Eli tällaista oikeutusta, ei väestönsuojelun-ohjelman alueena, aivokuollut, saa.
Teillä ei ole oikeutta erityisesti, sisäisten avioliittojen, sisimmälliseen käyttöön, ulkoisesti esittelemällä. Tämä ei ole mahdollista, alueella, jossa on tällä hetkellä, väestönsuojelu-ohjelmana, pelkkä yleis-käsite, kansanlais-aktivismin osin, sekavuus-tilan poisto, myös alastomuuden kunnioittamisena, ja psyykkisen kivun tuoton kieltona.
- "Meidän väestönsuojelu-ohjelmamme, ei ole ihan tällainen."
Kaupunki, Länsi-Suomi
Ulkoinen, luenta automaattinen. Siis, näissäkö ei saa käyttääkään ulkonäköpiirre-vammaa?
Ei.
Pitkä-aikaisen ulkonäköpiirre-vamman käyttäminen vahingoittamiseen, jälleen lapsen tappoon pyrkmisenä, eristämisenä, mielvaltaisuuden täyttymyksestänsä, vahingoittamalla ja seurailemalla jo etukäteen tulevaisuuuden tuhoamista, on kiellettyä. Ja tällä vankina pitäminen pelkästään psyykkisen kivun tuoton kohteeksi, on kielletty Suomen valtiona, sekavuus-tilana, siten päällekaraten, hyökäten sotilaspoliisin toimintana, ja edelleen sekavuus-tilan poistamatta jättämisen tukemisena, tai siten palvoen, sisimmättömästi hengettömänä, luonnonsuojelun ympäristörikollisuutena, rankaisuhakuisuuteen, sen oikeuttamiseksi. Sellaista tulevaisuutta ei tee kukaan nainen, toisen rankaisemiseen. Lasten pitäminen vankina näin, itselleen, on tasapainoton, perhe-seksityönä pakkotyöhön, painostamisellaan asettaen, julkisesti esitellen sen käytös-häiriötänsä.
Ulkopuolinen naishenkilö: Kuka tämän on tehnyt?
' mm. poliisi, toiminta-piirteet ulkoinen: omaan etuun tavoitellen, brutalisti
' mm. kasvojen käyttäminen, alistaminen, sillä voiman pitäminen ja tulevaisuus
' mm. barbaristi, ulkonäön käyttäminen, lasten tappamiseen, ihmisten seurailu
Budoaarisuus käyttäytymisenä, ei ole soveltunut, vankina pitämisenä, eristämisenä häkkiin, tai edes sen mieltymyksenä, omasta hyvinvoinnista huolehtien. Lasten tapoin, sisimmättömänä hengettömyyden käyttämisenä, rankaisemiseen, painostamisen avulla, ja siten avunpyyntöinä, on kysymys väestönsuojelu-ohjelmasta, vain sen tekemiseen, ja avunhakemisena siten, pyrkimyksenä, henkilökohtaisen elämän osa-alueitten säilyttäminen, ei hektinen.
- Olin vahingossa, käytös-häiriössä.
Koska on budoaarinne, on seurailtu, maailmassa, eniten hektinen, ja kenties, surkein aseman osalta, sen ollessa pelkästään naisen sukupuollen halventamiseksi viettinä. Ja tämä ei ole väestönsuojelu-ohjelma-alue, kaupunki.
- Onko hän jo siellä menossa?
Oletko vähän pikkuelämässä hänelle taas, sen lastentarhas kanssa? Mieshenkilö
Naishenkilö: Pitääkö näissä olla itse?
- Pitää.
Kyllä

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vittu sä olet sekaisin. Hakisit mieluummin ihan oikeaa apua kuin purkautuisit tänne palstoille, ei täältä löydy sinulle mitään. Ihmispolo.
Mä en ymmärtänyt tosta tekstistä käytännössä mitään...