Moi!
Mun anoppi ei soittele meille koskaan. Ei edes jouluna toivottaen hyvää joulua, ei uutena vuotena, ei pääsiäisenä ei juuri koskaan. Hän ei soittanut edes sairaalaan, kun esikoisemme syntyi. Eikä tullut edes käymään sairaalassa. Anoppi soittaa aina silloin kun hänellä on jotain valitettavaa. Koskaan hänellä ei ole mitään positiivista sanottavaa. Hän ei soita takaisin jos näkee, että olemme yrittäneet tavoittaa häntä. Hän ei vastaa tekstiviesteihin jos lähetämme. (Joskus vastaa, mutta ei aina).
Niin ja....hän ei ollut kiinostunut lainkaan lapsesta jota odotimme kun olin raskaana. Hän ei edes laskettua aikaa kysynyt, ei yhtään mitään! Miksi häntä nyt kiinnostaisi?
Hän ei edes kiittänyt joululahjasta jonka annoimme hänelle viime jouluna. Olemme miettineet annammeko hänelle lahjaa tänä jouluna ollenkaan?
Anoppi ei ole millään tavalla auttanut meitä. Olemme lapsellemme ostaneet kaikki vaatteet ja tarvikkeet itse.
Anoppi ei tullut syntymäpäiväjuhliini, ei tupaantuliaisimmme eikä kihlajaisiimme.
Kun hän on joskus ostanut meille jonkun lahjan on se aina ollut joku halpislahja. Sellainen minkä vien kirpparille myyntiin, koska emme tee sillä yhtään mitään. Hän ei koskaan kysy mitä toivoisimme. Oma äitini sentään aina kysyy ja ostaa juuri sitä mitä eniten tarvitsemme.
Anopilleni nuorimmainen poika on tärkein. Hänen kanssa hän on jatkuvassa yhteydessä. Kun poika käy välillä kotona kyläilemässä, antaa anoppi hänelle ruokaa sekä leivoksia mukaan. Meille ei koskaan mitään, ainoastaan joskus mieheni pyynnöstä.
Kuulin tältä nuorimmaiselta pojalta, että anoppi oli sanonut minusta, että olen YLPEÄ! Olin tosi ihmeissäni kuulemastani. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle, että olen ylpeä. Olen kaikkea muuta. Olen kristitty ihminen, rehellinen, rakastettava puoliso. (Anoppi tarkoitti tällä ylpeällä sitä, että olen nokka pystyssä kulkeva ja luulen olevani parempi muita.)Saanhan minä tosin ylpeä ollakkin ja siihen on aihetta. Minulla on maailman ihanin mies ja lapsi. He ovat ykkösiä elämässäni.
Käyn anopin luona vain pakosta. Aika harvoin, mutta sekin on liikaa. Yritän vältellä häntä. Hän ei välitä meistä ollenkaan.
Onko anoppini kenties katkera jostain? Eikö hän halua nähdä, että me olemme onnellisia jos hän ei itse ole. Onko hän niin pihi, ettei koskaan raaski meille edes soittaa? Sitäkö se on? En halua käydä lapseni kanssa mummon luona.
Onko teillä muilla "huono" anoppi?
Mun anoppi ei soittele meille koskaan. Ei edes jouluna toivottaen hyvää joulua, ei uutena vuotena, ei pääsiäisenä ei juuri koskaan. Hän ei soittanut edes sairaalaan, kun esikoisemme syntyi. Eikä tullut edes käymään sairaalassa. Anoppi soittaa aina silloin kun hänellä on jotain valitettavaa. Koskaan hänellä ei ole mitään positiivista sanottavaa. Hän ei soita takaisin jos näkee, että olemme yrittäneet tavoittaa häntä. Hän ei vastaa tekstiviesteihin jos lähetämme. (Joskus vastaa, mutta ei aina).
Niin ja....hän ei ollut kiinostunut lainkaan lapsesta jota odotimme kun olin raskaana. Hän ei edes laskettua aikaa kysynyt, ei yhtään mitään! Miksi häntä nyt kiinnostaisi?
Hän ei edes kiittänyt joululahjasta jonka annoimme hänelle viime jouluna. Olemme miettineet annammeko hänelle lahjaa tänä jouluna ollenkaan?
Anoppi ei ole millään tavalla auttanut meitä. Olemme lapsellemme ostaneet kaikki vaatteet ja tarvikkeet itse.
Anoppi ei tullut syntymäpäiväjuhliini, ei tupaantuliaisimmme eikä kihlajaisiimme.
Kun hän on joskus ostanut meille jonkun lahjan on se aina ollut joku halpislahja. Sellainen minkä vien kirpparille myyntiin, koska emme tee sillä yhtään mitään. Hän ei koskaan kysy mitä toivoisimme. Oma äitini sentään aina kysyy ja ostaa juuri sitä mitä eniten tarvitsemme.
Anopilleni nuorimmainen poika on tärkein. Hänen kanssa hän on jatkuvassa yhteydessä. Kun poika käy välillä kotona kyläilemässä, antaa anoppi hänelle ruokaa sekä leivoksia mukaan. Meille ei koskaan mitään, ainoastaan joskus mieheni pyynnöstä.
Kuulin tältä nuorimmaiselta pojalta, että anoppi oli sanonut minusta, että olen YLPEÄ! Olin tosi ihmeissäni kuulemastani. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle, että olen ylpeä. Olen kaikkea muuta. Olen kristitty ihminen, rehellinen, rakastettava puoliso. (Anoppi tarkoitti tällä ylpeällä sitä, että olen nokka pystyssä kulkeva ja luulen olevani parempi muita.)Saanhan minä tosin ylpeä ollakkin ja siihen on aihetta. Minulla on maailman ihanin mies ja lapsi. He ovat ykkösiä elämässäni.
Käyn anopin luona vain pakosta. Aika harvoin, mutta sekin on liikaa. Yritän vältellä häntä. Hän ei välitä meistä ollenkaan.
Onko anoppini kenties katkera jostain? Eikö hän halua nähdä, että me olemme onnellisia jos hän ei itse ole. Onko hän niin pihi, ettei koskaan raaski meille edes soittaa? Sitäkö se on? En halua käydä lapseni kanssa mummon luona.
Onko teillä muilla "huono" anoppi?
Vastaukset 20
Vanhimmat
...on minun anoppi! Olen siitä täällä jo kirjoitellutkin, mutta ihan kuin omaa tekstiä olisin lukenut. Osaat vain ilmaista asiat paremmin. ;)
...kun pääsen koulusta "tauolle". Joskus puolenpäivän jälkeen...
Minunkaan anoppi ei soittele meille koskaan - paitsi silloin, kun hänellä on jotain valitettavaa: esim. omista siskoistaan, miten he tekevät hälle vääryyttä tms.
Eipä ole anoppini kiitellyt minunkaan joululahjoista - olen lähettänyt hälle jo kahtena jouluna mm. omatekemäni villasukat & suklaata (=olen opiskelija, ja eipä ole varaa ostella kalliimpia). Ei meitäkään ole anoppi auttanut, ei edes omaa poikaansa. Minunkin oma äiti kysyy aina mitä tarvitsemme ja ostaa sitä - anopiltani olen kerran saanut sellaisen halvan (=tulee ilmaiseksi jonkun muun ostoksen mukana) raastinraudan, jolla ei tehnyt yhtikäs mitään! Siinä oli paljon pieniä irtonaisia osia - täysin turha kapistus...! Itseasiassa: lähetin sen hälle takaisin kihlattuni (=anoppini poika siis) mukana.
Anoppini ei ole tullut meille kylään koskaan, vaikka olemme asuneet yhdessä jo yli kaksi vuotta kihlattuni kanssa. Ei tullut esim. poikansa (=kihlattuni) valmistujaisiin viime keväänä - vaikka kuinka aneltiin.
Oma anoppini asuu kihlattuni veljen (=kihlattuani nuorempi, vielä alaikäinen) kanssa (=kihlattuni vanhemmat ovat eronneet: kihlattuni jäi isälle, veli äidille). Nuorin poika on hänellekin tärkein - minusta tuntuu, että se on jopa lellitty?! Kun taas kihlattuani anoppini ei ole avustanut koskaan - edes rahallisesti. Kun tämä pikkuveli tulee meille asumaan (=tulee meille lomailemaan lähes joka lomallaan!), anoppini ei lähetä hänen mukanaan mitään - ei edes esim. kahvipakettia hyvitykseksi asumisesta. Eihän nyt kylään mennä talon ruokia syömään?!!! Ai juu: kun kihlattuni käy äitinsä luona kyläilemässä silloin tällöin - äitinsä ei kuulemma tarjoa hänelle ruokaa. Eli kihlattuni joutuu käymään kaupassa, kun käy OMAN äitinsä luona...
Luulen, että anoppini pitää minuakin jotenkin ylpeänä? Vaikka en sitä todellakaan ole. Jos on kerran aihetta arvostella, niin sitten arvostelen?
Minusta tuntuu myös, että anoppini on jollain tavalla katkera esim. avioerostaan? Vaikka siitä on jo yli kymmenen vuotta??? Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi perusteluja sille, että omakin anoppini on "huono"?! En myöskään halua olla tällaisen anopin kanssa missään tekemisissä. En edes sitten, kun hänestä joskus tulee mummo.
Onko sinun anopilla kenties esim. alkoholiongelma? Minun anoppini (=koko hänen suku) juopottelee. Kaljaa kiskotaan joka viikonloppu - välillä joskus viikollakin?
Ja appiukko on ihan samanlainen. Että näin meillä. Kovin lähimmäisenrakkautta viljelevää porukkaa tämä kihlattuni suku...? ;)
Ei anopillani ole mitään alkoholiongelmaa. Puolisoni isä ei enää elä, joten appiukkoa minulla ei ole. En ole siis tavannut häntä koskaan.
Jos mieheni isä elisi niin uskoisin, että anoppinikin olisi erilainen.
En ehdi nyt enempää kirjoittelemaan. Täytyy lähteä ulkoilemaan.
Moni asia kirjoituksessasi kuulosti samalta kuin, miten meillä asiat on mieheni äidin kanssa.
Me olemme asuneet yhdessä mieheni kanssa pari vuotta ja anoppi on vieraillut meillä vain kaksi kertaa!
Anopillani ei ole ollut miestä vuosikausiin. Onkohan hän siksi jotenkin katkera? Tiedä häntä.
Niin ja..... Kun lapsemme oli syntynyt niin anoppi toi lahjaksi talvivaatteita vaikkei ollut vielä kesäkään edes tullut.
Ristiäislahjaksi hän toi shortsit,hihattoman kesäpaidan ja potkuhousut. Se oli lahja kolmelta hengeltä, eli anopilta ja hänen kahdelta aikuiselta pojaltaan. Joista kumpikaan ei asu enää kotona! Shortsit ja hihaton paita mahtuu päälle vasta ensi kesänä. Varmasti alennuksesta ostettuja. En tiedä viitsinkö niitä shorteja ja hihatontapaitaa edes lapsellani pitää. Ei mitään "helmiä".
Anoppi on joskus lainannut meille omaa autoansa. Hän ei mielellään sitä lainaa. Hän on sanonut miehelleni, että siihen tulee kilometrejä!!
Kun menemme anopin luo kylään niin hän aukaisee oven ja pyyhältää pois. Avaamme oven ja astumme sisälle. Ei mitään tervetuloa vastaanottoa. Anoppia ei näy misään. Meniköhän keittiöön?
Kun anoppi keittää kahvit niin juomme kahvit kahdestaan mieheni kanssa. Hänen äitinsä juo kahvinsa yksin olohuoneessa katsoen Kauniit ja rohkeat. Siitä saa sellaisen kuvan, että ei taida meidän seura paljolti kiinnostaa.
Viimeksi kun hävimme hänen luonaan kyläilemässä niin mummo "ryösti" heti käsistäni lapsukaisemme. En pitänyt siitä, että hän tuli vaan ja otti lapseni sylistäni. Minua suututti.
Hänellä oli silloin vieraita. Eräs vieraista kysyi mummolta, että mitäs tykkäät vauvelista. Anoppi ei vastannut mitään. Vieras kysyi uudestaan ja sitten hän söpersi, että onhan se i-i-ihana. Muuten hän ei ole kehunut lastamme. Kuulin sen ensimmäisen kerran.
Anopille nuorimmainen poika on jotenkin rakkain ja paras. Hän sentään opiskelee yliopistossa. Miten sitä voi pitää omia lapsia eriarvoisina?
Kukahan nuorinainen edes huolii niin pilalle hemmoteltua aikuista miestä kuin hän?
Tosin ei minunkaan äiti mikään häävi anoppi ole, mutta parempi kuin mieheni äiti kuitenkin. :)
Oma äitini on aika pihi. Asuin hänen luonaan vähän aikaa, kun yhä opiskelin. Kävin silloin itse kaupassa. Sainpahan ostaa juuri sitä mitä halusin. Äidillä oli usein jääkaappi tyhjänä.
Äiti antoi meille lainaan rahaa autoa varten. Emme ostaneet autoa josta hänelle puhuimme. Se ei ollutkaan hyvä. Äiti oli viikon matkoilla ja nyt kun hän tuli takaisin, halusi hän takaisin kaikki lainarahat. Olimme löytäneet jo paremman auton jonka aioimme ostaa. Rahoja meillä ei kylläkään enää ole. Tuntuu siltä, että omat sukulaiset ovat pahimpia.
Äiti ramppaa välillä meillä vähän liikaa. En kehtaa hänelle sanoakkaan ettei kävisi niin usein. Joskus hän valittaa, että meillä on sotkuista. Tympii.. Auttaisi edes siivoamaan. Olen enimmäkseen kotona lapseni kanssa. Lapseni vie kaiken huomioni, eikä aikaa jää siivoamiselle.
Sitä haluaisi, että olisi hyvät välit kaikkien sukulaisten kesken. Aina se ei vaan onnistu, vaikka kuinka yrittää. Loppujen lopuksi sitä on aika yksin tässä elämässä. Vanhemmatkaan eivät välitä, eikä heistä ole mitään apua. Vaikka sitä onkin jo aikuinen niin silti sitä kaipaa vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää.
Katsoin eilen anopilta saatuja ristiäislahja vaatteita, shorteja ja hihatonta paitaa. Ne ovatkin ensi kesänä liian pienet!
Voin kertoa vielä meidän lapsemme ristiäisistä...
Isän puolen sukulaiset tulivat myöhässä ristiäisiin. He astuivat sisään silloin kun pappi alkoi kastamaan lapsemme. Meidän "ristiäiskaava" oli tavallista pidemmän mukaan. (Neljä virttä ja muuta exstraa.) Jos olisimme pitäneet ristiäiset "perinteisen kaavan" mukaan, niin he eivät olisi edes kerenneet nähdä koko kastetilaisuutta!
Lopuksi mieheni toivotti kaikki tervetulleiksi kahvittelemaan kotiimme. Miehen sukulaiset kaikkosivat kaikki tämän jälkeen. Me vanhemmat ja omat sukulaiseni jäimme kirkkoon kummipariskuntamme. Otimme valokuvia kuten tapana on.
Olin antanut kotiavaimeni mieheni sisarelle, jota olin pyytänyt auttamaan keittiössä. Olimme sopineet, että hän menee valmistelemaan kotiimme ennenkuin me ja vieraat tulemme valokuvauksien jälkeen.
Kun viimein tulimme kotia, niin kaikki mieheni SUKULAISET OLIVAT MEILLÄ ENNEN TALONISÄNTÄÄ JA EMÄNTÄÄ!!
olisi ollut fiksua edes jäädä ulos odottamaan, kunnes saavumme kotia. Mielestäni aikuisten ihmisten pitäisi tietää miten käyttäydytään kirkossa, ettei sieltä heti rynnätä pois. Vaan jäädään ottamaan valokuvia ja muutenkin, että toisten kotiin ei mennä ennenkuin talonisäntä ja emäntä on kotona. Todella törkeää käyttäytymistä. Eikö heillä ole mitään tapoja? Mitä mieltä te olette?
Niin ja... vaihdoimme kirkossa kastetilaisuuden päätyttyä juhlapuvun lapsemme päälle. Emme siis saaneet mieheni sukulaisista kuvia, jossa lapsellamme olisi ollut kastepuku päällä.
isäni äiti(mummoni) kuulosti juuri tuolta! isälläni on useampi sisar, isä keskimmäisiä. Kaksi nuorinta sisarta, tätini ja setäni, ovat aina olleeet erityis asemassa. Tätini sai jopa talonkin mummolta ilmaiseksi...setä jotain muuta arvokasta (en viitsi luetella, etten tule tunnistetuksi) Me muiden lapset emme ole saaneet juuri koskaan lahjoja... ei tule kortteja, puhumattakaan soitoista! äidilleni soittaa vain kun tarvitsee häneltä jotain... tätini lapset ovat saaneet kaiken mummolta minkä ikinä ovat halunneet...minä ja siskoni vain ehkä viisi lahjaa 20 vuoden aikana...
En voi muuta sanoa kuin,että näillä sukulaisilla ei ole käytöstapoja.Olen samaa mieltä kanssasi,aikuisten ihmisten pitää osata käyttäytyä fiksusti erilaisissa tilaisuuksissa.Vaikuttaa siltä,että miehen sukulaiset eivät arvosta teitä.Vaatteet eivät ole munkaan mielestä ristiäislahjoiksi sopivia.Vaimoni vanhemmat ovat ostaneet molemmille lapsillemme ristiäislahjaksi kristallisen koristeen,jossa on lapsemme käden ja jalan jälki.Arvo noin yli 300e/kpl.Eihän sitä kovin halpaa lahjaa viitsi edes antaa.Omia vanhempia mulla ei ole.
Ei olisi kannattanut palauttaa lahjaa. Maailman kodit ovat täynnä tavaroita, jotka ovat tulleet lahjoina ja tuliaisina ja joilla ei ole tässä huushollissa käyttöä. Silti ne ovat kaappien täytteenä, koska ne on lahjaksi saatu.
Oletko kuullut sanonnan: "Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista",
Anoppisi taisi pahastua aika tavalla.
Kai hän ajattelee, ettei hän voi teitä miellyttää, joten pysyttelee taka-alalla.
Jospa hän myös ajattelee, että isän tulee avustaa tätä poikaa, hän avustaa nuorempaa.
Mainitsit, että pojat oli erossa jaettu muiden tavaroiden mukana.
Ei taida anoppisi olla kovin tunteellinen ihminen.
Olen aikaisemminkin huomannut, että muun keskustelun sisällä tapaa ohimennen esimerkkejä siitä, miten tämän päivän ihmisillä ei ole käytöstapoja. Eivät he edes käsitä huonoa käytöstään.
Aikaisempina vuosikymmeninä oli esim. ihan yleistä, että perheet kävivät kirkossa ja lapset oppivat käyttäytymään siellä oikein.
Kirkkoon tullaan ajoissa, istutaan hiljaa ja poistutaan kiirehtimättä tilaisuuden jälkeen.
Nyt käydään kirkossa ensi kertaa ripillä, sitten omissa häissä ja ehkäpä - kuten sinun tapauksessasi - jonkun lapsukaisen ristiäisissä.
Ei kirkon eteisessä ohjeita anneta. Jos ei ole käytöstavoista perillä, niin törppöilee joka asiassa.
Nykyisin - tätä sinun ristiäisasiaasi vain hieman sivuten - pikkulasten annetaan juoksennella kirkon käytävillä jumalanpalv. aikana, ja sanotaan, että ei se millään pysy hiljaa penkissä.
Uusavuttomuus näkyy siinä, että perhe ei poistu kirkosta lapsen kanssa, vaan antaa lapsen häiritä kaikkia.
Ajattelin hieman kommentoida tätä kirjoitustasi. Minua ainakin alkoi suututtamaan tekstisi.
- pikkulasten annetaan juoksennella kirkon käytävillä jumalanpalv. aikana, ja sanotaan, että ei se millään pysy hiljaa penkissä.
Uusavuttomuus näkyy siinä, että perhe ei poistu kirkosta lapsen kanssa, vaan antaa lapsen häiritä kaikkia.
Kaikki ihmiset ovat tervetulleita kirkkoon ja Jumanlanpalveluksiin niin lapset sekä aikuisetkin. Aikuisten ihmisten pitäisi ymmärtää, että lapset ovat lapsia!! Eivät ne välttämättä jaksa istua yhdessä paikassa pitkään ja olla hiljaa. Se ei ole lainkaan mitään uusavuttomuutta, että antaa lasten olla kirkossa vaikka niistä lähteekin vähän ääntä. Se jota häiritsee, niin poistukoot kirkosta! Ellei ihmisellä ole minkäänlaista ymmärrystä lapsia kohtaan.
...juuri tuota tarkoitin. Tietenkin kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Jos lapsi viedään kirkkoon, niin hän on siellä kirkonmenoja kuulemassa, hiljentymässä ja kirkkoon sopivassa mielentilassa. Itsekin sanot, että kirkossa ollaan Jumalanpalveluksessa. Pikkulapselle pitää etukäteen kertoa kuinka kirkossa ollaan.
Hyvät tavat ja käyttäytymissäännöt opitaan esimerkin avulla.
Uusavuttomuutta on juuri se, että lasta ei viedä pois, kun hän unohtaa annetut neuvot ja alkaa käyttäytyä ei-sovitulla tavalla. Rauhallinen poistuminen on juuri sitä, että ymmäretään, että lapsi ei nyt tällä kertaa enempää jaksanut näitä kirkonmenoja.
Tämä sama pitää muistaa myös teatterissa ja sinfonikonsertissa, itsenäisyyspäivänjuhlissa, hautajaisissa ynnä muissa.
"Mun anoppi ei soittele meille koskaan. Ei edes jouluna... Anoppi soittaa aina silloin kun hänellä on jotain valitettavaa. Koskaan hänellä ei ole mitään positiivista sanottavaa..."
Koita nyt ensiksi päättää soittaako se vai ei!
Hän soittaa VAIN silloin kun hänellä on jotain valitettavaa.
Olehan nyt vain onnellinen, että eivät puutu teidän elämään. Lue tuolta toisista aloituksista, kun anopit käyvät vaihtamassa verhoja ja siirtelemässä huonekaluja.
Multa saat vertaistukea alkoholistivanhempiin. Olisin ollut tyytyväinen, että eivät olisi ottaneet yhteyttä, milloin oli sähkölasku maksamatta, milloin kaatuilleet ja kyytiä terveyskeskukseen. Huippu oli, kun mieheni isä seisoi nyssyköineen ovemme takana, oli saanut häädön maksamattomista vuokrista, rahat oli mennyt pelaamiseen ja viinaan. Asui täällä pari viikkoa ja kun viinaa ei saanut ottaa, lähti ensin alkoholistiasuntolaan, ryyppäsi ja sai lähteä, meni toisen poikansa luokse. Me hommasimme pienen vuokra-asunnon, maksoimme vuokratakuut ja panimme apen kirjoittamaan suoraveloitussopimuksen, kun työkyvyttömyyseläke rapsahtaa tilille. Kerran pääsi jymäyttämään, seisoi varmaan pankkiautomaatilla ja nosti kaikki rahat, sen jälkeen teimme pankin kanssa sopimuksen nostorajasta. Nyt kun joulu on tulossa, ei puhettakaan, että tulisi meille tai muualle syömään. Minä käyn viemässä laatikot ja sillit (varmaan tarpeen), toinen miniä vie kinkut ja leivät ja kolmas käy tekemässä jonkinlaisen joulusiivon. Emme edes odota mitään soittoa, saati lahjoja, kuningas alkoholi on voittanut, sinullakin on vielä monta pettymystä edessä. Typeriä ajatuksia, että alkoholisti olisi kateellinen poikansa onnesta, paljon on vielä ymmärrettävä sinunkin.
sinullakin on vielä monta pettymystä edessä.
- Uskon, että minun suurimmat pettymykseni olen jo kohdannut, ne ovat jo takanapäin. Parempaan suuntaan ollaan menossa koko ajan.
Typeriä ajatuksia, että alkoholisti olisi kateellinen poikansa onnesta, paljon on vielä ymmärrettävä sinunkin.
- Mitä tarkoitat tuolla? En ole sanonut, että anoppini on alkoholisti! Ei sinne päinkään.
Niin... Kyllähän minä tiedän, että monilla muilla voi asiat anopin/apen kanssa olla paljon huonommin kuin minulla.
siitä, että kyllä minunkin mielestä nämä "juoppo-appivanhemmat" ovat jollain lailla kateellisia jälkeläisilleen, jos nämä ovat onnistuneet valitsemaan itselleen raittiin puolison. Sitähän se on. Kateutta mitä kateutta. Huomaavat, että oma elämä on valunut viemäristä hukkaan viinan kanssa - jälkeläiset pärjäävät siis huomattavasti paremmin, kun eivät juopottele?
Minunkin appiukko (=juoppo) on niin katkera, niin katkera että...! Hänen mielestään on porvari NYKYAJAN Suomessa, jos omistaa esim. auton tai talon. Minusta sellainen on tavan "duunari" - omalla työlläänhän se on ne ansainnut! EIHÄN NIITÄ JUOPOTTELEMALLA HANKITA???! Kyllä se kateutta on, sanon minä.
Ai niin, ja vielä: mihin sitten perustuu se, että kun juoppo juo, niin se pakottaa myös "selväjärkiset" ja raittiit mukaansa juopottelemaan??! Kateutta sekin. Juoppo ei kestä sitä, että esim. raittiilla juoksee järkikin paljon paremmin...!!!
En ole kirjoittanut tuota otsikolla "Mitähän", vaan joku muu. Huomasin vasta nyt, että kirjoittaja oli käyttänyt samaa nimimerkkiä. En ole rekisteröinyt tätä nimimerkikseni. Siksi joku muu käytti tätä tuossa nimimerkkinä. Huomasit varmaan kuitenkin ettei se ollut minun kirjoitusta. Enhän muuten siihen olisi edes vastannut.
Ei alkoholisti kateellisuudesta toimi. Se on häpeä omasta itsestä, joka syvimpänä on.
Ei se kateutta ole, jos jälkeläinen on itselleen raittiin puolison löytänyt. Varmasti on tämä alkoholisti-vanhempi onnellinen lapsensa puolesta. Kuitenkin alkoholismi on sairaus, joka todella lamauttaa kaiken toimintakyvyn -ei se ihminen PYSTY skarppaamaan edes omien lastensa edessä tai minkään kissanristiäisten takia. Ei edes oman lapsenlapsen ristiäiten takia. Puhumattakaan miniän vierailusta.
Eikä alkoholismi tarkoita, että ihminen olisi automaattisesti typerä. Kun se ihminen näkee miten muut ovat elämässään pärjänneet, muistaa omat paremmat aikansa, näkee miniän halveksivan naaman ja siihen päälle vielä käsittämätön syyllisyys, niin millä tahansa keinoilla sitä yrittää parantaa omaa asemaa. Vaikka sitten haukkumalla muita -niinhän sitä tekee kaikki, joilla huono itsetunto on. Sillä ei ole mitään tekemistä kateuden kanssa.
Ja kun juoppo juo, se haluaa saada seuraa. Juominen on kivempaa yhdessä, yksin saa juoda ihan millon vaan. Joillekin kommunikointi on ihan luontevaa ja mahdollista selvinpäin, juopolle se ei ole ollut sitä enää pitkään aikaan - on se nolo yksin juoda (ja tulla "hyväksi seuramieheksi"), jos muut ei sitä tee.
Juoppous ei ole mikään luonteenpiirre tai mielentila. Se on sairaus, jossa sinun tunteesi ovat aika kaukana prioriteellilistalla.
Hei !
On vähän samat tunnelmat kuin sinullakin, ei soita, ei käy kylässä vaikka pyydetty on, lapsenlapset ei kiinnosta, oma lapsi ei kiinnosta. Tulipa sentään sairaalaan katsomaan, kun esikoisemme syntyi, mutta ei tullut hänen ristiäisiinsä, vaikka kutsuttu oli. Toista lasta ei tullut edes sairaalaan katsomaan puhumattakaan ristiäisistä.
Joulukortteja ei laita, emme mekään enää. Miehen sisaren lapsia hoitelee aina pyydettäessä mm. kesälomilla.
Auttoi pari kertaa meitä rahallisesti, kun lapset olivat pieniä ja olipa kerran hoitamassakin. Siihen se sitten jäikin.
Kuulemme hänestä mieheni sisaren välityksellä, sillä hän ei soittele eikä kyläile meillä. Ei ole tullut katsomaan edes uutta taloamme.
Tälläinen on minun anoppini. Eipähän ainakaan ole kytistelemässä kaappejani ja huusholliani.
Ottaisi edes yhteyttä näin joulun alla....