Miksi teitä ei rakasteta?

Näytä minulle yksikin ihminen, joka on etsimällä löytänyt rakkauden ja minä esittelen sinut Jari Sillanpään tyttöystävälle...

Mitä vikaa minussa on: olen läski, työtön, en ole ikinä seurustellut, minulla ei ole yhtä ainutta ystävää, suhteet perheeseen ovat katkenneet (se ei ole minun vika, on vain paska perhe), olen luonteeltani syrjäänvetäytyvä, minulla on huonot sosiaaliset taidot, olen katkera ja en odota mitään tulevaisuudelta.

Olenko nirso? Kyllä. Ei huvita seurustella muuten vain. Olen ollut niin pitkään yksin, etten edes jaksaisi alkaa seurustelemaan.
Taidan olla myös masentunut, sillä mikään ei oikein kiinnosta eikä ole energiaa muuhun kuin kotona istumiseen.

Suurin osa naisista "rakastaa" miehessä rahaa ja materiaalia, ei miestä. Ei siinä sen kummempaa.

No, en ole yhtäkään naista elämäni aikana lähestynyt. Ei ole kyllä minuakaan lähestytty. Olen epäsosiaalinen mies, tarvitseeko muuta sanoa? Naisille sosiaalisuus on kriteeri nro. 1. Jos ei ole sosiaalisesti taitava, ei kannata puhua naisille.

Olen täällä ihan liian usein siksi, että työni ja opintoni tapahtuvat koneen äärellä ja välillä on vain pakko surffata jossain. Sen sijaan, että katselisin kissavideoita, joiden kai pitäisi jopa lisätä työtehoa, surffaan tänne. Samoin matkoilla, kun istun junassa tai jossain eikä ole niin pitkä matka, että kannattaisi alkaa keskittyä johonkin tosissaan, päädyn tänne. En itsekään haluaisi enää tuhlata aikaani näihin keskusteluihin, kun ei nämä näytä muuksi muuttuvan, mutta taidan olla koukussa.

Pitää kai tehdä uuden vuoden lupaus ettei ikinä enää näille sivuille :)

En minä vaan tiedä. Varmaan yksi syy on sekin, että on liian omissaoloissaan viihtyvä, vaikea silloin on ketään löytää, edes ystäviä.
Ja toisaalta se mieskin sais olla saman tyyppinen, en jaksais seurustella minkään kauhean yltiösosiaalisen tyypin kanssa, jonka kanssa pitäis koko ajan olla menossa johonkin kekkereille.

Aavistelin jo kouluikäisenä, että vanhapiika minusta tulee. Muut tytöt juoksi diskoissa ja poikien perässä, minä tykkäsin olla mökillä tai metsällä koirieni kanssa. Äiti on jälkeenpäin kertonut ollessaan oikein huolissaan minusta kun saatoin olla 2-4 tuntiakin joka päivä metsässä koirien kanssa. Se oli aikaa ennen kännyköitä.
Oli mulla muutama itseni kaltainen tyttökaveri, mutta kun hekin lopulta alkoivat seurustelemaan parikymppisinä, jäin ihan yksin.
Naiset kun ei useinkaan huoli sinkkunaisia porukoihinsa jos itse seurustelevat.

No sit kun ei oo enää edes kavereitakaan, ei tuu lähdettyä enää mihinkään ihmisten ilmoille. Mihin sitä nyt yksin menis? Toisaalta oon jo niin tottunutkin yksinoloon, ettei ihan helppo olis tätä elämää muuttaakaan kun ikäkin lähenee jo neljääkymmentä..

Olin 18 vuotiaasta 28 vuotiaaseen ollut seurutellut 4 kerta. Siis olen yli 3 vuotta sinkkuna ja mitä minulle parempi. Kavereista onkin nykyään mahdottomia esimerkiksi saada tai eivät välitä toisesta. On minulla muutamaa ystävää mutta kavereita koko ajan menee ja tulee siksi nyt saa riittää. En enää jaksa ihmisten ilmoilla kun ei se enää apua. Kyllä olen jo tottunut paljon yksinoloon ja myös yksinäisyyteen. En enää helposti luottaa ihmisiin. En yli 10 vuoteen baareissa tai terasseilla mitään. Tapaan kavereita vain satunnaisesti vaikkapa kaupungilla. Minulla ei ole suurin osin heidän puhelinnumeroita, hyvä vaan. En oikein usko ,että minulla olisi sosiaalisen taidot hyvät kuin surkea. Elämä on ja jatkuu.

En ole komea, en ole rikas. Naiset eivät ikinä rakastu rumiin miehiin.

olen masturbaattori ja nautin vain seksistä itseni kanssa. Naiset eivät kestä sitä, että en kiinnostu nylkyttämään niiden saastaisia koloja edes maksusta.

Niin älyttömältä kuin se kuulostaakin; olen liian paljon kaikkea 'hyvää', paitsi varallisuutta (no vähän sitäkin on) ja pituutta (172cm). Liian moni on sanonut, että "sä oot ihan uskomaton tyyppi, aivan ihana' ja 'en oo ikinä tavannu ketään tuommoista, oot ihmeellinen'. Mutta kun oon kertonu olevani kiinnostunut ja että haluaisin hengailla ja tutustua paremmin, saan vastaukseksi 'ai? Kun minusta sä oot liian hyvä mulle..', 'en minä riittäis sulle..', 'ihan kuin oltais eri paria', jne.

Eli kai se totuus on, että olen 'vähän liikaa kaikkea, mutten mitään tarpeeksi..' Parisuhteissa mun täytyy olla koko ajan 'käsijarru päällä', sulkeuduttava, himmennyttävä, pidättäydyttävä olemasta 'täysin' itseni. Muut kärsivät siitä, että ylitän odotukset. En ole omistushaluinen, en määräilevä, en alistava, en kiukutteleva, vaan hyvinkin helppo (liian?) kumppani.

Minuun on helppo ihastua, mutta minua ei voi rakastaa. Kaverina ja ystävänä olen toivottu ja pidetty, mutta rakastettuna, kumppanina 'liian hyvä'.

Olen ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa ja vaimo kertoi syyksi eroon, että: 'Sinussa on liikaa rakastettavaa, eikä sinua voi edes vihata sen takia. Helppohan sinun on rakastaa, mutta minusta tuntuu, ettei mulla ole niin paljoa rakkautta, tuntuu etten riitä. Vaikka kuinka sanot ja vakuutat, että sulle riittää se, minkä voin antaa ja uskon sen, ei se tunne jätä rauhaan. Ja mikä pahinta, sinä ymmärrät sen ja yrität olla vähemmän kuin olet. Sua ei voi rakastaa tarpeeksi, eikä vihata.'

Mikseivät ihmiset voi olla hyviä toisilleen, rakkautta tai ei? Muutenkin "rakkaus" on vain hormoneja.

Mutta vastaukseni on koska olen laiska, saamaton, työtön, ei sukulaisia eikä liiemmälti kavereitakaan, nyhjään kotona tekemättä mitään.