Olen kauhea anoppi

Et ole kauhea anoppi vaan realisti. Pidä oma pääsi.

Kuule ihan samalla lailla kuin kaikki muutkin lapset, joista poikia on 4. Kaikki muut käyttäytyvät eri lailla. Itse uskon että paremminkin oli aikanaan kuvioissa nainen joka sai tän aikaan. Mutta en voi tietää. Joskus näkyy käyvän näin.

Minulla itselläni oli onnellinen ja pitkä( 47v) avioliitto.( Nyt hän katselee tuolta pilven takaa tätä maailmaa.) Sisarukset ihmettelevätkin usein veljensä käytöstä. Mutta tallaista se nyt vain on. Toivon että joskus tulee vastaan nainen tai sitten mies joka saa hänet rauhoittumaan. Mene ja tiedä.

Saattaa olla, että et lue jo joulukuun alussa kirjoitettua viestiäsi.
Menköön tyhjään kirjoitukseni, kuitenkin vastailen omalta osaltani.

Eihän taida olla noiden vaihtonaisten vika se, ettei poikasi ole kiintynyt kumppaneihinsa.
Sellaisen vaikutelman vaihtoväli antaa, että poika kuorii kermat rakkauden maljan yltä ja kun makein maisti on siemailtu, niin loppu maljasta kaadetaan maahan.
Lyhytjännitteinen, kärsimätön, vaativa, vain itselleen antautunut sielu tekee niin.

Kyllästyminen muuttaa käytöksen ja tuo alttiiksi etsimään riitaa, riita taas antaa aiheen lopulliseen suhteen katkaisuun.
Tässä kierteessä ei aidolla kiintymyksellä ja rakkaudella ole osaansa.

On varmasti totta, ettei vanha äiti kestä kelkassa mukana sivusta katsellen, ja naisten nimetkin sekaantuvat.

Kuitenkin voisi olla viisasta shemeikan äidin pitää suutaan pienellä soukalla, kun ei tämä uusi nainen ole pojan menneisyydestä millään osuudellaan vastuussa.

Kukaan ei pahene lempeistä sanoista, ei varsinkaan nuorikko, jolla on oma taisteluhaasteensa on pitää vauhkoava villiori suitsissaan.
Ilkeily ei ole sivistystä, eikä varsinkaan sydämensivistystä.
Tahaton loukkaaminen on anteeksiannettavaa, ja ihmiset vaistomaisesti osaavat erottaa tahallisen ja tahattoman loukkauksen.

Et suinkaan paranna pojan kykyä rauhoittua aloilleen, jos vastassa on uuteen puolisoon torjuvasti suhtautuva anoppiäiti.
Tyhmempi poika ottaa osaa ennakointiin kohtelemalla vaimoaan sellaisena alempiarvoisena, johon edes äiti ei halukkaasti tutustu.

Vaikka on totta varoituksen sana miniälle, totuudessa lausuttu, niin herkkään ihmiseen se on uponnut tikarin tavoin.
Tikarina se iskeytyy myös pojan suhteeseen, vahingoittaen molempia, vaikka olikin miniälle tarkoitettu pistopuhe.
Pian tästä pojan naisvaihdosta voi tulla kohtalonkello, jos emona alkaa ennakoida ja reagoida kuin toisarvoiseen suhteeseen.

Jotta kohtalo ei ottaisi onkeensa ajatuksista, jotka ovat tehneet pojan naissuhteista jo rituaalimaista käytöstä, niin hämäys on keino lyödä korville pojan huonoja tapoja.
Viisaasti tekee se, joka uhmaa jossain määrin kohtaloa ja asettuu poikkiteloin sen aikeille.

Aika voi näyttää myös ihmeitä.

Ja mikä olisi nautittavampaa kuin se, että pojan suhde osoittautuisi kestäväksi. Eritoten jos äitinä olisi rohkaissut nuorta miniää kuin poikaa kaikilla pitkä suhteen suotuisilla enteillä.
Ympäristön roolilla on osuutensa, vaikka ei syynsä.
Ei pidä heittää ilmaan epäonnen palloja pojan vikkelien sormien napattavaksi. Nuoruuden tyhmyydessään hän tekee niistä suosion aiheen itselleen ja sama kuvio toistuu taas kerran.

He heh, mun mieheni veli vaihtoi kanssa akkaa kuin paitaa ja jokaista olis pitänyt meillä hyysätä ja passata kun tulivat meille viikonloppujaan viettämään. Alkoi tosissaan ärsyttämään se naisten kavalkaadi, mikä meillä laukkasi niinä vuosina. Kaikki vielä samanlaisia nirppanokkia. Vajaa vuosi oli pisin suhde.

Aloin jo kiukutella omallekin ukolleni, että mitä sen tarvii niitä akkojaan meille raahata, mua ei edes kiinnosta ne naikkoset, mutta kun tilanne oli se, että me oltiin ostettu miehen kotitila ja vaikka vanhukset ei enää eläneetkään, niin nämä sisarukset piti tätä edelleen kuin kotipaikkanaan ja tännehän ne tulivat kaikki autoremppansa ja mattopyykkinsä tekemään ja marjareissunsa ja saunailtansa viettämään oli kesä tai talvi. Eikä mua muut häirinneetkään mutta tää yksi veli, joka tuli aina uuden naisystävän kanssa ja mun olis pitänyt sille sitten seuraa pitää. Ei kiinnostanut enää pätkääkään. No löytyi se sitten viimein sekin, minkä kanssa on ainakin tähän asti pysynyt, mutta pitkän tien takana oli. Monenlaista reettaa ja riittaa siinä kävi pyörimässä ensin.

Aika monen miniän kanssa mun omakin äiti on saanut tutuksi tulla, vaikka ei olekaan kuin yksi poika. Äiti vielä innoissaan oli jokaisesta, kaikki ne oli aina toinen toistaan parempia, kunnes sekin väsyi viimein, kun ei niistä kestäviä suhteita tullut mistään. No nyt viimein viiskymppisenä on mies viimein rauhoittunut ja löytynyt se oikea, tai mistäpä tuota vielä tietää tätäkään. Haluisin kuitenkin uskoa, että tämä olis se lopullinen, koska on niin mukavan sorttinen nainen ja onhan tätä suhdetta jo aika kauan kestänyt joten eletään toivossa.

Mutta siis ymmärrän aloittajaa erittäin hyvin. Miniäehdokkaan ei auta kuin ottaa asia sellaisena kuin se on.

Mihinkäpä hedelmä puusta putoaisi? Toiset osaa munata asiansa, toiset osaavat asiansa. Kahdenkerroksen väkeä.