Millainen vastaanotto?

Mieheni isä oli jo ehtinyt kuolla, ennen kuin tapasin hänen poikansa, joten "hoideltavakseni" jäi sitten anoppi.
Kovasti muistan, että jännitti. Kotiovella hän sitten tuli touhuten vastaan, kun tiesi meitä odottaa. Päästä varpaisiin siinä ohimennen minua vilkuili, ja touhusi ruokien kanssa kuin mikäkin pyörremyrksy. Kovin kannustava oli, kun huomasi, että jännitin.
Jännittäminen on kai ihan normaalia puolin jos toisinkin :) mutta hyvin kaiken luulisi menevän teilläkin!

Älähän pelkää. Ole vain oma itsesi, älä yritä olla ylipirteä, miellyttämisenhaluinen, poikaystäväsi on valinnut juuri sinut omana itsenäsi. Muistan aina, kun vävyehdokas ilmestyi silmieni eteen, eronnut, yhden lapsen isä, siinä minä kyllä tutkiskelin päästä jalkoihin, olemme monesti muistelleet tuota ensikohtaamistamme, vävy oli kauhuissaan ja minä torjuva. Pian huomasin, että parempaa vävyä en olisi voinut saada, siis meillä synkkaa kaikki asiat, hän on erinomainen isä lapsenlapsilleni ja myös sille ensimmäiselle, jonka kanssa minullakin on lämpimät välit. Käsittelemme yhdessä myös tyttäreni mustasukkaisuutta tästä ensimmäisestä, toki helpottanut vuosien varrella. Mene anoppilaan omana itsenäsi ja toivottavasti saat ihanat appivanhemmat (omine omituisuuksineen) tai edes siedettävät.

No poikaystäväni vanhemmat ovat eronneet ja tämän äidin ja isän olen molemmat tavannut. Olemme molemmat parikymppisiä ja kaverini ei ole ennen seurustellut, joten äiti suhtautui kai vähän asenteella "vihdoin sillä on joku", henkilökemiat sivuun ja pikkuveli vei lopun huomion. Ihan hyvin tultu sen jälkeenkin, vaikka aika erilaisia ollaankin, minä en pynttäydy ja ihan sinä stereotypianakin olen akateemisempi kun taas hän... No isä vei syömään kiinalaiseen ja jutteli vähän yksinkertaisemmista perusasioista (mistä kotoisin, sisaruksia, mitä vanhemmat tekevät jne), ihan kiva tunne jäi molemmista.

Kerran olen anoppini luona käynyt - viimeiseksi taitaa jäädäkin? Kihlattuni vanhemmat ovat eronneet.

Oltiin ensivisiitillä kihlattuni kanssa anoppilassa koko viikonloppu. Vastaanotto oli sellainen, että ruoka oli katettu valmiiksi pöytään, kun saavuimme. Anoppi ei kuitenkaan itse tullut pöytään ruokailemaan kanssamme? Niinkö vähän häntä kiinnosti? Seuraavana aamuna (lauantai) tuli herätys jo vähän ennen kahdeksaa - anoppini juoppo-sisko tuli täysin päissään vierailulle, ilmeisesti uteliaana katsomaan minua?! Se lauantai-päivä kuluikin sitten humalaisten örvellystä katsoessa: koko suku oli kännissä! Anoppini, hänen isä eli kihlattuni ukki, anopin sisko ja hänen mies, toisen siskon mies...! Heitä piti kuskailla sitten kaljanostossa ym. ym. Kukaan ei kysellyt minulta lähes koko aikana mitään???! Ainut oli anoppini silloinen miesystävä: hänen mielestään meidänkin olisi pitänyt ruveta ryyppäämään heidän kanssa!!??? HUH HUH...

Oli hirveä kuulustelu ja arvostelu. Parhaimpia paloja: Asutko kotonasi vanhempien luona?
Voi ju....! Olen muuttanut 18-vuotiaana omilleni ja nyt vajaa nelikymppinen. Olin räjähtää nauruun. Mutta tämä on tätä. Anoppi yritti jatkaa samalla linjalla, kunnes tajusi, ettei saa vastauksia ja piikittelyyn vastattiin piikillä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Anoppi oppi jättämään minut rauhaan. Minua ei voi vähääkään kiinnostaa se nainen.

Vastaanotto oli todella lämmin. Jännitti silti vietävästi, vaikka jo kolmenkymmenen olinkin. Anoppi ei paljoa jutellut, mutta ei siksi ettei minusta olisi pitänyt. Hän harmittelikin jälkeenpäin, kun ei oikein keksinyt mistä puhua. Taisi vähän jännittää häntäkin.

Appiukko jutteli ja kyseli senkin edestä, mutta ei pitänyt kolmannen asteen kuulustelua. Halusi vain tietää harrastuksista, perheestä ihan ystävällisessä hengessä :) Poislähtiessämme appivanhemmat halasivat kumpaakin.

Minä jännitin ruokailua, sillä vatsani on sen verran pieni, etten aina jaksa syödä normaaliannosta muihin verrattuna -> loukkaantuuko anoppi, etten syö paljoa -> onko ruoka pahaa. No, ei todellakaan loukkaantunut -ja ruokakin oli loistavaa :)

Kun kihlauduimme ja menimme kyläilemään heillä, he tulivat jo eteiseen vastaan halaamaan ja toivottamaan tervetulleeksi perheeseen. Aivan ihania ihmisiä!

No meillä anoppi kyseli ensiksi paljonko on perämettää ja muuta omaisuutta ja pettymys oli todella suuri kun kerroin että en omista mitään. Sen olen sitten tuntenut nahoissani koko avioliiton ajan. En ole ilmeisesti minkään arvoinen.
Sitten hän kyseli että mistä olin hänen poikansa pyydystänyt koukkuun.
Kaikin tavoin hän yritti estää naimisiinmenomme mutta ei siinä onnistunut.
Muistan aina kun he tulivat vierailulle kotiini ansimmäistä kertaa, siis lapsuudenkotiini. Meillä oli pieni vuokra-asunto ja viisi henkeä asui siinä. Ei meillä ollur edes saunaa saati suihkua.
Pettymys oli anopille suuri. Olisi ollut ilmeisesti kiva kerskailla naapureille ja tutuille kuinka rikkaan vaimon poika saisi mutta nyt joutui tyytymään aivan tavalliseen pulliaiseen. Lisäksi hän sanoi minut nähdessään että eihän se ulkonäkö tosin haittaa jos muuten on kiva.

Minulla oli ikimuistoinen kohtaaminen anoppikokelaani kanssa.

Oikeastaan tuolloin kun kohtasimme ei virallisesti vielä ollut miniä ehdokas vaan olimme kultani kanssa lähinnä vain ystäviä (tunteet sitten syveni pikku hiljaa).

Mutta siis...
Mieheni oli vaihtamassa paikkakuntaa ja hänen vanhempansa avustivat muutossa omalla autollaan. Minun oli tarkoitus lähteä mieheni kyydillä sitten käymään siellä uudella paikkakunnalla.

Odotin kyytiä bussi pysäkillä jolloin valtava kaatosade yllätti. Kastuin läpimäräksi ja ripsivärit valuivat pitkin poskia. Niinpä mieheni sitten pyysi apua äidiltään joka lainasi minulle kuivaa paitaa ja pyyhettä.

Nykyäänkin vielä nauretaan anoppi ehdokkaan kanssa tälle ensi tapaamiselle, mahdoin olla aika säälittävä näky.

Välit meillä hyvät ja hän on minulle vähän niinkuin kakkos äiti. Omat vanhempani kun sattuvat asumaan kaukana.

olen luonteeltani erittäin ujo kun joudun vieraiden ihmisten kanssa tekemisiin...joskus menen täysin lukkoon eikä minusta saa pihaustakaan. rentoudun kyllä jos toinen ihminen on ystävällinen ja juttelee minulle, mutta anoppi ei valitettavasti ole tätä tyyppiä.. olen käynyt poikaystäväni luona vasta muutaman kerran, koska hän on aina minun luonani, vaikka olemmekin seurustelleet jo kauan. näinä harvoina kertoina en ole saanut yhteyttä anoppiin, kun itse en pysty (vaikka haluaisinkin) aloittamaan keskustelua ja anoppi ei ole minulle alkanut jutella.. minulle suhde miehen vanhempien kanssa merkitsee paljon ja asia vaivaa usein...mutta ehkä se siitä ajan kanssa..