"Tunne historia, elä nykyajassa"

"Alivaltiosihteeri" Pasi Heikura sanoi toisessa tyhteydessä, (julkaissut juuri kirjan Linnan Tuntemattoman sotilaan lentävistä lauseista), että "voi tuntea historiansa ja silti elää nykyajassa".

Tuli heti mieleen, että tuo olisi hyvä kirkon ja kirkonmiesten ja "tosi"uskovaistenkin tajuta. Aikansa kutakin sano pässi ku päätä leikattiin. Raamatun tulkinnan on pakko muuttua ajan kanssa, ja niinhän se on vääjäämäti muuttunut tähänkin asti, (vaikkei sitä tyhymempi heti huomaa), - harmi vaan, että aina liian pitkällä viipellä.
7129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas taaksepäin kun jokaisen suomalaisen oli PAKKO kuulua kirkkoon. Mitään uskonnonvapautta ei ollut olemassakaan, eihän sellaista myöskään raamattu tunne. Kymmenestä käskystä ensimmäinen kieltää kaiken uskonnonvapauden.

Tuolloin kaikkien oli myös PAKKO käydä sunnuntaisin jumalanpalveluksissa. Kaikille pakollisesta jumalanpalveluksesta kieltätyville tai sieltä karanneille voitiin langettaa erilaisia rangaistuksia, kuten sakkoja, raippoja tai jalkapuussa istumista.

Papit ja nykyiset kirkkoon kuuluvat kristityt eivät yhtään tykkää siitä kun näistä asioista puhutaan ja muistutetaan. Kristinuskon pakkolevittämisen historia kun on niin ikävä, julma ja verinen, että kristityt mieluusti vaikenevat siitä kokonaan. Tai sitten he naurettavasti inttävät, että nuo jotka raamattu kädessään levittivät kristinuskoa pakolla kaikkialle eivät muka olleet krisittyjä. Varmaakin olivat ateisteja nuo, eikö niin?

Erityisesti naurattaa kun kristityt puhuvat niistä kristinuskon mukanaan tuomista muka kristillisistä arvoista, jotka kaikki olivat täydellisen tuntemattomia silloin kun kirkko, kirkonmiehet ja kristinusko hallitsivat kaikkea maallistakin valtaa.

Ihmisoikeudet, tasa-arvo, sananvapaus ja uskonnonvapaus olivat kirkolle ja kristinuskolle täysin tuntemattomia käsitteitä 1700 vuotta yhtäjaksoisesti, vaikka kirkko, kristityt ja kristinusko hallitsivat kaikkialla pyhän raamattunsa nimissä.

Mutta eihän raamattukaan noita arvoja tunne. Raamattu tuntee vain verisen pakkouskonnon kaikille, kuolemanrangaistuksen jumalanpilkasta tai väärien jumalien palvonnasta tai noituudesta, sekä naiset turvat tukossa herrojensa miesten nöyrinä palvelijoina ja synnytyskoneina. Mitä kaikkialla myöskin saatiin 1700 vuoden ajan.

Verta, vainoa, kidutusta, uskonsotia, ristiretkiä, kansanmurhia, kolonialismia, orjakauppaa, tuhottuja kulttuureja, sukupuuttoon tapettuja kansoja, teilipyöriä, mestauslavoja, noitien ja tiedemiesten polttorovioita, kirjarovioita yms. Lista kristinuskon levittämästä kauneudesta on loputon.

Ja juuri siinä jos missä näkyivät ne raamatulliset kristilliset arvot, joista sitten onneksi pikku hiljaa valistuksen ja maallistumisen kautta päästiin normaaliin terveeseen yhteiskuntaan. Jota ei hallita muinaisten paimentolaisten karmeilla homeisilla moraalikäsityksillä, vaikka monet sitä edelleenkin kaihoavat.

Juuri mikään ei kuvaa niitä kristinuskon mukanaan tuomia arvoja paremmin kuin tämä kertomus uskonpuhdistuksesta, eli tekoja joita Martti Luther kirjallisesti kannatti ja kannusti tekemään väärin uskoville:

"Tuhansia uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. Heitä kidutettiin eri tavoin, poltettiin roviolla, mestattiin, hirtettiin, hukutettiin ja haudattiin elävältä. Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Myös heidän teologisia kirjoituksiaan tuhottiin polttorovioilla."

Äänestä
  • Voi sinua, kalastatte eksyneitä luterilaisia kirkkoonne. Ettkö Häpeä?

    Äänestä

Joskus 1600-luvulla karkotettiin maasta jos ei ollut kristitty.

Äänestä

Raamatun tulkinnan ei ole pakko muuttua, koska siihen ei ole todellista tarvetta. Ihmisten on vain tutustuttava todelliseen Raamatun tulkintaan ja tutkimukseen. Ateistisen ja liberaalin Raamatun "tulkinnan" on kyllä muututtava tosiasioita vastaavaksi, jolloin he voisivat keskustella samalla faktisella tosiasioiden tasolla muiden kanssa. Samaa tietenkin ehdotan muistakin asioista keskusteleville. Keskustelun pitää aina perustua tosiasioille eikä koskaan tarkoitushakuiselle toisten suvaitsemattomuudelle.

Äänestä
  • No mutta, tämäpä on mainio uutinen! Vihdoinkin on löytynyt se oikea ja "todellinen" raamatun tulkinta! Kylläpä se kestikin, muutaman vuosituhannen, Hallelujah!

    Äänestä

  • hullulah kirjoitti:

    No mutta, tämäpä on mainio uutinen! Vihdoinkin on löytynyt se oikea ja "todellinen" raamatun tulkinta! Kylläpä se kestikin, muutaman vuosituhannen, Hallelujah!

    Jokaisella fundiksella tuntuu olevan se ainoa oikea tulkinta siitä asti kun ovat saaneet sen yhden ainoan kirjan käsiinsä.

    Äänestä

melkeilläpitkähäntä

>>>"Alivaltiosihteeri" Pasi Heikura sanoi... että "voi tuntea historiansa ja silti elää nykyajassa".

Olen samaa mieltä. On hyvä tuntea historia, varsinkin ettei sortuisi samoihin virheisiin.

>>>Raamatun tulkinnan on pakko muuttua ajan kanssa, ja niinhän se on vääjäämäti muuttunut tähänkin asti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkeilläpitkähäntä kirjoitti:

"Alivaltiosihteeri" Pasi Heikura sanoi toisessa tyhteydessä, (julkaissut juuri kirjan Linnan Tuntemattoman sotilaan lentävistä lauseista), että "voi tuntea historiansa ja silti elää nykyajassa".

Tuli heti mieleen, että tuo olisi hyvä kirkon ja kirkonmiesten ja "tosi"uskovaistenkin tajuta. Aikansa kutakin sano pässi ku päätä leikattiin. Raamatun tulkinnan on pakko muuttua ajan kanssa, ja niinhän se on vääjäämäti muuttunut tähänkin asti, (vaikkei sitä tyhymempi heti huomaa), - harmi vaan, että aina liian pitkällä viipellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu