Haaparantaan muuttaa 500 pakolaista

Cape East on vuokrattu pakolaisasuntolaksi Jokarjo AB:lle. Rakennukseen muuttaa lähiaikoina 500 pakolaista.

Haaparannan kylpylä-hotelli Cape East muuttuu pakolaisasuntolaksi.

HBwebbenin mukaan Roger Akelius on tehnyt sopimuksen Bert Karlssonin ja Göran Simun kanssa Cape Eastin muuttamisesta pakolaisten asuntolaksi.

Akelius vahvisti ruotsalaislehdelle keskiviikkona, että sopimus tarkoittaa koko vastuun Cape Eastista siirtyvän Karlsson-Simu kaksikolle.

– Olen iloinen, että Cape Eastia voidaan käyttää hyväntekeväisyystarkoitukseen.

Koko hotellia ei tarvita pakolaisten majoitukseen, mutta Akelius sanoo, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia rinnakkaistoimintaan Haaparannalla.

– Pakolaistoimintaan voidaan vapaasti käyttää kaikkia Cape Eastin tiloja niin kylpylää, saunoja, uima-altaita, kuntosaleja kuin koulutustilojakin.

Maahanmuuttovirastolla on Bert Karlssonin yhtiö Jokarjo AB:n kanssa sopimus tilapäisistä pakolaisasunnoista 500 pakolaiselle Haaparannalla.

– Toiminta voi alkaa niin pian kuin järjestelyt ovat valmiit, Akelius kertoi Haaparannanlehdelle.

Pohjolan Sanomat kertoi Cape Eastin pakolaisasuntosuunnitelmista ensimmäisen kerran 15. marraskuuta. Sama yritys avasi syksyllä pakolaisasuntolan myös Övertorneålle.

http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194944843355/artikkeli/vahvistus cape eastiin 500 pakolaista.html

http://hommaforum.org/index.php/topic,97448.0.html?PHPSESSID=d9b43987db1265b123dd451a19348bc5

Sääliksi käy Torniolaisia :( Haaparanta on aivan liian lähellä Suomea.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki rikoslain säätämät rikokset tuhatkertaistuvat!
Eipä tarvitse sitten enää hölkkäillä kuntopoluilla!
Tai ehkä sittenkin,meillä uros schäferi joka haluaa paljon ulkoilla,
sen kaa kyllä voi!
Raiskaukset,ryöstöt,tuhopoltot,väkivalta lisääntyy näin pienellä alueella
todella radikaalisti!!
Tämä on toteutuva ennuste ei mitään pirujen maalailua seinille!

Äänestä
  • Kyllä ne viielä saa lain aikaan että koiranpito on muslimien läheisyydessä kielletty. Saattaa nimittäin alentaa raiskauskynnystä, rikollisille ei saa asettaa ansoja. Koska pitää ymmärtää että he ovat tulleet sodan kauheuksien keskeltä ja ovat ymmärrystävaille rikosoikeuden edessä. Eli jatketaan vaan tähän malliin niin hyvä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


5yrtyry kirjoitti:

Cape East on vuokrattu pakolaisasuntolaksi Jokarjo AB:lle. Rakennukseen muuttaa lähiaikoina 500 pakolaista.

Haaparannan kylpylä-hotelli Cape East muuttuu pakolaisasuntolaksi.

HBwebbenin mukaan Roger Akelius on tehnyt sopimuksen Bert Karlssonin ja Göran Simun kanssa Cape Eastin muuttamisesta pakolaisten asuntolaksi.

Akelius vahvisti ruotsalaislehdelle keskiviikkona, että sopimus tarkoittaa koko vastuun Cape Eastista siirtyvän Karlsson-Simu kaksikolle.

– Olen iloinen, että Cape Eastia voidaan käyttää hyväntekeväisyystarkoitukseen.

Koko hotellia ei tarvita pakolaisten majoitukseen, mutta Akelius sanoo, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia rinnakkaistoimintaan Haaparannalla.

– Pakolaistoimintaan voidaan vapaasti käyttää kaikkia Cape Eastin tiloja niin kylpylää, saunoja, uima-altaita, kuntosaleja kuin koulutustilojakin.

Maahanmuuttovirastolla on Bert Karlssonin yhtiö Jokarjo AB:n kanssa sopimus tilapäisistä pakolaisasunnoista 500 pakolaiselle Haaparannalla.

– Toiminta voi alkaa niin pian kuin järjestelyt ovat valmiit, Akelius kertoi Haaparannanlehdelle.

Pohjolan Sanomat kertoi Cape Eastin pakolaisasuntosuunnitelmista ensimmäisen kerran 15. marraskuuta. Sama yritys avasi syksyllä pakolaisasuntolan myös Övertorneålle.

http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194944843355/artikkeli/vahvistus cape eastiin 500 pakolaista.html

http://hommaforum.org/index.php/topic,97448.0.html?PHPSESSID=d9b43987db1265b123dd451a19348bc5

Sääliksi käy Torniolaisia :( Haaparanta on aivan liian lähellä Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu