Pastori ei kelvannut terapeutiksi.
Vauvamurhista syytettyä äitiä kuultiin oikeudessa iltapäivällä osittain julkisesti.
LUE MYÖS
Vauvasurmien syyttäjä: Näin äiti salasi raskaudet
Vauvasurmista epäillyn ex-mies kieltäytyi todistamasta
Oulun vauvasurmat: Yksi vauvoista yli kaksikiloinen
Vauvasurmien syyttäjä: Näin hän teki surmat
Oulun vauvasurmat: Lapset elivät päiviä ennen kuolemaansa
Vauvasurmista syytetty kiistää murhat: "On hyvin väsynyt"
Oulun vauvasurmakäräjät alkoivat - äiti saapui oikeuteen
Vauvasurmista syytetty äiti nyyhki oikeudessa
Äidin todistuksessa käytiin läpi hänen elossa olevan 13-vuotiaan poikansa syntyminen, sekä hänen elämänsä ja viiden muun lapsen syntymät.
Äidin mukaan hänen ensimmäinen lapsensa syntyi vessan lattialle. Hän ehti hälyttää tuolloin isänsä apuun, joka sai ohjeita hätäkeskuksesta. Synnytys tapahtui hyvin nopeasti aamuyöllä, minkä jälkeen nainen vietiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Naisen mukaan jo tämä synnytys traumatisoi hänet.
- Ihan ensimmäisinä päivinä en osannut millään tavalla käsitellä tunteitani, koko ajatusmaailma meni siihen, että minusta on tullut äiti, nainen kuvaili oikeudessa.
Naiselle tarjottiin keskusteluapua pastorin kanssa, mutta nainen kertoi kieltäytyneensä siitä, koska ei ole uskonnollinen ihminen. Mitään terapiaa hänelle ei tarjottu. Naisen mukaan koko kokemus oli traumaattinen.
- En kokenut koko raskausaikaa normaalina ja synnyttäminen yksin vessassa ei ole normaalia kenellekään, nainen kuvaili.
Vuonna 2004 nainen huomasi olevansa uudelleen raskaana. Tilanne oli vaikea taloudellisesti, ja nainen oli poikansa kanssa saanut häädön edellisestä asunnosta. Myös ulosotossa oli laskuja.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan se traaginen tapaus,, mutta jos suomessa tapetaan hirvesti lapsia jotka pannaan rskixeen ja ei niistä tapauxista ollenkaan iltalehti kirjoittelee niin onhan se järkyttävä? Puhun tietysti aborttista ja nä lapset jotka itkee kun muovikassin kiristetään ympäri kaulaan ja kädt ja jalat sätkii ja vpaisee. Järkyttävän uskomattoma raakuus mikä yhteiskunta sallii..
Savonarola alkaakin sitten puolustella elävien jo syntyneiden lasten tappajia! Eipä ole ihme että olet täysin sekaisin!
Jos "höpisevä oot!" ei tajunnut, niin savonarola sanoo, että lapsen murhaaminen on lapsen murhaamista, teki sen sitten kohtuun tai lapsen synnyttyä.
Kumpiko on pahempi murhaaja.
Äiti joka tappaa lapsensa vai abortintekijä lääkäri?
Itse en osaa sanoa kun molemmat ovat massamurhaajia.
Kirkon ja yhteiskunnan päättäjien käsien alla siunatut.
Lääkäri harjoittaa ammattitaitoaan abortteja tehdessään. On siis ammattimurhaaja.
Äiti osoittaa oikeudessa viattomuuttaan ja rakkautta tappamiaan lapsiansa kohtaan.
Äiti tappoi lapsensa rakkaudesta.
"Kumpiko on pahempi murhaaja.
Äiti joka tappaa lapsensa vai abortintekijä lääkäri?"
Kysytääs Raamatusta:
Ps. 137:9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Jotenkin.... ikävää se että kun ihminen menee sekaisin tuolla tavoin, että päätyy salaamaan raskautensa ja murhaamaan vastasyntyneet lapsensa... niin seuraus on se, että on julkista riistaa kaikelle kansalle. Kaikkialla mediassa kohistaan ja kohunälkäiset ihmiset lukevat ja kauhistelevat. Toki teko on järkyttävä, mutta kuten saviskin totesi tuosta abortista tässä ketjussa... laillista olisi ollut suomenlain mukaan tehdä abortti raskausviikolle 24 lääkärin luvalla ja monikaan kansalainen tuskin hymähtäisi asiasta kovinkaan paljoa ja joku ihminen joka päätyy käsittämättömän epätoivoiseen ratkaisuun... saa aivan erilaisen "vastaanoton"...
Aivan näin juuri !!!