Olen ollut Amerikassa aupairina kohta kaksi kuukautta, vuoteni alussa kavimme isantaperheeni kanssa lomalla ja tuon loman aikana tapasin miehen, jonka kanssa minulla oli lyhyt suhde. Nyt olen huomannut olevani raskaana ja ainoa isavaihtoehto on tama tapaamani amerikkalainen mies, joka asuu toisella puolella amerikkaa, kuin isantaperheeni. Olemme kirjoitelleet sahkopostia toisillemme miehen kanssa, mutta en ole viela maininnut mitaan raskaudestani, luulen, etta mies ei ole valmis sitoutumaan saatika sitten isaksi. Itse haluaisin pitaa lapsen ja haluaisin, etta lapsellani olisi lapsen elamaan osallistuva isakin...
Mita tehda??
USAgirl
2412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta sinun pitää kertoa miehelle missä mennään. Hänellä on oikeus tietää; samoin aikanaan lapsellasi on mielestäni oikeus tietää isänsä.
..onko se mies juuri se kenen kanssa haluat elämäsi viettää ja mieti vielä kaksi kertaa kuinka monet suhteet ulkomaalaisten kanssa on katkenneet ja mieti vielä sekin, mikä on lainsäädäntö usa:ssa, jos eroatte, miten käy lasten ja huoltajuuden vrt. suomessa tapahtuvaa aleksin ja jaakon tapausta!!!