Meillä ei ole varaa leikkiä lasten kustannuksella!

Hyvä Mika !!
Ihanaa että kaikki ei menen massan mukana ja ajattelee oikeesti lapsia!

http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180828-avioliittolaki-halutaan-muuttaa-mielikuviin-vetoamalla#new

Tosiasioilla ei näytä olevan merkitystä politiikassa. Kansansuosiota haetaan milloin mielipideilmaston ylä- milloin alapuolelta. Lainsäätäjän rooli säilyy ja uskottavuuskin voi pysyä, kunhan muistaa kertoa, että on korjaamassa epätasa-arvoista lakia. Kertomatta kuitenkin jää se tosiasia, että aikuisten oikeuksien korjaaminen saattaa kuitenkin heikentää lasten oikeuksia.

Muutokset avioliittolakiin estäisi lasta tapaamasta toista biologista vanhempaansa. Homo- ja transparien adopio polkisi lasten oikeuksia, vääristää lasten yhdenvertaisuuden ja olisi lasten kannalta epäreilu.
671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älkää enää koskaan äänestäkö kokoomuslaista joka sanoo olevansa arvoliberaali.

Äänestä

HOMO JUTTUJA-SEHÄN ON PÄIVÄNSELVÄÄ !!!

LAPSET HALUAA ISÄN JA ÄIDIN.-ELIKKÄ MIEHEN JA NAISEN !!!

SEHÄN PITÄISI OLLA PÄIVÄNSELVÄÄ,-JA VASTA SITTEN HEISTÄ KASVAA TERVEHENKISIÄ VANHEMPIA OMILLE LAPSILLEEN !!!

Äänestä
  • Jaana Pelkosenkin pitäisi ymmärtää tämä..

    Äänestä

Biologian ja evoluution raudanlujalle diktatuurille emme voi mitään. Siihen on vain taivuttava - myös punavihreiden.

Äänestä

Aikuisilla ei ole oikeutta säätää lakeja joissa lapset ovat koekaniineja

Äänestä

Miltä Jaana Pelkosesta olisi tuntunut, jos hän olisi ollut kahden lesbon adoptoida lapsi, eikä saanut tavata omaa biologista isäänsä, ei tuntea häntä, eikä kasvaa hänen kanssaan. Tai jos hänet olisi keinohedelmöitetty ja annettu homojen kasvatettavaksi, eikä olisi koskaan tavannut biologista äitiään, ei olisi saanut kokea äidin läsnäoloa elämässään ja kummassakaan tapauksessa ei olisi saanut toisen biologisen vanhemman sukua oppia tuntemaan.....osaako edes miettiä näin yksinkertaisia asioita ja lapsen kannalta elämän tärkeimpiä asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakasta lasta kirjoitti:

Hyvä Mika !!
Ihanaa että kaikki ei menen massan mukana ja ajattelee oikeesti lapsia!

http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180828-avioliittolaki-halutaan-muuttaa-mielikuviin-vetoamalla#new

Tosiasioilla ei näytä olevan merkitystä politiikassa. Kansansuosiota haetaan milloin mielipideilmaston ylä- milloin alapuolelta. Lainsäätäjän rooli säilyy ja uskottavuuskin voi pysyä, kunhan muistaa kertoa, että on korjaamassa epätasa-arvoista lakia. Kertomatta kuitenkin jää se tosiasia, että aikuisten oikeuksien korjaaminen saattaa kuitenkin heikentää lasten oikeuksia.

Muutokset avioliittolakiin estäisi lasta tapaamasta toista biologista vanhempaansa. Homo- ja transparien adopio polkisi lasten oikeuksia, vääristää lasten yhdenvertaisuuden ja olisi lasten kannalta epäreilu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu