Hei ! On paljon keskusteluja siitä kuinka kaukosuhde onnistuu, en ole onnistunut löytämään keskustelua, millaisia vaikeuksia se tuottaa kun ollaan oltu kaukosuhteessa ja muutetaan saman katon alle. Itse olen ollut melkein kaksi vuotta kaukosuhteessa. Pian olemme muuttamassa yhteen. Välimatkaa on ollut reilut 500 km ja olemme nähneet toisiamme oikeastaan vain lomilla ja viikonloppuisin.
Eli kysyisin kokemuksia siitä kun suhde muuttaa rajusti muotoaan kaukosuhteesta lähisuhteeksi? Kun toinen ei ole ollut arjessa mukana, miten se kaikki onnistuu?
Kun kaukosuhde muuttuu lähisuhteeksi
44
4386
Vastaukset
- ...................
mä voin puhua vain omasta puolestani mutta mun kohdalla elämästä tuli aivan helvettiä. Silloinen kumppani muutti samaan kaupunkiin ja homma kusi täysin kun minulle selvisi että perhekeskeisyys tarkoitti hänelle lapset ensin ja vasta sitten minä. Riitaa alkoi tulla about kaikesta mahdollisesta ja lopulta lähdin lätkimään. En suostunut isäksi muiden muksuille enkä suostunut siihen että tunti illassa riittää minulle. Ole varovainen, mulla ei ole hyviä kokemuksia. Kaukosuhteessa aina tavatessa on juhlahetki, rutiini ratkaisee miten parisuhde kestää
- Keskustelu auttaa
Minä olen ajatellut asiat näin jos niistä asioista ei puhuta ennen yhteenmuuttoa niin kyllä se on katastrofi! Minun mielestäni kumpikin laittaa paperille kysymykset mitkä mieltä painaa ja asiat puhutaan halki ja niistä myös pidetään kiinni mitä on sovittu. Kaikki lapsista ja niiiden harrastuksia myöten. Kuka vie ne ja hakee sieltä? Mitä ruokaa viikolla ja miten viikonloput? Kuka kokkaa ja siivoamiset? Kuinka paljon on yhteistä aikaa illasta ja miten vietetään juhlapyhät? Mielestäni nämä asiat ovat jokaisen suhteen ykkösasia ja hyvä asia puhua. Myös rahankäyttö ja kuka maksaa mitäkin? En keksi tähän nyt enempää:)
- Milla 29
Keskustelu auttaa kirjoitti:
Minä olen ajatellut asiat näin jos niistä asioista ei puhuta ennen yhteenmuuttoa niin kyllä se on katastrofi! Minun mielestäni kumpikin laittaa paperille kysymykset mitkä mieltä painaa ja asiat puhutaan halki ja niistä myös pidetään kiinni mitä on sovittu. Kaikki lapsista ja niiiden harrastuksia myöten. Kuka vie ne ja hakee sieltä? Mitä ruokaa viikolla ja miten viikonloput? Kuka kokkaa ja siivoamiset? Kuinka paljon on yhteistä aikaa illasta ja miten vietetään juhlapyhät? Mielestäni nämä asiat ovat jokaisen suhteen ykkösasia ja hyvä asia puhua. Myös rahankäyttö ja kuka maksaa mitäkin? En keksi tähän nyt enempää:)
Vielä miettimisen paikka,
itse 3-v kaukosuhteessa ja
lopulta paljastui kaikki 2 suhdetta muualla,
no ONNEA! - iem2
30v. oltu lähisuhteessa ja kysyisin neuvoa, miten tästä pääsis helpoiten ja halvimmin kaukosuhteeseen.
- HHUHUH
No niin.. "Lapset ensin ja sitten vasta minä".. No kun aloit huoorraamaan varatun kanssa, jolla oli ja on lapsia, niin sinä' pikkubimbo et sitten ymmärtänyt omassa erinomaisuudessas, että lapset on AINA ykkösiä. Vaikka onnistuit vamppaamaan miehen pelkällä p****a, niin se toimii vain kun sen tekee salassa ja on jännää.. Hähhääää, kuule suttura. Ei elämässä pelkällä p****lla pärjää, pitää siellä yläkerrassakin olla jotain, kun pelkkä vetyperoksidia
- hehheh...
HHUHUH kirjoitti:
No niin.. "Lapset ensin ja sitten vasta minä".. No kun aloit huoorraamaan varatun kanssa, jolla oli ja on lapsia, niin sinä' pikkubimbo et sitten ymmärtänyt omassa erinomaisuudessas, että lapset on AINA ykkösiä. Vaikka onnistuit vamppaamaan miehen pelkällä p****a, niin se toimii vain kun sen tekee salassa ja on jännää.. Hähhääää, kuule suttura. Ei elämässä pelkällä p****lla pärjää, pitää siellä yläkerrassakin olla jotain, kun pelkkä vetyperoksidia
Miestä siis huorittelet tässä viesissäsi. Munalla oli siis onnistunut vamppaamaan naisen. Mieshän kertoi, ettei suostunut isäksi.
- Jukkis teitää parhai
HHUHUH kirjoitti:
No niin.. "Lapset ensin ja sitten vasta minä".. No kun aloit huoorraamaan varatun kanssa, jolla oli ja on lapsia, niin sinä' pikkubimbo et sitten ymmärtänyt omassa erinomaisuudessas, että lapset on AINA ykkösiä. Vaikka onnistuit vamppaamaan miehen pelkällä p****a, niin se toimii vain kun sen tekee salassa ja on jännää.. Hähhääää, kuule suttura. Ei elämässä pelkällä p****lla pärjää, pitää siellä yläkerrassakin olla jotain, kun pelkkä vetyperoksidia
Saattaa olla niinkin että ex-ä oli lihonut. Kuka terve mies nyt läskiä akkaa katselee? On ihan normaalia että kun muija lihoaa, se vaihdetaan uuteen. Eli ihan on kyllä lihoajan oma vika, ei siinä mitään vamppaamsia tarvita. Kannattaa aina hieman miettiä mikä asia on takan jos ukkeli lähtee, no naisen lihoaminen siiderivalaaksi siinä on tietysti taustalla. Läski vaimo EI OLE KOSKAAN ykkösenä. Eikä edes KAKKOSENA, koska ei kakkosta löydy kaiken laardin alta, jos tajusitte vitsin :)
Lukekaa yllä oleva teksti TARKASTI, niin huomaatte lihoamsen vaarat, arvon suomi-naiset!
Jukkis teitää aina parhaiten
Sitten Jukkis vielä sanoo sen että turha on alkaa haukkumaan tai takertumaan kirjoitusvirheisiin. Se on toisarvoinen juttu. Kuka totuuden kuulee, ymmärtää, joka ei, ei kuule vaikka totuuden huutaisi! - HHUHUH
hehheh... kirjoitti:
Miestä siis huorittelet tässä viesissäsi. Munalla oli siis onnistunut vamppaamaan naisen. Mieshän kertoi, ettei suostunut isäksi.
Samapa tuo onko pi**lla vai ku**la asialla, lapset on aina ykkösenä. Tosin olisinhan tuon voinut rautalangasta vääntää.. Hehhee.. Ei se siitä miksikään muutu oli mies tai nainen.
- ihmettelijä
HHUHUH kirjoitti:
Samapa tuo onko pi**lla vai ku**la asialla, lapset on aina ykkösenä. Tosin olisinhan tuon voinut rautalangasta vääntää.. Hehhee.. Ei se siitä miksikään muutu oli mies tai nainen.
HHuHuh miksi pitää olla tuntemattomille ihmisille niin ilkeä? Tietämättä kaikkea mitä on taustalla jne .Voin sanoa että tosiamme täällä tukien on elämä paljon paljon ihanampaa ja onpa paljon ystäviäkin, silloin kun menee huonosti ja on vaikeita kohtia.
Hirveän rumaa keskustelua täällä aika ajoin?? Ihmettelen vaan. - mak.ki
Jukkis teitää parhai kirjoitti:
Saattaa olla niinkin että ex-ä oli lihonut. Kuka terve mies nyt läskiä akkaa katselee? On ihan normaalia että kun muija lihoaa, se vaihdetaan uuteen. Eli ihan on kyllä lihoajan oma vika, ei siinä mitään vamppaamsia tarvita. Kannattaa aina hieman miettiä mikä asia on takan jos ukkeli lähtee, no naisen lihoaminen siiderivalaaksi siinä on tietysti taustalla. Läski vaimo EI OLE KOSKAAN ykkösenä. Eikä edes KAKKOSENA, koska ei kakkosta löydy kaiken laardin alta, jos tajusitte vitsin :)
Lukekaa yllä oleva teksti TARKASTI, niin huomaatte lihoamsen vaarat, arvon suomi-naiset!
Jukkis teitää aina parhaiten
Sitten Jukkis vielä sanoo sen että turha on alkaa haukkumaan tai takertumaan kirjoitusvirheisiin. Se on toisarvoinen juttu. Kuka totuuden kuulee, ymmärtää, joka ei, ei kuule vaikka totuuden huutaisi!Ai.. ajattelit sit pistää tollasen miehekkään aikuisen viestin kaikkien miesten puolesta? Pelle jätkä ja juttus on läävää.
Naisen arvo on jossain ihan muussa ku kilois. Useat miehet myös haluaa naisensa naisellisina ja täyteläisinä. Siis enemmän pyöreinä ku lautoina. Enkä puhu nyt sairaista amerikanläskeistä.
eli jatkos voit puhua vainitsesi ja tai osan miehistä puolesta. Mut älä yleistä. Myötähäpeä. - Näinsemenee
HHUHUH kirjoitti:
Samapa tuo onko pi**lla vai ku**la asialla, lapset on aina ykkösenä. Tosin olisinhan tuon voinut rautalangasta vääntää.. Hehhee.. Ei se siitä miksikään muutu oli mies tai nainen.
HHUHUH ei voi olla enempää hukassa... Parisuhde pitää olla kunnossa, jotta lapset voivat olla siinä onnellisia. Aikuiset ovat vain niin naiiveja, että kuvittelevat ettei lapset huomaa aikuisten ongelmia. Lapset laitetaan siten etusijalle, että parisuhteen onni ja lapset jaetulle sijalle. Jos lapset ovat aina ykkösenä, parisuhteen hoitaminen loppuu ja suhde loppuu.
- tirppa1
Omalla kohdallani kaikki mennyt hienosti. Olin kaukosuhteessa noin 4 vuotta, välimatkaa reilu 200 km. Nähtin myös vain lomilla sekä viikonloppuisin kun se oli mahdollista. Muutettiin yhteen ja nyt ollaan asuttu 2 vuotta yhdessä. Aluksi oli hieman hassua nähdä toista joka päivä. MInä vielä muutin miehen kotiin, mikä oli myös itselleni suuri muutos. Jotakin pientä kinaa toisen tavoista on ollut, mutta ei mitään sen suurempia. Loppujen lopuksi yhteisasuminen on mielestäni kahden ihmisten tapojen sovittamista yhteen. Ihan itsestä kiinni kuinka paljon stressaa lattialle jätetyistä vaattesta yms. Me pyritään puhumaan ärsyttävät tavat läpi ja katsotaan päästäänkö yhteisymmärrykseen. Koin myös kaukosuhteessa olon siinä mielessä hyväksi, että molemmat on tottunut siihen että toinen ei aina ole ollut siinä vierellä arkisin, Näin molemmilla saa olla omia menoa, eikä kumpikaan motkota asiasta. Eniten olen tykännyt siitä kumppanuuden tunteesta, kotona asioita tehdään yhdessä ja tuetaan toisiamme.
- uskiva2
0n mielestäni aivan tyhmää kysellä näin tärkeitä asioita tällä foorumilla, jossa kaikenlaiset idiootit kirjottavat mitä sylki suuhun tuo.
- miksikysyttyhmiä?
Minäkään en ymmärrä, miksi ihmiset eivät osaa itse miettiä omaa elämäänsä koskevia asioita vaan kyselevät ohjeita keskustelufoorumeilta!!! Outoa!!!!
- onneaonneavaan
Ei ole outoa kysellä muiden kokemuksia. Tämä on tosi helppo keino saada niitä - tosin jotkut vain eivät tajua sitä. Päätösten pitää olla kuitenkin ihan omia, ei toisten (enemmistön) mielipiteiden mukaan tehtyjä.
- Kannattaa kokeilla
Se on hiukan kiinni molemmista kuin parisuhde aina ja toimii jos on toimiakseen, eli oli sitten kyseessä naapurin tyttö tai poika se toimii lähes samallalailla mutta tietty sukulaisuus suhteet ovat etäällä ellei niitä hoida netin ym välityksellä ja tutustuminen on vain mahdollista olla yhdessä lähellä ja jos onnaa se tosiaan toimii mutta pitää muistaa että mikään avio kautta avoliitto ei koskaan ole täydellinen onnen paratiisi kuten ei mikään ystävyyssuhdekkaan mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla katsoa finnejä ym lähempää ja kuunella niitä pieruja ym valituksia saman katon alla ,, hmm eikä ne heti kumaltakaan ala vaan myöhemmin kun rakkauden ensi hurma on ohi ja alkaa se arki jonka teidän molempien pitäisi ymmärtää ja jos jompi kumpi ei ymmärrä niin silloin elämä vie toisille raiteille. Kiitos toki kysymästä mutta suosittelen kokeilemaan ja rahoista tuskin kannattaa riidellä tai ruuasta sillä sopuisalla parilla aluksi huulet ja sitten vasta vatsalaukku joka sovussa täytetään .
- kokeilkaa.....
Tavallaan kaukosuhde minullakin aikoinaan vaikka asui samassa kaupungissa. Asuin omassa asunnossa ja tyttöystäväni äitinsä luona siten että viikonloput minun luonani. Viikot siivosin,pesin ja hoidin arjen askareet opintojen ohella. Viikonloppuisin hän oli luonani ja tein ruuat,aamiaiset etc. hänelle. 4 vuoden jälkeen hän muutti minulle ja huomasin heti ettei tule onnistumaan. Hän ei neljässä vuodessa ollut kypsynyt ollenkaan. Ei osannut tehdä mitään tai ei ainakaan edes pyynnöistä osallistunut- Pesin pyykit,tiskit,kämpän ja tein ruuat. Ei edes ruoka kauppaan voinnut häntä laittaa kun osti vain roskaa sieltä. Viikonloput oli aina päästävä bailaamaan vaikka oli jo 25 vuotias. Ruuaksi oli hänen mielestä pizzat, hampurilaiset ok. kun pystyi syömään muualla ja tiskiä ei kertynyt. Puolessa vuodessa koko totuus selvisi ja pyysin häntä muuttamaan takaisin äitinsä luokse. Seurustelu loppui siihen. Edelliset neljä vuotta seurusteluna ei ollut avannut silmiäni suhteen onnistumisesta. Vain yhdessä asuminenb sen kertoi..
- kaikkeen tottuu?
Tuli työttömyyttä, 30kg painoa lisää vuodessa, ihmissuhteet ja mielenterveys meni.
Tuli ostettua vielä talo muuttotappio kunnasta minkä arvo laskee nopeemmin kun ehtii maksaa sitä.
Suhde on kuitenkin kestänyt ja on yhteinen lapsi.
Ajattelen vain että n15 vuoden päästä oon vapaa menemään kun lapsi on aikuinen ja talo maksettu, muuten varmaan olisin jo tappanut itseni. - terve5
Lisätty kuva tuosta panosta avaukseen. Onko moni äijä pannut sitä ennen minua, koska on suomalainen nainen.. yhdenyön juttuja on ollut - kertoi minulle. Asumme Oulussa
- Ön myytetty
Kyl lähisyhde töimii jös hälyää. Ja kyl kaukösyhdekin töimii jös hälyää. Ja ääkkösmiäskin töimii jös hälyää.
- ölet räkäs
rakastan öökkösmiestä väikkei hän ehkä hälyä
- teron saunailta
ölet räkäs kirjoitti:
rakastan öökkösmiestä väikkei hän ehkä hälyä
Öööö...
Jokainen meistä haluaa olla miljonääri, joten miksemme pelaisi nettikasinoilla?
- ei sodan keskelle
nyt tuli Deflaatio Ranskanmatkoihin
- onni suurin ja kaune
Onni on sellainen minkälaisena sen asianomainen kokee. Viime vuosisadan alussa eräs nainen kertoi onnellisena , että hän on ollut kolmekymmentä vuotta kirjeenvaihdossa keisarin (Nikolain) pojan kanssa,mutta ei se ole vielä vastannut.
- qqqwwwqqq
Exemäntä muutti luokseni heti ensimmäisellä tapaamisella, olimme jutskailleet aktiivisesti netitse kolmisen kuukautta. Ihan luontevasti meni, tuskin olisi syntynyt mitään suhdetta jos olisimme treffailleet ns. normaalisti.
- HHUHUH
Nettisuhde muutti heti luokseni eka tapaamisella ja sitä ennen deittailtu netissä KOLMISEN KUUKAUTTA!! Kirjoittelet että EX on nyt, eikä olisi suhdetta syntynyt.. No pidätkö sinä KOLMEN kuukaden yhdessäolemista suhteena?? Voi pyhä jysäys.. Tuonkin kolme kuukautta olisit voinut käyttää hyödyksesi treffaamalla muita naisia ihan livenä ja olisit "nähnyt" enemmän ihmisestä.
- Marika2
On kokemusta, huonosti onnistuu.
Parisuhde muuttuu sisaruussuhteeksi, sisaruksenhan kanssa voi tulla toimeen tai jotkut eivät voi sietää toisiaan.
Jännittävän yhdessäolon sijaan teistä tulee kämppiksiä, syvällisten keskustelujen sijaan jutellaan, minkä merkkistä juustoa ostetaan kaupasta.
Seksi vähenee kymmenesosaan, ihan sama lasketaanko se teidän etäsuhteessa viettämästänne kokonaiskalenteriajasta vai silloin harvakseltaan yhdessä viettämästänne ajasta.
Alatte riidellä, ennen teillä ei ollut tapana riidellä. Saatatte alkaa vihata ja/tai inhota toisianne, mitä etäsuhteessa ei olisi tapahtunut.
Parhaassa tapauksessa parin vuoden yhteisasumisen jälkeen saatatte vähän pitää vielä toisistanne, mutta se ei ole enää rakkautta vaan toiseen tottumista.
Jotkin kotihommat helpottaa, on nainekin tekemään naisten töitä ja mieskin tekemään miesten töitä.
Omasta minuudesta täytyy luopua lähes täysin, kumpikaan teistä ei voi enää tehdä jokaisen ihan omia hulluja juttuja. Tällä en todellakaan tarkoita mitään piereskelyä, pitää voida pierasta vaikka etäsuhteen nokkaan, vaan paljon monimutkaisempia asioita ja jokaisen omia arjen tapoja ja rään syöntiä yms.
On helpompaa sairastaa jos asuu toisen kanssa kahdestaan, esim. sairaana ei ole mukava lähteä yksin asuessaan (jos ei saa apuja keltään) esim. kauppaan jos on pakko kuitenkin käydä.- Riina yks
Ei ole pakko kipeänä mennä kauppaan, netinkautta voi tilata ostokset suoraan kotiin . Muutoin olen tasan samaa mieltä Marika 2 kanssa
- fghsdsds
Kyllä pitkä suhde muuttuu joka tapauksessa laimeammaksi seksin suhteen ajan kanssa, asui yhdessä tai ei.
"mutta se ei ole enää rakkautta vaan toiseen tottumista"
Päinvastoin, se on juuri rakkautta, että toisesta tulee osa itseä. Mutta jotkut voivat tietysti kyllästyä itseensä.
- 4+10
Hyvin onnistuu älä huolestu turhista edeltä käsin mut piste tulee viimeistään kun kaikki välittämisen puitteissa mitataan sen myötäilemänä mitä osaa tehdä. Tuo seikka voi nousta ongelmaksi kun ei koti ympäristön puiteissa jo jollain tapaa edeltä tunneta. Mitä siintä voi seurata jos epä onnistuu senkin mittan mukaan kun ei osannutkaan riittävästi ja siksi elämä saman katon alla sietämätöntä. Paluu koti konnuille ja esim vuosien rahapeli helvetti viinaa poliisi kuulusteluita epäiltynä paritus rikokseen huumausainerikoksia ym ja kaikki siksi kun haluaa olla hyvä jossain kun sen niin pitää mennä et on oltava hyvä muuten ei ketään sinua miellytävää kiinnosta sun seura. Nauraa hörhöttelin tuossa yksi ilta partaani kun tyttö etsi tvsä itselleen sinkkuna miestä ja selosti jotain pitää hyväksyä toinen niine virheineen mitä on olemassa. Melkein ääneen hörhötelin suuria sanoja. Ihminen on ihmiselle susi jos kuka on. Payback time on alkanut
https://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xA - 154+098
Olitteko suhteessa ennen kaukosuhdetta? EI muuten onnistu.
- Meillä onnistui
Meillä tämä onnistui hämmästyttävän kivuttomasti ja nopeasti vaikka etukäteen asia kyllä mietityttikin. Tapasimme 1999 kun minä asuin ulkomailla ja mies Suomessa.. Ollimme kaukosuhteessa nelisen vuotta (välimatkaa 2500 km, tapasimme useita kertoja vuodessa, pisimmillään tapaamisten välillä oli neljä kuukautta). Sitten mies vuonna 2003 sai työpaikan huomattavasti lähempää minua, naapurimaasta. Juuri ennen hänen muuttoaan sinne menimme naimisiin.
Jatkoimme kaukosuhdetta mutta näimme joka viikonloppu, se jo tuntui aivan mahtavalta kun niin monta vuotta oli mennyt niin että tapasimme paljon harvemmin. Sitten vuoden kuluttua mies sai työpaikan minun asuinkaupungistani ja muutimme yhteen. Lisähaasteena vielä se että mies muutti asuntoon joka minulla oli jo vuokralla ja jossa olin asunut useita vuosia. Aloimme varsin pian etsiä uutta vuokra-asuntoa, mutta mitä useampaa kävimme katsomassa sitä järkevämmältä ratkaisulta alkoi tuntua että jäämme siihen asuntoon jossa jo asuimme. Tätä kyllä auttoi se että olin alunperin valinnut asunnon joka oli tarpeeksi iso kahdellekin.. Niinpä raivasin tilaa miehen tavaroille, ja todella pian asunto alkoi tuntua "meidän" kodiltamme, eikä "minun" kodiltani jossa mies oli vieraana.
Nyt on yli 10 vuotta kulunut, ja edelleen olemme yhdessä ja onnellisia (ja asumme siinä samassa asunnossakin). Yhteenmuuttaminen ja toisen tapoihin sopeutuminen sujui todella hyvin enkä muista mitään isoja ongelmia olleen. Tämä on kyllä sikälikin poikkeuksellista että kun muutimme yhteen olimme molemmat yli 30 eikä kumpikaan meistä ollut koskaan asunut kenenkään toisen kanssa (siis tietenkin lapsuudenkotiemme jälkeen). Meille molemmille kyseessä oli siis ensimmäinen vakava suhde. Joten kaikkien teorioiden mukaan meidän olisi pitänyt olla piintyneitä sinkkuja ja omiin kaavoihimme kangistuneita, ja yhteenmuuttamisen olisi pitänyt tuoda mukanaan massiivisia vaikeuksia. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut.
Luulen että osasyy siihen oli se, että oltuamme niin monta vuotta erossa, osasimme todella arvostaa mahdollisuutta olla vihdoinkin yhdessä. Jokainen ihan tavallinenkin päivä tuntui lahjalta, kun sai herätä toisen vierestä. Ja aika paljolti samanlaiset ovat fiilikset edelleen. - Antajaakko
Pitää antaa ja usein, toinen kun on siinä kokoajan "tarjolla" niin tekeehän se mieli usein, ei kerran viikossa vaan usein ja vuodesta toiseen, muuten kuivuu koko juttu kasaan, siis muistakaa antaa niin saatte itsekin.
- djelosios
Aika vaikea tai kummallinen juttu....Jos olette nähneet vain lomisin jne. ette kyllä oikeasti edes tunne toisianne. Jos yhteenmuutto sitä paitsi noin paljon pelottaa, ei pitäisi muuttaa. Yleensähän on niin, että sitä suorastaan juostaan toistensa syliin, kun päästään vihdoin asumaan yhdessä. No niin taikka näin, aika näyttää...
- pertti perverssi
kalliiksi on teidänkin suhde tullut jos viikonlopussa matkustaa 1000 km.... jos mies ei saa pillua kun matkustaa 500 km suuntaansa niin mä ainakin suuttuisin.
- enpä tiedä
Olen nainen ja 2 vuoden etäsuhteen jälkeen muutin yhteen miehen kanssa, joka asui suunnilleen saman matkan päässä. Asuimme hänen luonaan ja mies muuttui aivan eri henkilöksi, yhtäkkiä hänen mielestään minussa ja kaikessa mitä tein oli jotain vikaa, tuntui siltä että hän sai paniikin kun ei ollut enää vapaa. En suosita.
- loisen nagiikka
Niin, yleensähän se etäsuhteen toinen osapuoli asuu suunnileen saman matkan päässä kuin sinä hänestä.
- unelmiaX
Yhteenmuutto ei takaa sitä, että toisella tai kummallakin on salainen kumppani toisaalla. Yhteenmuutto ei takaa sitoutumista.
- 6+6+6
Ei onnistu. Eroatte ennen vappua. Molemmille parempi.
- Öyestä
Hyvin se onnistuu :>
On suorastaan outo lähestymistapa miettiä, että siinä olisi jotain ongelmia...:> - apuvaaaa
Joillekin käy vain etäsuhde. Aloittaja on selkeästi epävarma suhteestaan, ei pitäisi muuttaa. Kun ollaan sopivasti erossa toisistaan, ei tarvitse toisen kaikkia huonoja puolia koskaan tietää, joten voipi olla yllätys sitten, kun asutaan 24 h/vrk...Sama siis myös toisinpäin.
- juunu
Me seurusteltiin miehen kanssa etäsuhteessa yli 4 vuotta ennen yhteen muuttoa. Välimatkaa oli yli 200km ja nähtiin vain viikonloppuisin ja lomalla. Mies jätti sitten työt ja muutti luokseni, kouluttautui toiselle alalle. Nyt ollaan oltu yhdessä kohta 10 vuotta.
Ylipäätään suhteen onnistuminen riippuu pitkälti ihmisistä ja odotuksista. Meillä aika kypsyi etäsuhteen osalta niin, että kun kumpaakin alkoi ahdistaa erillään oleminen liikaa niin muutettiin yhteen. Usean vuoden etäsuhteen perusteella kyllä jo oppii toisen tavat, eikä yhteiselo ole ainakaan meille tuottanut ongelmia. Tietää, mitä odottaa. Toista osaa arvostaa lähellä ihan eri tavalla, kun on alkuun asunut pitkään erillään.
Keskustelkaa yhteiselon odotuksista ja ihan käytännön asioista mahdollisimman paljon ennen yhteen muuttamista. - pitkä matka luoksesi
Minä olin etäsuhteessa ex avomieheeni kuusi vuotta. Hänkin oli viikonloput ja lomat luonani. Hän irtisanoutui työstään, muutti luokseni. Vähän aikaa kaikki meni hyvin, mutta hänestä alkoi paljastumaan epämielyttäviä puolia, mm. se miten hän kohteli lapsiani. Laitoin hänet sitte pois kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen.
Hän oli todella täydellinen mies, seurustelun aikaan, mutta hän olikin sitten liian hyvä, ollakseen totta.
Eli tämä suhde ei toiminut, yhteenmuuton jälkeen. Nyt olen taas kaukosuhteessa, vasta alussa, mutta toivon että tämä onnistuu.- Aikuisen kasvu
Ainahan menet "vieraan" ihmisen kanssa joko naimisiin tai muuhun suhteeseen. On lähtökohtana etäsuhde tai mikä tahansa. Elämä on oppimista avioliitossakin. Ei se että menet naimisiin ole muuta kuin uuden oppimisen alkua ongelmineen kaikkineen. Itsestä riippuu miten nuo ongelmat haluaa ja kykenee ratkomaan parinsa kanssa. Avioliittokaan ei ole koskaan valmis paketti.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882