että tarvittiin vielä 3-4 vuotta ennen kuin aloin uudestaan edes ajatella vastakkaista sukupuolta.

Vaikka tämä nykyinen juttu ei ole kestänyt kolmea kuukauttakaan niin sen verran intensiivistä on ollut, että jos tämä karahtaa kiville niin luulen, että luovutan lopullisesti. Alan sitten ihan oikeasti toteuttaa sen haaveen, mitä tässä välillä on jo ollut mutta mitä en ole uskaltanut tehdä: lähden maailmalle, vapaaehtoistöihin tai mihin tahansa töihin.

Mutta ainakaan kuluneen viikonlopun jälkeen ei tarvitse tarkistaa passin voimassaoloaikaa, päinvastoin ;)

Paskalta tuntui tosi pitkään. Tärkeää oli tunteiden purkaminen, tapoja siihen on varmaan yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Minulle se tarkoitti kovaa fyysistä treeniä, paljon töitä, yksin metsässä samoilua (joskus huusin täyttä kurkkua siellä), kirjoittamista, musiikin kuuntelua. Annoin tunteiden tulla jos olivat tullakseen, en padonnut niitä. Jossain vaiheessa kyyneleet loppuivat ja jäi onttous. Nyt se onttous on kai väistymässä vaikka vielä tuossa onkin. En tiedä poistuuko se koskaan, vai osaanko joskus uuteen suhteeseen siitä huolimatta.