Tarvitseeko Suomi työttömiä ?

Kilpailukyky

Mielestäni on aiheellista kysyä, miksi yhteiskunnan pitäisi elättää työttömiä, jotka eivät tuota mitään, mutta ovat suunnaton rasite Suomen kilpailukyvylle. Ylikireää verotustakaan ei voida laskea niin kauan kuin maassa on suuri määrä vapaamatkustajia.

Hyvän sosiaaliturvan ja kannustinten puuttumisen takia monet yritykset joutuvat kärsimään työvoimapulaa samaan aikaan kun maassa on suuri joukko työttömiä. Tässä ei ole mitään järkeä.

Mielestäni vastikkeetta maksettavat tuet ja korvaukset pitäisi lopettaa, ja työttömiä pitäisi kannustaa muuttamaan maasta. Jokaiselle lähtijälle voitaisiin myöntää vaikka 10 000 euron suuruinen kannustinraha, jolla voisi maksaa lentoliput ja parin ensimmäisen kuukauden vuokrat kohdemaassa.

Työllisyystilanne on huomattavasti Suomea parempi lähes kaikissa Euroopan maissa, joiden palvelusektoreille palkattaisiin varmasti mieluummin suomalaista aputyövoimaa kuin esim. täysin eri kulttuurripiiristä tulevia afrikkalaisia maahanmuuttajia. Lisäksi työttömille voisi löytyä työmahdollisuuksia erilaisissa kehitysapuprojekteissa.

23

1505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtön

      Haist V-tu ja ala lentää siitä ulkomaille vaikkapa ensiksi Kiinaan! Tuollaiset torvelot tulee tänne suutaan soittamaan ja taas kerran työttömiä haukkumaan. Jos saisin sinut kiinni niin puisteleisin tuollaiset poikaset.

    • Peppi

      Voin kyllä sanoo sulle ihan suorat sanat...menisin heti töihin, jos vaan joku ottaisi. Olen laittanut lähes sata työhakemusta, mutta aina kuulee saman vastauksen..ei nyt tarvitse. Sitähän lähtis vaikka intokiinaan, jos vaan olisi sinkkuneiti ja tekisi mitä lystäis. Ei se ole kuules toi sunkaan lorus niin yksinkertaista käytännössä toteuttaa. Oot varmaankin insinööri...ainaki tuosta sepustuksesta päätellen.

      Asennoidupa työttömän vasta valmistuneen asemiin ja tarkastele sitä siltä kannalta, että itsessäsi ei ole suurempia vikoja...tai koulustus on nykyaikainen....kaikin puolin pitäisi olla työkykyinen ja innostunut työntekijä.
      Näistä kaikesta huolimatta olet tehnyt kaikkesi työnhaun eteen, mutta töitä ei yksinkertaisesti ole. Ei kovin mieltä ylentävää sit tällaiset kirjoitukset. Saat varmaan paskaa tuutintäydeltä niskaasi....suojaudu :)

    • Jiipee

      Siis lähinnä suomalainen yritysmaailma. Sitähän lähtisi liksat sun muut etuudet nousuun jos työttömyys laskisi radikaalisti. Ihmiset pidetään tällä lailla kurissa. Yritysmaailmalle nykyinen työttömyys on huomattavasti halvempaa kuin mitä täystyöllisyys olisi.

    • sillä aikaa

      Jos minä lähden ulkomaille töihin? Luuletko että kaikki työttömät ovat perheettömiä nuoria? Mahtaiskohan Euroopassa löytyä ymmärrystä Suomen "työllisyyspolitiikalle" kun viisikymppisiä ihmisiä rupeis laskeutumaan koneen täydeltä joka päivä.

    • työtön

      Esimerkiksi valtionhallintoon on soluttautunut monenlaista ylijohtajaa ja ylijohtajatarta, joilla ei kummemmin töitä näitä olevan.


      Sen sijaan kyllä valtavia - normaalin mielestä - palkkioita ja etuisuuksia kyllä rohmutaan.


      Työttömien "kustannusvaikutuksista" ei puhu edes enää Nokian Ollila. Vertailun vuoksi muuten seuraava tieto. Viimeisen viiden vuoden osingoilla maksettaisiin kaikki työttömyysmenot seuraavan 500 vuoden (VIIDENSADAN VUODEN) ajalta...


      Huono sosiaaliturva ja liika "kannustaminen" on nimenomaan syynä suurtyöttömyyteen ja köyhyyteen. Mainittu 10.000 euron "kannustinraha" muuten vastaa työttömällä yli kahden vuoden korvauksia...

    • Työtön

      Työtöntä voidaan pitää kuluttajana. Mikäli ei ole kulutusta, niin tuolloin ei ole myöskään työtä. Kallis ja turha kuluttaja yhteiskunnalle on mm. työvoimatoimiston virkailija joka haluaa kuulla 6-8 kertaa vuoden aikana puolen tunnin selvityksellä sen, että työtön on työtön. Toisaalta sama asia voisi toteuttaa vaikkapa kuittaamalla työttömyysrahat ja työnhaun uusinan kerran kuukaudessa verkkopankkitunnuksella.
      Kalliisi tulee myös se, että mm. Nokia palkkaa liukuhihnalleen täysin "jauhoja" ja esimiehiksi sairaseläkkeelle soveltuvia sen sijaan, että ilmomielin ottaisivat vastaan kehityskelpoisia ja kykeneviä tekijöitä.

      Palveluammatteista puhutaessa puhumme jälleen kalliista ja ylimääräisestä työstä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kahvikuppi maksaa enemmän kuppiin kaadettuna ja pöytään kannettuna jota se maksaisi automaatista ostettaessa?

      Kehitysapuprojekteja tarvitsee Suomi enemmän kuin moni muu maa maailmassa. Suomalainen junttiintunut käsityökulttuuri, yhteiskunnan asenteet ja huonotasoinen koultus pitää huolen siitä, että monella kouluttamattomalla ja työttömällä on paremmat työkalut kotitietokneessa jota monella yrityksellä työnteossa.

    • ...

      Ja miksi työttömyyteen kannustetaan vieläpä enemmän kuin opiskeluun? Monet opiskelijat jäävät mielummin työttömiksi kuin jatkavat opiskelujaan, koska työttömänä saa enemmän rahaa. Tietenkin opiskelu on viisasta tulevaisuuden kannalta, mutta miksi siihen ei sitten kannusteta? Monet opiskelijat elävät hyvin niukilla ja syvät pelkkää makaroonia, itse koin muutaman tälläisen kuukauden aikoinaan kun muutin pois kotoa. Olin melkein 20-vuotias, vanhemmilla liian suuret tulot, eli opintotukea en saanut, sossusta puhumattakaan. Rahaa minulla oli tilillä 50e, jolla piti elää kaksi kuukautta. Harvoilla työttömillä on näin huono tilanne, koska he saavat tukia ja yleensä saavat sossusta vielä kinumalla rahaa, mitä tuskin tulevat koskaan maksamaan takaisin, monet opiskelijat sentään menevät töihin. Kun taas monet työttömät vain loikoilevat kotonaan tekemättä yhtään mitään ja rahaa tulee, kun opiskelijat opiskelevat ja rahaa ei siltikään tule.

      • maksa opintojasi?

        Käsittääkseni vanhemmillasi on vielä velvollisuus elättää sinua jos opiskelet.

        Oikaskaa jos olen väärässä.


      • Työtön
        maksa opintojasi? kirjoitti:

        Käsittääkseni vanhemmillasi on vielä velvollisuus elättää sinua jos opiskelet.

        Oikaskaa jos olen väärässä.

        Ei ole velvollisuutta elättää, mutta ei ole myöskään sananvaltaa tämän tekemisistä vaikka näin halutaan mieltää. Minä jouduin vanhempieni ja virkavallan ahdistelun kohteeksi vielä 25-vuotiaana ja peruste oli se, että työttömyys on kestänyt liiaksi enkä ole hakutunut vapaaehtoiseen opiskeluun joka ei tuolloin ollut edes omavalintainen vaihtoehto.


    • tomppeli

      Ehdotuksesi muuttorahasta on oikein hyvä, mutta ei tule toteutumaan. Työtähän olisi, mutta koulutettujen työttömien reserviä tarvitaan, jotta yrityksille olisi ilmaista työvoimaa veronmaksajien kustannuksella ja poliitikot tarvitsevat lahjuksiaan. Lahjusrahoilla voitaisiin hyvin palkata porukkaa töihin.

      Esimerkki: Hätäkeskuspäivystäjistä on pulaa. Mikseivät tuo sitä päivystystä tänne pohjoiseen , onhan lehtimyyjiäkin koulutettu työkkärin kustannuksella noihin joihinkin kuntiin. Vastaan itse: Ei oikeisiin töihin haluta kouluttaa, mukavampaa on vääristellä asioita ja nostaa itse lahjuksia.

    • Esitetään kysymys näin päin?Tarvitseeko Suomi tällöin olemassaoloakaan?Niistä verorahoista, joilla"työtön työvoima"on koulutettu, olisi sulaa hulluutta lähteä viemään ulkomaille ketään.Eli onko Suomen velvollisuus maksaa ihmiset ulos, jotta joillakin turhanpäiväisillä paperinpyörittäjillä riittäisi työtä.Ei varmaan näin.Sekä maksaa kansa koulutetuksi ja ulos.Hölmöläisten hommia siinä kohtaa.

      Myös työttömät ovat kuluttajia siinä kuin kirjoittajakin.Esimerkiksi työmarkkinatuesta menee 20% veroa brutto-osuudesta.Työttömät joutuvat elämään aika pitkälti omalla kotiseudullaan ja näin ylläpitävät paikallista toimintaa.

      Toinen kohta koskee miehiä ja mietipä sitä, että varsin moni olisi pois asevelvollisuuden piiristä.Mihin armeija perustuisi?Joihinkin konttoreihin ja pukutyö ihmisiin ja kieltäytyjiinkö?Ei kiitos.

      Entäpä naisten kohdalla?Ajaisitko heidät ulkomaille ja antaisit maan väestön"patuuntua"?Lopputulos kilpailukyvyssä himmenisi pikkuhiljaa.

      Ei ole maan tavallisten ihmisten vika, että kärsitään työttömyydestä vaan niiden, jotka ajavat tämän yhteiskunnan asioita omaa etua ainoastaan ajaen.

      Onko kilpailukyky jokin olennaisuus?Menestys koostuu muustakin esimerkiksi kuin lyhytnäköisestä voitontavoittelusta.Se koostuu elämästä itsessään ja sen mielekkyydestä.Kaikella on rajansa ja voitaisiin puhua"yhteiskunnan virittämisestä", joka ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että se leikkaa kiinni vielä.Siksi, että Yhdysvaltain roskamallin mukaista riisto yhteiskuntaa halutaan tännekin.

    • Seppo, työssä

      Tämä ReijoRaijaSininen meri Arttu-nimimerkeillä esiintyvä työttömien vihaaja panostaa päätoimisesti tähän herjaamiseen. Hänellä lienee ollut varhaispuberteetti-iässä jotain seksuaalispsykologisanalibrutalis-ongelmia jonkun työttöman ihmisen kanssa tai jotain muuta vastaavaa on tällöin tapahtunut ja sen takia hän on nyt sairaalloisen hyökkäävä yhteiskunnan heikoimpia kohtaan. Hävytön ihminen, jos enää ihmiseksi voi luokitella.
      Huomatkaa, kysymyksessä on sairaus, josta selviytyminen on vaikeaa. Haavat ovat niin syvällä.

      Näihin ei tosissaan kannata paljoa reagoida.

    • nuutunut

      Jaahas...olen yksi esimerkki niistä "onnellisista" jotka puurramme yhä harventuvassa työntekijäjoukossamme kulujen minimoinnin ja voittojen maksomoinnin johdosta. Yhtiömme ei ainakaan palkkaa lisätyövoimaa, vaan päinvastoin suunnitteilla siirtää kaikki tuotanto Viroon, puhelinpalvelua myöten.

      Suurin osa työttömistä haluaisi töihin, vaan ei kelpaa. Voi lähetellä rauhassa 300 kpl hakemuksia, ei vaan oteta. Pitäisi olla 10 kpl tutkintoja, osata 12 kieltä, työkokemusta 30v ja ikää max 25 v. Hyvä yhtälö?

      Tällä menolla jättäydyn mielihyvin työttömäksi, teen vaikka pimeitä pikkuduuneja siinä välissä. Kokoomusvetoinen yritysjohto ja poliitikot eivät pidä rivityönteijöitä edes ihmisinä, vaan tuontannontekijöinä. Inhimillisyyttä ei enää ole.

      Toivotan kaltaisesi työttömien syyllistäjän sekä kaikki ahneet saneeraaja-optiojohtajat tervemenneeksi Tibuktuun, eikä mielellään paluulippua kiitos.

    • vapaamatkustajia

      Rikkaat vievät rahansa ulkomaille. Suomessa yksityisyrittäjät saavat elantonasa pienipalkkaisten tai työttömien rahoista.

      Suomi tarvitsee aivan kaikki oman maan kansalaisensa!

