Näin sanoo Herra :
Ilmestyskirja:
18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Se koskee jokaista USKOVAA ihmistä joita tuo lopun aikojen superkirkko pitää jollakin tavoin otteessaan.
Lähtekää pois portosta jotta se ei pitäisi teitä kauempaa vankina yhteisöllisessä sikolätissään.
______________________________
Parisuhteitten puolesta rukoilu / Mäkinen :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=13&t=13
_________
Noin kirjoittaa David Wilkerson Näky - kirjassaan :
-Sodoman synti toistuu jälleen meidän sukupolvemme aikana. On olemassa kaksi voimaa, jotka estävät homoseksuaaleja antautumasta täydellisesti syntiinsä: yhteiskunta ei hyväksy heitä ja kirkko vastustaa heitä opetuksillaan.
Mutta nämä esteet häviävät, ja yhteiskunta ei enää vastusta heidän syntiään eikä pidä sitä epänormaalina, vaan rohkaisee heitä siinä, ja kun kirkko ei enää saarnaa heidän synnistään, vaan tukee heitä heidän homoseksuaalisissa toiminnoissaan.
Tulvaportit ovat auki, ja homoseksuaaleja rohkaistaan jatkamaan synnissään. Näyssäni olen nähnyt, että nämä kaksi estettä pyyhitään pois tieltä, ja kun ne otetaan pois, seuraa kaaos. Pian homoseksuaalit tulevat niin röyhkeiksi, että he pöyhkeilevät synnillään televisiossa.
________
Tuo Wilkersonin kuvailema "näytelmä" pyörii parastaikaa silmiemme edessä reaaliajassa ja on vain uskottava ,että se TODELLA tapahtuu tässä ja nyt.
Ainoa tepsivä toimenpide on sanoutua totaalisti irti saastaisista yhteisöistä silloin he saavat rypeä saastoissaan vähän harvemmalla porukalla.
Kansa on reagoinut Mäkisen antikristillisiin näkemyksiin jyrkästi niin kuin pitääkin ja on hauska nähdä ymmärtääkö papisto jatkossa pitää vähän matalampaa profiilia :-)
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=21
Ollako vai eikö olla - erotakko vai ei !!!
49
225
Vastaukset
- katos vaan
Katos lippalakkipellekin tuli taas foorumille.
- kenties pappi?
olet varmaan kirkon kannattaja
- Ei tolkkua
Katos vaan.
Sinulla on Einsteinin aivot. Tuohon ei muuten pysty kenties pappi? kirjoitti:
olet varmaan kirkon kannattaja
En kuulu mihinkään maalliseen uskonnolliseen yhteisöön.
- Ana Lyysi
Jos ihminen haluaa pelastaa itsensä, niin hän eroaa kirkosta. Jumalahan tähän suorastaan käskee, että tulee erota Laodikean seurakunnasta pois.
Mutta Jumala ei sano koska eron tulee tapahtua.
Itse olen sitä mieltä, että eron hetken valinta tulee tehdä tehtävän perusteella. Jos ei ole enää annettavaa rappeutuvalle kirkolle, niin tulee erota.
Mutta jos haluaa taistella elävän uskon puolesta, niin vielä tulee olla mukana ja pitää ääntä evankeliumin puolesta ja rohkaista ahdistuneita, joita nyt kirkon piirissä riittää.
Mutta jossain vaiheessa myös taistelijoiden tulee jättää kirkko, kun Jumala kumminkin jättää kirkon ja antaa sitten kirkon toteuttaa itseään. Näihän Jumala menettelee myös yksityisen paatuneen kohdalla - Jumala antaa hänen toteuttaa itseään.- naapuri...
85 7.... ei, se on nimeltään Leevi ja asuu kaukana mökissään, mut tiedetään totiseksi vanhan ajan uskovaiseksi....
- Oikea järjestys
katos vaan2.12.2014 10:20 1 SULJE
Katos lippalakkipellekin tuli taas foorumille.
Ei tolkkua2.12.2014 10:31 1 SULJE
Katos vaan.
Sinulla on Einsteinin aivot. Tuohon ei muuten pysty - laita kaikki
Kiitos. Eilen ajattelin että pitää katsoa Näky kirjaa. Eikös siellä ollut että homot alkaa joukoissa raiskaamaan?
laita kaikki sanoi :
Kiitos. Eilen ajattelin että pitää katsoa Näky kirjaa. Eikös siellä ollut että homot alkaa joukoissa raiskaamaan?
____________
Siinä on.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=82&p=96&hilit=tiivistelmä#p96- Murha ei vanhene
pertsa2012 kirjoitti:
laita kaikki sanoi :
Kiitos. Eilen ajattelin että pitää katsoa Näky kirjaa. Eikös siellä ollut että homot alkaa joukoissa raiskaamaan?
____________
Siinä on.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=82&p=96&hilit=tiivistelmä#p96" Wilkerson näkee vuonna 1973
tulevaisuudessa syntyvän maailman ylikirkon, joka koostuu vapaista,
ekumeenisita protestanteista ja roomalaiskatolisesta kirkosta, jotka
muodostavat keskenään poliittisen liiton. Wilkerson näkee tämän
antikristilliseksi. Tämä voimakas kirkkounioni on mukana monissa
toiminnoissa. Näky kertoo, että ylikirkko toivottaa homoseksuaalit
tervetulleiksi ja he puolustavat homoseksuaalisuutta. Heitä aletaan
vihkimään kirkon virkoihin. Tulee alastontanssia ja okkultismia
kirkkoon, jotka superkirkko hyväksyy. Vastapainoksi syntyy
Yliluonnollinen kirkko, jonka muodostavat todelliset Jeesuksen
Kristuksen seuraajat. Heitä liittää yhteen Pyhä HEnki, luottamus
Kristukseen ja Hänen sanaansa."
Liberaalit puolustavat syntiä.
Varmaan he järjestävät pian alastontanssia ja olen epäillyt kauan aikaa, että naispapeissa olisi okkultisteja. Oletettavasti murhatun. onnettomuudeksi lavastetun kuolemansa Juhani Julinin todistuksen perusteella jonka antoi TV8:lle joitakin vuosia sitten esim. vapaamuurarit ovat okkultisteja suurin osa tietämättään.
https://www.youtube.com/watch?v=9GplA_HSnfA
- Tuom.
Meillä on täällä yhteisessä "sikolätissä" hartaita kristittyjä, vaatimattomia pieniä ihmisiä, mummoja pappoja, köyhiä, rikkaita, vaivaisia, vainottuja kuuntelemassa nöyrinä tunnustuskirjoihin perustuvaa Jumalan sanaa, Häntä palvoen uskoen yksin armosta pelastuvansa.
Apostolisen uskontunnustuksen omaavina kuuntelemme yksin Kristuksen ääntä, sitä Paimenta, joka kuulee meitä ja me Häntä. Saattaahan siellä joukossa olla arkkipiispoja sun muita nokkamiehiä, mutta tunnustus on sama vuosisatoja.
Emme hylkää lähimmäisiämme, jotka ovat turvautuneet yhteisen uskomme juuriin yhteisissä temppeleissämme. Uskokoon ken tahtoo. Sitä ei kukaan voi muuttaa, eikä pois ottaa.
-Joillekin maailman ääni liian voimakas on...Tuom. sanoi :
Meillä on täällä yhteisessä "sikolätissä" hartaita kristittyjä, vaatimattomia pieniä ihmisiä, mummoja pappoja, köyhiä, rikkaita, vaivaisia, vainottuja kuuntelemassa nöyrinä tunnustuskirjoihin perustuvaa Jumalan sanaa, Häntä palvoen uskoen yksin armosta pelastuvansa.
_________________
Silloin Mäkisen kaltaiset sudet pitää häätää pois lauman kimpusta.
En näe ukon käytöksessä mitään positiivista vaan ainoastaan kirkon tunnustuksen
ja opin vastaisia hereettisiä puheita.pertsa2012 kirjoitti:
Tuom. sanoi :
Meillä on täällä yhteisessä "sikolätissä" hartaita kristittyjä, vaatimattomia pieniä ihmisiä, mummoja pappoja, köyhiä, rikkaita, vaivaisia, vainottuja kuuntelemassa nöyrinä tunnustuskirjoihin perustuvaa Jumalan sanaa, Häntä palvoen uskoen yksin armosta pelastuvansa.
_________________
Silloin Mäkisen kaltaiset sudet pitää häätää pois lauman kimpusta.
En näe ukon käytöksessä mitään positiivista vaan ainoastaan kirkon tunnustuksen
ja opin vastaisia hereettisiä puheita.Ja minä en näe PRTSAN käytöksessä mitään positiivista: hörhöt ja fanaatikot eivät hallitse käytöksen kultaisia sääntöjä.
Mutta Mäkinen on fiksu ja ajatteleva ihminen, joka ei sorru ylilyönteihin.- Tuom.
pertsa2012 kirjoitti:
Tuom. sanoi :
Meillä on täällä yhteisessä "sikolätissä" hartaita kristittyjä, vaatimattomia pieniä ihmisiä, mummoja pappoja, köyhiä, rikkaita, vaivaisia, vainottuja kuuntelemassa nöyrinä tunnustuskirjoihin perustuvaa Jumalan sanaa, Häntä palvoen uskoen yksin armosta pelastuvansa.
_________________
Silloin Mäkisen kaltaiset sudet pitää häätää pois lauman kimpusta.
En näe ukon käytöksessä mitään positiivista vaan ainoastaan kirkon tunnustuksen
ja opin vastaisia hereettisiä puheita.Mäkisestä on jo tehty valitus. Jo muutaman henkilön yhteisössä ilmenee susia. Niitä on ripoteltu yltympäri tasaisesti joka yhteisöön. Turha perustaa, erottautua, uusia liittoja. Ei onnistu. Seulonta ja taistelu on Pertsa loppuun asti. Mutta mitä suurempi yhteisö, sitä suurempi voima ja yhtenäisyys vastustaa saastaa laajemmassa mittakaavassa.
Mutta varmaan loppua kohden lauma pienenee. Sitä ei kuitenkaan kannata pienentää omalta osaltaan hajottamalla laumaa.
Lopunajan ennustus juuri koskee hajottajien tuhovoimassa.
Sielunvihollisen voima on juuri "hajota ja hallitse"- periaatteessa. - Herra seuloo
Tuom. kirjoitti:
Mäkisestä on jo tehty valitus. Jo muutaman henkilön yhteisössä ilmenee susia. Niitä on ripoteltu yltympäri tasaisesti joka yhteisöön. Turha perustaa, erottautua, uusia liittoja. Ei onnistu. Seulonta ja taistelu on Pertsa loppuun asti. Mutta mitä suurempi yhteisö, sitä suurempi voima ja yhtenäisyys vastustaa saastaa laajemmassa mittakaavassa.
Mutta varmaan loppua kohden lauma pienenee. Sitä ei kuitenkaan kannata pienentää omalta osaltaan hajottamalla laumaa.
Lopunajan ennustus juuri koskee hajottajien tuhovoimassa.
Sielunvihollisen voima on juuri "hajota ja hallitse"- periaatteessa.Tuom.
Jumalan lauma on niin hajalla kuin olla voi!
Suuret kirkkokunnat: Katolinen, ortodoksit ja protestanttiset.
Protestantit taas ovat hajalla kuin höyhentyynyn höyhenet, vähintään 5000 erilaista kirkkoa, suuntaa, lahkoa, pilttuuta Herramme lampailla!
Suuri voima ei ole takuu vastustaa saastaa. Elian päivinä oli kyllä 7000 polvea reservissä... mutta yksin Elia sitä puhdistusta opereerasi, siis HERRA, joka ei etsiskele suuria porukoita...
Ja olihan Gideonin aikana miehiä, alkuun 32 000, mutta lopuksi vain se 300 tuli kelpuutetuksi sotaan.
Herran henki etsii ja kutsuu näinä aikoina totisia omiaan yhteen. Krkko on jo sisältä laho, siellä pesii antikrituksen voimat, tuhovoimat. Ei herra kirkkoa pelasta, vaan varjelee uskollisia omiaan... pysymään, Kristuksessa! Totuudessa, pyhityksessä, vaatteet valkaistuina! Sota-asussa! Tuom. kirjoitti:
Mäkisestä on jo tehty valitus. Jo muutaman henkilön yhteisössä ilmenee susia. Niitä on ripoteltu yltympäri tasaisesti joka yhteisöön. Turha perustaa, erottautua, uusia liittoja. Ei onnistu. Seulonta ja taistelu on Pertsa loppuun asti. Mutta mitä suurempi yhteisö, sitä suurempi voima ja yhtenäisyys vastustaa saastaa laajemmassa mittakaavassa.
Mutta varmaan loppua kohden lauma pienenee. Sitä ei kuitenkaan kannata pienentää omalta osaltaan hajottamalla laumaa.
Lopunajan ennustus juuri koskee hajottajien tuhovoimassa.
Sielunvihollisen voima on juuri "hajota ja hallitse"- periaatteessa.Tuom. sanoi :
Mäkisestä on jo tehty valitus.
_________________
Jokaisella uskovalla on oikeus arvostella hänen tekemisiään eikä tarvitse
odotella miten hänen päätään silitellään kapitulissa.
Tosin tilanne on Mäkisen kannalta hiukan hankala sillä hänet saatetaan
hyvinkin uhrata sillä muutoin erobuumi alkaa jossain mitassa uudestaan.
_______________________________________________________
"Seulonta ja taistelu on Pertsa loppuun asti. Mutta mitä suurempi yhteisö, sitä suurempi voima ja yhtenäisyys vastustaa saastaa laajemmassa mittakaavassa."
Minä en tunne olevani kotonani suurissa yhteenliittymissä vaan olen
ymmärtänyt että Jumalan kutsu koskee yksilöihmisiä.
- Valinnan paikka
Jumala kun ei asu temppeleissä. Pyhien yhteys on ihan eri asia.
Pyhikset ja pahikset eivät Raamatun mukaan kuulu samaan Herran pöytään. Joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen...erottuu.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/erotaanko-nyt-kirkon-heratysliikkeistakin/4575178- Tuom.
Pyhien yhteys ei toimi hajotetuissa lahkoissa. Missään yhteisössä ei toimi "pyhien yhteys" ilman Juudasta. Jos sinulla on kotikokouksessa 12 jäsentä, niin yksi on Juudas, teoreettisesti.
Jumala asuu nimenomaan temppelissänsä. Temppeli täytyy aina vallata rukouksella ja vaikka paastolla. Kun temppelit ovat jo valmiina suurempiin kokoontumisiin, niin miksi niitä hajottamaan. Hajottaja on sielunvihollisen asialla. - Herra seuloo
Tuom. kirjoitti:
Pyhien yhteys ei toimi hajotetuissa lahkoissa. Missään yhteisössä ei toimi "pyhien yhteys" ilman Juudasta. Jos sinulla on kotikokouksessa 12 jäsentä, niin yksi on Juudas, teoreettisesti.
Jumala asuu nimenomaan temppelissänsä. Temppeli täytyy aina vallata rukouksella ja vaikka paastolla. Kun temppelit ovat jo valmiina suurempiin kokoontumisiin, niin miksi niitä hajottamaan. Hajottaja on sielunvihollisen asialla.Uskovat ovat "pyhän Hengen temppeli" - heissä asuu PyhäHenki (jos asuu).
2 Kor 6:16, Jeesus itse lausui, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä.
Siksi Herra sallii vainojenkin tulla, että Hänen kansansa oppii läksyt.
Perkele on jo hajottanut mm. kirkon, koska sen on sallittu monin keinoin tulla mukaan.
Oikea seurakunta on pyhien yhteys, sydämen uskovien yhteys.
Jeesus itsekin oli kyllästynyt, sanoi: "Te olette tehneeet tästä ryövärien luolan".
Ja ajoi pois bisnesväen! Herra seuloo kirjoitti:
Uskovat ovat "pyhän Hengen temppeli" - heissä asuu PyhäHenki (jos asuu).
2 Kor 6:16, Jeesus itse lausui, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä.
Siksi Herra sallii vainojenkin tulla, että Hänen kansansa oppii läksyt.
Perkele on jo hajottanut mm. kirkon, koska sen on sallittu monin keinoin tulla mukaan.
Oikea seurakunta on pyhien yhteys, sydämen uskovien yhteys.
Jeesus itsekin oli kyllästynyt, sanoi: "Te olette tehneeet tästä ryövärien luolan".
Ja ajoi pois bisnesväen!"Uskovat ovat "pyhän Hengen temppeli" - heissä asuu PyhäHenki (jos asuu).
2 Kor 6:16, Jeesus itse lausui, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä."
Aivan niin.- Tuom.
pertsa2012 kirjoitti:
"Uskovat ovat "pyhän Hengen temppeli" - heissä asuu PyhäHenki (jos asuu).
2 Kor 6:16, Jeesus itse lausui, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä."
Aivan niin.Missä se Pertsan käsittämätön hengen yhteisö sijaitsee? Raamattu kyllä tuntee myös ihan fyysisen synagogan, missä pyhät voivat fyysisesti kokoontua.
On nämä kotikokouksetkin tuttuja, mutta ei niitä kaikkien Jumaltarpeisiin riitä. Ja ne ovat kuitenkin yksityisluonteisia tilaisuuksia.
Uskovat ovat tässä ajassa lähimmäisiään varten. Ovat maailmassa, muttei maailmasta.
Haluavatko kirkosta eroavat kirkkolaitoksen evankeliumia julistavana häviävän pois tästä muutenkin maallistuvasta yhteiskunnasta? Vähän niin kuin muinaisessa Neuvostoliitossa kävi. Kirkoista tehtiin diskoja sun muita maallisia jätöksiä.
Pahinta tässä on se, että kristityt itse ovat sitä jouduttamassa. Sen yhdenlaisen luopiomaisuuden ja petturuuden piirre. Tuom. kirjoitti:
Missä se Pertsan käsittämätön hengen yhteisö sijaitsee? Raamattu kyllä tuntee myös ihan fyysisen synagogan, missä pyhät voivat fyysisesti kokoontua.
On nämä kotikokouksetkin tuttuja, mutta ei niitä kaikkien Jumaltarpeisiin riitä. Ja ne ovat kuitenkin yksityisluonteisia tilaisuuksia.
Uskovat ovat tässä ajassa lähimmäisiään varten. Ovat maailmassa, muttei maailmasta.
Haluavatko kirkosta eroavat kirkkolaitoksen evankeliumia julistavana häviävän pois tästä muutenkin maallistuvasta yhteiskunnasta? Vähän niin kuin muinaisessa Neuvostoliitossa kävi. Kirkoista tehtiin diskoja sun muita maallisia jätöksiä.
Pahinta tässä on se, että kristityt itse ovat sitä jouduttamassa. Sen yhdenlaisen luopiomaisuuden ja petturuuden piirre.Tuom. sanoi :
Missä se Pertsan käsittämätön hengen yhteisö sijaitsee?
_____________________
Noista alapuolisista jakeista se toivottavasti selkenee.
1 Kor 3:16 Ettekö tiedä, että TE OLETTE Jumalan TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Luukas :
17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."
Filippiläiskirje :
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
_________________________________________________
- Hyvältä paimenelta
Pertsan aloitus on hyvää asiaa. Ja hyviä ajatuksia täälä on esillä. Katse Jeesukseen tärkein!!
- -jarmo-
Minä pidän Pertsaa suurena Jumalan miehenä ja kunnioitan hänen uskonnäkemystään suuresti. Moni saisi ottaa oppia Pertsan henkisyydestä. Esaktologisessa kysymyksessä emme Pertsan kanssa ole samaa mieltä mutta me olemme molemmat nähneete ettei se meitä haittaa. Jeesus on Herra! Ylistys ja Kunnia Jeesukselle Krisukselle.
-jarmo- kirjoitti:

-jarmo- sanoi :
Esaktologisessa kysymyksessä emme Pertsan kanssa ole samaa mieltä mutta me olemme molemmat nähneete ettei se meitä haittaa. Jeesus on Herra! Ylistys ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle.
_____________
Emme ole eri mieltä niissä pelastumiseen vaikuttavissa asioissa eli ei ole syytä
turhanpäiten riidellä.- -jarmo-

turhanpäiten riidellä.No just näin se menee.
- -jarmo-
Onhan seoikessti niin kuin Raamattu sen sanoo, "älkää siunatko syntiä". Joka kerta kun olet kirkossa joss pappi on jovihkinyt homoja, olet siunaamalla antamalla uhrilahjan sinne. Moni ei tajua esimerkiksi sitä että käy Dubaissa lomalla. Varmaan ihan sikahieno reissu, en minä sitä mutta mille ja kelle rahat menee? Dubai oli yksi pahimpia työsuhdeloukkaus työmaista, kuten Faaraoiden pyramidit. Siellä ei ollut pienintäkään työsuojeluun liittyvää elintä tai organisaatiota. Jos sinä menet ja annat rahasi niille, suosit heidän syntejään. Samahan tässä on Mäkisen kirkon kanssa...
- Aika seulooo
Sana on selkeä:
!"Älkää antautuko kantamaan vierast iestä uskottomian manssa. Sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä. Tai mitä yhteistä osaa on uskovaisella uskottoman kanssa?
2 Kor 6:16
Kun EVL-kirkko on se mikä se on, liitossa valtion kanssa, kansankirkko, kansa vaatii "oikeuksiaan". Olla siellä suuntauksineen.
Oikeassa raamatullisessa seurakunnassa, tai vastaavassa, ei voi olla
uskottomia, pelastumattomia (paitsi toki etsimässä, sanaa kuulemassa).
Seurakunta on Jeesuksen henkilökohtaisesti tunnustavien joukko. Kaidan tien kulkijoiden. He toki kunnioittavat kaikkien ihmisarvoa, Jumalan luomia,
mutta synnille on pantu stoppi. Elävä uskova ei voi elää synnissä, ei julkisesti eikä salasynneissä.
Jeesuksen omia on siellä ja täällä, kirkossa on totisia uskovia. Ja he kärsivät siitä, että kirkko on luisunut, maallistunut. Ja kun vaaditaan jo perverssejä asioita kirkkoon, kauan ei voi kukaan tosiuskova olla samassa pöydässä julkijumalattomien kanssa!
Jokainen joutuu käymään asiaa läpi. Joillakin paikkakunnilla on hyvinkin elävä kirkkosurakunta. Uskovat papit, hengellinen taso.. mutta- ww7
Äitini sanoi ettei eroa kirkosta. Sanoi muistaakseni ettei eroa mistään syystä, koska kirkko tekee paljon hyvää.
Minä erosin kirkosta perjantaina.
Minulle tuli äitini sanoessa että kirkko tekee paljon hyvää ja siksi haluaa kuulua kirkkoon että niin tekee moni muukin järjestl hyvää, mutta sen lisäksi kunnioittaa Jumalaa. Jumalan kunnioitus on mielestäni äärimmäisen tärkeä osa uskovan suhtautumista Jumalaan.
Lisäksi äitini kohdalla minulle on tunne etten voi auttaa häntä, koska hän kuulee mitä sanon mutta ei kuuntele, sanani eivät vaikuta häneen aikaansaaden hänessä Jumalaa huomioonottavia ajatuksia. Taitaa olla läpiliberaali, jotenkin avun ulottumattomissa. Kerroin että Damaskos tuhoutuu jossain vaiheessa ja jos sen näkee niin josko sitten olisi aikaa lukea Raamattua. Ei ole aikaa kuulemma lukea Raamattua, mutta kanssani oli aikaa jutella kännykässä tunti viime sunnuntaina, euron päivä.
Kolmas asia tuli mieleen kanssa äitini kommentista, Raamatunkohta: " tehdään vain pahaa niin saadaan aikaan hyvää"
Neljäskin asia tuli siitä mieleen mutta se on yksityinen koskien Ojareksen ja minun käymääni keskustelua eräästä miehestä. - -jarmo-
ww7 kirjoitti:
Äitini sanoi ettei eroa kirkosta. Sanoi muistaakseni ettei eroa mistään syystä, koska kirkko tekee paljon hyvää.
Minä erosin kirkosta perjantaina.
Minulle tuli äitini sanoessa että kirkko tekee paljon hyvää ja siksi haluaa kuulua kirkkoon että niin tekee moni muukin järjestl hyvää, mutta sen lisäksi kunnioittaa Jumalaa. Jumalan kunnioitus on mielestäni äärimmäisen tärkeä osa uskovan suhtautumista Jumalaan.
Lisäksi äitini kohdalla minulle on tunne etten voi auttaa häntä, koska hän kuulee mitä sanon mutta ei kuuntele, sanani eivät vaikuta häneen aikaansaaden hänessä Jumalaa huomioonottavia ajatuksia. Taitaa olla läpiliberaali, jotenkin avun ulottumattomissa. Kerroin että Damaskos tuhoutuu jossain vaiheessa ja jos sen näkee niin josko sitten olisi aikaa lukea Raamattua. Ei ole aikaa kuulemma lukea Raamattua, mutta kanssani oli aikaa jutella kännykässä tunti viime sunnuntaina, euron päivä.
Kolmas asia tuli mieleen kanssa äitini kommentista, Raamatunkohta: " tehdään vain pahaa niin saadaan aikaan hyvää"
Neljäskin asia tuli siitä mieleen mutta se on yksityinen koskien Ojareksen ja minun käymääni keskustelua eräästä miehestä.Hei ww7 sulla on hienoja ajatuksia. Olet oikealla tiellä :) siunausta.
- 20000-ko jo erosi
ww7 kirjoitti:
Äitini sanoi ettei eroa kirkosta. Sanoi muistaakseni ettei eroa mistään syystä, koska kirkko tekee paljon hyvää.
Minä erosin kirkosta perjantaina.
Minulle tuli äitini sanoessa että kirkko tekee paljon hyvää ja siksi haluaa kuulua kirkkoon että niin tekee moni muukin järjestl hyvää, mutta sen lisäksi kunnioittaa Jumalaa. Jumalan kunnioitus on mielestäni äärimmäisen tärkeä osa uskovan suhtautumista Jumalaan.
Lisäksi äitini kohdalla minulle on tunne etten voi auttaa häntä, koska hän kuulee mitä sanon mutta ei kuuntele, sanani eivät vaikuta häneen aikaansaaden hänessä Jumalaa huomioonottavia ajatuksia. Taitaa olla läpiliberaali, jotenkin avun ulottumattomissa. Kerroin että Damaskos tuhoutuu jossain vaiheessa ja jos sen näkee niin josko sitten olisi aikaa lukea Raamattua. Ei ole aikaa kuulemma lukea Raamattua, mutta kanssani oli aikaa jutella kännykässä tunti viime sunnuntaina, euron päivä.
Kolmas asia tuli mieleen kanssa äitini kommentista, Raamatunkohta: " tehdään vain pahaa niin saadaan aikaan hyvää"
Neljäskin asia tuli siitä mieleen mutta se on yksityinen koskien Ojareksen ja minun käymääni keskustelua eräästä miehestä.Vanhempi kansa on kiintynyt kotikirkkoonsa. Kirkoilla on rakas ikiaikainen perinne suomalaisessa historiassa. Ei tätä menoa enää vanhempi kansa ymmärrä, eikä tarvitsekaan ymmärtää. Kun Jumalan huone "annetaan" rivouden käyttöön taistelematta, niin eikö siinä tehdä myös hyvin väärin. MIKSI EMME TAISTELE???
On kyse Suomen kansasta, jonka nuorempi kansa pakotettiin "käymään töissä" joka päivä vauvasta alkaen. Saavuttivat jo 40 v. iässä eläkeiän täyttämällä vaaditut 40 vuotta yhtämittaista työssäkäyntiä. Tuottavaan työhön hädin tullen ehtivätkään. Raskas kasvatuksen vastaanottaminen oli heidän työnsä. Miksi?
Miksi heidät piti vauvasta alkaen muokata luonnottomuuteen sillä tavalla, että luonnollinen äidinrakkaus kiellettiin lähes totaalisesti. Väsynyt iltahetki ja yö äidlle sallittiin aantaa rakkautta torkkuvalle tai nukkuvalle lapselleen.
Kuuluisan v 1968 jälkeen
perheiden olosuhteet tehtiin niin taloudellisesti kireiksi vero- ym. rasituksin, että ymmärtämättömästi äiditkin lähtivät orjatyöhönsä ja lapset tarhattiin. Samaan aikaan pian herätettiin VIHREÄT apuun huutamaan tarhattaville eläimille vapautta ja lapsille tarhaamista.
Kansamme on nyt kasvatettu tietyn tahon toivomalla tavalla kokonaisvaltaisesti TASA-ARVOISEKSI?
Wilkersonin profetia on amerikkalaisille ensisijaisesti. Nimenomaan meidän maassamme sen oli myös helppo toteutua , koska koululaiset ovat jo 40 vuotta tyhjissä kodeissaan yksinollessaan pitkät iltapäivät saaneet rauhassa lisää "tärkeää oppia tasa-arvoon" suoraan HALLYWOODIN filmeistä. Kouluelämässä sitten oppimiaan kokeillen .
Suvaitsevaiseksi muuttuneessa kouluelämässä :
Koulu muuttui rajusti Suomessa peruskoulun tulon myötä. Pyrkimyksistä tärkein oli kristinuskon poistaminen opetuksesta. Sehän on vasta nyt kirkastunut lopullisesti, kun jo virretkin ovat vaarallista opettaa lapsille. Näin sokea on ollut kansa. Tämäkö on Suomen kansalle kirkastunut HERÄTYS, mitä kauan on profetoitu.
Pohja saastalle on luotu:
este äiti/lapsisuhteelle, abortit, avioerot, alkoholi, vapaa pornosaasta joka tv-kanavalta ja tuutista lapsista alkaen katsella, huostaanotot ja paljon muita näiden johdannaisia...tehty luvallisiksi oikein lain voimalla. Miksi kansaa ei kiinnostanut 10 käskyn rikkominen? Miksi kirkko ei tuntenut etsikkoaikaansa ja oikeasti taistellut lakipykäliä vastaan ajallaan?
Kun katsoo taakseen niin kai sokeinkin jo NÄKEE - EI K E I S A R E I L L A OLLUTKAAN VAATTEITA. Eikä missään nimessä oikeita aatteita. 20000-ko jo erosi kirjoitti:
Vanhempi kansa on kiintynyt kotikirkkoonsa. Kirkoilla on rakas ikiaikainen perinne suomalaisessa historiassa. Ei tätä menoa enää vanhempi kansa ymmärrä, eikä tarvitsekaan ymmärtää. Kun Jumalan huone "annetaan" rivouden käyttöön taistelematta, niin eikö siinä tehdä myös hyvin väärin. MIKSI EMME TAISTELE???
On kyse Suomen kansasta, jonka nuorempi kansa pakotettiin "käymään töissä" joka päivä vauvasta alkaen. Saavuttivat jo 40 v. iässä eläkeiän täyttämällä vaaditut 40 vuotta yhtämittaista työssäkäyntiä. Tuottavaan työhön hädin tullen ehtivätkään. Raskas kasvatuksen vastaanottaminen oli heidän työnsä. Miksi?
Miksi heidät piti vauvasta alkaen muokata luonnottomuuteen sillä tavalla, että luonnollinen äidinrakkaus kiellettiin lähes totaalisesti. Väsynyt iltahetki ja yö äidlle sallittiin aantaa rakkautta torkkuvalle tai nukkuvalle lapselleen.
Kuuluisan v 1968 jälkeen
perheiden olosuhteet tehtiin niin taloudellisesti kireiksi vero- ym. rasituksin, että ymmärtämättömästi äiditkin lähtivät orjatyöhönsä ja lapset tarhattiin. Samaan aikaan pian herätettiin VIHREÄT apuun huutamaan tarhattaville eläimille vapautta ja lapsille tarhaamista.
Kansamme on nyt kasvatettu tietyn tahon toivomalla tavalla kokonaisvaltaisesti TASA-ARVOISEKSI?
Wilkersonin profetia on amerikkalaisille ensisijaisesti. Nimenomaan meidän maassamme sen oli myös helppo toteutua , koska koululaiset ovat jo 40 vuotta tyhjissä kodeissaan yksinollessaan pitkät iltapäivät saaneet rauhassa lisää "tärkeää oppia tasa-arvoon" suoraan HALLYWOODIN filmeistä. Kouluelämässä sitten oppimiaan kokeillen .
Suvaitsevaiseksi muuttuneessa kouluelämässä :
Koulu muuttui rajusti Suomessa peruskoulun tulon myötä. Pyrkimyksistä tärkein oli kristinuskon poistaminen opetuksesta. Sehän on vasta nyt kirkastunut lopullisesti, kun jo virretkin ovat vaarallista opettaa lapsille. Näin sokea on ollut kansa. Tämäkö on Suomen kansalle kirkastunut HERÄTYS, mitä kauan on profetoitu.
Pohja saastalle on luotu:
este äiti/lapsisuhteelle, abortit, avioerot, alkoholi, vapaa pornosaasta joka tv-kanavalta ja tuutista lapsista alkaen katsella, huostaanotot ja paljon muita näiden johdannaisia...tehty luvallisiksi oikein lain voimalla. Miksi kansaa ei kiinnostanut 10 käskyn rikkominen? Miksi kirkko ei tuntenut etsikkoaikaansa ja oikeasti taistellut lakipykäliä vastaan ajallaan?
Kun katsoo taakseen niin kai sokeinkin jo NÄKEE - EI K E I S A R E I L L A OLLUTKAAN VAATTEITA. Eikä missään nimessä oikeita aatteita."Pyrkimyksistä tärkein oli kristinuskon poistaminen opetuksesta."
Kristinuskoa opetetaan kouluissa edelleen.
- Westsider-
Synagoogat ja kirkot ovat vain Jumalan temppelin (seurakunnan) Ilm 11:2. esikartanoita jotka ovat vain maallisia instansseja, jotka joutuvat piispoineen maailman ruhtinaan, saatanan valloittamina sen alaisuuteen, eroon Jumalasta ja Jumalan sanasta.
Jumala on Henki ja uudesti Jumalan Hengestä syntyneet Jumalan lapset eivät voi saada Hengen ravintoa Hengettömästä esikartanosta, vaan on päästävä siitä eroon,
itse Jumalan temppeliin , joka on seurakunta Hengessä, eikä vain kirkossa tai synagoogassa. jotka ovat heille Babylon, - Selvää sanaa
Oikein kirjoitit Westsider! Jeesuskin itse sanoi, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä. Vaan Henki asuu pyhitetyissä uskovissa.
- byt
Siis ihmisessä, joka on saanut syntinsä anteeksi.
- Parannus >> pyhitys
byt - mitä sekoilet?
Pyhä Henki asuu pyhitetyssä uskovassa! Pyhitetty on tietenkin pyytänyt ja saanut syntinsä anteeksi, ja elää valossa.
Omituista teologiaa? Ei kai paho-lainen taikka syntejään rakastava, piilotteleva edes pyri "pyhitykseen"???
Alku on on juuri parannus, syntien tunnustaminen, anteeksisaaminen. Raamattu kehottaa pyrkimään pyhitykseen! Heb 12:14.
Ja mitä tämä, Efe 4:30Parannus >> pyhitys sanoi :
byt - mitä sekoilet?
_____________
Miksi käytät tuommoista kieltä(?) - byt oli myös sanomassaan aivan oikeassa.pertsa2012 kirjoitti:
Parannus >> pyhitys sanoi :
byt - mitä sekoilet?
_____________
Miksi käytät tuommoista kieltä(?) - byt oli myös sanomassaan aivan oikeassa.Itseasiassa: Apt. 13:2 Pyhä Henki puhuu; ja minä en ole missään koskaan ainoassakaan hengellisessä tilaisuudessa kuullut semmoisen puhuvan. En muuten ole kuuro.
Apt. 5:32 sanoo Jumalan antavan Pyhän Hengen niille, jotka häntä tottelevat. Paavali on kertonut, ettei hän ole noudattanut, eikä suositellut muillekaan Jumalan noudattamista. Ja en tunne yhtään ainuttakaan, joka Jumalaa tottelee; niitä käskyjä.
Niin että mikä se sitten on kristittyjen kohdalla; taitaa olla mielikuvitusta.
- miksi????
Pertsa, kysy itseltäsi... miksi käytät sitä kieltä?
- Oikea kanava!
Helsinkijokkerille..
Ei Pyhän Hengen puhetta voi kuulla kehon korvilla! Sen kuulee vaikka olisi kuuro.
Etkä ole lukenut, mitä Ilmestyskirjassa sanotaan: Jolla korva on, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo. Ilm 2:7, 11, 17, 3:13, 22.
Kyllä niillä kaikilla luultavasti oli fyysiset korvat? Tuskin kaikki olivat vaikka korvia?
Jopa kaksikin, päässään?
Ei Jeesus tarkoittanut fyysisiä korvia, vaan ihan toisia korvia?
Kun sinulla on kännykkkä - ilmeisesti - ja se toimii, niin YHTEYS pitää olla!
Tukiaseman pitää toimia, kännykässä pitää olla virtaa, jne.
Jos joku kohta pätkii systeemissä, et VOI kuulla, et voi puhua.
Koeta tästä oppia jotakin?
Jumalaa kuullaan, Henki puhuu -ja joilla on "kuulevat korvat"
(= toimiva Jumalan känny...) He kuulevat!
OK.
Niitä Jumalan datasiirtoja, jotka ymmärretään....En ole hyvä pään sisäsissä asioissa; siksi en ole ollut kykeneväinen kuulemaan ääniä, ja sen kaiken tyhjyyden takia minun pitkä taival päättyi ateismiin.
- Westsider-
helsinkijokkeri kirjoitti:
En ole hyvä pään sisäsissä asioissa; siksi en ole ollut kykeneväinen kuulemaan ääniä, ja sen kaiken tyhjyyden takia minun pitkä taival päättyi ateismiin.
Henkisesti, Jumalasta eroon kuollut ihminen ei voi hengen silmin nähdä eikä kuulla,
hän on sokea ja kuuro.
"Kenellä on korvat, hän kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnalle". - On ja pysyy
Westsider- kirjoitti:
Henkisesti, Jumalasta eroon kuollut ihminen ei voi hengen silmin nähdä eikä kuulla,
hän on sokea ja kuuro.
"Kenellä on korvat, hän kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnalle".Helsinkojokkerille
Jokainen joka osaa ajatella, muistaa. ymmärtää, tuntee
- on perusvalmius ymmärtää Jumalan asioita.
Ei tarvitse kuulla "ääniä" -parempi kun ei kuule!
Et kai sin ääniä muutenkaan kuule elämässäsi?
Tyhjyys on juuri merkki siitä että on kuin pakasteessa, Jumalan asioihin.
Mutta kyllä kait sinä auringon valon ja lämmön tunnet?
Ja kylmän pohjoisviiman?
Mutta sääli jos olet päätynyt ateismiin.
Ei Jumala siitä mihinkään katoa vaikka et usko.
Ethän näe ede oman aivokoppasi sisälle, ja "uskot" että sulla on aivot!
Et voi todistaa, että sulla on aivot? Et. Et ole nähnyt niitä. Et ole KUULLUT ääniä aivojen sisältä?
Et siis voi todistaa että sulla on aivot?
Samoin, et voi todistaa onko Jumalaa vai ei?
Hän on. Eikä katoa, vaikka et uskoisi!
- Suojissa olen
Ennen pasuunoiden soittoa.......
Itselleni nousi mieleen se Raamatun kehoitus, että älkää istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat.
Toki tuon takamuksen saa kukin itse päättää mille lauteille istahtaa tai kellahtaa.
Tuosta raamatun lukemisen ymmärtämisestä ja elää se mahdollisimman hyvin todeksi on mielestäni muuttunnu paljonkin 10 vuoden kuluessa.
Pastorit maasamme varsinkin on asetettu tuiki tärkeään tehtäväänsä toivottavasti Hengen johdattamana ja kun on vaaka kupin vasta painona myllynkivi joka ikeen omaisesti sovitetaan tai laitetaan kuvainnollisesti kaulaan eksyttäjälle, toki niin ei käy kun tuntee raamatun ja tekee,toimittaa tärkeän tehtävänsä todeksi ja oikein.
Kummassakin vaaan kupissa on painonsa myllynkivi ja Hengen johdtus, sitten vaaan toisesta päästä otetaan Henki pois, niin missä asenossa vaaka kuppi ja sen puomi on......
Pasuunoiden törähdyksiä odotellessa......
Kaikille...... - hopeso
tutkikaa ja littykää myöhempien aikojen pyhien JEESUKSEN KRISTUKSEN kirkkoon, se on melkein sama kuin perus kirkko mutta sillä on yksi pyhä kirja enempi eli mormonin kirja toinen todistus jeesuksesta kristuksesta.
"tutkikaa ja littykää myöhempien aikojen pyhien JEESUKSEN KRISTUKSEN kirkkoon, se on melkein sama kuin perus kirkko mutta sillä on yksi pyhä kirja enempi eli mormonin kirja toinen todistus jeesuksesta kristuksesta."
Lisäksi heidän oppinsa ei ole kristillistä ja ylippäätänsä aika villiä.pertsa2012 kirjoitti:
"tutkikaa ja littykää myöhempien aikojen pyhien JEESUKSEN KRISTUKSEN kirkkoon, se on melkein sama kuin perus kirkko mutta sillä on yksi pyhä kirja enempi eli mormonin kirja toinen todistus jeesuksesta kristuksesta."
Lisäksi heidän oppinsa ei ole kristillistä ja ylippäätänsä aika villiä.Ei ole villiä? No missä sitten on villiä oppia?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070