Syitä minkätakia haluaisin seurustella..
-arvostus lisääntyy kavereiden keskuudessa,varsinkin niiden jotka seurustelee
-ei tuu huoran mainetta kun hellyydenkipeenä "sekoilee" eri ihmisten kanssa
-itseluottamus nousee
-on päivisin tekemistä
-ei tarvii elää puutteessa
-seurustellessa laihtuu ku ei kerkee syödä kokoajan eikä muutenkaan syö masennukseen
-arvostus lisääntyy kavereiden keskuudessa,varsinkin niiden jotka seurustelee
-ei tuu huoran mainetta kun hellyydenkipeenä "sekoilee" eri ihmisten kanssa
-itseluottamus nousee
-on päivisin tekemistä
-ei tarvii elää puutteessa
-seurustellessa laihtuu ku ei kerkee syödä kokoajan eikä muutenkaan syö masennukseen
Vastaukset 10
Vanhimmat
rehellistä=)
oli pakko laittaa kun kuuntelen kavereiden ns.syitä seurustella..rakkaus ilman itsekkyyttä..ohhoijjaa...=)nojoo,mutta jos se oikee kohdalle osuis niin syyt olis ehkä toiset..en tiedä=)
eikä mitä=) mä ihan tosissani arvostin tota rehellisyyttä. Voin tunnustaa että mullekin seurustelun syynä oli pitkään aika paljon se, että halusin fyysistä läheisyyttä, mun sirpaleinen itsetunto todella parani kun joku välitti musta tosissaan (tuntu että eka kertaa elämässä olin jotain ERITYISTÄ), ja olin paremmalla tuulella kun aika kulu kivan ihmisen kanssa ja pääsin joo myös syömishäiriöstä siinä sivussa eroon=). Kuulostiko raadolliselta? Anyway mä myös rakastuin, ja nyt se on mulle tärkein syy pitää tästä kiinni.
Rakkautta ilman itsekkyyttä joo... ... Mä en usko sellaseen hei. Rakkaus on puhtaimmillaankin sitä että rakastuu itseensä sen toisen seurassa. No en tiedä mut pirun itsekäs otus ihminen on, voi sen myöntääkin=)
Parempi olla ehjä yksinään, mutta kun ihmissuhde kävelee sun kohdalle, nauti siitä. Mä aloin sun ikäsenä eka kerran seurustella, juuri kun olin jo alkanu tosi kyyniseks=)
vau..=)mulla on niin paljo samoja syitä pelissä mitä sulla..ite kärsin jonkunasteisesta syömishäiriöstä,oon kärsiny siitä asti kun mun yks suhde loppui..siitälähtien mä oon tavallaan satuttanu itteeni jollakitavalla ja haluisin niin olla jotaki..sitte mä turhaudun ja oksennan..huhuh..mä en edes tunne itteeni sen suhteen enää koska kukaan ei tiedä siitä..
Mäki kaipaan rakkautta niin paljo..ja mä oon just tasan samalla kannalla että sillon ku oon eniten johonki ihastunu,niin se on ollu siitä syystä että oon tuntenu olevani ihan hyvännäkönen ja kiva jne=)..siitähän se lähteeki..
vois jo alkaa kävellä ihmissuhde mun kohdalle..mutta ei..kaikki vaan haluaa sitä yhtä asiaa ja se on sitte siinä..ihan ku mun oletettais olevan kokonaan ilman tunteita ja ne luulee että seuraavana päivänä unohtasin kaiken mitä tapahtui jne..=(
kuinka vanha nyt sitte oot??=)
Kahdeksantoistahan minä vasta. Joo pahinta syömishäiriössä on melkeen se että sitä häpeää niin helvetisti. Mä en ollu tarpeeks kova anorektikoks ja mä jotenkin vieläkin salaa ihailen sitä sairautta. Mä luisuin jonnekin ahmimisen ja syömättömyyden vuorotteluun. Ja siitä ei VOI puhua.
Ei rakkaus tietty oo mikään ratkaisu mihinkään mut kyl se auttaa. Kaikki lähtee siitä että hyväksyy ittensä, ja siihen toisella ihmisellä voi olla iso vaikutus. (Mä luulin ettei mun tapasesta ihmisistä vaan pidetä, thät's it =) Mä olin todellaki jo melkeen täysikänen ennen ku aloin pitää jätkiä edes ihmisinä, enkä vaan vittuilevina kusipäinä tai kusipäinä jotka haluaa vaan sitä... )Ja MIKÄÄN syömishäiriö ei voi häipyä niin kauan kun on kauhee tarve laihtua päällimmäisenä mielessä.
Hienoa et joku tajuaa mitä mä tarkotan=) Koita pitää ittes vahvana. Sä et TARVII miestä, mut ei epäilystäkään etteikö sulla silti vielä olis kohta onnellinen suhde jonkun kanssa. Ei oo tainnu liikaa sellasia olla sullakaan?
Ihmisen pohjimmaiset motiivit ovat itsekkäitä. Se on selvä ja sitä on turha peitellä tai pitää pahana. Puoliso valitaan omista lähtökohdista omin kriteerein. Suhteessa ollaan itsekkäin perustein, eikä (toivottavasti) säälistä. Vain olemalla itsekäs voi olla onnellinen. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rakkaansa edessä uhrautuisi, mutta kyllä se parisuhde lähtee siitä, että itsellä on hyvä olla ja saa sitä mitä kaipaa. En oikein osaa sanoa onko itsekkyys oikea sana kuvaamaan ajatustani, mutta se on mielestäni riittävän vahva ja raflaava sana.
Rehellisýys itselle ja ympäristöön on kunnioitettavaa. Sitä vain esiintyy kovin harvoin.
Ei sitä kuitenkaan ketään ikinä löydä kun ei ole tähän mennessäkään löytäny! Antaa vaan muiden seurustella ja olla onnellisia, se on hyvä meininki!
ai jaa??no et sä ittekkään kovin vanha iältä oo...??moni valittee täysillä sinkkuiluelämän sielä tolloinki..ja vielä yli 2 kymppisenä..=)mutta niin..mäkin haluaisin todellaki oman rakkaan jo,en yhden yön juttuja..joista ei tavallaan jää mitään käteen muuta ku kaipuuta..
Sen verran vaan tässä sanon, että kaikilla se sinkkuelämä ei ole semmoista kukasta kukkaan lentelyä. Monilla, itseni mukaanlukien, se on yksinäisyyttä. Mikäs siinä olis sinkkuna olla vaikka koko ikänsä, jos aina sillon tällöin kuitenkin sitä läheisyyttä saisi kokea. Vaikka sitten yhden yön suhteissa.
niin se sitä on täälläki päin..ku joka ikinen päivä "saa" kuunnella seukkaavien kavereiden puhetta ja valitusta seurustelusta..ja kuitenki ne on onnellisia..on jokapäivä joku jonka kainaloon käpertyä ja josta välittää ja pitää huolta..ja joku jota saa oikein luvan kanssa ajatella ilman,että se ahdistaa ketään..yhen yön suhteista saaki toisaalta voimia jksaa,muttei niistäkään oo pitkäaikasta apua..ahdistaa enemmänki jos liikaa alkaa niitä juttuja ajattelemaan..