Pattitilanteessa

Iris

Monen vuoden suhteen jälkeen olen aloittamassa uutta omaa elämää, mutta nyt olen joutunut hankalaan välikäteen, osin omasta syystä. Suhteen alussa olin aluksi todella rakastunut, rakensin kotia, suunnittelin ja rakensin pilivilinnoja. Yhteenmuuton jälkeen suhteeseen tuli mukaan kuitenkin henkinen ja lievä fyysinenkin väkivalta. Mies oli ajoittain kylmä, omaa etua ajatteleva ja itsekeskeinen ja suhde oli pelkkää kulissia. Esitin onnellista ja rakastavaa, vaikka toinen oli saattanut juuri ilmoittaa ettei välitä, rakasta tai halua olla kanssani missään tekemisissä, ei rakasta ja tahtoo kulkea vapaasti. Seksi kelpasi kyllä, mutta siihen ei tunteita tarvittu. Muiden seurustelevien joukossa oli kuitenkin helppo olla kumppanin kanssa, eläminen ja asuminen helppoa kun kaiken saattoi jakaa toisen kanssa, tämä oli varmasti lopussa yhdessäolon syy molemmilla.

Kyllästyin täysin suhteeseemme ja ja siihen kuinka välillä kelpasin miehelle, välillä ei "rakastanut riittävästi". Ostin oman asunnon ja tapasin kivan miehen, jonka kanssa aloimme tapailemaan. Muutto vanhasta ja ero oli kuitenkin vielä kova paikka ja sovimme että katsoisimme vielä suhteen tulevaisuutta. Muutin omaan asuntooni ja mies ystävälleen samaan kaupunkiin. Suhde toisen miehen kanssa syveni vähitellen, ei seurusteluksi, mutta soittelimme päivittäin ja tapailimme useamman kerran viikossa. Vanha kumppani otti aluksi etäisyyttä, mutta loppujen lopuksi joutui tilanteen eteen, jossa asunto lähti alta. Olin luvannut auttaa, jos ongelmia tulisi ja nyt vanha kumppanini tahtoi muuttaa hetkeksi luokseni, samaan aikaan etsien omaa asuntoa. Lupasin loppujen lopuksi ja vanha kumppani muutti siis luokseni pieneen asuntooni.

Ongelmaksi on noussut se, ettei mies ole tehnyt elettäkään etsiäkseen omaa asuntoa, tahtoo aloittaa suhteen alusta uudestaan kanssani, kertoo ymmärtäneensä että rakastaa todella ja on valmis sitoutumaan loppuelämäksi. Olen kuitenkin edelleen tapaillut toista miestä jonka tapasin vanhan suhteen päättymisen aikana. Suhde alkoi kaveruudella, kävimme yhdessä urheilemassa, syömässä, lenkillä eikä tarkoituksena ollut mitään vakavaa. Mies ei halunnut kuulla mitään vanhoista suhteista, ei elämäntilanteesta, vain kevyttä yhdessäoloa. Vähitellen ihastuimme, nyt suhde on syventynyt tapailuksi, yhteisen ajanvietoksi ja seurustelun aluksi. Ongelmana on nyt vain se, etten ole pystynyt kertomaan todellista tilannettani tälle toiselle miehelle ja enkä pysty käyttäytymään normaalin seurustelusuhteen tavoin. Lisäksi en voi kutsua häntä omaan kotiini, ja vierailut peruuntuvat aina jollain tekosyyllä. Lisäksi en ole kertonut vanhalle kumppanilleni uudesta suhteesta, koska ajattelin suhteemme olevan ohi, enkä halunnut loukata. Nyt siis olen todella pattitilanteessa, enkä haluaisi loukata ketään, mutta toisaalta en osaa tehdä valintoja suuntaan tai toiseen.

2

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olla

      idiootti

    • Hei Iris,
      kaipasit saada kuulla muiden ajatuksia tilanteestasi, tarjoilen tässä omiani:

      Mitä jos ryhtyisit rehelliseksi sekä itseäsi että miehiäsi kohtaan!

      Selvitä ensin itsellesi, mitä oikeastaan haluat.

      Ota itseäsi niskasta kiinni ja kerro tilanteestasi rehellisesti kaikille osapuolille. Ota riski, että voit menettää molemmat.
      Opit ainakin elämään itsesi kanssa ja voit sitten aikanaan aloittaa uuden suhteen rehelliseltä pohjalta ilman salailua.

      Jos hyvin käy toivomasi kumppanisi arvostaa sinua ja rehellisyyttäsi entistä enemmän.

      Onnea hankkeellesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5632
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      69
      2701
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1980
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1816
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      156
      1808
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1743
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1508
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      64
      946
    Aihe