      Rikkaista voisit alkaan karsia, jos alat ajamaan tuottamattomat ihmiset ulkomaille!

    • Teemujazz

      Työttömienkö pitäisi tehdä nälkäpalkalla töitä ja saada verojen jälkeen 8 tunnin hanttihommasta 877 €/kk.

      Matalapalkka alojen säilyttäminen on suoraan seurausta suunnattomasta byrokratiasta. Kun veronmaksajien rahoista menee budjetti kuralle päättäjien ylisuuriin palkkoihin jne. Tähän vielä lisätään ne useat miljardit jotka jaetaan konsulttien ja päättäjien kesken samalla kun näillä summilla näennäisesti ollaan luomassa jotain tukiohjelmia.

      • ?????

        Niinhän ne opiskelijatkin tekevät. Turhaan te työttömät marisette kun rahaa saatte sossusta ilman erityisehtoja, rahaa saatte kelalta ym. Miten on opiskelijan laita? Muutamalla sadalla eurolla täytyy tulla toimeen koko kuukausi. Itselleni jää 100e käteen vuokran ym. jälkeen. Sillä sitten eletään koko kuukausi, ja siitä pitäisi vielä maksaa bussikortti, oppikirjat ym.! Miinuksen puolelle menee ja pahasti. Onneksi sain töitä puhelinmyyjänä, nyt pärjään jo hieman paremmin, työtunteja teen niin paljon kuin jaksan eli 10-18h/vko ja palkka riippuu myynnistä. Kyllä minulle tuo 877e/kk riittäisi aivan kevyesti. joten älkää laiskurit valittako!!!


      • tomppeli
        ????? kirjoitti:

        Niinhän ne opiskelijatkin tekevät. Turhaan te työttömät marisette kun rahaa saatte sossusta ilman erityisehtoja, rahaa saatte kelalta ym. Miten on opiskelijan laita? Muutamalla sadalla eurolla täytyy tulla toimeen koko kuukausi. Itselleni jää 100e käteen vuokran ym. jälkeen. Sillä sitten eletään koko kuukausi, ja siitä pitäisi vielä maksaa bussikortti, oppikirjat ym.! Miinuksen puolelle menee ja pahasti. Onneksi sain töitä puhelinmyyjänä, nyt pärjään jo hieman paremmin, työtunteja teen niin paljon kuin jaksan eli 10-18h/vko ja palkka riippuu myynnistä. Kyllä minulle tuo 877e/kk riittäisi aivan kevyesti. joten älkää laiskurit valittako!!!

        Valtaosa työttömistä on joskus opiskellut, ja moni nytkin jouluksi valmistuva opiskelija tulee siirtymään suoraan työmarkkinatuelle. Se on vain tosiasia, ikävä sellainen. Terkuin kolme tutkintoa. Mikä opiskelussa opintotuella (olen siis opiskellut ihan samoilla tuilla kuin nuoretkin opiskelijat, en aikuisten tuilla tai työttömyyskorvauksilla) oli parempaa? Se, ettei tarvinnut olla työttömän statuksella.

        Tämän hetkinen tilanteeni on eriskummallinen en ole työtön virallisesti, mutta työnantajien silmissä kuitenkin olen. Eivätkä kaikki saa korvauksia tai sosiaaliavustuksia. Mistä hemmetistä se sellainen ajatusmaailma tulee, että sossun tuet olisivat työttömien tukia? Ne ovat pienituloisten ja vähävaraisten tarkasti harkittuja tukia. Huonoissa käsissä on maan tulevaisuus, jos opiskelijat pitävät omia yksisilmäisiä luuloja faktoina yrittämättäkään tarkistaa tosiasioita. Ole hyvä ja mene Kelan sivuille, sieltä voit tarkistaa asiat. Tyhmä luulee, fiksu ottaa selvää.


    • menoa on

      Taidat olla Seppo Riski,kun on tollasta ajattelet.Onneksi sekin kuolee.

    • Hemmo

      Enhän minä töihin kerkeä kun on niin paljon tekemistä,
      Mä lähen töihin vasta sitten kun siitä aletaan maksamaan.
      Jos voittais vaikka lotossa niin lähtisin heti ruotsiin tuhlaamaan rahat.

    • stadilainen

      Olen samaa mieltä en ymmärrä miksi ihmiset valittaa tässä hyvinvointiyhteiskunnassa,
      sosiaaliturva on maailman huippua suomessa
      korvauksia saa jos jostakin, ehkä se on syynä
      tähän laiskuuteen, itse olen asunut Stadissa (Helsinki) koko ikäni aina on löytynyt ammattia
      vastaavaa duunia kohtalaisella palkalla,
      luulisin että on helpompi käydä töissä kuin tapella työkkärin ja muiden kanssa, jo mielenterveyden kannalta.

      • tomppeli

        Palkka on yleensä parempi aina kuin peruspäiväraha/työmarkkinatuki, eikä jälkimmäistä monikaan saa puolison tulojen takia, vaan joutuu siivelläeläjäksi.

        Työttömyys vie mielenterveyden, olet oikeassa, ja johtaa usein itsetuhoisiin ajatuksiin sekä niiden toteuttamiseenkin. Mitä arvoa tuntee enää ihminen, joka on tehnyt 1200 hakemusta turhaan (tajuatko paljonko siihen menee rahaa?) mutta ei silti töitä saa, vaan saa kuulla olevansa laiska? Tuleeko siitä hyvä mieli, että saa ihmiset vihaamaan elämää entistä enemmän, kun jo pelkkä työttömyys saa vihaamaan elämää?


      • Mika
        tomppeli kirjoitti:

        Palkka on yleensä parempi aina kuin peruspäiväraha/työmarkkinatuki, eikä jälkimmäistä monikaan saa puolison tulojen takia, vaan joutuu siivelläeläjäksi.

        Työttömyys vie mielenterveyden, olet oikeassa, ja johtaa usein itsetuhoisiin ajatuksiin sekä niiden toteuttamiseenkin. Mitä arvoa tuntee enää ihminen, joka on tehnyt 1200 hakemusta turhaan (tajuatko paljonko siihen menee rahaa?) mutta ei silti töitä saa, vaan saa kuulla olevansa laiska? Tuleeko siitä hyvä mieli, että saa ihmiset vihaamaan elämää entistä enemmän, kun jo pelkkä työttömyys saa vihaamaan elämää?

        Itsetuhoisia ajatuksia työttömän ei ole syytä pohtia, mutta ihmettelen, ettei kukaan ole vielä suunnannut agressioitaan poliitikkoja tai työvoimahallintoa vastaan.

        Suomalaiset ovat ilmeisesti niin hallintoalamaisia, ettei tuollainen tule mieleenkään, vaan mieluummin mennään itse venevajaan ja hypätään köyden jatkoksi.


      • stadilainen
        tomppeli kirjoitti:

        Palkka on yleensä parempi aina kuin peruspäiväraha/työmarkkinatuki, eikä jälkimmäistä monikaan saa puolison tulojen takia, vaan joutuu siivelläeläjäksi.

        Työttömyys vie mielenterveyden, olet oikeassa, ja johtaa usein itsetuhoisiin ajatuksiin sekä niiden toteuttamiseenkin. Mitä arvoa tuntee enää ihminen, joka on tehnyt 1200 hakemusta turhaan (tajuatko paljonko siihen menee rahaa?) mutta ei silti töitä saa, vaan saa kuulla olevansa laiska? Tuleeko siitä hyvä mieli, että saa ihmiset vihaamaan elämää entistä enemmän, kun jo pelkkä työttömyys saa vihaamaan elämää?

        Sori Tomppeli, laiska sana olin väärin,
        en nyt ihan tarkoittanut noin.
        Elämme yhä kiristyvässä kilpailuyhteiskunnassa,
        pitkään työttömänä olleen kaulalla alkaa epätoivon silmukka kiristää vaarallisen ahdistavasti, työn saanti vaikeutuu entisestään
        epävarmuus kalvaa alituiseen pääkopassa,
        itsevarmuus häviää,kunto heikkenee,sairauksia
        ilmenee henkisten lisäksi myös fyysisiä,
        epätoivon kuilun partaalla lähetään epätoivoisia
        hakemuksia odotetaan valoa tunnelin päässä,
        valoa jota ei kuitenkaan koskaan näy muuta
        kuin hyvin lyhytaikaisesti.

        LÄÄKE.
        Elämän täydellinen muutos,
        älä taistele tuulimyllyjä vastaan,
        älä hakkaa päätäsi seinään,
        usko unelmiin, unelmat toteutuvat joskus,
        elämä on ikuista se ei lopu milloinkaan.

        Älä vihaa elämää, se antoi sen sinullekin......


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4721
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2486
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      144
      2055
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1999
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1606
    6. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      18
      1536
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      108
      1057
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      125
      863
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe