Kun kaukosuhde muuttuu lähisuhteeksi

mä voin puhua vain omasta puolestani mutta mun kohdalla elämästä tuli aivan helvettiä. Silloinen kumppani muutti samaan kaupunkiin ja homma kusi täysin kun minulle selvisi että perhekeskeisyys tarkoitti hänelle lapset ensin ja vasta sitten minä. Riitaa alkoi tulla about kaikesta mahdollisesta ja lopulta lähdin lätkimään. En suostunut isäksi muiden muksuille enkä suostunut siihen että tunti illassa riittää minulle. Ole varovainen, mulla ei ole hyviä kokemuksia. Kaukosuhteessa aina tavatessa on juhlahetki, rutiini ratkaisee miten parisuhde kestää

Omalla kohdallani kaikki mennyt hienosti. Olin kaukosuhteessa noin 4 vuotta, välimatkaa reilu 200 km. Nähtin myös vain lomilla sekä viikonloppuisin kun se oli mahdollista. Muutettiin yhteen ja nyt ollaan asuttu 2 vuotta yhdessä. Aluksi oli hieman hassua nähdä toista joka päivä. MInä vielä muutin miehen kotiin, mikä oli myös itselleni suuri muutos. Jotakin pientä kinaa toisen tavoista on ollut, mutta ei mitään sen suurempia. Loppujen lopuksi yhteisasuminen on mielestäni kahden ihmisten tapojen sovittamista yhteen. Ihan itsestä kiinni kuinka paljon stressaa lattialle jätetyistä vaattesta yms. Me pyritään puhumaan ärsyttävät tavat läpi ja katsotaan päästäänkö yhteisymmärrykseen. Koin myös kaukosuhteessa olon siinä mielessä hyväksi, että molemmat on tottunut siihen että toinen ei aina ole ollut siinä vierellä arkisin, Näin molemmilla saa olla omia menoa, eikä kumpikaan motkota asiasta. Eniten olen tykännyt siitä kumppanuuden tunteesta, kotona asioita tehdään yhdessä ja tuetaan toisiamme.

0n mielestäni aivan tyhmää kysellä näin tärkeitä asioita tällä foorumilla, jossa kaikenlaiset idiootit kirjottavat mitä sylki suuhun tuo.

Minäkään en ymmärrä, miksi ihmiset eivät osaa itse miettiä omaa elämäänsä koskevia asioita vaan kyselevät ohjeita keskustelufoorumeilta!!! Outoa!!!!

Se on hiukan kiinni molemmista kuin parisuhde aina ja toimii jos on toimiakseen, eli oli sitten kyseessä naapurin tyttö tai poika se toimii lähes samallalailla mutta tietty sukulaisuus suhteet ovat etäällä ellei niitä hoida netin ym välityksellä ja tutustuminen on vain mahdollista olla yhdessä lähellä ja jos onnaa se tosiaan toimii mutta pitää muistaa että mikään avio kautta avoliitto ei koskaan ole täydellinen onnen paratiisi kuten ei mikään ystävyyssuhdekkaan mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla katsoa finnejä ym lähempää ja kuunella niitä pieruja ym valituksia saman katon alla ,, hmm eikä ne heti kumaltakaan ala vaan myöhemmin kun rakkauden ensi hurma on ohi ja alkaa se arki jonka teidän molempien pitäisi ymmärtää ja jos jompi kumpi ei ymmärrä niin silloin elämä vie toisille raiteille. Kiitos toki kysymästä mutta suosittelen kokeilemaan ja rahoista tuskin kannattaa riidellä tai ruuasta sillä sopuisalla parilla aluksi huulet ja sitten vasta vatsalaukku joka sovussa täytetään .

Tavallaan kaukosuhde minullakin aikoinaan vaikka asui samassa kaupungissa. Asuin omassa asunnossa ja tyttöystäväni äitinsä luona siten että viikonloput minun luonani. Viikot siivosin,pesin ja hoidin arjen askareet opintojen ohella. Viikonloppuisin hän oli luonani ja tein ruuat,aamiaiset etc. hänelle. 4 vuoden jälkeen hän muutti minulle ja huomasin heti ettei tule onnistumaan. Hän ei neljässä vuodessa ollut kypsynyt ollenkaan. Ei osannut tehdä mitään tai ei ainakaan edes pyynnöistä osallistunut- Pesin pyykit,tiskit,kämpän ja tein ruuat. Ei edes ruoka kauppaan voinnut häntä laittaa kun osti vain roskaa sieltä. Viikonloput oli aina päästävä bailaamaan vaikka oli jo 25 vuotias. Ruuaksi oli hänen mielestä pizzat, hampurilaiset ok. kun pystyi syömään muualla ja tiskiä ei kertynyt. Puolessa vuodessa koko totuus selvisi ja pyysin häntä muuttamaan takaisin äitinsä luokse. Seurustelu loppui siihen. Edelliset neljä vuotta seurusteluna ei ollut avannut silmiäni suhteen onnistumisesta. Vain yhdessä asuminenb sen kertoi..

Tuli työttömyyttä, 30kg painoa lisää vuodessa, ihmissuhteet ja mielenterveys meni.
Tuli ostettua vielä talo muuttotappio kunnasta minkä arvo laskee nopeemmin kun ehtii maksaa sitä.
Suhde on kuitenkin kestänyt ja on yhteinen lapsi.
Ajattelen vain että n15 vuoden päästä oon vapaa menemään kun lapsi on aikuinen ja talo maksettu, muuten varmaan olisin jo tappanut itseni.

Lisätty kuva tuosta panosta avaukseen. Onko moni äijä pannut sitä ennen minua, koska on suomalainen nainen.. yhdenyön juttuja on ollut - kertoi minulle. Asumme Oulussa

Kyl lähisyhde töimii jös hälyää. Ja kyl kaukösyhdekin töimii jös hälyää. Ja ääkkösmiäskin töimii jös hälyää.

nyt tuli Deflaatio Ranskanmatkoihin

Onni on sellainen minkälaisena sen asianomainen kokee. Viime vuosisadan alussa eräs nainen kertoi onnellisena , että hän on ollut kolmekymmentä vuotta kirjeenvaihdossa keisarin (Nikolain) pojan kanssa,mutta ei se ole vielä vastannut.

Exemäntä muutti luokseni heti ensimmäisellä tapaamisella, olimme jutskailleet aktiivisesti netitse kolmisen kuukautta. Ihan luontevasti meni, tuskin olisi syntynyt mitään suhdetta jos olisimme treffailleet ns. normaalisti.

On kokemusta, huonosti onnistuu.

Parisuhde muuttuu sisaruussuhteeksi, sisaruksenhan kanssa voi tulla toimeen tai jotkut eivät voi sietää toisiaan.

Jännittävän yhdessäolon sijaan teistä tulee kämppiksiä, syvällisten keskustelujen sijaan jutellaan, minkä merkkistä juustoa ostetaan kaupasta.

Seksi vähenee kymmenesosaan, ihan sama lasketaanko se teidän etäsuhteessa viettämästänne kokonaiskalenteriajasta vai silloin harvakseltaan yhdessä viettämästänne ajasta.

Alatte riidellä, ennen teillä ei ollut tapana riidellä. Saatatte alkaa vihata ja/tai inhota toisianne, mitä etäsuhteessa ei olisi tapahtunut.

Parhaassa tapauksessa parin vuoden yhteisasumisen jälkeen saatatte vähän pitää vielä toisistanne, mutta se ei ole enää rakkautta vaan toiseen tottumista.

Jotkin kotihommat helpottaa, on nainekin tekemään naisten töitä ja mieskin tekemään miesten töitä.

Omasta minuudesta täytyy luopua lähes täysin, kumpikaan teistä ei voi enää tehdä jokaisen ihan omia hulluja juttuja. Tällä en todellakaan tarkoita mitään piereskelyä, pitää voida pierasta vaikka etäsuhteen nokkaan, vaan paljon monimutkaisempia asioita ja jokaisen omia arjen tapoja ja rään syöntiä yms.

On helpompaa sairastaa jos asuu toisen kanssa kahdestaan, esim. sairaana ei ole mukava lähteä yksin asuessaan (jos ei saa apuja keltään) esim. kauppaan jos on pakko kuitenkin käydä.

Hyvin onnistuu älä huolestu turhista edeltä käsin mut piste tulee viimeistään kun kaikki välittämisen puitteissa mitataan sen myötäilemänä mitä osaa tehdä. Tuo seikka voi nousta ongelmaksi kun ei koti ympäristön puiteissa jo jollain tapaa edeltä tunneta. Mitä siintä voi seurata jos epä onnistuu senkin mittan mukaan kun ei osannutkaan riittävästi ja siksi elämä saman katon alla sietämätöntä. Paluu koti konnuille ja esim vuosien rahapeli helvetti viinaa poliisi kuulusteluita epäiltynä paritus rikokseen huumausainerikoksia ym ja kaikki siksi kun haluaa olla hyvä jossain kun sen niin pitää mennä et on oltava hyvä muuten ei ketään sinua miellytävää kiinnosta sun seura. Nauraa hörhöttelin tuossa yksi ilta partaani kun tyttö etsi tvsä itselleen sinkkuna miestä ja selosti jotain pitää hyväksyä toinen niine virheineen mitä on olemassa. Melkein ääneen hörhötelin suuria sanoja. Ihminen on ihmiselle susi jos kuka on. Payback time on alkanut

https://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xA

Olitteko suhteessa ennen kaukosuhdetta? EI muuten onnistu.

Meillä tämä onnistui hämmästyttävän kivuttomasti ja nopeasti vaikka etukäteen asia kyllä mietityttikin. Tapasimme 1999 kun minä asuin ulkomailla ja mies Suomessa.. Ollimme kaukosuhteessa nelisen vuotta (välimatkaa 2500 km, tapasimme useita kertoja vuodessa, pisimmillään tapaamisten välillä oli neljä kuukautta). Sitten mies vuonna 2003 sai työpaikan huomattavasti lähempää minua, naapurimaasta. Juuri ennen hänen muuttoaan sinne menimme naimisiin.

Jatkoimme kaukosuhdetta mutta näimme joka viikonloppu, se jo tuntui aivan mahtavalta kun niin monta vuotta oli mennyt niin että tapasimme paljon harvemmin. Sitten vuoden kuluttua mies sai työpaikan minun asuinkaupungistani ja muutimme yhteen. Lisähaasteena vielä se että mies muutti asuntoon joka minulla oli jo vuokralla ja jossa olin asunut useita vuosia. Aloimme varsin pian etsiä uutta vuokra-asuntoa, mutta mitä useampaa kävimme katsomassa sitä järkevämmältä ratkaisulta alkoi tuntua että jäämme siihen asuntoon jossa jo asuimme. Tätä kyllä auttoi se että olin alunperin valinnut asunnon joka oli tarpeeksi iso kahdellekin.. Niinpä raivasin tilaa miehen tavaroille, ja todella pian asunto alkoi tuntua "meidän" kodiltamme, eikä "minun" kodiltani jossa mies oli vieraana.

Nyt on yli 10 vuotta kulunut, ja edelleen olemme yhdessä ja onnellisia (ja asumme siinä samassa asunnossakin). Yhteenmuuttaminen ja toisen tapoihin sopeutuminen sujui todella hyvin enkä muista mitään isoja ongelmia olleen. Tämä on kyllä sikälikin poikkeuksellista että kun muutimme yhteen olimme molemmat yli 30 eikä kumpikaan meistä ollut koskaan asunut kenenkään toisen kanssa (siis tietenkin lapsuudenkotiemme jälkeen). Meille molemmille kyseessä oli siis ensimmäinen vakava suhde. Joten kaikkien teorioiden mukaan meidän olisi pitänyt olla piintyneitä sinkkuja ja omiin kaavoihimme kangistuneita, ja yhteenmuuttamisen olisi pitänyt tuoda mukanaan massiivisia vaikeuksia. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut.

Luulen että osasyy siihen oli se, että oltuamme niin monta vuotta erossa, osasimme todella arvostaa mahdollisuutta olla vihdoinkin yhdessä. Jokainen ihan tavallinenkin päivä tuntui lahjalta, kun sai herätä toisen vierestä. Ja aika paljolti samanlaiset ovat fiilikset edelleen.

Pitää antaa ja usein, toinen kun on siinä kokoajan "tarjolla" niin tekeehän se mieli usein, ei kerran viikossa vaan usein ja vuodesta toiseen, muuten kuivuu koko juttu kasaan, siis muistakaa antaa niin saatte itsekin.

Aika vaikea tai kummallinen juttu....Jos olette nähneet vain lomisin jne. ette kyllä oikeasti edes tunne toisianne. Jos yhteenmuutto sitä paitsi noin paljon pelottaa, ei pitäisi muuttaa. Yleensähän on niin, että sitä suorastaan juostaan toistensa syliin, kun päästään vihdoin asumaan yhdessä. No niin taikka näin, aika näyttää...

kalliiksi on teidänkin suhde tullut jos viikonlopussa matkustaa 1000 km.... jos mies ei saa pillua kun matkustaa 500 km suuntaansa niin mä ainakin suuttuisin.

Olen nainen ja 2 vuoden etäsuhteen jälkeen muutin yhteen miehen kanssa, joka asui suunnilleen saman matkan päässä. Asuimme hänen luonaan ja mies muuttui aivan eri henkilöksi, yhtäkkiä hänen mielestään minussa ja kaikessa mitä tein oli jotain vikaa, tuntui siltä että hän sai paniikin kun ei ollut enää vapaa. En suosita.

Yhteenmuutto ei takaa sitä, että toisella tai kummallakin on salainen kumppani toisaalla. Yhteenmuutto ei takaa sitoutumista.

Ei onnistu. Eroatte ennen vappua. Molemmille parempi.

Hyvin se onnistuu :>

On suorastaan outo lähestymistapa miettiä, että siinä olisi jotain ongelmia...:>

Joillekin käy vain etäsuhde. Aloittaja on selkeästi epävarma suhteestaan, ei pitäisi muuttaa. Kun ollaan sopivasti erossa toisistaan, ei tarvitse toisen kaikkia huonoja puolia koskaan tietää, joten voipi olla yllätys sitten, kun asutaan 24 h/vrk...Sama siis myös toisinpäin.

Me seurusteltiin miehen kanssa etäsuhteessa yli 4 vuotta ennen yhteen muuttoa. Välimatkaa oli yli 200km ja nähtiin vain viikonloppuisin ja lomalla. Mies jätti sitten työt ja muutti luokseni, kouluttautui toiselle alalle. Nyt ollaan oltu yhdessä kohta 10 vuotta.

Ylipäätään suhteen onnistuminen riippuu pitkälti ihmisistä ja odotuksista. Meillä aika kypsyi etäsuhteen osalta niin, että kun kumpaakin alkoi ahdistaa erillään oleminen liikaa niin muutettiin yhteen. Usean vuoden etäsuhteen perusteella kyllä jo oppii toisen tavat, eikä yhteiselo ole ainakaan meille tuottanut ongelmia. Tietää, mitä odottaa. Toista osaa arvostaa lähellä ihan eri tavalla, kun on alkuun asunut pitkään erillään.

Keskustelkaa yhteiselon odotuksista ja ihan käytännön asioista mahdollisimman paljon ennen yhteen muuttamista.

Minä olin etäsuhteessa ex avomieheeni kuusi vuotta. Hänkin oli viikonloput ja lomat luonani. Hän irtisanoutui työstään, muutti luokseni. Vähän aikaa kaikki meni hyvin, mutta hänestä alkoi paljastumaan epämielyttäviä puolia, mm. se miten hän kohteli lapsiani. Laitoin hänet sitte pois kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen.
Hän oli todella täydellinen mies, seurustelun aikaan, mutta hän olikin sitten liian hyvä, ollakseen totta.
Eli tämä suhde ei toiminut, yhteenmuuton jälkeen. Nyt olen taas kaukosuhteessa, vasta alussa, mutta toivon että tämä onnistuu.