YLE: Leipäjonoissa viikottain 20 000 suomalaista.

YLE uutisoi, että leipäjonoissa käy joka viikko 20 000 suomalaista. Tänään julkaistun Kunnallisalan kehittämisäätiön tutkimuksen mukaan leipäjonoihin tulevat muuta väestöä huono-osaisemmat, pienituloiset sosiaaliturvan varassa elävät sekä ne pienipalkkaiset, joiden tulot eivät riitä elämiseen.

Ruokaa leipäjonoista hakevat ovat selkeästi muuta väestöä huono-osaisempia, luottavat vähemmän viranomaisiin ja muihin ihmisiin ja kokevat hyvinvointinsa heikommaksi. Vanhemmat avunsaajat kokevat ruuanhakemisen muita nöyryyttävämmäksi, tutkimuksessa tuli esiin myös leipäjonoissa jonottaneiden iäkkäimpien toimeentulotuen alikäyttö.

Ruokaa jonottavista yli kolmannes on keski-ikäisiä ja sitä iäkkäämpiä, asuu vuokralla yhden aikuisen kotitaloudessa ja on harvoin korkeakoulutettu. Yli kolmannes on työttömiä ja lomautettuja. 80-90 prosenttia ruoka-avun hakijoista on Suomen kansalaisia.

Ruoka-avussa käyvät elävät lähinnä perusturvan varassa. Enin osa saa jotain sosiaalitukea, eniten asumistukea ja seuraavana toimeentulotukea, mutta ne eivät riitä kattamaan korkeita menoja. Joka neljännelle ruokaa hakevalle jää kuukaudessa sata euroa käytettäväksi pakollisten menojen jälkeen, joka viidennelle ei jää mitään. Haastatelluista vain kymmenesosa ei saanut mitään sosiaalitukia.

Joka kymmenes ruokajonoissa käyvä ei saa sosiaaliturvaetuuksia. Nämä ovat usein pienituloisia työssäkäyviä, joiden talous on tiukalla. Leipäjonojen työssäkäyvät köyhät ovat lähinnä yksinasujia tai yksinhuoltajia.

Koko juttu: http://yle.fi/uutiset/kuka_seisoo_leipajonossa/7664305
81371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

lopetetaan kehitysyhteistyö EU:n ulkopuolisille köyhille (säästö: 1 miljardi vuodessa) eikä suostuta EU-nettomaksuihin (säästö: 0.6 miljardia vuodessa) mikä on käytännössä pelkkä tulonsiirto etelä-euroopan köyhille

tällä tavalla voitaisiin maksaa useita satoja euroja kuukaudessa lisää useille sadoille tuhansille köyhille

Eli: autetaan nyt ensiksi Suomen köyhiä ja jos jää rahaa yli niin sitte lapioidaan massia ulkomaiden köyhille

Äänestä
  • "tällä tavalla voitaisiin maksaa useita satoja euroja kuukaudessa lisää useille sadoille tuhansille köyhille"

    Kotona makaaville lisää rahaa, ei helvetissä. Kun valtiontalous sallii pitää alentaa tuloverotusta, siihen on satsattava kaikki paukut, ei laiskojen kaljarahoihin. Eihän nuo ns. paskaduunit nytkään tunnu kelpaavan. Jos saisivat satoja euroja kuussa lisää rahaa ei pienipalkkaisiin töihin saataisi ketään.

    Äänestä

Kyllä minä olen sitten tyhmä kun en ymmärrä miten sillä 480eurolla kuussa ei pärjäisi ja pitäisi sen takia mennä leipäjonoon.

Mut ai niin, minähän en polta tupakkaa enkä juo alkoholia.

Äänestä
  • Tupakka, alkoholi ja grilliruoka on köyhän ainoa lohtu, älä vie näitä meidän viimeisiä pieniä elämäniloja pois meiltä

    Kiitos.

    Äänestä

  • rastafaari kirjoitti:

    Tupakka, alkoholi ja grilliruoka on köyhän ainoa lohtu, älä vie näitä meidän viimeisiä pieniä elämäniloja pois meiltä

    Kiitos.

    Ja niiden takia olet köyhä. Miten voi aikuinen ihminen olla noin tyhmä????????? Mene heti töihin!!!

    Äänestä

  • rastafaari kirjoitti:

    Tupakka, alkoholi ja grilliruoka on köyhän ainoa lohtu, älä vie näitä meidän viimeisiä pieniä elämäniloja pois meiltä

    Kiitos.

    Viinat Virosta niin ja tupakat. Ruuat ilmaiseksi, kyllä jää rahaa kapakassa riekkumiseen kun vetää Viron viinoilla kunnon pohjat.

    Äänestä

"Ruoka-avussa käyvät elävät lähinnä perusturvan varassa. Enin osa saa jotain sosiaalitukea, eniten asumistukea ja seuraavana toimeentulotukea, mutta ne eivät riitä kattamaan korkeita menoja. Joka neljännelle ruokaa hakevalle jää kuukaudessa sata euroa käytettäväksi pakollisten menojen jälkeen, joka viidennelle ei jää mitään. Haastatelluista vain kymmenesosa ei saanut mitään sosiaalitukia."

Täyttä roskaa. Kohtuullisten asumismenojen jälkeen yksin asuvalle jää 480 euroa kuussa elämiseen. Jos tuolla summalla ei saa ruokaa tarkoittaa se sitä että rahat on mennyt johonkin muuhun. Viinaan ja tupakkaan...

Äänestä
  • Et selvästikään ole koskaan koittaut hakea toimeentulotukea kuten nämä muutkaan netis kiljujat jotka uskoo tuohon perusturvaan. Kyseessä pelkkä tilastoharha. Tunnen monia joilla kova yrittäminen töihin, ovat kunnon ihmisiä ei mitään juoppoja ja elävät silti köyhyydessä eivätkä saa sossusta apua.

    Äänestä

  • luuserioot kirjoitti:

    Et selvästikään ole koskaan koittaut hakea toimeentulotukea kuten nämä muutkaan netis kiljujat jotka uskoo tuohon perusturvaan. Kyseessä pelkkä tilastoharha. Tunnen monia joilla kova yrittäminen töihin, ovat kunnon ihmisiä ei mitään juoppoja ja elävät silti köyhyydessä eivätkä saa sossusta apua.

    En saa minäkään toimeentulotukea, nyt tulossa hammasremontti, ei ole varaa, tuttu alkoholin suurkäyttäjä teloi hampaansa, sosku maksoi tonnin remontin.

    Äänestä

Nuo leipäjonot kertovat ennemminkin rikkaudesta kuin köyhyydestä. Missä muualla kuin Suomessa on varaa jakaa ilmaiseksi ruokaa kaikelle kansalle? Missä muualla ihmisellä on varaa olla tekemättä töitä leipänsä eteen?
Eipä juuri missään.

Äänestä

Täällä taas mollataan ja halveksitaan köyhiä, kyllä pistää vihaksi! On kuulkaa tarpeeksi vaikeaa jo nyt kun pitää miettiä jokaista menoeuroa mitä saarnan pitänyt nutturapääsossutäti piti minulle viime viikolla.

ME OLLAAN MYÖS IHMISIÄ...ymmärrättekö? Meillä on hätä, rahat eivät riitä perusvälttämättämyyksiin, joudumme nöyrtymään leipäjonoihin, luuletteko että se on jokin mieltä ylentävä tapahtuma??

Hävetkää te köyhien haukkujat!

Äänestä
  • MalluKalliosta kertoo mihin rahat menee? Jos asut yksin jää kohtuullisten asumismenojen (vuokra, sähkö, kotivakuutus) jälkeen 480 euroa elämiseen. Jos sillä ei saa ruokaa niin se on aivan oma häpeä.

    Eihän teiltä vastausta saa sillä totuus on armoton, rahat menee kaljaan, viinaan ja tupakkaan. Sitten ihmetellään kun rahat ei riitä mihinkään. Aivan oma valinta mihin rahansa käyttää.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    MalluKalliosta kertoo mihin rahat menee? Jos asut yksin jää kohtuullisten asumismenojen (vuokra, sähkö, kotivakuutus) jälkeen 480 euroa elämiseen. Jos sillä ei saa ruokaa niin se on aivan oma häpeä.

    Eihän teiltä vastausta saa sillä totuus on armoton, rahat menee kaljaan, viinaan ja tupakkaan. Sitten ihmetellään kun rahat ei riitä mihinkään. Aivan oma valinta mihin rahansa käyttää.

    Kyllä se ruokaa riittäisi mutta kun tarvitse paljon muutakin perusasoita, kuten vessa- ja talouspaperia, saippuaa, shamppoota ja hoitoaineita, pumpulia, vitamiinipurkin, perusvoidetta talvikuivuvalle iholle, vaatteita silloin tällöin, seutulippu, nettiyhteys, välillä menee jokin välttämätön kodinkone rikki johon joudun aina säästämään etukäteen, sitten on vielä pienimuotoiset harrastukset kuten kahvilla käynti muutaman kerran kuukaudessa vai haluatko että syrjäydyn kokonaan sosiaalisesta elämästä? Kampaajallekin pitää välillä mennä muuten on turha mennä edes työhaastatteluun suttuisen näköisenä.

    Tuo 480 on tarkoitettu ihan kaikkeen ylläolevaan ja paljon muuhuun, ei vain ruokaan mutta te köyhien mollaajat koko ajan vertaatte tahallaan tuota naurettavan pientä rahasummaa pelkkään ruokatarpeeseen kuukaudessa. Tällä avalla voitte valheellisesti väittää että se menee muka kaikilla tupakkaan ja viinaan

    Hursti sentään ymmärtää meitä, toisin kuin eräät tämän palstan kirjoittajat:(

    Jos asuu syrjäkylillä voi auto olla tarpeellinen ja sekin maksaa. Kaikki eivät halua edes asua taajamissa/kaupungeissa. Lisäksi lääkemenot voivat mennä yli sossun määrittämien rajojen. Eihän tuossa nyt mitään pahaa ole jos ylijäämäruoka jaetaan ihmisille! Vuosi sitten minäkin kävin muutaman kerran ruokajonossa: jäin työttömäksi ja korvaukset viipyivät älyttömän pitkään ja toimeentulotukikäsittelykin kesti ja se pieni lopputili oli äkkiä syöty, pikkupalkkaduunissa kun olin ollut ja sekin määräaikainen. Mulla ei ole autoa eikä onneksi vielä sairauksia, joten itse kyllä pärjään tuolla 480 € ihan kelvollisesti, mutta kaikilla ei ole yhtä pienet menot kuin minulla em. syistä johtuen. Ihme juttu kun aina otetaan tuo viina-tupakka -kortti esiin, taitaa nimim. Niin se vain on olla itse melkoinen juomari/kessuttaja :))

    Äänestä

  • MalluKalliosta kirjoitti:

    MalluKalliosta menee töihin jos tahtoo lisää rahaa. Et satu tietämään että niin valtio kuin kunnat elävät velaksi. Pitäisikö ottaa lisää velkaa että kotona makaavat saisivat saman elintason kuin töissä käyvät, ei helvetissä. Ei ole tarkoituskaan että yhteiskunnan tuilla eletään makeaa elämää. Jos ei Suomi kelpaa voi maasta aina muuttaa pois. Suosittelen lämmintä Kreikkaa, siellä kun vuoden päivät olisit niin eiköhän tulisi koti-ikävä. Ei se Suomi ollutkaan niin paska paikka...

    Äänestä

  • raitis työtööön kirjoitti:

    "Lisäksi lääkemenot voivat mennä yli sossun määrittämien rajojen."

    Kaikki lääkärin määräämät reseptilääkkeet sairauden hoitoon maksetaan täysimääräisesti, niitä ei tarvitse siitä 480 eurosta maksaa.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    "Lisäksi lääkemenot voivat mennä yli sossun määrittämien rajojen."

    Kaikki lääkärin määräämät reseptilääkkeet sairauden hoitoon maksetaan täysimääräisesti, niitä ei tarvitse siitä 480 eurosta maksaa.

    Jaa, no mulla ollut se käsitys, että lääkekuluissakin olisi jokin ns. omavastuu. Välillähän uutisoidaan, että esim. vanhukset joutuvat valitsemaan ruoan ja lääkkeiden välillä, koska eläke ei riitä molempiin! Minusta on väärin, että huonokuntoisiakin vanhuksia joutuu turvautumaan ruokajonoissa jonotteluun joskus tuntikausiksi!

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    MalluKalliosta menee töihin jos tahtoo lisää rahaa. Et satu tietämään että niin valtio kuin kunnat elävät velaksi. Pitäisikö ottaa lisää velkaa että kotona makaavat saisivat saman elintason kuin töissä käyvät, ei helvetissä. Ei ole tarkoituskaan että yhteiskunnan tuilla eletään makeaa elämää. Jos ei Suomi kelpaa voi maasta aina muuttaa pois. Suosittelen lämmintä Kreikkaa, siellä kun vuoden päivät olisit niin eiköhän tulisi koti-ikävä. Ei se Suomi ollutkaan niin paska paikka...

    En puhu samasta elintasosta kuin työssäkäyvät, en ollenkaan, vääristät jälleen kerran asioita. En puhu siitä että meidän pitää saada hienoja puhelimia, televisioita, kelloja, stereoita, autoja, omakotitaloja, mökkejä, syödä hienoissa ravintoloissa, ulkomaanmatkoja tms mihin monella työssäkäyvällä on varaa.

    Puhun ihan perusvälttämättömyyksistä johon kuuluu paljon muutakin kuin vain ruoka, mainitsin jo osan näistä asioista ylempänä. Jos et usko niin googlaa "toimeentulotuki" ja lue mihin tuo minimimäärä 480 euroa on tarkoitettu, se on tarkoitettu moneen moneen asiaan, ei pelkästään ruokaan.

    Ei todellakaan ole kyse saman elintason saavuttamisesta kuin työssäkäyvillä, ei sinne päinkään, mutta kuulut siihen "köyhien mollaaja"-ryhmään jotka saavat nautintoa siitä, että saavata haukkua köyhiä vaikka sitten vääristelemällä faktoja kuten sinä teet. Tyypillisesti rinnastatte aina tahallaan tuon 480 euro kuukausittaiseen ruokamenoon täysin virheellisesti.

    Äänestä

  • raitid työtööön kirjoitti:

    Lääkekuluissa ei ole kattoa jos saa toimeentulotukea. Jos on kalliita lääkkeitä eikä rahat riitä pitää hakea toimeentulotukea.

    Äänestä

  • MalluKalliosta kirjoitti:

    En puhu samasta elintasosta kuin työssäkäyvät, en ollenkaan, vääristät jälleen kerran asioita. En puhu siitä että meidän pitää saada hienoja puhelimia, televisioita, kelloja, stereoita, autoja, omakotitaloja, mökkejä, syödä hienoissa ravintoloissa, ulkomaanmatkoja tms mihin monella työssäkäyvällä on varaa.

    Puhun ihan perusvälttämättömyyksistä johon kuuluu paljon muutakin kuin vain ruoka, mainitsin jo osan näistä asioista ylempänä. Jos et usko niin googlaa "toimeentulotuki" ja lue mihin tuo minimimäärä 480 euroa on tarkoitettu, se on tarkoitettu moneen moneen asiaan, ei pelkästään ruokaan.

    Ei todellakaan ole kyse saman elintason saavuttamisesta kuin työssäkäyvillä, ei sinne päinkään, mutta kuulut siihen "köyhien mollaaja"-ryhmään jotka saavat nautintoa siitä, että saavata haukkua köyhiä vaikka sitten vääristelemällä faktoja kuten sinä teet. Tyypillisesti rinnastatte aina tahallaan tuon 480 euro kuukausittaiseen ruokamenoon täysin virheellisesti.

    "Puhun ihan perusvälttämättömyyksistä johon kuuluu paljon muutakin kuin vain ruoka, mainitsin jo osan näistä asioista ylempänä. Jos et usko niin googlaa "toimeentulotuki" ja lue mihin tuo minimimäärä 480 euroa on tarkoitettu, se on tarkoitettu moneen moneen asiaan, ei pelkästään ruokaan."

    Suomessa on aika helvetin paljon ihmisiä jotka saavat palkkaa bruttona 1500-2000 euroa kuussa josta maksavat verot, vuokrat, sähköt, mahdolliset elatusmaksut jne. He eivät mitään kulutusjuhlaa vietä joten ihan turha mallunkalliosta kitistä. Makaa kotona ja asuminen maksetaan, käteen annetaan vielä lähes viisi hunttia kuussa. Silti kehdataan ruikuttaa lisää. Voi jumalauta mikä röyhkeys, häpeä perkele!

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    MalluKalliosta menee töihin jos tahtoo lisää rahaa. Et satu tietämään että niin valtio kuin kunnat elävät velaksi. Pitäisikö ottaa lisää velkaa että kotona makaavat saisivat saman elintason kuin töissä käyvät, ei helvetissä. Ei ole tarkoituskaan että yhteiskunnan tuilla eletään makeaa elämää. Jos ei Suomi kelpaa voi maasta aina muuttaa pois. Suosittelen lämmintä Kreikkaa, siellä kun vuoden päivät olisit niin eiköhän tulisi koti-ikävä. Ei se Suomi ollutkaan niin paska paikka...

    Sivusta kommentti... Juu kyllä varmaan moni toimeentulotukea joskus hakenut tietää sen karvaasti, että kunnat ja valtio elävät yli varojensa. Nimittäin missä muussa maassa jos köyhä menee sossuun, sossu tahtookin ottaa, eikä antaa. Vaiko etkö koskaan ole kuullut esimerkiksi sellaisesta asiasta Suomessa, että jos jotakin köyhää toimeentulotuenhakijaa on vaikka ei-elatusvelvollinen oma perheensä auttanut, kun toimeentulotuki nyt kertakaikkiaan ei yhdelläkään riitä normaaliin elämään ( millä en tarkoita luxusta, vaan suurinpiirtein jotakin sellaista, että ei tartte valita, ostaako ruokaa vaiko vessapaperia) vaikka kuinka pienet olis arjen menot ihmisellä, että sossu saattaa halutessaan ottaa itselleen toimeentulotuen hakijan tukia, eikä antaa melkein mitään? Ja etkö ole kuullut koskaan sosiaalitukipäätöksistä, joissa toimeentulotuen perusosaa on ihmisillä alennettu vaikka siitä surkeasta 480 eurosta jos millä lie mielikuvituksellisilla sanktioilla?

    Se 480 euroa ei ole mikään ruokaraha, vaan oikeasti toimeentulotuen varassa olevien pitää sillä Suomessa maksaa kaikki arjen menonsa. Siksi jos sossua voi mitenkään välttää, pitää siitä viimeiseen asti välttää, koska tässä maassa se toimeentulotuki on sellainen tukimuoto, että se ajatellaan ns. kommunistisesti, eli jos köyhä saa vaikka omalta ystävältään tai sukulaiseltaan - esimerkki- jotakin avustusta, silti ajatellaan, että ei köyhällä olis oikeutta saada mitään muuta kuin se 480 euroa.

    Suttuiset köyhien haukkujat täällä netin nimettömässä mörkölandiassa Suoim24 mellastatte haukkumassa vähän sellaisista asioista, joista ei sivistykseen kuulu haukkua.

    Mua ainakaan ei käy yhtään kateeksi sosiaalitoimen asiakkaita. Pitkäaikainen sosiaalitukiasiakkuus nimittäin varmasti tuhoaa kenen tahansa itsetunnon.

    Ja jos täällä muka tosissaan on yhtään köyhiä haukkumiselta puolustaviakin, niin teille köyhien haukkujille tiedoksi, että sosiaalituen asiakkaille ja Suomen kansantaloudelle on pikemminkin ongelma, että toimeentulotuella ilman sukulaistensa hätäapua ja avustusta elävillä ei ole varaa tilata edes sanomalehteä, ei hankkia kunnollisia tietoteknisiä välineitä, älypuhelimet jne. mikä nyt kaikki on yhteiskunnassa jo melkein pakollista jne. , koska kaikkein pahin on se, että jos köyhät passivoituvat koteihinsa, eivätkä koe enää olevansa osa yhteiskuntaa. Ja mitäs täällä köyhiä haukutaan "kotona makaamisesta": ei kait nyt joillakin toimeentulotuella Suomessa elävilllä edes ole varaa tehdä mitään muuta, kuin maata kotonansa... Edes bussiseutulippua ei toimeentulotuesta osteta, jos köyh haluaa syödäkin. Ja sitten taas on ihminen on vaikka työtön., niin työtön työikäinen ei kylläkään saa tehdä yhtään mitään, vaan jos työtön työikäinen haluaisi tehdä vaikka vapaaehtoistyötä, sitten otetaan ne vähätkin yhteiskunnan armoroposet pois. Ei mitään järkeä siinä, miten köyhiä tässä maassa Suoi nykyisin kyykytetään...

    Jokaiselle köyhälle haluaisin sanoa, että siinä ei ole mitään vikaa, jos hakee toimeentulotukea. Jos ihmisen tulot on alle virallisen köyhyysrajan pakollisten arjen laskujen ja esim. mahdollisten lainamenojen jälkeen, on laissa oikeutettu toimeentulotukeen. Tosin niiden sossujen kanssa kannattaa olla tarkkana, kun niitä on ohjeistettu monissa kunnissa tekemään jopa laittomia päätöksiä toimeentulotuen asiakkaille, koska köyhiähän Suomen kunnat on.

    Mua kiinnostaa, että mitä te sitten ette määritä sosiaalitueksi? Jos olet saanu vaikka lapsilisiä tai mitä tahansa vaikka vaimos ollut joskus kotihoidontuella hoitamassa sun omia lapsia, sä olet ainakin minuun verratunna suurempi yhteiskunnan tukien käyttäjä ja nettosaaja, kuin mitä minä olen ollut koskaan.

    Muistan ikuisesti, kun kerran itse erehdyin tällä palstalla kertomaan pienituloisuudesta. Kävi selväksi, että tätä köyhyys- palstaa lukee tyypit, jotka käytäällä vain haukkumassa köyhiä. Tuskinpa monetkaan olette mitään yhteiskunnan sivistyneistöä, sivistynyt ei netissä köyhyydestä hauku.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    "Puhun ihan perusvälttämättömyyksistä johon kuuluu paljon muutakin kuin vain ruoka, mainitsin jo osan näistä asioista ylempänä. Jos et usko niin googlaa "toimeentulotuki" ja lue mihin tuo minimimäärä 480 euroa on tarkoitettu, se on tarkoitettu moneen moneen asiaan, ei pelkästään ruokaan."

    Suomessa on aika helvetin paljon ihmisiä jotka saavat palkkaa bruttona 1500-2000 euroa kuussa josta maksavat verot, vuokrat, sähköt, mahdolliset elatusmaksut jne. He eivät mitään kulutusjuhlaa vietä joten ihan turha mallunkalliosta kitistä. Makaa kotona ja asuminen maksetaan, käteen annetaan vielä lähes viisi hunttia kuussa. Silti kehdataan ruikuttaa lisää. Voi jumalauta mikä röyhkeys, häpeä perkele!

    Häpeä kuule ihan itse vaan. Mä en ole muuta sanonut kuin että toimeentulotuki 480 euroa on tarkoitettu paljon muuhunkin kuin vain ruokaan, mitään muuta en ole väittänyt! Itse vain valehtelet ja vääristelet kun rinnastat tuon 480 euron pelkkään ruokamenoon, että kyllä se ruokaan pitäisi riittää, no niin riittää mutta sillä pitää ostaa myös paljon muuta perustarvikkeita.

    Yhteiskunnallekin tulee paljon kalliimmaaksi jos ihmiselle ei anneta mahdollisuutta pitää huolta perushygieniastaan. Sietäisit oppia tavoille!

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    "Puhun ihan perusvälttämättömyyksistä johon kuuluu paljon muutakin kuin vain ruoka, mainitsin jo osan näistä asioista ylempänä. Jos et usko niin googlaa "toimeentulotuki" ja lue mihin tuo minimimäärä 480 euroa on tarkoitettu, se on tarkoitettu moneen moneen asiaan, ei pelkästään ruokaan."

    Suomessa on aika helvetin paljon ihmisiä jotka saavat palkkaa bruttona 1500-2000 euroa kuussa josta maksavat verot, vuokrat, sähköt, mahdolliset elatusmaksut jne. He eivät mitään kulutusjuhlaa vietä joten ihan turha mallunkalliosta kitistä. Makaa kotona ja asuminen maksetaan, käteen annetaan vielä lähes viisi hunttia kuussa. Silti kehdataan ruikuttaa lisää. Voi jumalauta mikä röyhkeys, häpeä perkele!

    Hyi oletpas ärhäkkä ukko! Siivoa suus! Ei NAISILLE kirota!!

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    MalluKalliosta kertoo mihin rahat menee? Jos asut yksin jää kohtuullisten asumismenojen (vuokra, sähkö, kotivakuutus) jälkeen 480 euroa elämiseen. Jos sillä ei saa ruokaa niin se on aivan oma häpeä.

    Eihän teiltä vastausta saa sillä totuus on armoton, rahat menee kaljaan, viinaan ja tupakkaan. Sitten ihmetellään kun rahat ei riitä mihinkään. Aivan oma valinta mihin rahansa käyttää.

    Miksi sama tyyppi sabotoi näitä köyhyys-keskusteluja, hänen tarkoituksensa on aiheuttaa mielipahaa ja v i h a a. Hänet on helppo tunnistaa. Venäjä käy kybersotaa verkossa suomalaisiakin vastaan. Eilen oli lehdessä tunnusmerkit että miten se sellainen tunnistetaan. Älkää ottako henkilökohtaisesti.

    Äänestä

  • s o t a a kirjoitti:

    Taidat itse olla sabotoija, kun vihjailet nettipalstalla, että "joku tietty" muka sabotoisi näitä keskusteluita... Tyypillinen vainoharhaisuuden ja vihan nostattamisen muoto nimettömässä julkisessa nettikeskustelussa sekin, että tolla tavalla herätetään vääriä käsityksiä, että muka jotkut "yksittäiset tietyt" täällä häiriköisi. Tai jos sellaisesta toiminnasta mukamas tiedät, ilmoita mieluiten vaika poliisille, mutta älä pelottele täällä.

    Mitäpäs, kun minä olen ihan sitä mieltä, että tuota esimerkiks Maailman Menoa- keskustelupalstaa on häiriköineet ihan vaan kotimaiset ( suomalaiset) mielenterveyspotilaat ja nettihäiriköt.. Tosi häiritseväksi kyllä käynyt lukea senkin "keskustelupalstan" keskusteluita, kun joku tai jotkut ei mistään muusta osaa puhua, kuin anuksista ja homojen yhdyntämetodeista, mutta jotkut tai jotkut sellaiset hullut on kirjoitelleet siellä jo noin kymmenen vuotta, että ei suomalaiset nettimoderaattorit ilmeisesti edes aio puuttua niiden häiriköintiin.

    Ja kaikki täällä ei ole mitään tyhmiä. Kymmenen vuoden sisällä näillä palstoilla on haviatusti nostatettu ilmiö, jossa on muka täysin sallittua haukkua vaikkapa köyhiä ihmisiä tai kaikkia yhteiskunnassa alisteisia ihmisryhmiä. Kas kun joku Yleisradio ei palkitse telkkarissa ruusulla niitäkin, kuten palkitsee nykyisin ihmiset ( eräänlaiset yksioikoiset poliitikkonaiset), jotka pokalla ilmoittavat inhoavansa feminismiä... Naurettavuuden ja _idioottimaisuuden huippu_ nää "keskustelupalstat". Kyllä se ihan vaan on niin, että vielä kymmenen vuotta sitten yhteiskunnassa ei edes tiedetty sellaisen mörkölauman ajattelun olemassaolosta, jotka eniten nykyisin täälläkin Suomi24:ssa julistaa "näkemyksiään".

    Ja p*skat täällä mikään Venäjä mitään kybersotaa käy, suomalaisilla nettipalstoilla... Kelatkaas nyt vähän, että kuinka pienellä osalla venäläisistä edes on tietotekniikkayhteydet - sattuu olemaan aika suuri maa se. Kysymys on vaan siitä, että suomenkieliset nettifoorumit ja mediat eivät ole laittaneet valvontaansa riittävästi rahaa, jos kerran sellainen on mahdollista, että vihaviestintään pystyvät ääliöt tukkimaan kokonaiset foorumit.

    Kyllä mä ainakin sikäli otan henkilökohtaisesti että uskon täällä olevan sellaisia tyyppejä kirjoittelemassa, joiden mielestä minä en ole samanarvoinen ihminen kuin he, koska olen joskus joutunut hakemaan sosiaalitukia. Missään julkisesti ne ihmiset eivät kehtaisi mielipiteitään sanoa, mutta sellaisia tyyppejä on olemassa ja varmaan paljonkin, jotka eivät ole - yksiselitteisesti - sivistyneitä. Tai sitten joillekin tän Suomi24-foorumin kirjoittajille ihan jopa maksetaan ( toivottavasti ei!) siitä, että kirjoittavat vihaviestejä ystävällisiin ja tavallisiin kirjoituksiin ja että pelottelevat tavallista palstalla käyvää.. mistä sitten herääkin vaan kysymys, että mitähän toimintaa silläkin käytöksellä sitten oikein peiteltäisiin.

    Onpas törkeää, että jos joidenkin mielestä edes tällaisilla nimettömillä keskustelupalstalla ei saisi keskustella köyhyyden kokemuksista... Kenelle ja millaisille tahoille muka sellainen voisi olla uhka, että jos ihmiset saisivat kertoa yhteiskunnan epäkohdista? Varmaan jotkut pelkää jotenkin sitä, että jos köyhät tavallaan saisi ja hakisi turvaa toisistaan.

    Täällä on kyllä ainakin mua kohdeltu kuin rikollista, kun olen kirjoittanut vaikkapa kokemuksistani sosiaaliturvasta. No jos se jollekin sitten iloa tuottaa nimettömyyden takaa aiheuttaa pahaa mieltä asioissa, joissa kukaan selkärankainen ei haukkumaan lähde, minkäs sille asialle voi...

    Itse toivotan vain voimia köyhille, kun satun itsekin jotakin tai aika paljonkin pienituloisuudesta tietämään. Ihmisen ihmisarvo ei ole kiinni koskaan siitä, että kuinka paljon ihmisellä maallista omaisuutta on.

    Kaikkein nynnymäisintä on, että millään tän Suomi24:n palstalla kukaan ei uskalla arvostella rikkaita. Veronkiertäjiä ja sellaisia. Sitten täällä solvataan joitakin toimeentulotukiasiakkaita, säälittävää... Nimettömät rölllipalstat.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    MalluKalliosta kertoo mihin rahat menee? Jos asut yksin jää kohtuullisten asumismenojen (vuokra, sähkö, kotivakuutus) jälkeen 480 euroa elämiseen. Jos sillä ei saa ruokaa niin se on aivan oma häpeä.

    Eihän teiltä vastausta saa sillä totuus on armoton, rahat menee kaljaan, viinaan ja tupakkaan. Sitten ihmetellään kun rahat ei riitä mihinkään. Aivan oma valinta mihin rahansa käyttää.

    usko tosiaan tuohon propagandaan 480eurosta!

    Äänestä

Mä käyn ruokajonoissa aina silloin tällöin kun ei ole muutakaan tekemistä ja ilmaseks saa joskus hyvää ruokaa niin miksi ei? Samalla tapaa
"tuttuja" jotka myös siellä tavannu ja turistaan siinä maailman asioita.

Aina toitotetaan tota 480 euroa kuussa juttua. Aikoinaan ku kävin töissä
ni meni tuon verran kapakkaan viikonlopussa mutta nyt ei nykyään mene.

Siitä maksan esim puhelin ja nettilaskut, osamaksu sopparit ja sitte safkan... täysjärkisenä jos haluaa pysyä ni pakko olla jotain sosiaalisia kontakteja..

Äänestä

Jos saat työttömyyskorvausta 500 ekk, etkä mitään muuta. Asumistukihan menee siihen vuokraan kokonaan, niin jos sulle jää kk 140 e käyttörhaa suomen kaltaisessa maassa, missä hinnat ja maksut nousee eikä tulot yhtään, laskee vaan, niin JOHAN SEN JÄRKIKIN SANOO, ETTEI SILLÄ ELÄ.

Toimeentulossa syynätään kaikki tilit ja omiausus ja laasten tilti, jotka EI OLE VELVOLLISIA OSALLISTUMAAN PERHEEN KUSTANNUKSIIN. Sellainen on HYVINVOINTISUOMI, mutta kenen silmissä? Eduskunnan ja hallituksen joille mikään ei maksa mitään,. senkun rahaa tulee vaan kieroilemalla koko ajan.

Ilmasiet juha, taksi ja autoliput, ilmaiset kännytkät, läppärit, ateriat, kaupoista 50 % alennus kaikista ostoksista, ilmaiset matkat... paljon muuta mistä emme tiedä.

Ei heidän tarvi elää 140 e kk .

Äänestä
  • Lisää valheita. Asumiskulujen jälkeen pitää jäädä 480 euroa elämiseen. Jos lapset ovat aikuisia eivätkä asu kotona ei heidän tiliotteita tarvitse näyttää. Kenenkään ei tarvitse elää 140 eurolla kuussa, vaadin parempia valheita.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Lisää valheita. Asumiskulujen jälkeen pitää jäädä 480 euroa elämiseen. Jos lapset ovat aikuisia eivätkä asu kotona ei heidän tiliotteita tarvitse näyttää. Kenenkään ei tarvitse elää 140 eurolla kuussa, vaadin parempia valheita.

    Pitää jäädä joo mut kun sitä toimeentulotukee ei kaikki tarvitsevat saa, paina se jo kovaan kalloosi!!!!!!!!!!!

    hyvä huudella sunki ilman parempaa tietoa.

    Äänestä

Hei "Näin se vain on"
Voisitko suksia johki tältä palstalta vouhottamasta todisteista jne?
Oletko ihan sekaisin? Mitä täällä tarvii sulle kenenkään todistaa mitään?

Jos joku käy leipäjonossa ni onko se sulta pois? Vaikka jäiski 480e ruokaan... en tajua edes kuka voisi käyttää moisen summan pelkkään ruokaan kuussa... Jos vaikka joku säästää tai maksaa muita juttuja ku ruokaansa siitä ni mitä sitten?

Äänestä
  • En minä voi vaieta kun kerrotaan mitä röyhkeimpiä valheita. Jos väittää että joutuu elämään satasella niin se on valhe. Yksinäiselle jää käteen 480 euroa kuussa elämiseen.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    En minä voi vaieta kun kerrotaan mitä röyhkeimpiä valheita. Jos väittää että joutuu elämään satasella niin se on valhe. Yksinäiselle jää käteen 480 euroa kuussa elämiseen.

    Ei jää

    Äänestä

Etkö idiootti tajua että siitä maksetaan kaikki muu!?
Vaikka saisin tonnin kuussa lapaseen ni kävisin silti leipäjonossa.
Säästyypähän rahaa pikkasen säästöön pahanpäivän varalle.

Näin se vain on nimimerkki voisi ottaa lääkkeensä!

Äänestä
  • Etkö sinä vähä-älyinen ymmärrä lukemaasi, asumismenojen jälkeen jää 480 euroa kuussa elämiseen. Kyllä se riittää "kaikkeen muuhun" jos ei ryyppää ja rällää. Itsekin myönnät että rahat riittää mutta kun ilmaiseksi jaetaan niin käyt sitä hakemassa. Vaikka mitään ei jaettaisi pärjäisit.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Etkö sinä vähä-älyinen ymmärrä lukemaasi, asumismenojen jälkeen jää 480 euroa kuussa elämiseen. Kyllä se riittää "kaikkeen muuhun" jos ei ryyppää ja rällää. Itsekin myönnät että rahat riittää mutta kun ilmaiseksi jaetaan niin käyt sitä hakemassa. Vaikka mitään ei jaettaisi pärjäisit.

    Jos oletettas et tuon toimeentulotuen 480€ saisi tytöömyyskorvauksen lisäksi joka on siis sen reilut 500€ (kelan työmarkkinatuki) niin nuo olis sitte ne ainoat tulot eli reilun tonnin ja siit pitäs sit maksaa ruoan lisäksi sähkö, vesi, netti, vuokra, pesuaineet, vakuutukset*, ajoneuvovero*, vaatteet*, lääkkeet. Tuos ny ainaki tuollaaset tärkeet asiat, merkkasin lumihiutaleel ne mitä kului ei kaikil oo. Siit sit vaa vertailemaan millasia lukuja noitte kustannuksista tuleekaa...KÄYKÖ KATEEKS HÄH?????

    Äänestä

olenko väittänyt että ei riittäs muuhun?
Sua taitaa vituttaa ku et itte kehtaa mennä leipäjonoon.
Nuyt odottelen vastaukseksi että käyn töissä ja maksan veroni ja elätän loispummityöttömät ja en alennu leipäjonoihin.. mitä vittuu luet näitä juttuja täällä? sekopää

Äänestä
  • miks jankutat yhtä ja samaa jatkuvasti?
    480e sitä tätä tota,, wuhuuu perkele

    Äänestä

  • 4662626 kirjoitti:

    miks jankutat yhtä ja samaa jatkuvasti?
    480e sitä tätä tota,, wuhuuu perkele

    No "jankuttavat" varman siksi, että luulevat kaikkien tänne kirjoittaviien olevan tukia kuppaavia ja laiskuuttaan tai ylipäätään muutenkaan toimeentulotukea hakevia... Ne luultavasti jankuttaa sitä 480 euroansa siksi, että kun on niin vankka kokemus toimeentulotuen hakemista. Monilla tukiluukuilla pitkään hypänneet on varmaan mestareita selittämään, että muutkaan ei saisi saada kuin 480 euroa, jos he itse onnellisesti ovat onnistuneet saamaan sossulta 480 euroa, mikä on kyllä jo saavutus, koska varmaan missään Suomen kunnassa ei kenellekään sellaiselle myönnetä edes sitä 480 euroa toimeentulotukea, joka saa mitään muuta yhteiskunnan etuutta. Minusta kyllä toimeentulotukimetodissa on törkeintä se, että jos vaikka joku haluaa säästää yhteiskunnan kassaa ja hakea vain sen välttämättömimmän tuen yhteiskunnalta, mikä jokaiselle köyhälle tarkoittaa vähintäänkin jotakin etuutta tyyliin sen viissataa euroa ja ehkä asumislisä, niin että jos sossuun menee tyyppi, jota omat sukulaisensa tilapäisessä köyhyydessä auttaa, sossu haluaakin porsastella ja ottaa itselleen köyhän ruokarahojakin... Enkä kerro tai erittele tarkemmin mitä tarkoitan, enkä hauku mitään sosiaalivirkailijoita, koska eipä sekään varmaan mitään niin kiitollista työtä aina ole.

    Totuus asioista on varmaan se, että Suomen nykyisellä toimeentulotuen tasolla, jos sen normaalimääränkin mikä nyt esim. 480 euroa tms. saisi, ei kukaan pysyisi hengissä. Sitä vaan tässä yhteieskunnassa ei edes haluta tutkia; sitä asiaa, että kuinka suuri osa toimentulotukea hakevien ihmisten omista suvuista ja perheistä todellisuudessa ovat ne, jotka korvaavat yhteiskunnan velvollisuuksien laiminlyömistä alimpien sosiaalitukien surkeissa määrissä. Kyllä varmasti voi elää 480 eurolla kuussa ja maksaa arjen menonsa, jos saa jostakin vaikka ruoka- apua tai jos on joku, joka jollakin tavalla voi auttaa, jos vaikka toimeentulotuen hakijan viimeiset kengät hajoavat jne. Mutta ei sillä summalla elä inhimillistä elämää, tai voi mitenkään kehittää itseään, ei harrastaa mitään, ei liikkua julkisilla kulkuneuvoilla Suomessa, ei mitään sellaista.

    Mielenkiintoinen uusi lanseerattu termi toikin: että "toimeentulotuen alikäyttö" . Sanois arvokkaat tutkimusten laaatijatkin vaan rehellisesti, että muutkin yhteiskunnan alimmat etuudet maan kansasta köyhimmälle osalle köyhimmille ovat niin pieniä, että niiden tukien bruttosumma ihmisillä ei kata edes nälkärajan yläpuolella elämistä. Mulle toi termi "toimeentulotuen alikäyttö" tarkoittaa sitä. Lisäksi se tarkoittaa sitä, että toimeentulotuen hakemisprosessista on tehty niin kyykyttävä ja karmealla tavalla ihmisarvoa alentava ja leimaava, että eipä ihme, jos monet sinnittelee mieluummin miten kuten sinnittelee, kuun että alistuis jonkun yksittäisen viranhaltijaihmisen määräiltäväksi, että millä summalla kulloinkin on oikeutettu syömään. Yleisesti toimeentulotuen myöntämisessä tietysti on lait, mutta todellisuus on vähän muuta. Parempi jos sekin homma siirrettäis Kelalle.

    Ei toimeentuloten saajista useimmat saa mitenkään niin paljoa kuukausittain arkimenoihinsa, kuin että 480 euroa... Mitä p*skaa täällä puhutaan? Jos on vaikka ihminen joka toimeentulotukea hakiessaan ei ole nauttinut esimerkiksi mitään tytömyyskorvaustakaan eikä mitään lapsietuutuksia koskaan saanut eikä omaa säännöllisiä tuloja, saa vain haaveilla 480 eurosta. Todellisempaa olis se, että köyhä mutta konnollinen toimeentulotuen hakija saa sen alle 300 euroa täysin vailla säännöllisiä tuloja ollessaan, lukuunottamatta ehkä asumislisää mitä nyt ei voi köyhiltä evätä, ja takaisinperinnällä sossun kahvikassan härskisti senkin 300 euroa ja siten, että melkein kaksi kuukautta pitäisi köyhän toimeentulotuen hakijan elää pyhällä hengellä, kun toimeentulotuenhan jälkeen ei ole muuta tukimuotoa... Varmaan ehkä eri asia ylivelkaantuneilla ja linna- ihmisillä ja muilla hyysättävillä ja kielitaidottomilla maahanmuuttajilla, mutta puhuinkin tavallisesta ihmisestä Suomessa, että mitä voi joutua kokemaan, jos hakee toimeentulotukea.

    Ihan turha sossun asiakkaita haukkua. Ei ne siellä varmasti haluais käydä.

    Äänestä

  • niin mitä jankutusta kirjoitti:

    Jouduin taannoin sossussa käymään että sain vuokrani maksettua, he maksoivat vain vuokran, mitn ylimääräistä en saanut. Lisäksi tahtoisin painottaa sitä tosiseikkaa että se raha ei ollut lahjarahaa vaan laina, perivät tuon rahan takaisin sitten kun (olin hakiessa toimeentulotukea opiskelija ja sain opintotuen,en muita tuloja) valmistuin ja siirryin kelan työmarkkinatuelle. Joten tosiaan, iha schaibaa ne 480€/kk -puheet.

    Äänestä

  • kunnontyöntekijä kirjoitti:

    Minä sain aikoinaan täysin tulottomana kuukauden kaikkiin menoihin yhteensä 13,99 euroa. Laita siitä paremmaksi. Lisäksi oli tulona ykeinen asumislisä, ei muuta. Jä' sellaset viisataa euroa Suomen minimielintason alapuoolelle siinä.. Ja lisäksi mulla ei noinkaan onnellisesti ollut koskaan- en koskaan ole edes hakea toimeentulotukea kun sain opintotukea opintotukea, että olisin hakenut toimeentukotukea samaan aikaan opintotukea tai työttömyystukea nauttiessa nauttiessa, vaan ilman opintotutukea opisleijaksi katsottaessa sain yhteiskunnalta kerrankin yhteensä 13, 99 euroa -alle kaksikymmentä euroa siis, kaikkiin koko kuukauden kaikkiin mahdollisiin menoihinn riittäväksi. Ja joo olen sitäkin joutnut kokemaan, etä jos oma perhe auttaa, ei saa toimeentulotukea, vaikkei saisi tai nauttisi mitään muuta yhteiskunnan edes välttämättömät menot kattavaa etuutta toimeentukotukea hakiessaja vaikka olisi köyhä. Mistä syystä kehottaisin kaikia normaaleita ihmisiä välttämään sossutoimistoja kuin ruttoa: ne ei sielä ajattele mitään asiakkaiden auttamista, vaan sitä, että miten saisivat asiakkaastaan rahaa, siis köyhältä, joka ainoastaan nälkäökuoleman edessä menee sossuun.

    Joku lätisi, että muka Suomen yhteiskunta ei oleta kansalaisen tuissa pärjäävän kolmea kuukautta yhteensä alle 250 euroa rahalla yhteiskunnalta eurolla yhteensä kolmeksi kuuukaudeksi ja takaisinperinnällä vielä se 250 euroakin sossulle - niin sellainenkin on kyllä ihan totta.

    Hyysättävät on eriksen, eli paskapäiste perheiden kakarat ja muut, mutta olepa akateeminen normaaliperheen kakara ja mene sossuun, ne luulee että asiakkaat on rikkaita. Kunnollisuus tietysti useimmiten ja yleensä aina onkin synonyymi rikkudelle, mutta ei tässä rikkaudessa ole nälkää nähdesä eletty, kun on laskut maksettu niinkuin kuuluu.

    Äänestä

Niistä vois laittaa niistäkin kuntien ilmaisruoanjakeluista vaikka säännöllistä tietoa koteihin esimerkiksi paikallislehtien säännöllisissä ilmoituksissa Suomen jokaisessa kunnassa jne. Kelan ovien edessä edessä. Varmasti monet eivät käy niissä, kun eivät tiedä missä ja milloinr uoan ilmaisjakelua järjestetään. Köyhimmillä ei yleensä ole edes nettiä tai tietokonetta, eli facesontelit on ihan elitismiä sikäli, kun sikäli sana köyhimmille ruokajakeluista tuskin kulkee.... Paitsi, että eihän Suomen valtio tee sitä, koska olisi liian hävelistä ja syyllisyydentunnetta rikkaille ja itsensä hyväosaisiksi kokeville aiheuttavaa, jos vaikka Suomen jokaisen Kelan ovien edessä joka viikko olisi lappu, että missä on leivänjakelua. Mieluummin ne valehtelee, että tää on hyvinvointivaltio - no joo, anteeks, nyt mä vedin ehkä vähän yli, sori sori hävettää tai ehkä ei.. Faktaahan mä puhun.

Joo siis arvostan kotimaatani, mutta ei tämä ole valtio, missä vain joku pieni joukko ihmisiä näkee nälkää, kuten vallassa olevat poliitikot haluavat väittää.:) Nälkää tässä maassa Suomi satunnaisesti näkee jokainen, joka ei ole vähintään 2000 euroa bruttona kuussa tienaava, joka ei ole perheellinen ja joka maksaa kaikki laskunsa, kuten rikkaatkin ja joka ostaa kaupasta kaikkein rikkaimpien kanssa samanhintaista ruokaa.

Äänestä
  • Tiedotus tosiaan tökkii mutta paikall.lehes ilmottelu ei tavoita juuri niitä köyhimpiä (jolleivat jossai kahvilois käy lukemas paikall.lehtee tai kirjastos) kun lehtee ei köyhimmät tilaa.., luulisin, maksaa kuitenki (esim.Ikaalisis) jotakuinki 80€/v. Ehkä jokin ilmaisjakelulappu ees kerran vuues (luulis ettei tuu kalliiks) postinm mukana jossa tiiot koko vuueks missä ja millo ruoka jaetaan. Ja jos todella haluttaisiin tavoittaa huono-osaisimmat nii näitä lappuja jaettais postitse valitusti, menisi oikeisiin osoitteisiin juuri heille jotka apua tarvitsee eikä toisaalta sinne menis joitai "urkkijoita" jokka vaa hal.nähä käykö se naapurin penakin "leipäjonossa".

    Äänestä

  • kunnontyöntekijä kirjoitti:

    Tiedotus tosiaan tökkii mutta paikall.lehes ilmottelu ei tavoita juuri niitä köyhimpiä (jolleivat jossai kahvilois käy lukemas paikall.lehtee tai kirjastos) kun lehtee ei köyhimmät tilaa.., luulisin, maksaa kuitenki (esim.Ikaalisis) jotakuinki 80€/v. Ehkä jokin ilmaisjakelulappu ees kerran vuues (luulis ettei tuu kalliiks) postinm mukana jossa tiiot koko vuueks missä ja millo ruoka jaetaan. Ja jos todella haluttaisiin tavoittaa huono-osaisimmat nii näitä lappuja jaettais postitse valitusti, menisi oikeisiin osoitteisiin juuri heille jotka apua tarvitsee eikä toisaalta sinne menis joitai "urkkijoita" jokka vaa hal.nähä käykö se naapurin penakin "leipäjonossa".

    Se ei maksaisi juuri mitään Suomen valtiolle, jos vaikka Kela jakaisi pari kertaa vuodessa jokaiseen talouteen lapun, missä ilmoitetaan kuntakohtaiset ilmaisruoanakelupaikat ja kuukausittaiset ajat. Ai mutta hyh hyh miksi valtio ei organisoikaan sellaista erittäin järkevää asiaa: no koska erinäiset vapaaehtoistyöntekoorganisaatiot katsotaan osin "työllistäjiksi" ja Suomen valtio ei voi tukea mitään työnantajia, ilmoittelemalla niistä esim. valtion organisaatiotasolla. Esimerkis kuitenkin koulujen hävikkiruokien jaosta (= julkisten varojen ruoka, julkisilla varoilla maksetu ja tuotettu ruoka) vois Kela ihan hyvin infota: ai mutta miksi ne ei tee sitä no siksi, että kun sitäkään ei tapahdu kaikissa kaupungeissa tasa-arvoisesti, vaan ne kunnat jotka lystää, antavat roskisten sijaan värävaraisille ylijäänyttä ruokaa ja ne jotka ei lystää, ei anna. Ja mitäs tossa hroiritaan, vai että valitusti laitettais lapuja: joskus kun olen nokkani sossutoimison ovesta sisään pistänyt, niiin se jo oli riittävän röyhkeää, että oli lappu ruoanjakelusta vähävaraisille LAPSIPERHEILLE, mutta ei tyyliin nälkää näkeville muille kuin välillisesti hus pois kehoitus. köyhät ei tasan tarkkaan kaipaa mitään erottelua enää yhtään enempää. Ja joku ilmaisruoanjakelu pitää ola kaikkien ulottuvilla jos sellaista järjestetään jossakin, koska tuskin sinne yksikään jaksaa mennä, jos on massu täynnä ja ei huolta ruoasta.

    Äänestä

..vain sen, että 20000 suomalaista käy leipäjonoissa, kun leipää jaetaan ilmaiseksi.

Moniko kuoli Suomessa nälkään, kun leipää ja muutakaan ruokaa ei jaettu ilmaiseksi?

Montako Suomessa kuolee nälkään vuosittain?

Kuinka moni eläkeläinen ja pienituloinen työntää rahansa markettien auloissa oleviin peliautomaatteihin ja hakee sitten leipäjonoista ruokaa itselleen?

Miksi autolle on vaikeaa saada parkkipaikkaa leipäjonon ja muun ilmaisen ruuan jakelupaikan läheltä?

Miksi ilmaiseksi tarkoitettua EU:n avustusruokaa myydään lähialueidemme toreilla mm. Venäjällä suomenkielisin tekstein varustettuna; EU:n avustusruokaa, ei tarkoitettu myyntiin?

Miksi monet hyvätuloiset hakevat ilmaista ruokaa näistä ilmaisen ruuan jakelupaikoista?

Miksi kaikki ilmainen ruoka ei edes kelpaa hakijoille, vaan mm. kaurahiutaleita saat suuren pahvilaatikollisen, kun kenellekään ei kelpaa?

Antakaapa asialliset vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiin.

Joitakin vuosia sitten jaettiin rotanmyrkkyä ilmaiseksi, sitäkin haettiin melkoisesti ja jonotettiin ihan ruuhkaksi asti. Tuskin kukaan tutki sitäkään, että ketkä sitä rotanmyrkkyä jonottivat.

Äänestä
  • Suomalaiset ns. köyhät ovat lihavia, eivät he nälkää näe, päinvastoin, syövät aivan liikaa. Söisivät vähemmän niin rahaakin säästyisi ja laihtuisivat. Tietysti kun ruokaa jaetaan ilmaiseksi niin sitähän sitten hotkivat kuin viimeistä päivää. Ei ihme että lihovat kun ei mitään liikuntaa harrasteta vaan kotona sohvalla maataan.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Suomalaiset ns. köyhät ovat lihavia, eivät he nälkää näe, päinvastoin, syövät aivan liikaa. Söisivät vähemmän niin rahaakin säästyisi ja laihtuisivat. Tietysti kun ruokaa jaetaan ilmaiseksi niin sitähän sitten hotkivat kuin viimeistä päivää. Ei ihme että lihovat kun ei mitään liikuntaa harrasteta vaan kotona sohvalla maataan.

    Köyhät ovat lihavia siksi että raha ei riitä terveelliseen ruokaan = vähärasvainen liha proteiinin lähteenä ja kasvikset. Vaalea ravinneköyhä hiilaripitoinen makaroni on todella halpaa samoin kuin halpa lenkkimakkara!

    Äänestä

  • raitis työtööön kirjoitti:

    Köyhät ovat lihavia siksi että raha ei riitä terveelliseen ruokaan = vähärasvainen liha proteiinin lähteenä ja kasvikset. Vaalea ravinneköyhä hiilaripitoinen makaroni on todella halpaa samoin kuin halpa lenkkimakkara!

    Olisin aivan toista mieltä, sillä laiskuus ja välinpitämättömyys lihottaa. Syödään enempi mitä kulutetaan ja ollaan välinpitämättömiä oman kunnon suhteen.

    Toki leipäjonoissa ja muissa ilmaisen ruuan jakelupisteissä jaetaan paljon hiilihydraatteja sisältävää ruokaa, mutta niin jaettiin aikoinaan (makaaberi vertaus tosin) Neuvostoliitossakin vankileireillä ja silti kukaan ei päässyt lihomaan. Vangit tekivät reipasta työtä ja saivat yleenssä vain leipää syödäkseen ja lirua kaali- taikka kalakeittoa. Moni pärjäsi tällä ruokavaliolla jopa 25 5 vuoden tuomion, kun jostain sai poimittua marjoja vitamiineiksi.

    Ei kunnollinen ja terveellinen ruoka maksa mahdottomia. Meidän perhe ei käytä lainkaan lenkkimakkaraa, koska samalla rahalla saa ihan oikeaa lihaa eri muodoissaan, lisäksi kalaa saa halvalla, jopa ilmaiseksi hoitokalastajilta. Kaali on halpaa syksyllä, josta saa pienellä rahalla terveellistä hapankaalia koko vuodeksi. Vaan moniko köyhä kelpuuttaa hapankaalia ruokapöytäänsä, vaikka saisi sitä ilmaiseksi.

    Lantut ja porkkanat on terveellisiä raasteina, eikä maksa paljoa ostaenkaan. Lantusta ja porkkanasta saa uunissa todella hyvää ja terveellistä ruokaa.

    Ruisleipä on terveellistä kohtuullisesti syötynä, näkkileipää jaetaan ilmaiseksi leipäjonoissa ja monissa ilmaisjakeluissa.

    Jos rikkkaat jaksavat poimia marjoja ilmaiseksi metsästä, niin miksi köyhät eivät poimi terveellisiä marjoja talteen??

    Omenoita on joka syksy saatavilla ilmaiseksi, kun omakotitaloissa asuvat tuskailevat ylimääräisten omenoiden kanssa.

    Aiemmin köyhät kalastivat paljon, että monilapsiselle perheelle riitti syötävää pöytään. Eivät kalat ole mihinkään järvistä kadonneet, kutuaikaan tulee kalaa todella paljon ja "roskakalaa" (jota ei todellisuudessa ole olemassakaan) pyydetään kettutarhoille rehuksi, kun se ei kelpaa kenellekään.

    Jos siis vuorineuvokset voivat itse kalastaa, niin miksi köyhä ei voi kalastaa? Ei kalastamiseen tarvita mitään kalliita välineitä, jo mato-ongella taikka pilkillä saa kalaa. Halpa kokoontaitettava katiska ei paljoa maksa ja jo yhdelläkin katiskalla saa kalaa keväällä niin paljon, että yksi perhe ei ehdi kaikkea syömään.

    Täyttä roskaa. Hyvää, halpaa ja terveellistä ruokaa saa kun tekee itse. Aivan oma häpeä jos syö lenkkimakkaraa ja makaronia.

    Äänestä

  • Onnellinen köyhä kirjoitti:

    Mutku liikunta maksaa . Raha ei riitä salikorttiin. Ja lenkarit on kalliita . Repikää siittä.!

    Äänestä

  • köyhä lihaisa kirjoitti:

    Mutku liikunta maksaa . Raha ei riitä salikorttiin. Ja lenkarit on kalliita . Repikää siittä.!

    Ja bula bula, köyhä mitään salikorttia tartte, tavalliset kengät riittää liikuntaan ja jostain armeijan ylijäämäkaupasta kunnon maiharit jalkaan, niin armeijan suksilla lähtee kunto kummasti kohoamaan, ellet hikilautoja kierrätyksestä löydä. Kahvakuulat voit korvata ilmaisilla vesikanistereilla. Sauvakävelyyn vanhat suksisauvat jne.
    Kaveri tiputti painoaan tuunatulla mummorollaattorilla monta kymmentä kiloa, siis tuunasi jonkun kälysen mummorollan jollain kurkkupurkeilla ja potkutteli sillä menemään kylänraittia.

    Voihan köyhä olla, mutta ei tarvii olla tyhmä!

    Äänestä

  • Olen käynyt leipäjonossa hakemassa äidille leipää ja muutakin suuhunpantavaa. Äiti painaa alle 40 kg ja hemoglobiini sadan vaiheilla.Taitaa äidillä olla nälkäkuolema tai muu nääntyminen lähellä.

    Äänestä

  • raitis työtööön kirjoitti:

    Köyhät ovat lihavia siksi että raha ei riitä terveelliseen ruokaan = vähärasvainen liha proteiinin lähteenä ja kasvikset. Vaalea ravinneköyhä hiilaripitoinen makaroni on todella halpaa samoin kuin halpa lenkkimakkara!

    Voin kertoa saman, että kaksikin viikkoa jos olen jonkun rakkaan läheiseni luona ja saan syödä normaalia ruokaa riittävästi, alan LAIHTUA, en liikaa mutta voin hyvin ja elimistö voi hyvin. Toisin sanoen jos syön kaloreissa puolet enemmän, laihdun, ja jos syön sitä mitä useimmiten on taloussyistä pakko syödä, lihon. Usein ostan silti salaattia ja porkkanaa, mutta kyllä ei se lämmitä, kun ruokalaskussa pitäisi selvitä päivässä parilla eurolla yhteiskunnan mukaan ja kun pelkkä salaattipakud maksaa kaksi euroa. Mieluuummin kokemusillani kuitenkin tappaisin itseni, kuin koskaan ainakaan hakisin enää toimeentulotueka: oikeasti, mieluummin tappaisin itseni, kuin hakisin toimeentulotukea. Minusta on sairasta, että yhteiksunta ottaa asiallisilta veronmaksajilta jos on köyhä, eikä halua antaa melkein mitään. Kuvottavaa, että esimerkiks vuodessa alle 5000 euron tuloilla perittiin takaisin asumislisää, no en valita siitä, koska jääkööt yhteiskunnan häpeätahraksi, joka olis aika noloa valtiolle jos selviäisi sekin asia, että miten PIENILLÄ tuilla valtion kansalainen on joutunut selviämään. Minä ainakin olen ylpeä itsestäni sentään siitä, että viitisen vuotta elin turvautumatta melkein juuri mitenkään valtion tukiin. Tosin sekin vain siksi, että on perverssi porsaanreikä laissa,. että jos joku on vaikka opiskelija ja käyttänyt opintoetuutensa ja ottanut opintolainansa, ei saa yhteiskunnalta mitään tukea jos haluaisi viwdä opintonsa loppuun. Paitsi varmaan jos olisi lapsiperheellinen, kun joidenkin mielestä toisten kotona makaaminen on arvostettavampaa kuin toisten, eli jos vaikka lapsia omaava hoitaa valintansa mukaan hankimiaan omia pikkulapsiaan kotona ilman työtä monta vuotta, jokainen sellainen saa siitä eläkettä, mutta sen sijaan suurin piirtein rikolliseksi ja työvieroksujaksi katsotaan lapseton, joka samalla tavalla on kotona eikä omaa työpaikkaa.

    Juu vähärasvainen liha tai itseasiassa kalapainotteinen ravinto ison määrän vihanneksia kanssa on paras. Siihen vielä aitoa voita ja hyvälaatuista leipää, kohtuullisesti maitoa ja pikkusen hedelmiä, niin kyllä ihmisen elimistö hyvin voi, tosin toimeentulotukiasiakkaalle sellaisen otimaalisen ravinnon vois tuekien määrissä toteuttaa kerran viikossa ja muuten ihmisen pitäisi nähdä nälkää. Nälkäiselle ihmiselle maistuu muuten makkara ja hiilarit, itse usein kokenut.

    Äänestä

"....ei ole varaa tilata edes sanomalehteä, ei hankkia kunnollisia tietoteknisiä välineitä, älypuhelimet jne. mikä nyt kaikki on yhteiskunnassa jo melkein pakollista jne...."

Uskomattomia seli-selityksiä. Sanomalehdet tietenkin luetaan kirjastossa aivan ilmaiseksi. Työttömällä on kaiket päivää aikaa käydä kirjastossa. Minulla ei ole älypuhelinta, koska en ole pitänyt sellaisen hankkimista tarpeellisena. Oma tietokone riittää vallan mainiosti. Lisäksi siellä kirjastossa saa käyttää tietokonetta - ilmaiseksi.
Kirjastojen lisäksi työttömien kerhoissa on tietokoneita, joita voi käyttää ilmaiseksi.

Siitä 480 eurosta lasketaan puolet kuluvan ruokaan, mikä tarkoittaa 8 euroa päivässä. Normaalijärkinen ihminen saa sillä hankittua terveellistä ruokaa aivan tarpeeksi.

Toinen puolikas 480 eurosta on tarkoitettu hygieniaan, vaatteisiin yms. Sekin riittää aivan mainiosti, jos on normaaliälyinen eikä ole päihdeongelmainen.

Äänestä
  • Kirjastoon matkustaminen maksaa yli kolme euroa bussilla yhteen suuntaan monessa kaupungissa, jos on kipeänä eikä jaksa kävellä. Tarpeellisia atk- teknisiä laitteita ei ole köyhillä. vaiko oletko hullu, joka luulee etä muka 35 euroa tulostimen ja sataeuroa mustekasetin ja setin kotiin toimittaminen sata euroa vielä lisää hankkiminen on köyhälle kotiin mahdollista taloudellisesti, jos köyhä elää tulojensa mukaan?!? Esim. Kela vaatii, että pitää toimittaa liitteitä tukihakemuksiin, köyhät maksaa niistä kolme kertaa enemmän kuin muut, koska köyhillä ei ole älypuhelimia ja teknisiä laitteita kotona. Lisäksi normaali ihminen joka on tottunut lukemaan sanomalehtia ihan todella paljon ei tykkää, etä läähätten juoksis avoinnaolloajoista karsittuun paikalliskirjastoon metsästämään samaa lehteä, jota jonottaa ehkä kymmenen muuta.

    Minua ei kiinnosta, mitä ruokaa te - jotkut, mitkä lie ja minä en tiedä ja puhe Suomi24-palstoista - syötte toimeentulotuella. Itse en olis edes hengissä enää, jos koskaan pelkän sen varassa olisin joutunut syömään. Olen kyllä onnellinen kun noita juttuja luen, että itse ei ole joutnut läheisteni välittämisen vuoksi koskaan syömään jollakin määräsummalla tukia päivässä. Toimeentulotuella tai työmarkkinatuella ei edes syö, vaan kuolee.

    Äänestä

  • vai niin... kirjoitti:

    Kirjastoon matkustaminen maksaa yli kolme euroa bussilla yhteen suuntaan monessa kaupungissa, jos on kipeänä eikä jaksa kävellä. Tarpeellisia atk- teknisiä laitteita ei ole köyhillä. vaiko oletko hullu, joka luulee etä muka 35 euroa tulostimen ja sataeuroa mustekasetin ja setin kotiin toimittaminen sata euroa vielä lisää hankkiminen on köyhälle kotiin mahdollista taloudellisesti, jos köyhä elää tulojensa mukaan?!? Esim. Kela vaatii, että pitää toimittaa liitteitä tukihakemuksiin, köyhät maksaa niistä kolme kertaa enemmän kuin muut, koska köyhillä ei ole älypuhelimia ja teknisiä laitteita kotona. Lisäksi normaali ihminen joka on tottunut lukemaan sanomalehtia ihan todella paljon ei tykkää, etä läähätten juoksis avoinnaolloajoista karsittuun paikalliskirjastoon metsästämään samaa lehteä, jota jonottaa ehkä kymmenen muuta.

    Minua ei kiinnosta, mitä ruokaa te - jotkut, mitkä lie ja minä en tiedä ja puhe Suomi24-palstoista - syötte toimeentulotuella. Itse en olis edes hengissä enää, jos koskaan pelkän sen varassa olisin joutunut syömään. Olen kyllä onnellinen kun noita juttuja luen, että itse ei ole joutnut läheisteni välittämisen vuoksi koskaan syömään jollakin määräsummalla tukia päivässä. Toimeentulotuella tai työmarkkinatuella ei edes syö, vaan kuolee.

    Kun ollaan kipeinä, niin levätään. Ei lähdetä minnekään kävelemään eikä bussilla. Ja jos on köyhä eikä ole varaa maksaa sanomalehteä, ollaan sitten lukematta paperilehteä kun ollaan kipeänä.

    Toimeentulotukeen tarvittavat kopiot saa ilmaiseksi sosiaalitoimistossa.

    Ei niitä kelan tukihakemuksia koko ajan lähetellä.

    Yhteiskunnan velvollisuus ei ole kustantaa jollekin kotiin kannettevaa sanomalehteä sen takia, että tämä ihminen katsoo sen yhteiskunann velvollisuudeksi. Yhteiskunta kustantaa sen, mitä ihminen kohtuudella tarvitsee. Lehdet voi lukea netissä tai kirjastossa.

    Äänestä

  • dfghjk, kirjoitti:

    Ehkä eniten ärsyttää, että täällä ei osata lukea. Tai epäilen, että osataan, mutta tahallaan ymmärretään kirjoituksia väärin... Jos osaat lukea, niin missä muka väitin, että köyhille mielestäni pitäisi kustantaa maksullinen sanomalehtikin kotiin, jos sellaista ei ole köyhällä varaa tilata itsensä? Ja millä perusteella oletat tai väität kirjoituksessasi, että olen toimeentulotuen asiakas: Sillä perusteella, että mä satuin kirjoittamaan nimettömän kirjoituksen tai kirjoituksia tähän keskusteluketjuun, jossa käsiteltiin leipäjonoja ja sillä perusteella, että puhuin mielestäni toimeentulotuen tason Suomessa määrissä olevan aivan liian alhainen (niillekin harvoille, jotka sitä saavat edes täyden perusosan verran), niinkö?

    En puhunut sellaista, että köyhän tai pienituloisen pitäisi voida tilata kotiinsa maksullisia sanomalehtiä. Itsekin olen niistä joutunut luopumaan. Ensin maksetaan laskut ja sitten vasta mitään huvituksia, joihin sanomalehtikin kuuluu, on ainakin oma arvomaailmani. Mä puhuin siitä, että se vaan on köyhille vähän vaikeaa lukea niitä sanomalehtiä edes kirjastoissakaan, ainakin jos kirjastoon on pitkä matka köyhällä ihmisellä kävellen mennä, koska esimerkiksi toimeentulotuesta ei osteta mitään kaupunkiseutulippua kuukaudeksi. Eikä köyhälläkään välttämättä ole mahdollisuutta joka päivä viettää aikaa kirjastossa jonottamassa ilmaisten sanomalehtien lukuvuoroja, ihmisten tilanteet on erilaisia. Samatenkaan köyhillä ihmisillä, siten miten minä köyhyyden miellän, ei useimmitenkaan ole varaa esimerkiksi älypuhelimiin tai mahdollisuutta siten lukea uutisia kännykästä. Eikä suomalaisessa mediassa ole enää montaakaan julkaisijaa, joka ei vaatisi maksua siitä, että jos ihminen lukee sanomalehteä netistä, eli netistäkään eivät Suomen köyhät voi uutisia juuri lukea... Toki voi lukea mainoksia ja propagandasoopaa iltapäivähetien sivuilta tai katsella julkkisten kulloisiakin hörhäytyksiä, mutta se ei ole oikeudenmukaista tiedonvälitystä. Mun mielestä varallisuuden perusteella ei saisi olla niin, että köyhät syrjäytyy informaatiostakin yhteiskunnasta.

    Hyvä kuitenkin, jos joku siihen uskoo, että yhteskunta kustantaa muka "kohtuudella" vielä nykyisinkin jokaiselle Suomessa sen mitä kukin ihmisarvoiseen elämään tarvitsee. Oma uskoni sellaiseen asiaan on ollut koetuksella... Kyllähän alimmillakin sosiaalituilla toki saa katon päänsä päälle, ehkä jotakin syö ja laskunsakin maksaa, jos kunnollinen on, mutta ei niillä rahoilla kukaan elä mitään muuunlaista elämää, kuin sinnittelee päivästä toiseen - ja se sitten pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ihmisissä katkeruutta, joka tuskin yhteiskunnan talouskasvua nostattaa.

    En usko, että mun järkevienkään ajatusten kirjoittamisesta tänne on mitään hyötyä. Menee hukkaan kaikki mitä tänne kirjoitan.

    Toi vaan vaikutti silmäämäni perusteella toi nimimerkki "MalluKalliosta" puhuvan ihan asiallisesti köyhien totuudesta arjesta, joten katsoin asiakseni niitä kirjoituksia puolustaa, kun kyllästytyttää provokaatio sellaisia asioita kohtaan, missä joillakin saattaa ihan oikeasti olla hätä. Ja sitä mä en tiedä, että miksi minuakin on tällä foorumilla Suomi24 vainottu... Itse uskon, että täällä Suomi24:ssa joidenkin ihan systemaattisena harrastuksena on pilkata ihmisiä, jotka on kaikkein heikoimmassa asemassa puolustautumaan ( esim. toimeentulotuen asiakkaat), enkä tykkää sellaisesta, mutta tietenkään väitteitä en menisi väittämään, että keiden sekopäinen harrastus on solvata köyhyydestä netin keskustelupalstoilla, kun selviö on, että sivistymättömät s*kopäät sellaista nettikäytöstä tekee.

    Kysyisitte joskus niiltä toimeentulotukiasiakkailta, että miten kohtuullisesti heitä on autettu. Saattais tulla aika kirjavia vastauksia. Minä uskon siihen, että pahinta yhteiskunnallista rakenteellista väkivaltaa on se, että miten köyhiä kyykytetään ihmisarvolta. Kukaan hyväosainen ei toki tee mitään muuta kuin lässyttää auttamisen puolesta julkisuudessa, jos on kyse köyhistä, mutta sitten kun mennään faktoihin, että miten yhteiskunta todella toimii auttaakseeen köyhiä, löytyy aina erittäin iso joukko poliitikoita, joiden mielestä juuri köyhiltä pitäisi vielä lisää viedä etuuksia...

    Se vaan on niin, että alle tuhannella eurolla kuukaudessa rahaa tän maan kansalaisella kenellä tahansa menee jo vaikeaksi elää tavallista elämää, ottaen Suomen hintatason ja erityisesti ruoan korkean hinnan huomioon. Ja tuskin kukaan köyhä luxuksesta haaveilee, vaan luultavasti vain siitä,että sais joskus edes kuukauden elämästään elää miettimättä 24/7 jokaista senttiä.

    Mulla ei ole - muuten- tälle foorumille sitten mitään profiilia... Olen vain aktiivisesti kiusattu täälä, ihan sivullinen, enkä tiedä mitään niistä, jotka tänne kirjoittaa.

    Äänestä

No onpas keskustelu nyt hurjaa selvän asian ympäriltä.

Kertauksen vuoksi oma tilanteeni, asun yksin.

Saan eläkettä käteen n. 800 €. Vuokra 500, johon saan eläkeläisen asumistukea 200 €. Eli joinain kuukausina en tarvitse toimeentulotukea.

Osaproteesien korjaukset 500, lääkärit ja lääkkeet 120, sähkölasku 80; kaikki maksettiin juuri. Ei ole oikein valittamista, joskus ostan pullon pari viinaakin. Sitä isänmaallista Suomi viinaa.

Leipäjonoissa saan osallistua siihen sosiaaliseen kanssakäymiseen joita nyt niin tärkeänä pidetään. Kivoja ja värikkäitä tyyppejä tapaa aina eikä kukaan katso pitkin nenänvarttaan.

Ei ole huolia eikä harmeja stressistä puhumattakaan. Niitä riitti työelämässä jossa olin 45 vee.

Äänestä

Minä sanon ihan avoimesti, että mua v*tuttaa olla korkeakoutettu veronmaksajaperheen kakara Suomessa, joka tapettais nälkään mieluummin kuin annettaisi edes minimisosiaaliturva. Kiitos, olen puhunut. Ja tsemppiö leipäjonojen asiakkaille, varman kamalaa.

Äänestä

Mietitäänpä mitä sillä 480 eurolla kuukaudessa saa:

- Ruoka 250€
- Paskapaperi ym. hygienia tuotteet 10€
- Puhelinlasku 10€
- Netti 10€
- Vaatteet 30€
- Bussikortti 30€
- Viina ja tupakka loput 140€

Niin, siinä näätte ettei se riitä saatan porvarit!

Äänestä
  • Tuossa laskelmassa on täysin turhaa; viina ja tupakka 140€

    Ja ruokaan 250€ kuukaudessa, siis mitä ihmettä yksi ihminen ostaa noin paljolla rahalla?? Tuolla summalla ruokkii hyvin jo 4h perheen

    Ja paskapaperit ym. siis vuodessa 120€?? Ostat 3litran kanikan saippuaa, se maksaa 3€, hammatahnaa saat monta tuubia 3€, wc- ja talouspaperia tarjouksesta muutama paali maksaa koko vuoden tarpeet 30€, shamppoot hiusten pesuun 5€, eli siis 50€:lla saa tosi paljon tuota tavaraa.

    Itse olen työssä käyvä, en polta tupakkaa ja alkoholia kulutan todella kohtuullisesti, lähinnä muutama pullo siideriä ja viiniä. En koko vuodessa kuluta tuota 140€ summaa alkoholiin!

    Ei kai kukaan edellytä, että tuolla 480€:lla vietetään mitään kulutusjuhlia, sillä tullaan toimeen!!

    Äänestä

  • Joo siis naiselle joka ei halua näyttää sialta, minimimäärissään hygieniatuotteet kuukaudessa maksaa sen 100 euroa (kerran puoleen vuoteen vähintään on jokaisen naisen käytävä kampaajalla, pitää olla normaalit deodorantit ja kasvorasvat ja kuukautissiteet, ehä hauvettäkin jne normaalia.), vessapaeripaperi vaatteidenpesuaineet uudet sukat hajonneiden tilalle, astianpesuaine ja siivousvälineet yhteensä maksaa toiset 100 euroa joka kuukausi, puhelinlasku on jokaisella vähänkin puhelimessa puhuvalla vähintään 30 euroa kuukausittain, missään kaupungissa Suomessa ei saa kuuakausilippubussikorttia suurin piirtein alle 50 euron ja sen ruoan lisäksi moni haluaa juoda vaikka kahvia tai teetä tai mehua, mikä tekee ruokarahoihin aika ison loven nekin, eli laskepas siitä, mitä niistä toimeentulotuista 480 euroa sen jälkeen jää ruokaan... Eri asia tietysti sitten, jos on niinsanotusti jo kaikki valmiina ja joku toinen jakamassa arjen kustannuksia, sitten eri asia. Mutta ajatteles toimeentulotuen varassa olevaa jotakin vaikka kaupungissa elävää, joka on yksineläjä. Ihan eri asia olis olla vaikka toimeentulotuen saaja jossakin kämpässä joka on jo maksettu omaksi tai elää jossakin näennäiserossa jonkun toisen kanssa jossa toinen tois arjen ruokarahoja myös pöytään - teoreettisia tilanteita ja ei tartte tulla vainoharhaiseksi, en viittaa mihinkään ta keneenkään yai puhumattakaan siitä, että jos sais lapsilisiä vaikka vastikkeetta edes sen kaksisataa euroa joka tapauksessa, sai mitään muuta yhteiskunnan tukia tai ei.

    Ja mitä se kenellekään kuuluu, että mihin toimeentulotuen hakija omat rahansa käyttää, jos vaikka köyhä ostais siinä missä muutkin joskus sitä keskikaljaakin. Sillä toimeentulotuen suuruisella rahalla ei paljoa tenodensoksi kukaan edes pääse, jos nyt ei sitten istu jossakin kiljunkeittoporukoissa.

    Ja en ole toimeentulotuen asiakas, mitä nyt vaan vielä kiinnostuksesta luen tätä sontaa täälltä nimetömyydestä.

    Äänestä

  • "- Viina ja tupakka loput 140€"

    Ilman viinaa ja tupakkaa pärjää vallan hyvin.

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Joo siis naiselle joka ei halua näyttää sialta, minimimäärissään hygieniatuotteet kuukaudessa maksaa sen 100 euroa (kerran puoleen vuoteen vähintään on jokaisen naisen käytävä kampaajalla, pitää olla normaalit deodorantit ja kasvorasvat ja kuukautissiteet, ehä hauvettäkin jne normaalia.), vessapaeripaperi vaatteidenpesuaineet uudet sukat hajonneiden tilalle, astianpesuaine ja siivousvälineet yhteensä maksaa toiset 100 euroa joka kuukausi, puhelinlasku on jokaisella vähänkin puhelimessa puhuvalla vähintään 30 euroa kuukausittain, missään kaupungissa Suomessa ei saa kuuakausilippubussikorttia suurin piirtein alle 50 euron ja sen ruoan lisäksi moni haluaa juoda vaikka kahvia tai teetä tai mehua, mikä tekee ruokarahoihin aika ison loven nekin, eli laskepas siitä, mitä niistä toimeentulotuista 480 euroa sen jälkeen jää ruokaan... Eri asia tietysti sitten, jos on niinsanotusti jo kaikki valmiina ja joku toinen jakamassa arjen kustannuksia, sitten eri asia. Mutta ajatteles toimeentulotuen varassa olevaa jotakin vaikka kaupungissa elävää, joka on yksineläjä. Ihan eri asia olis olla vaikka toimeentulotuen saaja jossakin kämpässä joka on jo maksettu omaksi tai elää jossakin näennäiserossa jonkun toisen kanssa jossa toinen tois arjen ruokarahoja myös pöytään - teoreettisia tilanteita ja ei tartte tulla vainoharhaiseksi, en viittaa mihinkään ta keneenkään yai puhumattakaan siitä, että jos sais lapsilisiä vaikka vastikkeetta edes sen kaksisataa euroa joka tapauksessa, sai mitään muuta yhteiskunnan tukia tai ei.

    Ja mitä se kenellekään kuuluu, että mihin toimeentulotuen hakija omat rahansa käyttää, jos vaikka köyhä ostais siinä missä muutkin joskus sitä keskikaljaakin. Sillä toimeentulotuen suuruisella rahalla ei paljoa tenodensoksi kukaan edes pääse, jos nyt ei sitten istu jossakin kiljunkeittoporukoissa.

    Ja en ole toimeentulotuen asiakas, mitä nyt vaan vielä kiinnostuksesta luen tätä sontaa täälltä nimetömyydestä.

    "Joo siis naiselle joka ei halua näyttää sialta, minimimäärissään hygieniatuotteet kuukaudessa maksaa sen 100 euroa"

    Ei ihme että rahat ei riitä! Kertoo miten saa satasen kuussa menemään "hygieniatuotteisiin"?!

    Kuukautissuojat ja siteet ei maltaita maksa ja kuukautiset on kerran kuukaudessa http://www.ekolo.fi/tuotteet/hygienia/kuukautissuojat/210/. Sukkahousut on halpoja, eikä niitä välttämättä tarvitse käyttää. Pesuaineet ja muut hygieniatuotteet ei mahdottomia maksa.

    Miettikää enemin, että miten tulette jatkossa toimeen, kun toimeentulotukea joudutaan pakosta leikkaamaan muun Euroopan tasolle.

    Äänestä

  • Jotain rajaa kirjoitti:

    "Joo siis naiselle joka ei halua näyttää sialta, minimimäärissään hygieniatuotteet kuukaudessa maksaa sen 100 euroa"

    Ei ihme että rahat ei riitä! Kertoo miten saa satasen kuussa menemään "hygieniatuotteisiin"?!

    No ei, nimetön herjaaja, toimeentulotuesta kukaan koskaan satasen kuukausittaisia hygienituotteita ostakaan... Pikku- matemaattinen hetki: toimeentulotuen asiakkaan kaikki päivittäiset menot kustannetaan alle seitsemällä eurolla, ja niinkin suuri summa vain sitten, jos sosiaalivirkailija on ollut armollinen ja myöntänyt köyhälle perusosan. Siitä varmaan saa moni olla päivän syömättä, että pystyy ostamaan Nivea- Roll-On- deodorantin.

    Kyllä mulla maksaa hygieniatuotteet vähintään sen satasen kuussa ja en osta luxusta koskaan, enkä elä yli varojen:

    - vessapaperi talouspaperi sellaset kolmekymmentä euroa kuukaudessa

    - sääri- ja kainalokarvojen poistotuotteet (vaikka ostais miesten partateriä naiskainoalokarvojen poistoon), noin kolme euroa

    - astianpesuaine sellaset kuus euroa kuukaudessa

    - siivousrätit tms. siivoustuotteet vanhojen lisäksi muutama euro

    - hikeä pitävä deodorantti: neljä euroa, joskin kestää useamman kuukauden

    - meikin puhdistusaine: halvin kotimainen merkki noin neljä euroa

    - kuukautissiteet: noin kolme euroa

    - kasvo- ja kropparasva: seitsemän euroa

    - vanulaput ja vanupuikot halvimman merkin mukaan: noin viisi euroa

    - lisäksi tuoksut joista en tingi, mutta mitä en toimentulotuella koskaan olisi - silloin kun sen asiakas olin. olisi voinut ostaakaan, eli mielihajuveteni.

    Voin lohduttaa, että toimeentulotuesta tuollaista em. arjen perustavaraa ei osteta, jos haluaa syödä, eikä nähdä nälkää.

    Ja en ota kantaa: joku halua loukata kunniaani väittämällä että rahanieivät riitä. No minä sanon sen, että minun raha- asiani ei kuulu tälle tai muullekaan netin palstalle mitenkään.:) Ja on riittäneet, mutta ruoasta on usein pitänyt tinkiä, eli en koe vihaan köyhiä kohtaan. Tosin jos Suomen valtiosta olisi kiinni, olisin jo kuollut nälkään, kirjaimellisti.

    Äänestä

Mua EI KIINNOSTA mihin te vähät rahanne käytätte. Mutta kun te väitätte, että Suomessa sosiaaliturva ei riitä välttämättömään elämiseen, niin se on suuri valhe ja sitä kommentoin.

Jokaisella on oikeus saada vähintään 480 euroa kuussa ruokaan, vaatteisiin yms. Se riittää ihan mainiosti.

"...naiselle joka ei halua näyttää sialta, minimimäärissään hygieniatuotteet kuukaudessa maksaa sen 100 euroa (kerran puoleen vuoteen vähintään on jokaisen naisen käytävä kampaajalla, pitää olla normaalit deodorantit ja kasvorasvat ja kuukautissiteet, ehä hauvettäkin jne normaalia.), vessapaeripaperi...."

Naisen hygieniatuotteet ei todellakaan maksa vähintään 100 euroa kuussa.

https://www.toknet.fi/tuotteet/tuoteryhma/1490/terveyssiteet-ja-inkotenssisuojat

Yllä olevan linkin mukaan terveyssiteet yms. maksavat alle 10 euroa kuussa jos naisella on normaalit kuukautiset.

Kampaajalla ei ole pakko käydä eikä yhteiskunnalla ole velvollisuutta sellaista kustantaa. Hiukset saa leikattua itsekin tai ainakin kaverin luona.

Oletteko te oikeasti tyhmiä vai mistä tässä jatkuvassa VALEHTELUSSA on kysymys?

Äänestä

Ei helvetti, tää 480 jankuttaja jankuttaa jotain omaa juttuaan jatkuvasti ja muut tappelee siitä mitä saa milläkin rahalla ostaa.

Minä en saa sossusta kuin alle 100e kuussa. loput tulee kelasta.

Käytän rahani niinkuin parhaaksi katson, ostan ruokaa, maksan puhelimen ja netin, jotain osamaksuja on maksettava, velkoja, sitten ostan viinaa...
jos jää jotain ni jää säästöön.

Äänestä

Eläkkeeni on pieni ja ulosmittari vie niin paljon että joskus tarvitsen toimeentulotukea. 480 riittää hyvin viinaankin jota juon aika lailla.
Parturissa en käy koska pidän itse kaljuni siistinä.

Lisätuloja saan kivasti pienistä rakennusalan firabelihommista joita teen pimeästi. Olen ammattimies, sujuu laattahommat, kirvestyöt ja kaikki mitä eteen tulee. Työtahti toki jo verkkaisempi ja päivät vajaita koska olen jo eläkkeellä. Hommeleita tehdään ilman paineita, jos on kiire homma niin sanon pomoille että ottakaa kiiremiehiä apuun.

Tietysti liikuntarajoitteiselle juopolle voi tulla rahapula.

Ihmiset ovat erilaisia ja niin on kaikkien elämäkin. Mutta kyllä sillä perustoimeentulolla toimeen tulee oikein hyvin jos on pakko.

Äänestä

Terveellinen ruokavalio maksaa ainakin 350 euroa jos haluaa oikeesti laihtua ja pysyvä muutoksia. Köyhilla ei ole varaa syödä kuin rasvasia lihiksia ja ranskalaisia ja joskus vihanneksia.
Salikortti maksaa 40-50 euroa. Voihan sitä mennä metsään tetsaamaan mutta sitten vaatteet menee piloille ja kohta ei ole enää mitään päälle pantavaa. Jos haluaa näyttää kohtuu hyvältä työhaastattelussa niin kunnolliset vaatteet maksaa pari sataa. Nykyään ulkonäkö on tärkeää kun hakee töitä, ei voi mennä risaisissa verkkareissa töitä hakemaan.

Äänestä
  • "Terveellinen ruokavalio maksaa ainakin 350 euroa jos haluaa oikeesti laihtua ja pysyvä muutoksia. Köyhilla ei ole varaa syödä kuin rasvasia lihiksia ja ranskalaisia ja joskus vihanneksia."

    Älä jauha paskaa. Halpaa, hyvää, terveellistä ruokaa saa 150-200 eurolla kuussa. Netti on täynnä ohjeita. Syytön minä siihen olen että olet niin tyhmä että syöt rasvaista, suolaista ja makeaa roskaruokaa. Aivan oma valinta.

    Ei missään salilla tarvitse käydä. Ostat käytetyn kuntopyörän, ei paljoa maksa, Käytetyt käsipainot ja kotona kuntoilet. Noilla pääsee hyvin alkuun.

    Kunnolliset vaatteet eivät maksa kahta sataa. Olet patologinen valehtelija, keksi parempia valheita.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    "Terveellinen ruokavalio maksaa ainakin 350 euroa jos haluaa oikeesti laihtua ja pysyvä muutoksia. Köyhilla ei ole varaa syödä kuin rasvasia lihiksia ja ranskalaisia ja joskus vihanneksia."

    Älä jauha paskaa. Halpaa, hyvää, terveellistä ruokaa saa 150-200 eurolla kuussa. Netti on täynnä ohjeita. Syytön minä siihen olen että olet niin tyhmä että syöt rasvaista, suolaista ja makeaa roskaruokaa. Aivan oma valinta.

    Ei missään salilla tarvitse käydä. Ostat käytetyn kuntopyörän, ei paljoa maksa, Käytetyt käsipainot ja kotona kuntoilet. Noilla pääsee hyvin alkuun.

    Kunnolliset vaatteet eivät maksa kahta sataa. Olet patologinen valehtelija, keksi parempia valheita.

    Oho! Tuo on kyllä aika kova lukema tuo 350e! Saattaa kuulua tuohon "terveelliseen" Alkot ja tupakit mukaan? Satku tuosta pois ja saa valita parasta jo kaupoista, tietenkin suunnitelmallisuutta mukana käyttäen! Ontuu muuten tuo metsäjuttukin? Parhaat kamppeet päälläkö sinne metsään mennään? ja työhaastatteluun risaisimmat verkkarit! Eikös tuon pitäisi olla juuri toisin päin? Luulisi ainakin niitä risoja löytyvän metsäjuoksuun? Eihän lihapiirakat ole edes mitään halpoja? Kaurapuuro on, auttaa myöskin kuidun takia siinä laihtumisessa! Ranskanperunat? Miksi ei oikeat perunat? Säästyisi tässäkin! Ilmaisiakin punttisaleja on, etsii vain! Säännöllisesti kiertää kirpparit, niin löytää hyvät vaatteet tilanteeseen kuin tilanteeseen! Tämä on valtava säästö, kun näin tekee!

    Nämä väitteethän pystyi kumoamaan kaikki!

    Äänestä

  • Miksi syödä rasvaisia lihiksiä ja ranskiksia kun nyt saa halvalla juureksia (porkkana, lanttu, peruna ja punajuuri). Näistä sitten tekee herkullisia ja terveellisiä uunijuureksia, minäkin tumpelo-kokki osaan niitä tehdä :) Proteiinin lähteeksi halpaa kananmunaa. Ja kyllä olo on parempi kuin ns. roskaruoan syömisen jälkeen.

    Äänestä

Hei "Näin se vain on" mitä vittua sä tuut tänne käskemään ihmisiä elämään elämäänsä? Millä oikeudella? Pidä turpas kiinni! Ei ketään kiinnosta sun 480e jutut enää se meni jo se sun julkisuus ja nyt vaan trollailet. vitun pelle trolli

Äänestä
  • "Näin se vain on" on halveksinut köyhiä täällä jo vuosia, sen mielestä me ollaan jotain ruton ja koleran välillä olevia ali-ihmisiä

    Äänestä

  • Minä puutun selviin valheisiin. Tämä palsta on täynnä patologisia valehtelijoita.

    Äänestä

  • hmpf kirjoitti:

    "Näin se vain on" on halveksinut köyhiä täällä jo vuosia, sen mielestä me ollaan jotain ruton ja koleran välillä olevia ali-ihmisiä

    Jälleen valheita. Minä en halveksi köyhiä, minä halveksin valehtelijoita olivat nämä sitten rikkaita tai köyhiä.

    Äänestä

Eli siis kannattaa olla rutiköyhä eikä osa köyhä, sitten saa sossusta palveluu!

Äänestä

Kahden kerroksen väkeä sekä mamun tuomio.

Itärajan tuntumassa ovat uusilla citymaastureilla kasseja perhekunnittain hakemaan tulleet herättäneet hieman närää meikäläisten keskuudessa.

Eräs Jeltsinin aikaan Suomeen tullut paluumuuttaja antoi jyrkän tuomion kesseille.
5-kymppinen ukko syytti roimasta ylipainostaan noita ruokakasseja.
Sisältö on liian yksipuolinen. Tuoretavarat, kuten vihannekset, hedelmät tuore kala ja liha puuttuvat täysin.
Paheksui sitä, että ilkeävät pistää maitojauhettakin kassiin.
Äijä asui rivarikaksiossa, omisti tavallisen ja älykännykän ja pilkkasi minun vanhanaikaistani.
Harrasti peittelemättä päivittäistä juopottelua mutta jukopliuta, osa tarpeesta täytyy tyydyttää kotiviinillä. Puutehan sekin on järjestelmässämme.

7-vuotta vanha toyota ei sentään ollut yhteiskuntamme vika.

Eihän tämä ole mikään "jonolaisen" prototyyppi mutta kaikkia sinne sopii.

Äänestä

Leivän kantajat huom! Laittakaa syömättömät leivät sinne biojäte astiaan, eikä sekajätteeseen, niin ei tule turhia kaasuja ilmaan ja maailma pelastuu teidän kanssanne.

Äänestä

Hei "Näin se vain on"
Miks seuraat tätä ja vittuilet ihmisille?
Rupeeko sulla seisomaan? Olet sairas paska!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

LeipäjonottajaKallio kirjoitti:

YLE uutisoi, että leipäjonoissa käy joka viikko 20 000 suomalaista. Tänään julkaistun Kunnallisalan kehittämisäätiön tutkimuksen mukaan leipäjonoihin tulevat muuta väestöä huono-osaisemmat, pienituloiset sosiaaliturvan varassa elävät sekä ne pienipalkkaiset, joiden tulot eivät riitä elämiseen.

Ruokaa leipäjonoista hakevat ovat selkeästi muuta väestöä huono-osaisempia, luottavat vähemmän viranomaisiin ja muihin ihmisiin ja kokevat hyvinvointinsa heikommaksi. Vanhemmat avunsaajat kokevat ruuanhakemisen muita nöyryyttävämmäksi, tutkimuksessa tuli esiin myös leipäjonoissa jonottaneiden iäkkäimpien toimeentulotuen alikäyttö.

Ruokaa jonottavista yli kolmannes on keski-ikäisiä ja sitä iäkkäämpiä, asuu vuokralla yhden aikuisen kotitaloudessa ja on harvoin korkeakoulutettu. Yli kolmannes on työttömiä ja lomautettuja. 80-90 prosenttia ruoka-avun hakijoista on Suomen kansalaisia.

Ruoka-avussa käyvät elävät lähinnä perusturvan varassa. Enin osa saa jotain sosiaalitukea, eniten asumistukea ja seuraavana toimeentulotukea, mutta ne eivät riitä kattamaan korkeita menoja. Joka neljännelle ruokaa hakevalle jää kuukaudessa sata euroa käytettäväksi pakollisten menojen jälkeen, joka viidennelle ei jää mitään. Haastatelluista vain kymmenesosa ei saanut mitään sosiaalitukia.

Joka kymmenes ruokajonoissa käyvä ei saa sosiaaliturvaetuuksia. Nämä ovat usein pienituloisia työssäkäyviä, joiden talous on tiukalla. Leipäjonojen työssäkäyvät köyhät ovat lähinnä yksinasujia tai yksinhuoltajia.

Koko juttu: http://yle.fi/uutiset/kuka_seisoo_leipajonossa/7664305

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu