Tinder, Hot or not ja mitä näitä nyt on?

Ex PUA

Niin, minkäslaisia kokemuksia palstalaisilla näistä on?

Nämä lienevät lopulta kohtalaisen pinnallisia palveluita, ja edustavat eräänlaista speed online datingia?

Ilmeisesti niissä voi myös määritellä hieman tasoaan?

Entä omaako joku hyviä toimintavinkkejä joita näissä kannattaa muistaa ja käyttää?

Koska omistan Nokian puhelimen, ei sille käsittääkseni ole Tinderiä (vai onko, onko esim. vaihtoehtoisia palveluita?) joten sitä en ole päässyt omakohtaisesti testaamaan.

Facessa olen puolestaan kokeillut Hot or not-palvelua.

En käytä sitä mitenkään säännöllisesti, mutta kyllä jo jotain sielläkin on tapahtunut.

Siellä toistaiseksi olen saanut matchina vai mikä lie se onkaan, eräältä todella hyvännäköiseltä naiselta joka näyttää joltain enkelimäiseltä Vanessa Paradisilta.

Eilen sain - tosin liian myöhään - aloitteen eräältä kaupunkini parikymppiseltä bruneilta, joka kysyi mitä teen illalla. Vastaukseni ei ehtinyt ikävä kyllä oikeaan aikaan perille.

Sitten myös näitä ei ehkä ihan niin minua ainakaan ulkoisesti kiinnostavia viestejä ja matcheja on tullut jokunen.

Se vaan että tuo brune lienee ensimmäinen joka oli edes omasta kaupungista, ja tuossa palvelussa porukka ei liene ihan niin aktiivista kuin Tinderissä.

.

9

4484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdgsdgsdg

      Nokialle on 6tin. Sovelluskaupasta voi käydä imuttamassa sen.

    • Ex PUA

      Kiitos.

      Pitää laittaa kokeiluun.

    • Facessa olen hot or not palvelua käyttänyt, muista tommosista kuten tinderistä ei ole kokemusta koska en omista älykännyä.
      Onhan tuolla hot or notissa tullut joitain matcheja, mutta ite en oo laittanu minkäänmoista viestiä eikä kukaan ole muakaan lähestynyt :) Joten täysin tyhjää viestisaldo näyttää :)
      Enimmäkseen kyllä joutuu vaan painamaan ruksia koska itseäni viehättäviä on siellä tosi vähän, kuten joka paikassa muuallakin. Vain harvakseltaan löytyy ulkoisesti kiinnostavia sieltä.

    • Huoh...

      Tinder toimiii ihan hyvin ainakin täällä pk-sedulla asuvan 30-vuotiaan sinkkumiehen näkökulmasta, mutta sitä on vaikea nähdä deittisovelluksena vaan enemmänkin jonkinlaisena uusien ihmisten tapaamiskeinona.

      Olen tavannut Tinderin kautta kevään jälkeen n. 40 naista joista vain 2 kanssa on tullut uudestaankin tavattua ja toinenkin noista naisista jäi sitten siihen 2 tapaamiseen. Yhden kanssa olen saanut jo huimat 3 kertaa tavattua, mutta kuten kaikki muutkin sinkkunaiset on myös hän todella kiireinen ja tapaamisia on ollut noin kerran kuukaudessa.

      Jos olisin tosimielellä deittailemassa niin en kyllä Tinderiä käyttäisi vaan ennemminkin nettideittejä tai ihan vain baarissa naisille juttelemalla. Ei Tinderistä voi kuin jotain kahvittelu/seksiseuraa saada, jos vain nainen sattuu siihenkään ehtimään aikataulujensa takia...

      • Pk-seudulta myös ja yhden naisen olen tavannut pari kk sitten Tinderin kautta. Noin vuosi Tinderöintiä takana ja joku 5 matchia. Ei mulla riitä siihen ulkonäkö tai kirjoitustaidot vetävään ensimmäiseen viestiin.


      • wrong!
        wlfwd kirjoitti:

        Pk-seudulta myös ja yhden naisen olen tavannut pari kk sitten Tinderin kautta. Noin vuosi Tinderöintiä takana ja joku 5 matchia. Ei mulla riitä siihen ulkonäkö tai kirjoitustaidot vetävään ensimmäiseen viestiin.

        5 machiä? Profiilikuva, profiiliteksi ja aloitusviesti ihan väärin siis laitettu. Korjaa ne, niin saat kyllä enemmän matchejä. Kyllä tinderistä ihan kaikenlaisia ja kokoisia naisia löytyy, kunhan vain edes vähän jaksaa panostaa siihen.


    • Siinä se sitte oli

      Ei toimi yli 40 vuotiaalle (ja rumalle). Minäkään en ikäistäni seuraa juuri hae. Eli siinä se syy miksi ei toimi.

    • 23+23

      20v narsistien juttuja. Onhan ohjelmiakin jolla saa selfien "siloiteltua"

    • Tinderiä pyörittelin muutaman kuukauden, sitten siihen katosi maku. Vähän turhan pinnallista meininkiä omaan makuun, joten vaatii omanlaisensa mielentilan. Ihan hauskaa kuitenkin, jos ei ota liian vakavasti. Yksille treffeille sen kautta päädyin (ja mahtavan tyypin tapasinkin). Siihen oli hyvä lopettaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe