Mitä tehdä??

krist4

Lähteäkö vai ei lähteä?

Pääsin oppisopimuksella tilitoimistoon suorittamaan taloushallinnon ammattitutkintoa. Pitkäaikainen tavoitteeni jo vuosien takaa juuri tuo tutkinto ja tilitoimisto työpaikkana. Nyt kuitenkin on tullut ongelmia ohjaajan kanssa. Itse olen sopuisa ja ystävällinen henkilö ja en ole siis itse provosoinut naista. Olen ollut tuolla töissä 1,5 kk ajan. Minua opettaa henkilö joka olisi voinut jäädä eläkkeelle jo vuosi sitten, mutta ei jäänyt vielä silloin ja luulinkin että jää lokakuussa jolloin olisin ehtinyt suorittaa 1,5 vuoden mittaista tutkintoa lähes vuoden kun olisin tullut hänen tilalleen. Hän ilmoittikin kuukausi sitten, että jääkin jo huhtikuussa eläkkeelle. Teoriaopintoni alkavat vasta tammikuun puolessavälissä. Tilitoimistossa on vain kaksi henkilöä toimitusjohtajan lisäksi (minä siis tulisin toisen heistä tilalle huhtikuussa).

Nainen ei haluaisi ollenkaan opettaa minua ja saan kuulla siitä lähes päivittäin. Lisäksi hän piikittelee ja mitätöi sanomisiani koko ajan. Syyttelee asioista joita en ole tehnyt. Istuu takanani koko ajan kun teen työtäni ja vahtii jokaista näppäilyäni tietokoneella. Mielestäni olen oppinut jo ihan hyvin, mutta hänen piikittelynsä ei ole siihen liittyvää vaan enemmänkin piruilua.

Minulle tuli jo melkein mitta täyteen viikko sitten ja sain pinnistettyä itseni kasaan ja menin töihin kuitenkin normaalisti. Naiselle on huomautettu hänen kärkkäästä opetustavastaan ja hän ei sen takia opettanutkaan minua muiden nähden aluksi ollenkaan. Nyt hän opettaa ja mielestäni tj ja toinen työkaveri ovat ikävässä välikädessä koska toinen pelkää että hän vie puolet tilitoimiston asiakastiedoista ja tietopohjasta mennessää jos päättääkin jäädä eläkkeelle vaikka heti kun kerran motivaatioita ei ole. Lisäksi hän uhkailee minua jos hänen työnsä eivät suju opetuksen takia jäävänsä sairaslomalle heti silloin.


Hän on käytännössä luvannut opettaa minua jopa 1,5 vuotta eli kunnes valmistun. Mutta yhtäkkiä hän sanookin ettei voi opettaa minua enää joulukuussa ja sen jälkeen koska firmoilla on tilinpäätöksiä ja ne vievät aikaa.


Toinen kirjanpitäjä on taas ihan ylityöllistetty ja stressaantunut ja ei pidä edes ruokataukoja kiireen ja provisiopalkkansa takia.

En tiedä mitä teen. En kestäisi tilannetta enää huhtikuun loppuun millään, nainen ei muuta käytöstään vaikka hänelle on sanottu ja kukaan ei halua häntä menettää hänen asiakastietopohjansa takia. Tj ei sano taatusti hänelle mitään koska asiakkaansa voivat irtisanoa itsensä ja tilitoimisto menee konkkaan.

Haluaisin suorittaa tutkinnon koska ala kiinnostaa minua todella ja tutkinto on juuri kuin tehty minulle koska haluan tilitoimistoon töihin. Lisäksi pelkään työvoimatoimiston karenssia jos irtisanon itseni henkisistä syistä. Pelkään myös että nainen kimpaantuu jos sanon hänen käytöksestään ja saan syyt niskoilleni jos hän lähtee jo heti sairaslomalle tai eläkkeelle. Mitä teen? Auttakaa ja antakaa ehdotuksia? Oppisopimustoimistoon ja opettajalle olen jo kertonut asiasta. He pyysivät katsomaan tilannetta ja sitten palaamaan asiaan jos tarvetta. Kiitos jos jaksoit lukea tämän läpi kokonaan :)

0

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        104
        2617
      2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        101
        1667
      3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1515
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        14
        1226
      5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        22
        1028
      6. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        963
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        44
        911
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        119
        896
      9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        334
        814
      10. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        813
      Aihe