Kauanko teillä on kestänyt palautua eroamisesta?
Ite seurustelu suhteessa 2 1/2 vuotta josta vuosi samankaton alla.Nyt nainen sanoi että ei tiedä rakastaako mua enää,vaikka muuten on hyvä olla mutta ei ole täysin onnellinen....
Olen ihan maassa.Ryyppäämään en kyllä rupee.Onneks taitaa olla muitakin samassa tilanteessa...?
Millä helpottaa pahaa oloa ja miten selviytyä takaisin arkeen eli koulunpenkille?
Ite seurustelu suhteessa 2 1/2 vuotta josta vuosi samankaton alla.Nyt nainen sanoi että ei tiedä rakastaako mua enää,vaikka muuten on hyvä olla mutta ei ole täysin onnellinen....
Olen ihan maassa.Ryyppäämään en kyllä rupee.Onneks taitaa olla muitakin samassa tilanteessa...?
Millä helpottaa pahaa oloa ja miten selviytyä takaisin arkeen eli koulunpenkille?
Vastaukset 12
Vanhimmat
En oikeasti edes ehtinyt tutustumaan kunnolla yhteen naiseen, kunnes välillemme tuli liian suuria ongelmia. Kuitenkin miehenä, jos nainen on todella kaunis, niin voin rakastua tuosta vaan. No en enää. Vajaan vuoden "jutun" jälkeen sitä ehtii kuitenkin tavallaan kiintymäänkin, joten tekihän se sen verran kipeää, että vasta nyt kahden vuoden päästä voisin sanoa, että on aivan sama mitä hän tekee elämässään. Kun tuntee, että pitää toisesta enenmmän kuin itsestään, niin sitä yrittää olla vielä ystäväkin "eron" jälkeen, vaikka tämä otti toisen miehen heti. Ja siinäkin (ystävänä) saa tuntea itsensä arvottomaksi, niin lopulta ei toinen enää kiinnosta. Tiesin, että tähän menee ikuisuus, ja se muuttaa itseäni ihmisenä, mutta sellaista elämä on.
"Olen ihan maassa.Ryyppäämään en kyllä rupee.Onneks taitaa olla muitakin samassa tilanteessa...?
Se on kauhea tunne, kun tuntee, että aivot käy ylikierroksilla, ja taas toisinaan ne saa sammutettua. Eikä auta vaikka iskisi nyrkillä seinään. Ei kannata ryypätä, itsekin ajattelin sitä, mutta sen tietää, että siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää pitkällä tähtäimellä.
"Millä helpottaa pahaa oloa ja miten selviytyä takaisin arkeen eli koulunpenkille?"
Itse ainakin juoksin tuskani pois. Juoksin ja itkin metsässä. Mitä suurempi tuska, sitä pidempi lenkki. Alussa tietysti auttoi se, että voisin kertoa hänelle, miltä musta tuntuu tämä kaikki. Nämä yhdessä auttoivat paljon. Mutta nyt ajan myötä yhteydenpito muuttui lähinnä yksipuoliseksi, itse jäin aina odottamaan vastauksia (onhan se ymmärrettävää, kun on toinen mies). Hiljalleen aloin vaipumaan masennukseen taas syksyn tullen. Olin kuitenkin jo sitä ennen tutustunut Uuteen Testamenttiin, ja ajoittain löytänyt sitä kautta rauhan. Se lopulta poisti masennuksen.
En voi muuta sanoa, kuin että en kovin helpolla enää tapaile liian kauniita naisia, jotka vielä luonteeltaan ovat kunnollisia. Ei kannata hakata päätään seinään uudestaan. Jotenkin tulee mieleen tämä Tervomaan kappale, missä lauletaan, että: "..Joo mä luovutan, nyt mä luovutan, mulla ei ois tällaiseen varaa" jne..
Tsemppiä sulle!
Tää on näitä elämän tosiasioita joitten kans on pakko koittaa elää.. Itelle kävi aikas lailla samalla tavalla, aikaa se vaatii mut kyl sen tulee aina muistaan..
Muija sano vaan et oot just täydellinen mulle ja et meitin on pakko erota.. Seuraavana päivänä muija oli alottanu textaileen toisen jätkän kanssa ja nyt viettää aikaa myös. Ei oo ollenkaan sen tapasta.. Ite kärsin vieläkin kun nään muijan kasvotkin, ja tää elää vaan kun mitään ei olis tapahtunu! Et koita kestää, naiset osaa olla tosi petollisia ja satuttaa pahasti..
Sain itse juuri tietää että oma 7 vuoden parisuhde on tullut tiensä päähän. Ihan yllättäen, ilman varoituksia. Ja nyt ei haluaisi enää edes elää... Enkä kyllä aio mäkään ryyppäämään alkaa, ei se mitään ratkaise. Kun vaan tietäisi miten jaksaa... Nyt juuri elämä on aivan toivotonta enkä tiedä miten koskaan selviän. Tällaisesta toipumiseen menee varmaan hirveän pitkään, eikä rakkaus koskaan voi sammua täysin. Ja vielä en edes ymmärrä mitä oikeasta tapahtunut on... Koulunpenkki odottaa muakin, mutta en mä sinne voi vielä mennä kuin mitään ei olisi tapahtunut... En osaa mitään neuvoa antaa sen enempää, kuin että pahaa oloa kannattaa jollain tavalla purkaa. Asioista kannattaa puhua jos vaan pystyy. Se helpottaa edes ihan vähän.
Voimia!
Sellanen ihminen, joka ei halua/uskalla keskustella asioista etukäteen, on itsekäs ja tunteeton. Sanotaan vaan, että kaikkea hyvää elämääsi ja morjes. Toinen jää siihen kuin nalli kalliolle - sellainen vie uskon hyvältä tulevaisuudelta, kun ei voi enää luottaa mihinkään, hyvä jos itseensä. Kaiken huippu ovat ihmiset, jotka kertovat sen tekstiviestillä. On siinä tietysti se puoli, että se on turvallisempaa naiselle (riippuen miehestä), mutta silti..
mulla loppui 4 vuoden suhde kaksi viikkoa sitten ja olen myös aivan rikki..haluisin vaan kuolla koko ajan eikä mikään tunnu miltään..helpottaa hieman huomata et kohtalotovereita on...
pahin vaihe kestää 3 kuukautta. Se on raastavaa ja surullista aikaa. Voit käydä hakemassa lääkäriltä "onnellisuuspillereitä" eli Fontexia. Sitä käytetään esim. avioeroissa paljon ettei tunnu niin pahalta henkisesti. 3 kuukauden kuluttua aina puoleenvuoteen on "hiljalleen suremisen aika". Sen jälkeen tunteet laimenevat. Pääset nopeammin eroon jos joku suostuu kuuntelemaan sinua ja kerrot yksityiskohtia paljon sattuvista asioista. Käy siis asiat kunnolla läpi jonkun kanssa.
Nyt on si asumis ero,vaikka ei virallinen ainakaan vielä.Ei kuulemma kannata vielä tehdä mitään tosi ratkaisevaa eroa.Aina kun kysyn jotain niin Hänen vastaus on :en tiedä....Huomenna pitäis jutella ja en kyl enää hyväksy en tiedä vastausta! Onneksi hänellä ei ole ketään toista, muuten olisin ihan riekaleina...
Ite seurustelin reilun 5 vuotta josta kimpassa asuttiin 3 vuotta. Viime keväänä sit tuli ero...keväällä meni koulua ihan puihin ja kesä meni kyllä melko masentuneena. Viinaakin tuli otettua, mut onneks oli töitä niin ei mennyt ihan mahdottomaksi! Nyt siitä on menny sit se reilu puoli vuotta, ja nyt alkaa vasta tuntua, et kyllä tätä elämää kannattaa jaksaa! Toki joka päivä vielä ajattelen exää, ja ikävä on mut päivä päivältä se helpottaa!
Ja joku päivä löytyy vielä se paljon parempi!! ;) Mä ainakin uskon niin...
Tsemppiä ja koita jaksaa!!!
Itse olen eronnut 5 vuotta kestäneestä suhteesta keväällä. Sinä voisit olla vaikka minun entinen poikaystäväni. Voin vain sanoa ettei se jättäjästäkään mitään herkkua ole. Sitä yrittää olla niin kiltti ja hellä ja ymmärtäväinen kun tietää miten pohjalla toinen henkisesti on, mutta kuitenkin täytyy olla myös kova ettei anna toiselle toiveita jostain sellaisesta mitä ei enää tule olemaan. Se on niin ristiriitainen tilanne ja siinä tulee niin paha olo ettei tiedä mitenpäin sitä olisi. Tottakai jättäjän asema on helpompi sitä on sen eron jo käsitellyt aikaisemmin ja vasta kun on sen kaiken miettinyt voi sanoa ne jäähyväiset, toisellehan se saattaa tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta vaikka olisi kuinka yrittänyt vihjailla tai olisi aiemmin jopa siitä suoraan sanonut ettei homma enää toimi. Ja vaikka kuinka sanoisi ettei tässä mitään hävettävää ole ja että ei ihmiset sinusta mitään pahaa ajattele, jos ajattelevat jotain niin minuahan ne syyttävät, ei se taida helpottaa, mikäpä siinä tilanteessa helpottaisi. Eikä pidä luottamustaan kaikkiin naisiin menettää, jos ei elämässä ota riskejä ei voi sitä onneakaan saavuttaa.
Koittakaa kaikki jaksaa, ja älkää ihan oikeasti sen viinan kanssa lotratko.
The Streets bändin biisin "Dry your eyes" tahdissa olen itkenyt itseni melkein kuoliaaksi, niin paljon siinä oli juuri niitä tuntoja joita tunsin silloin kun maailmani romahti. Se tässä on positiivista että vaikka kaikki tuntuu juuri nyt niin kamalalta ei se voi enää pahemmaksikaan muuttua. Kaikille voimia.
Saattaa mennä vuosi kun toivut, jos eroatte. Elämää tää vaan on ja maailma on täynnä naisia. Aloita vaikka uusi harrastus ..... vihjeenä että tanssilavat ovat täynnä naisia ...kähaitari 17 vee - 70 vee ja he ovat todella ihania naisia.
Itselläni takana viiden vuoden seurustelu, joista 2,5 vuotta samassa taloudessa. Kaikki tuntui olevan hyvin ja eräänä iltana mies tulee kotiin ja vain ilmoittaa muuttavansa pois. Viikon päästä asuinkin jo yksin. Päätin hakea ammattiapua tuska oli liian sietämätöntä. Kriisiterapia ja lääkkeet auttoivat minun tapauksessani. Kolme kuukautta on nyt kulunut ja olen oikeastaan todella hyvässä kunnossa.