Minua kiinnostaa mitkä piirteet myöhemmin väkivaltaisiksi paljastuneissa kumppaneissanne olivat niitä joihin alunperin ihastuitte ja tunsitte vetoa.
Itse en ole elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa mutta perheväkivalta eri muodoissaan oli olennainen osa lapsuuttani, ja siksi aihe koskettaa minua.
Itse en ole elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa mutta perheväkivalta eri muodoissaan oli olennainen osa lapsuuttani, ja siksi aihe koskettaa minua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse tutustuin mieheen joka ravintolassa jo oli hyvin huomaavainen ja osasi keskustella.
Olin seurustellut miehen kanssa joka oli hyvin kylmä ja ei osannut keskustella tunteistaan yhtään joten erosin hänestä ja poika (joka oli yhteinen) jäi minulle.
Olin ensimmäistä kertaa eron jälkeen ulkona ja huomasin miehen tuijottavan minua pöydästä erittän kiinnostuneesti. Menin itse juttelemaan ja jäin koukkuun mies tuli luokseni yöksi ja oli aivan uskomaton rakasta, hän otti minusta kiinni kuin olisin ollut ainut nainen maan päällä sai minut puheillaan taivaaseen, ja puoli vuotta siinä menikin kun seurustelimme hän muutti luokseni (koska asui itse vanhempiensa luona oman eronsa jäljiltä) jo n.kuukauden serustelun jälkeen. Kunnes huomasin että hän oli hyvin vaativa ja piti kokoajan otteen suhteessamme ensikerran hän löi kun olin ilmoittanut meneväni tyttöjen kanssa ulos tosin siinä vaiheessa oli jo tullut ilmi että hän käytti suonen sisäisiä huumeita kuten amfetemiini ja subutekkiä ja extasia sekä heroiinia.
Ja olin jo itse häntä koittanut jättää mutta kun mies oli verbaalisesti lahjakas niin uskoin kun hän sanoi lopettavansa ja koitin auttaa miestä minkä pystyin.
Noin 6kuukautta otin päivittäin turpaani ja millon mistäkin syystä. Kunnes en enää jaksanut poikani meni oman isänsä hoitoon koska en halunnut että hän joutuisi näkemään mitään koska siihen astikkin olin onnistunut pitämään pojan suojassa sillä että mielistelin miestä aina kun poika oli lähellä joten sitä pelkoa ei ollut. muutin pois edellisestä asunnosta ja työ kaverini luokse jonne mies tuli parvekkeen kautta sisään kun oli odottanut autossa 01.00-06.30 välisen ajan ulkona että kämppä kaverini oli lähtenyt töihin ja sen jälkeen tuli minua tavoittelemaan.
Katsoin että olisi parempi ettei minulla olisi pysyvää osoiteta joten tavarani menivät kuuteen eri osoitteeseen ja itse olin yö töissä etten olisi kenenkää jaloissa. Mutta mies sai tietää työ paikkani joten hän tuli vahtimaan milloin pääsen. Nyt kun hän on ollut jo noin 2 vuotta linnassa niin minulla on ollut mahdollisuus rakentaa oma elämä kuntoon rohkaisin itseni ja kävin nostamassa syytteen pahoin pitelystä häntä kohtaan jonka voitin ja nyt sain tietää että hän pääsee pois tammikuussa joten hieman pelottaa mutta nyt minulla on mahtava mies jonka kanssa asun yhdessä ja nyt olemme hieman puhunut avioliitosta. Eli loppu hyvin kaikki hyvin
mitä peeloja
Oli todella huomiotaherättävä nainen. Vähän etäisen oloinen, kanis ja hymyilevä (silloin kuin halusi). Hän todella tuntui tietävän mitä tahtoi. Sosiaali- ja hoiva-alan ammattilainen. Kuten äitinsä (joka oli samanlainen).
Mutta siitä huolimatta hän oli minulle todella ihana, mietin monta kertaa, että kuinka ihanan puolison olenkaan löytänyt ja sanoin sen myös hänelle. Joskus tapahtui toki kummia asioita mutta suljin silmäni niiltä kun olin rakastunut. Esim. omaisuuttani hajosi, vahingossa minulle kerrottiin, ja uskoin, mutta koskaan ei esim. hajonnut hänen omaisuuttaan.
Hänessä ei alussa tuntunut juuri olevan huonoja ominaisuuksia. Ihmettelin kun hänen entiset työkaverinsa sekä miehiä, että naisia eivät oikein aidon tuntuisesti onnitelleet minua. Yksi myös muun muassa kertoi, että tiesitkö sen että hän on ollut ennekin naimisissa jota en tiennyt, ei hän kertonut muutenkaan menneisyydestään.
Kummallista oli se, että kylmyys ja lämpö vuorottelivat. Välillä hän oli kuin enkeli, välillä kuin piru.
Pikku hiljaa alkoi yhä tiiviimpi kontrolli. Minulla ei saanut olla ketään ystäviä eikä omaa elämää. Siinä välissä syntyi lapsemme. Lapsi joutui alusta asti väkivallan maalitauluksi. Samoin minä. Olin joka minuutista vastuussa hänelle. Samoin törkeä alistaminen ja uhkailu. Pikkuhiljaa väkivalta syveni. Tuli potkuja, raapimista, hakkaamista, keittiöveistä. Yritin niitä miehenä peitellä, jopa meikkasin kasvojani etten paljastuisi työpaikalla. Lapsen pahoinpitely ja henkinen väkivalta oli kaikkein pahinta. Lopulta minut yritettiin tappaa. Siihen päättyi se ns. suhteemme.
Minä kävin psykiatrilla joka totesi minun seurustelleen rajatilahäiriöstä käsivän psykopaatin kanssa.
Lämmin ja hellä, herkkä ja hyvä.
Kylmä ja hyljeksivä ja samaan aikaan hirveä kontrolli päällä. Epäilevä, syyttelevä,kostava.
Mutta harhaa on luulla, että kaikki väkivaltaisiksi paljastuvat ensin näyttelisivät jotain hyvää. Väkivalta ei ole niinkään luonteenpiirre, vaan se on kontrollin halua, joka sitten ilmenee väkivaltana(=keino saada toinen kontrolliin).
Mutta kai sellainen ylenpalttinen ylistäminen voi kertoa ehkä tulevasta omistuksen halusta
Ensin hän oli keskustelutaitoinen, herrasmies, hellä, huomaavainen, romanttinen...yms
Sen jälkeen alkoi mustasukkaisuus, uhkailu, kyttääminen, vahtaaminen, valehtelu, pettäminen, lyöminen, epäily, haukkuminen, vainoharhaisuus jne...
On se kumma juttu, että tuntuvat olevan parhaimmillaan samanlaisia nämä hakkaajat.
Mun hakkaaja (nyt jo ex) oli hurmaava herrasmies, erittäin tunteellinen ja antoi paaaaaljon hellyyttä ja rakkautta. Luulin löytäneeni sen oikean kunnes tuli turpaan.
Eli ehkä on parempi kun ei lankea enää sen tyylisiin vaan tyytyy näihin jotka ei puhu eikä pussaa, eivät silloin kai lyökään. Kaikkea ei näköjään voi saada.
Minusta koko suhteen ajan väkivaltaisella miehellä oli kaksi minää: se hyvä ja se huono. Hyvänä päivänä ei ollut mitään hätää, suhde oli normaali, jopa erityisen läheinen ja hellä. Siinä oli sanallista ja fyysistä hellimistä ja intohimoa, loistavaa huumoria, meidän omia juttujamme. Sitten kun oli se huono päivä, esiin tuli aivan toinen mies. Vähän samannäköinen, mutta ihan eri maata.
Sen oppi vaistoamaan äänensävystä, tavasta liikehtiä, ilmeistä ja eleistä. Yhtäkkiä minun jokaista liikettäni tarkkailtiin, etsittiin syytä raivolle, joka sitten ennen pitkää purkautui minuun. Kun opin sen tuntemaan, aloin pelätä jo kun huomasin että nyt sillä on huono päivä. Yritin olla ärsyttämättä, mietin miten voisin välttyä hakatuksi tulemiselta. Yritin olla huomaamaton, en väittänyt vastaan, myötäilin vain, hemmottelin häntä. Yleensä sitä raivoa ei pysäyttänyt mikään - joskus onnistuin lähtemään muka roskista viemään ja juoksin niin kovaa kuin jaloista pääsin tuttuni luo, jossa olin pari päivää, kunnes tunnelmat olivat rauhoittuneet. Sitten hän oppi kyttäämään sellaisiakin, eikä päästänyt ulos. Ei oikein kannattanut etukäteen suunnitella elämää, kun ei koskaan tiennyt mitä oli tullakseen.
Onneksi se on nyt taakse jäänyttä elämää. Muistan kiitollisena niitä poliiseja, jotka rauhallisesti ja vakavasti puhuivat kanssani sinä iltana, kun minut viimeisen kerran pahoinpideltiin.
Aivan. Silmistä näki, milloin likaviemärityyppi pyrki pintaan. Loppuvaiheissa jäi sitten pysyväksi. Vielä tänä päivänäkään en tiedä, kumpi miehistä oli se oikea - tai ehkäpä kuka heistä, jos kukaan...
olin vuosikymmeniä väkivaltasen miehan kanssa,ja vasta eron jälkeen aloin miettiä.Hän ei koskaan puhunut lapsuudestaan.Ei halunnut käydä edes vanhempiensa haudalla.Minua piti kun vankia,mutta itse eli kun poikamies.Valehteli ihan uskomattomista asioista.Koko ajan sano-pelko pitää saada-jos tuli ongelmia esm.lasten kanssa.Halveksi ja ivasi minua jopa omia lapsia.Itse oli täydellinen,josta koko perheen piti olla kiitollinen.Kun suuttu ,hajotti kaiken ja uhkasi tappaa minut.Alussa kun tapasin hän oli ihan ihannemiehen tuntonen.Olimyös herkkä,saattoi itkeä kun pieni lapsi jos uhkasin jättää jos väkivalta ei lopu.Kaikenkaikkiaan omaa perhettä ei arvostanut eikä minua mutta muita ihmisiä palvoi.Toisaalta säälittävä reppana mutta myös tarvittaessa jos hänen etua ei huomattu-oli sydämetön ja julma.Otappa hänestä selvää-kyllä minäkin välillä nauroin hänelle-mutta selän takana.Muuten oli hyvä mies-oli paljon pois kotoa!