Ensinnäkin en tiedä mihin palstalle tämä kuuluu, joten laitoin nyt sitten tänne...
Eli menin ja sotkeuduin avioliitossa olevaan mieheen, monta lasta ja aika pieniäkin vielä. Ensin ajattelin että katsotaan mitä tällä miehellä on mielessään, vähän niinkuin huvin vuoksi lähdin mukaan, vähän vilskettä elämään niinsanotusti. Tiedostin kyllä riskit, mutta olin tyhmä..
Sitten tietenkin hommassa kävi niin että ihastuttiin aika räjähtävästi molemmat, sellaista jalat alta menoa, jos ei ollut toisen lähellä tuntui että kuolee, tunne oli molemmin puolinen, en ole ihan "helposti kusetettava" ja ikääkin yli 30 niin onhan tässä jos jotakin tullut koettua. Joten uskon kyllä että myös mies ihastui palavasti.
Pelkästä panosuhteesta ei ollut kyse, näin varmasti kaikki sanoo, mutta niin se vaan on.
Molemmat oikeastaan tiesi koko ajan, ja siitä puhuttiin paljon että miehen lähteminen nykyisestä tilaanteesta on todella vaikea, miltei mahdoton jos niin voi sanoa. En mene tarkempiin yksityiskohtiin, mutta kuitenkin näin se nyt vaan oli/on. Ja en missään vaiheessa ollut sitä mieltä että miehen täytyisi lähteä kotoaan, tiedostin tilanteen niin hyvin, tilanne niin vaikea että en tiedä millainen rakkaus sen menon kestäisi joka siitä tulisi jos mies lähtisi tekemään avioeroa. Ja olin kokoajan sitä mieltä/kerroin sen myös hänelle.
Miehen puheiden mukaan, heillä ei ole mitään yhteistä enää kuin lapset, hän olisi lähtenyt jo aikoja sitten jos lapset ei olisi niin pieniä. Eivät koskaan puhu vaimonsa kanssa mistään parisuhde asioista. Eivät koskaan ole tai järjestä kahdenkeskistä aikaa, kumpaakaan ei "kiinnosta" parisuhteen elvyttäminen/parantaminen tms. Kuuluisia kliseitä tässä tilanteessa?
Koko tämän "suhteen" ajan tiesin että meidän juttu todennäköisesti loppuu jossain vaiheessa ja mitä kauemmin suhde kestää sen vaikeampaa ns. lähtemisestä tulee. Loppujen lopuksi tein sen päätöksen että minun täytyy lopettaa suhde, muuten hävitän itseni siinä menossa, ja niin lopetin. Mies otti sen todella rankasti, niin minäkin. Olen aivan hajalla. Täysin emme ole yhteydenpitoa lopettaneet, nähneet emme ole. Minun pitäisi varmasti sanoa että yhteydenpito täytyy lopettaa kokonaan, mutta en pysty, ajatuskin siitä etten kuulisi hänestä enää saa minut voimaan pahoin.
Aika tekee tehtävänsä, tiedän, mutta ketuttaa kuin pientä eläintä, että miksi tässä piti käydä näin, olin tyhmä, minun olisi pitänyt tietää paremmin, että näinhän tässä tulee käymään, jään nuolemaan haavojani. En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä löytääkseni kohtalotovereita...tai niitä jotka voivat sanoa että olin tyhmä ja ryhdistäydy. Tai niitä joilla lapsia, huono parisuhde, mutta lasten takia sitä jatketaan, onko se niin että sellaisessa suhteessa voi elää? En tiedä. Jotenkin vaan tuntuu että tämä mies oli sellainen mitä aina olen hakenut, todella harvoin synkkaa niin hyvin kenenkään kanssa, ja muutenkin eleillään ja teoillaan sellainen mikä on mun mieleen. Taisin rakastua, tai sitten rakastuin ajatukseen rakkaudesta, mene ja tiedä.
Eli menin ja sotkeuduin avioliitossa olevaan mieheen, monta lasta ja aika pieniäkin vielä. Ensin ajattelin että katsotaan mitä tällä miehellä on mielessään, vähän niinkuin huvin vuoksi lähdin mukaan, vähän vilskettä elämään niinsanotusti. Tiedostin kyllä riskit, mutta olin tyhmä..
Sitten tietenkin hommassa kävi niin että ihastuttiin aika räjähtävästi molemmat, sellaista jalat alta menoa, jos ei ollut toisen lähellä tuntui että kuolee, tunne oli molemmin puolinen, en ole ihan "helposti kusetettava" ja ikääkin yli 30 niin onhan tässä jos jotakin tullut koettua. Joten uskon kyllä että myös mies ihastui palavasti.
Pelkästä panosuhteesta ei ollut kyse, näin varmasti kaikki sanoo, mutta niin se vaan on.
Molemmat oikeastaan tiesi koko ajan, ja siitä puhuttiin paljon että miehen lähteminen nykyisestä tilaanteesta on todella vaikea, miltei mahdoton jos niin voi sanoa. En mene tarkempiin yksityiskohtiin, mutta kuitenkin näin se nyt vaan oli/on. Ja en missään vaiheessa ollut sitä mieltä että miehen täytyisi lähteä kotoaan, tiedostin tilanteen niin hyvin, tilanne niin vaikea että en tiedä millainen rakkaus sen menon kestäisi joka siitä tulisi jos mies lähtisi tekemään avioeroa. Ja olin kokoajan sitä mieltä/kerroin sen myös hänelle.
Miehen puheiden mukaan, heillä ei ole mitään yhteistä enää kuin lapset, hän olisi lähtenyt jo aikoja sitten jos lapset ei olisi niin pieniä. Eivät koskaan puhu vaimonsa kanssa mistään parisuhde asioista. Eivät koskaan ole tai järjestä kahdenkeskistä aikaa, kumpaakaan ei "kiinnosta" parisuhteen elvyttäminen/parantaminen tms. Kuuluisia kliseitä tässä tilanteessa?
Koko tämän "suhteen" ajan tiesin että meidän juttu todennäköisesti loppuu jossain vaiheessa ja mitä kauemmin suhde kestää sen vaikeampaa ns. lähtemisestä tulee. Loppujen lopuksi tein sen päätöksen että minun täytyy lopettaa suhde, muuten hävitän itseni siinä menossa, ja niin lopetin. Mies otti sen todella rankasti, niin minäkin. Olen aivan hajalla. Täysin emme ole yhteydenpitoa lopettaneet, nähneet emme ole. Minun pitäisi varmasti sanoa että yhteydenpito täytyy lopettaa kokonaan, mutta en pysty, ajatuskin siitä etten kuulisi hänestä enää saa minut voimaan pahoin.
Aika tekee tehtävänsä, tiedän, mutta ketuttaa kuin pientä eläintä, että miksi tässä piti käydä näin, olin tyhmä, minun olisi pitänyt tietää paremmin, että näinhän tässä tulee käymään, jään nuolemaan haavojani. En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä löytääkseni kohtalotovereita...tai niitä jotka voivat sanoa että olin tyhmä ja ryhdistäydy. Tai niitä joilla lapsia, huono parisuhde, mutta lasten takia sitä jatketaan, onko se niin että sellaisessa suhteessa voi elää? En tiedä. Jotenkin vaan tuntuu että tämä mies oli sellainen mitä aina olen hakenut, todella harvoin synkkaa niin hyvin kenenkään kanssa, ja muutenkin eleillään ja teoillaan sellainen mikä on mun mieleen. Taisin rakastua, tai sitten rakastuin ajatukseen rakkaudesta, mene ja tiedä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jälkiviisas on aina tietenkin helppo olla mutta varattuihin miehiin eikä naisiinkaan kannattaisi koskaan sekaantua. Syystä että,jos suhde on oikeasti huono on se päätettävä ensin,ettei muut osapuolet turhaan kärsi,tässä teidänkin tapauksessa kärsijöinä on lapset sekä miehen vaimo. Lasten takia ei pelkästään yhdessä olla,ei ainakaan loputtomasti.. Ehkä heidän suhteessaan oli kuitenkin jotain enemmän? Tai sitten vai tapa elää toisen kanssa. Niin tai näin,kolmanneksi osapuoleksi ei koskaan kannata ryhtyä,siinä saat vihat päällesi joka suunnalta ja kenties myöhemmin vielä miehen katkeruuden jos vaimonsa kanssa eroaisi vuoksesi eikä teidänkään suhde pidemmän päälle toimisi.. Pettäjä pettää uudestaankin,joten jonain päivänä sinä voisit olla tuon vaimon roolissa..
Pointtini on vaan,että ei kannata jatkossa lähteä moiseen,toisen on tehtävä peli selväksi aiemman kumppaninsa kanssa ensin ennenku aloittaa uutta,sillä tavoin kukaan ei loukkaa pahasti.. Ja useinhan se menee juuri niin että se kolmas osapuoli on se joka jää nuolemaan näppejään joten itsesikin takia tuollaista kannattaa välttää..
Kyllä tuolla jossain on mies sinua varten,sellainen jolla ei kotona ole vaimoa odottamassa..
Näinhän se juurikin menee kuten kirjoitit. Saisi vaan tämän olotilan taas "normaaliksi", tunneasiat on vaan niin hankalia usein.
Mahdollisella ensi kerralla taas viisaampi... koska kyllähän noita tasasin väliajoin tulee vastaan että ns. helposti voi aloittaa suhteen varatun kanssa, ikävä kyllä. Tähän asti olen ollut pysynyt kaukana varatuista, mutta nyt sitten täytyi oppia se kirjaimellisesti kantapään kautta..
Onko naistaan pettävä mies tosiaan sinulle mieluinen valinta?!!! Toiset naiset kuvittelevat ettei mies petä heitä, jos alkavat tämän kanssa suhteeseen. Petturimiehet keksivät aina "hyviä syitä" pettää, vaikka vannovat rakkautta naiselleen.
Itse en huolisi tuollaista miestä koskaan.