Oletko varma neurologiasi pätevyydestä, holhouksetta?

Pariskunta pahoillaa

Alastomuuden kunnioittaminen, ja siten julkisen rasismin oikeuttamiseen, osallistumattomana, vain pelkästä naisen ulkoisesta väkivalta-aggressiiivisuudesta.
Jo cp- vammainenkin haluaa siihen tulevaisuudekseen, viittoma-kielen, mahdollistaakseen näin useamman ihmisen tulevaisuutta, mielikuvien tukemisena.
Koska et ole vielä ymmärtänyt tällaista asiaa, on ihan turha, lähteä seurailemaan, eettisesti julkisesti, tai jotenkin uskontona, loukaten henkilökohtaista elämää.
Alastomuuden kunnioittamatta jättämisenä ja julkisen rasismin oikeuttamisena, vain pyyntöinä, väkivalta-teon kohdistamiseen vankina pitämällä, erityisesti painostamalla ja pakkotyönä, naisen sukupuolen halventamisesta, arvomaailman rakentaen, ja jääden myös terveydenhuollon ulkopuolelle, ja olemaan näin oikeutettu vain sen järjestämään, mahdollisuuteen, ulkoisesti joukkosuggestiosta, kuten ympäristöstä.
Tässä on kysymys useista eri ihmisistä, joita uhkailette, rahan ja kansantalouden maailmaksi.
- Onhan sitä olemassa kaikkia yksilapsisia perheitä.


- Mitä sä teet?
- Aknen yliviivausta.
Oletteko te milloin tehneet tätä?

Pahoillaan olevassa pariskunnassa oli alistamisen merkkejä, voimakas ulospäin suuntautuvuus, sisimmättömyys, kuin olemuksen ylikorostaminen, pystysuoraan, ja tunteettomasti. Heitä yritettiin syyttää, oikeudenmukaisuudetta, ja siten arvomaailmatta. Sellaista ei lupa tehdä.

Mulla pitääkin olla jo seksityö pätevyys tässä. Mieshenkilö
- Ettei tämä jatkukaan tässä.
Miten teiltä tällaista kolibri-elettä tulee, kuin painostaminen, väkivalta, seksityö tai siihen pakottaminen, nk. kolmas pyörä, uskonnollinen-teema ja pakkotyönä?
Koska pariskunta oli joutunut väkivalta-teon kohteeksi, tietämättään, ja surun täyttymyksestä, myös pakkotyönänsä, ja siten vankina pidettyinä, eristämisenä.
- "Saan mää nyt lämmittää sitä..."
Kun tässä kysymys on voimakkaasta väkivallasta tulevaisuuden tuhoamiseksi, myös vauvoihin kohdistuen alueella.
- Oletteko te milloin ajatelleet, tai halunneet lopettaa tällaista uskonnollista joukko-suggestiota, sen harjoittamisena?
Tämä tilanne on alkanut jo paljon ennen syntymääni, varmaankin ennen heidänkin esikoulu-ikäänsä.

Mieshenkilö. Joo, niinpä onkin.
Ihmistä ei saa riistää hänen kodistaan, ympäristönä.
Ihmistä ei saa riistää hänen kodistaan, ympäristöstä.

Mieshenkilö: Käsitätkö miksi tällaista ei saa tehdä?
- Miksi te sitten tällaista haluatte tehdä?
MIeshenkilö: Koska minä olen S....n hoitaja, hänen kehostaan, myös ulkoisesti.
- Koska minä olen aikaisemmin ollut, vain hänen hoitajansa, kehon alavartalon osin.

Ulkopuolinen, mieshenkilö, luku automaattinen: Kun minä en ole neurologia-pätevä.
' mm. ei ulkoisen holhouksen-tilan puuttumista, aggressioiden, ihmisen alistavana, halventamisenä
Kuin tämä pariskunta on tämän kohteena jatkuvasti, turvattomina, tai muutoin ahdistelujen kohteina ja siten myös rikoksen osa-aluein,

Kuinka niin?
Nimimerkki: Fossiili-Sinde
Mua oksettaa tämä teidän omaan egoismiin, turvautumisena, osa-alueina, oleva turvallisuushakuisuuden täyttymys, sen oikeuttamiseksi, pyrkimällä, alistamiseen.
Rankaisuhakuisesti.
- Se olikin kielletty malli. Ulkonäköpiirre-vammainen nainen

Ei ole rankaisun kohteena.
Ei ole rankaisuhakuisuuden täyttymys, tai sen kohteenap itäminen, oikeutus.

Mieshenkilö: "Ei saadakaan jatkaa."
Ei ole sellaista rankaisuhakuisuuden käyttämisen oikeutusta, kuntiin.
Emme.

Koska teillä ei ole myöskään minkäänlaista, elämänkokemusta, neurologianne tueksi.
' mm. ylikorostava hyökkäävyys, omaan egoismiin turvautuminen, maailmanansa
' mm. ylikorostava hyökkäävyys; julkisesti osoittaminen, ja ohjaaminen, pakkomielle

Mieshenkilö, naapurista, perhe- ja avioriita: "Arvaa oliko kiva, kun meidät siirrettiin kuurojen ryhmään? "
Kiitos väestönsuojelun tekemisen avusta.
- Naishenkilö: Jos sä kuvittelet vielä kerran tämmöisen sä saat sairaalaa!
MIeshenkilö: Missä sä olet?
Idea on loistava.
Entä sopiiko se sulle talveksi?
Kohde: POLIISI, poliisilaltos, paikkakunnalta, paikallinen, ja vaalea-ihoine.

Nimimerkki: Bear Girl
- Ja kuinka haluaisit alistaa, etkä myöntää tekemääsi virhettä?

0

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

        Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
        Maailman menoa
        57
        10080
      2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        13
        6839
      3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

        Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
        Maailman menoa
        85
        6144
      4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        70
        6141
      5. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

        Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
        Maailman menoa
        28
        4275
      6. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

        Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
        Maailman menoa
        11
        4272
      7. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

        Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
        Maailman menoa
        46
        4150
      8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        65
        3825
      9. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

        vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
        Maailman menoa
        284
        3249
      10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        44
        2928
      Aihe