Ylessä on menossa ale. Parhaat uutisankkurit heitetään pihalle, jotta isot pomot voivat pitää virkansa. Ylen toiminta on muutenkin käynyt luokattomaksi, koska siellä sensuroidaan toimittajien sanomisia.
Yle on valtio valtiossa, jolle kansa antaa jokapäiväisen leivän ja hallitus takaa jokavuotisen indeksikorotuksen. Yle saa yle-veroina joka vuosi toimintaansa varten noin 500 miljoonaa euroa. Sillä rahasummalla Ylen on pyöritettävä noin sadan hengen johtajaporrasta. Koville se ottaa, kun uutisankkureita on irtisanottava.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ylen uutis-mafia on järyttävää.
Ylen harjoitama Suomen homottaminen on todella räikeää.
Vaali-manipunointi on joka päivästä.
On muuten pimeetä touhua, että aina kun käytetään kirjaimia YT, lähtee joukko varsinaisia työntekijöitä, mutta ei yhtään johtajaportaan ihmistä.
Sama juttu se on esim. poliisitoimessa, johtajat pysyvät pallillaan ja palkat nousee, kun kenttämiehiä vähennetään. Veronmaksajien varoilla maksettavat työntekijät lähtee aina suoritus portaasta ensin, ei sieltä mistä olisi todella vara vähentää, eli johtajakaartista. Pirullista touhua.