Keniassa on marraskuussa ollut musliminuorten aiheuttamia mellakoita. Hyökkäykset ovat kohdistuneet kristittyjä kohtaan. Hyökkäysten on sanottu olleen seurausta Kenian poliisin Mombasassa moskeijoihin tekemistä ratsioista. Löydettyään yhdestä moskeijasta räjähteitä, poliisit tekivät lisäratsian kahteen muuhun moskeijaan. Tämän seurauksena kymmenen nuorta miestä hyökkäsi ratsatun moskeijan lähistöllä viidakkoveitsillä aseistautuneina bussipysäkeillä ihmisten kimppuun. Hyökkäyksissä surmattiin kolme miestä, yksi heistä oli paikallinen pastori Joshua Muteti.
Paikalla olleet kertoivat paikalliselle the Daily Nation -lehdelle hyökkääjien pakottaneen uhreja lausumaan muslimien uskontunnustuksen. “He lauloivat islamilaisia lauluja ja kantoivat mustaa Al Shabaab -lippua. He kysyivät ihmisten nimiä erottaakseen muslimit ja ei-muslimit ennen kuin hyökkäsivät niiden kimppuun, joiden arvioivat olevan ei-muslimeja.”
Hyökkäyksessä loukkaantunut Fanuel Mogesani kertoi: “Minut ympäröi miesryhmä. He käskivät minua lausumaan heidän rukouksensa, mutta koska olen kristitty, en voinut. Sitten tunsin kun jokin metallinen ase iskettiin päähääni.”
Marraskuun lopussa islamilaiset militantit hyökkäsivät Keniassa linja-autoon. Myös tämän väkivallanteon arvellaan olleen kosto moskeijaratsioihin. Somalitaustainen terroriryhmä Al-Shabaab ilmoitti olevansa hyökkäyksen takana. Hyökkäyksessä surmattiin 28 bussin 60 matkustajasta. Bussi oli matkalla Somalian rajan läheisestä Manderasta pääkaupunkiin Nairobiin.
Bussin pysäyttäneet islamistit vaativat kyydissä olijoita lausumaan Koraanin jakeita. He ampuivat kaikki, jotka eivät suostuneet siihen tai osanneet jakeita. Al-Shabaab sanoi hyökkäyksen jälkeisessä ilmoituksessa surmattujen olleen kristittyjä. Vuosi sitten sama järjestö, Al-Shabaab, teki Nairobin kauppakeskukseen hyökkäyksen, jossa kuoli 68 asiakkasta.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2014/12/kenian-hyokkayksissa-surmatut.html
Tapetut valikoitiin uskonnollisin perustein
ihmisoikeus
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait593321Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso31064Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3910- 20890
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60734Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä44694Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es27692Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t28632Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4627