YLE: "Keskustan kannatus pilvissä"

Jopa YLE joutuu myöntämään faktat... ja mikäs puolue huomattavilta osin äänesti homolakia vastaan (yli 80%)?

http://yle.fi/uutiset/keskustan_kannatus_pilvissa/7669296
24111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

sipilähän kannattaa homo avioliittoja?

Sipilä: Avioliittopäätös sitoo tulevaa hallitusta

Eduskunnan perjantaina hyväksymä kanta sukupuolineutraaliin avioliittolakiin sitoo nykyistä ja tulevaa hallitusta, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvioi.

– Tämä on eduskunnan tahto. Sitä noudattaa nykyinen hallitus ja sitä noudattaa varmasti myös tuleva hallitus, Sipilä sanoo Suomenmaalle.

Aiemmin Sipilä sanoi Yle Uutisten haastattelussa uskovansa, että avioliittolain muuttaminen menee muitta mutkitta läpi suuressa valiokunnassa ja eduskunnan toisessa käsittelyssä.

– Enemmistö oli sen verran selkeä, että en usko, että se missään käsittelyvaiheessa enää muuttuu muuksi, hän totesi Yle Uutisille.

SIPILÄ äänesti nykyisen avioliittolain säilyttämisen puolesta. Hän kertoo blogissaan olevansa pettynyt äänestyksen tulokseen.

Avioliittolain muutos herättää suomalaisissa voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan, Sipilä sanoo.

– Jokaisella on oikeus omaan näkemykseen, ja myös tunteita pitää ymmärtää.

Sipilä korostaa, että kansanvaltaa on kunnioitettava.

– Avioliittolain muutos on nykyisen eduskunnan enemmistön tahto.

Äänestä
  • Mutta ei kuitenkaan ole Keskustan tahto? Taitaa olla aika taipuvaisesta materiaalista tehty tämä Sipilä.

    Äänestä

  • No ei todellakaan kannata homoavioliittoja (yhdyssana!)

    Sipilä on äänestänyt perinteisen avioliiton puolesta, miten voisi kannattaa?

    Äänestä

  • haloo? kirjoitti:

    No ei todellakaan kannata homoavioliittoja (yhdyssana!)

    Sipilä on äänestänyt perinteisen avioliiton puolesta, miten voisi kannattaa?

    Miksei hän sitten pääministerinä aio laittaa kapuloita kyseisen lain rattaisiin, vaan sanoo etukäteen, että päätös muka sitoo seuraavaakin hallitusta?

    Äänestä

  • fsdsfdfeswefrwef kirjoitti:

    Miksei hän sitten pääministerinä aio laittaa kapuloita kyseisen lain rattaisiin, vaan sanoo etukäteen, että päätös muka sitoo seuraavaakin hallitusta?

    Eli keskityttäisiin tappelemaan tästä homolaista seuraavat neljä vuotta ja jätettäisiin talous ja työllisyys vähemmällä huomiolle............

    Äänestä

  • aöksfjösldkf kirjoitti:

    Eli keskityttäisiin tappelemaan tästä homolaista seuraavat neljä vuotta ja jätettäisiin talous ja työllisyys vähemmällä huomiolle............

    Eli että kepu nostaa kädet ylös homolakiasiassa, vaikka ovatkin vaalivoittajia?

    Äänestä

  • Sipilä korostaa että kansanvaltaa on kunnioitettava.....ok...no kukahan kysyisi kansalta?.........tttu mikä spede.

    Äänestä

Jahas, taas on tämä kutkuttava tilanne edessä. Viimeksi kun keskusta näytti pääsevän vallankahvaan, minä äänestin sitä ja sitten partaani naureskellen ajoin kohti osloa. Voisin taas tehdä saman. Ihan vain koska olen mulukku!

Äänestä

Miksi?

Kun Keskustan Juha Sipilä ei edes usko, että avioliittolain muuttaminen voisi enää kaatua suuressa valiokunnassa tai istuvan eduskunnan toisessa käsittelyssä, vaikka Sipilä itse äänesti sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

Eli keskustalaisten äänestäminen EI auta kumoamaan homoliittolakia.

Vain Persujen tai KDn äänet auttavat.

Äänestä
  • Kunhan EI äänestä näitä keskustan ensivaaleissa:
    (Keskustan homottajat)
    Alatalo Mikko
    Kaikkonen Antti
    Lehtomäki Paula
    Puumala Tuomo
    Saarikko Annika
    Tiilikainen Kimmo

    Eikä persujen Juvosta, niin muut persut tai keskusta ovat turvallisia valintoja.
    ja tietty kaikki Kristillisdemokraatit koska niistä yksikään ei äänestänyt homotuksen puolesta arkkipiispa Mäkisestä huolimatta.

    Äänestä

  • Sano Ei homotukselle kirjoitti:

    Kunhan EI äänestä näitä keskustan ensivaaleissa:
    (Keskustan homottajat)
    Alatalo Mikko
    Kaikkonen Antti
    Lehtomäki Paula
    Puumala Tuomo
    Saarikko Annika
    Tiilikainen Kimmo

    Eikä persujen Juvosta, niin muut persut tai keskusta ovat turvallisia valintoja.
    ja tietty kaikki Kristillisdemokraatit koska niistä yksikään ei äänestänyt homotuksen puolesta arkkipiispa Mäkisestä huolimatta.

    Onkos sanat muuttuneet?

    http://youtu.be/NAg4YvV0Ma0

    Äänestä

Itse asiassa Taloustutkimus on jäänyt kiinni huijaamisesta...herää kysymys kuka enää uskoo Taloustutkimuksen tekemiin tutkimuksiin...todellisuudessa Taloustutkimus on korruption pesä, jossa tutkimukset tulokset ovat etukäteen ostettavissa rahalla??

Helsingin seudun liikenne HSL vaatii Taloustutkimus Oy:ltä vahingonkorvauksia väärennetyistä kyselytuloksista.

HSL:n asiakastyytyväisyys- ja laatututkimusta tehnyt Taloustutkimuksen kenttätyöntekijä oli väärentänyt yli vuoden ajan tekemiään kyselyitä ja havaintoja, eikä kyselytutkimuksen tulos vastannut todellisuutta.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/taloustutkimuksen-tyontekija-vaarensi-bussikyselyn-tuloksia/3116162

Tässä alla on puolestaan kyselytutkimus, jossa Seta yms. järjestöjen pyynnöstä vääristeltiin tahdon-2013 kyselyssä saatuja tutkimustuloksia homojen avioliitolle myönteiseksi tulokseksi:

http://www.tahdon2013.fi/assets/Telebus_Tahdon2014_tulokset11.3.2014.pdf

Sivulla 1 näkyy se, että tutkimus oli tehty Helsingissä, Espoossa, Kauiniaisissa, Turussa , Tampereella..eli juuri niillä alueilla jossa vihreillä, vasemmistolla, sdp:llä ja kokoo,muksella on suurimmat kannatukset.

Ja sivulla 4 näkyy se, että mielipidettä kyseltiin erityisesti sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat hyvätulosia ja ansaitsevat vähintään yli 30.000 euroa vuodessa. Tämä vääristää täysin ko. mielipidetutkimuksen koska Suomessa on alle 20.000 ansaitevia on yli 2.5 miljoonaa.

Ja sivulla 7 näkyy se, että 1000:sta tutkimukseen osallistuvasta noin 700 on sellsisia henkilöitä jotka ovat sinkkuja ja lapsettoima..eli kysely kohdistu nimoenomaan homoille ja lespoille...eli..mielipidekyselyssä kysytään homoilta ja lespoilta mitä mieltä he ovat heidän omaa elämää koskevasta asiata.

Äänestä
  • En todellakaan usko kyseisen kokkaritutkimuksen tuloksiin..........

    Äänestä

  • waler. kirjoitti:

    En todellakaan usko kyseisen kokkaritutkimuksen tuloksiin..........

    Kokkareita sinulla taitaa löytyä housuistasi.

    Äänestä

....peen marjat.....Yle tietää että KOK ja SDP tulee saamaan rökäletappion ja siksi yrittävät saada Keskustan avulla ANTI JYTKYN

Äänestä

Kyselyyn vastasi alle 60% joten tuollainen kysely ei kerro todellisia kannatuslukuja. Suurin puolue oli kyselyssä siis vastaamatta jättäneet. En usko ollenkaan, että Keskusta on suurin puolue vaalien jälkeen. Itse äänestän Perussuomalaisia ja toivon heille menestystä vaaleissa.

Äänestä
  • Samoin. Muuten tää puhuvien päiden sullemulle jako vaan jatkuu ja jatkuu.......kyllä on taas "kansa" tyhmää jos näitä edelleen vuodesta toiseen äänestää.

    Äänestä

Tässä "kepu-ilmiössä" on kyse samanlaisesta ilmiöstä kuin silloin kun Neuvostoliittö hajosi niin vassareiden piti löytää kommunismin tilalle joku muu palvonnan kohde ja ne olivat maahanmuuttajat ja homot.
Demukoiden ja kokkareiden romahdettua Yle hakee turvaa kepusta ja helli ja halaa kepun kuoliaaksi.
Ja päälle vääristelee vielä gallup tuloksia.

Äänestä

3 vanhaa puoluetta pelaa media pelia keskenään. todellisuudessa henkilö keula kuva politiikkaa jossa asija kysymykset ovat samassa linjassa keskenään.

Äänestä
  • ja kaikkien tuntemalla agendalla ympättynä.

    Äänestä

Tällaista se Suomen demkratia on. Tänään tätä ja huomenna tuota. Kun seuraavien vaalien jälkeen kepu on valtapuolue niin ne pystyy yhdessä kokoomuksen kanssa tekemään ihan mitä ikinä huvittaa ja muut puolueet ovat aivan kädettömiä ja taas kansa marmattaa, että köyhiltä viedään ja rikkaat rikastuu jne jne,,,,Ei tuollaisella tempoilevalla äänestyskäytöksellä voi koskaan rakentaa mitään pysyvää ja pitkäjänteistä. Suomeen sopisi kaksipuoluejärjestelmä tai paremminkin diktatuuri.

Äänestä

"Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten 3.11.-2.12.2014 yhteensä 3 884 henkilöä,. Puoluekantansa kertoi 59,5 prosenttia vastanneista, ja virhemarginaali on noin 1,3 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Puoluekantansa kertoneiden osuus oli poikkeuksellisen pieni. Esimerkiksi lokakuussa puoluekantansa ilmoitti 64 prosenttia vastanneista."

vaaleissa tulee yllätys, nämä äänet ratkaisee.

Äänestä

Perussuomalaiset äänesti vastaan. Uskottavammilla motiiveilla kuin aholaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


No niin kirjoitti:

Jopa YLE joutuu myöntämään faktat... ja mikäs puolue huomattavilta osin äänesti homolakia vastaan (yli 80%)?

http://yle.fi/uutiset/keskustan_kannatus_pilvissa/7669296

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu