Olen n. 30 v. mies. En ole aviossa mutta avoliitossa on eletty yli kahdeksan vuotta. Olemme olleet erittäin tiiviisti kiinni toisissamme, ja jättäneet muut sosiaaliset suhteet aika lailla hoitamatta. Molemmat ovat kärsineet pahasta stressistä ja jopa masennuksesta n. viimeiset neljä vuotta.
Puolisoni muutti aikanaan minun perässäni opiskelupaikkakunnalleni ja joutui menemään siellä töihin - hän on hyvin herkkä ja häntä työpaikkakiusattiin. Se, että hän joutui tuollaista kärsimään aiheutti minulle hyvin suuria syyllisyyden tuskia - koen että, en osannut häntä suojella ja auttaa riittävästi. Olemme myös ajautuneet viimeisten vuosien aikana hieman etäälle toisistamme ja mm. seksielämämme on ollut hyvin huonoa - luulen tämän johtuvan siitä, että olemme molemmat olleet stressaantuneita ja masentuneita. Itse pyrin suoriutumaan opinnoistani mahdollisimman nopeasti ja hyvin, jotta pääsisin työhön eikä puolisoni tarvitsisi välttämättä tehdä töitä - keskityin kuitenkin ilmeisesti liiaksi tähän suorittamiseen ja ahdistuin, tavallaan itse sitä kuitenkaan tiedostamatta kuin vasta nyt jälkeenpäin. No, nyt olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle hänen aloittaessaan vuorostansa opinnot.
Kolmisen viikkoa sitten hän ilmoitti minulle löytäneensä eräältä internetissä olevalta vertaistuki -tyyppiseltä keskustelupalstalta toisen miehen. Hän on myös tavannut ko. henkilön kasvokkain yhden kerran - annoin sen tapahtua.
Kun hän kertoi asian minulle, minulta putosivat silloin kirjaimellisesti jalat alta ja pohja koko elämältä, sillä olen rakentanut viimeiset kahdeksan vuotta mielessäni elämän suunnitelmiani sille pohjalle että olemme yhdessä ja selviämme yhdessä elämän haasteista - nyt pelottaa todella että menetän hänet ja jään yksin. Olen nyt sitten käynyt psykologilla ja saanut mm. sairaslomaa - piakkoin on psykiatrin luona käynti edessä.
Asumme vielä yhdessä, sillä hän ei kuitenkaan ole halunnut tehdä päätöstä että jättäisi minut - toisaalta hän myös sanoi että minun läsnäoloni ahdistaa häntä, toisaalta taas hän miettii sitä että hänen rakastumisensa/ihastumisensa tuohon toiseen menee ohi. Avopuolisoni on myös miettynyt että hänellä olisi jonkinlainen ikäkriisi meneillään. Lisäksi hän ajattelee, että minun kanssani hän ei voi enää kokea intohimoa.
No, minä olen avopuolisolleni sanonut, että minä kyllä tiedän mitä minä haluan - hänet ja meidät - ja että HÄNEN on tehtävä se päätös haluaako hän lopettaa suhteemme vai ei, ei minun. Minä olen siis edelleen valmis ponnistelemaan suhteemme eteen ja parantamaan sen.
Haluaisin mielelläni kuulla miten te täällä näette tilanteeni.
Puolisoni muutti aikanaan minun perässäni opiskelupaikkakunnalleni ja joutui menemään siellä töihin - hän on hyvin herkkä ja häntä työpaikkakiusattiin. Se, että hän joutui tuollaista kärsimään aiheutti minulle hyvin suuria syyllisyyden tuskia - koen että, en osannut häntä suojella ja auttaa riittävästi. Olemme myös ajautuneet viimeisten vuosien aikana hieman etäälle toisistamme ja mm. seksielämämme on ollut hyvin huonoa - luulen tämän johtuvan siitä, että olemme molemmat olleet stressaantuneita ja masentuneita. Itse pyrin suoriutumaan opinnoistani mahdollisimman nopeasti ja hyvin, jotta pääsisin työhön eikä puolisoni tarvitsisi välttämättä tehdä töitä - keskityin kuitenkin ilmeisesti liiaksi tähän suorittamiseen ja ahdistuin, tavallaan itse sitä kuitenkaan tiedostamatta kuin vasta nyt jälkeenpäin. No, nyt olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle hänen aloittaessaan vuorostansa opinnot.
Kolmisen viikkoa sitten hän ilmoitti minulle löytäneensä eräältä internetissä olevalta vertaistuki -tyyppiseltä keskustelupalstalta toisen miehen. Hän on myös tavannut ko. henkilön kasvokkain yhden kerran - annoin sen tapahtua.
Kun hän kertoi asian minulle, minulta putosivat silloin kirjaimellisesti jalat alta ja pohja koko elämältä, sillä olen rakentanut viimeiset kahdeksan vuotta mielessäni elämän suunnitelmiani sille pohjalle että olemme yhdessä ja selviämme yhdessä elämän haasteista - nyt pelottaa todella että menetän hänet ja jään yksin. Olen nyt sitten käynyt psykologilla ja saanut mm. sairaslomaa - piakkoin on psykiatrin luona käynti edessä.
Asumme vielä yhdessä, sillä hän ei kuitenkaan ole halunnut tehdä päätöstä että jättäisi minut - toisaalta hän myös sanoi että minun läsnäoloni ahdistaa häntä, toisaalta taas hän miettii sitä että hänen rakastumisensa/ihastumisensa tuohon toiseen menee ohi. Avopuolisoni on myös miettynyt että hänellä olisi jonkinlainen ikäkriisi meneillään. Lisäksi hän ajattelee, että minun kanssani hän ei voi enää kokea intohimoa.
No, minä olen avopuolisolleni sanonut, että minä kyllä tiedän mitä minä haluan - hänet ja meidät - ja että HÄNEN on tehtävä se päätös haluaako hän lopettaa suhteemme vai ei, ei minun. Minä olen siis edelleen valmis ponnistelemaan suhteemme eteen ja parantamaan sen.
Haluaisin mielelläni kuulla miten te täällä näette tilanteeni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olet kyllä harvinaisen kypsästi ajatteleva mies!Tsemppiä!
Kiitos sinulle.
Niin, sen unohdin mainita että avopuolisoni pitää sähköpostiyhteyttä tuohon toiseen mieheen ja viettää monta tuntia päivässä lukien ja kirjoitten sille vertaistuki -palstalle mistä ko. miehenkin siis löysi. Puolisoni istuu tietokoneella illat ja minä olohuoneessa katsoen tylsistyneenä tv:tä ja yrittäen olla kuulematta tietokoneen näppäimistöstä tulevaa ääntä. Tilanteemme on todella ahdistava ja koen olevani melkolailla umpikujassa juuri nyt.
melkein sanosin että vaikka se onkin tuskallista-muista aina oma hyvinvointisi!Jos vaan seuraat vierestä-voit todella pahoin-lähde vaikka lenkille ja keksi jotain että ainakin välillä unohdat-niin vaikeaa kun se onkin.Jos toinen ei lopeta-anna mennä!Sinä ihan varmasti selviät,koska ajattelet noin ymmärtävästi jo nyt!Vaikka se koskee-tiedän-kun olen ollut samantapasessa elämäntilanteessa-muista kukaan ei omista toista ja voi olla että teille kummallekkin tekee hyvää jonkilainen erillisyys-ettei ole liian ahdistavaa.Voimia ja kyllä tästäkin selviää.Kriisejä tulee ja menee!
Niin, muutaman kerran olen jo lähtenyt ulos muutamaksi tunniksi, kun en kertakaikkiaan ole voinut olla sisällä kun puolisoni vain istuu tietokoneen äärellä aivan kuin minua ei enää olisi lainkaan.
Vaikkaa koko ajan sattuukin, niin kauan kai elättelen toivoa kunnes hän tekee sen lopullisen päätöksen ja ottaa ja lähtee - minä en sitä päätöstä vain pysty ainakaan nyt tekemään enkä edes näe miksi juuri minun se pitäisi tehdä, koska edelleen haluan kuitenkin yhdessä yrittää.
Nuo helposti löytyneet kumppanit ovat aika lailla arveluttavia. Eivät välttämättä ole vakavissaan liikkeellä.
Luulenpa, että naisesi pettyy pahasti tuon miehen mukaan lähtiessään.
Niin, en tiedä. En ole oikeastaan ko. miehestä mitään viitsinyt/halunnut kysellä. Vain sen verran on selvinnyt että hän on jonkin sortin uskovainen tai ainakin uskossa. Puolisoni taas on enemmänkin ateisti (vähintäänkin agnostikko) ja itse asiassa hän yleisesti ottaen jopa inhoaa uskovaisia (tai ainakin tietynlaisia uskovaisia) - en sitten tiedä mikä häntä oikein vetää tuon miehen puoleen. Ilmeisesti jonkinlainen romantiikan kaipuu, koska meillä tosiaan on ollut ongelmia tällä saralla.
Toisaalta hän on kyllä sanonut että ei varmaankaan menisi tuon miehen kanssa yhteen jos me muuttaisimme erillemme, vaan hän muuttaisi asumaan yksin. Silti hänellä on tunteita ko. miestä kohtaan, minut taas puolisoni on alkanut kokea ikään kuin ystävänä enemmän kuin puolisona. No, minusta tällaista "etääntymistä" voi tapahtua pitkässä parisuhteessa jota vielä ovat kuormittaneet stressi ja molempien masennus - tilanteen voi minun mielestäni yrittää korjata tai niin ainakin haluan vielä uskoa.
Jätä kumppanis heti. Itse jouduin vastaavaan tilanteeseen vuosi sitten. Mieheni istui yökaudet netissä ja sextaili eri naisten kanssa. Odotin rasittuneena ja yritin nukkua. Tilanne kuluttaa hirveästi voimavaroja. Miehelläni alkoi tosta nettailusta irtiotto suhteesta. Hän etääntyi minusta ja tilanne meni huippuahdistavaksi. Sitten itse löysin kaverin ja seukkailin hänen kanssa. Kun tilanne paljastui, mieheni raivostui ja pettyi. Sitten alkoi kilpajuoksu pettämisen saralla ja lopulta päädyttiin eroon. Aivan turhaa petettiin toisiamme, suhteen olisi voinut katkaista heti silloin, kun huomasin etten enää kiinnosta miestäni ja hän haluaa muutosta. Edessäsi voi olla vaikeat ajat, joten rakasta itseäsi niin paljon, että lähdet suhteesta ja ajattele, että olet ansainnut paljon enemmän. Tulet saamaan ihanan elämän, kunhan erotuska menee ohi ja löydät arvoisesi kumppanin, jonka ei tarvitse hakea mitään täytikettä mistään. Täällä eletään vain kerran ja ei kannata hukata aikaa kippuroimalla sellaisen ihmisen rinnalla, joka loukkaa sinua noin syvästi. Elämänkumppanisi on varsin itsekäs aiheuttaessaan sinulle tuollaista kärsimystä.
Tällaista siis tapahtuu muillekin - tämä on aivan hirveätä. Tilanne tuntuu niin kauhealta jo siksikin, että meillä ei ole ollut koskaan minkäänlaista kriisia suhteessamme - siis kriisiä yhdessäolomme kannalta. Ongelmia on molemmilla kyllä toki on ollut ja ne ovat totta kai vaikuttaneet meidän yhdessäoloomme.
Tällä hetkellä minun on vaikeata ajatella että minä olisin se joka lähtee - en halua lähteä, vaan haluan aloittaa avopuolisoni kanssa uudestaan ja puhtaalta pöydältä. Minusta avopuolisoni pitää olla se joka lähtee ja jättää minut, ei toisin päin. Siksi niin kauan kuin hän jää, minä elätän toivoa että hänellä on halua olla kanssani ja parantaa meidän suhteemme.