Tyttöjen vuoro
Talokirjan sivuja selailemalla voi nopeasti päätellä talon olevan sinkkumiehitetty. Olemme kennosto yksin asuvia ihmisiä. Osassa meistä ei kyde savuava yksinäisyys, vaan lämmin elämä. Lesket rupattelevat sisäpihalla ja nauravat, kilistelevät valkoviinilasejaan, talvisin käärivät kokoon kransseja, koristelevat käytäviä. On miehiä, on naisia. Nuorin meistä on kahdeksantoistavuotias tyttö. Afgaani makaa vihreällä nurmikolla ja haukottelee. Moottoripyörä käynnistyy. Kaikki on hyvin. Syksyllä sataa lehtiä.
Olin eilen toisen vuorolla saunassa yhdessä kahden muun naisen kanssa, jotka olivat juuri muuttaneet taloon. Tutustuminen uusiin ihmisiin oli helpointa alasti. Puhuimme paljon joulusta. Joulu oli meille kaikille muistokokoelma, lämmin ajatus talviyössä. Itse olin keksinyt kaiken, eikä kukaan huomannut pimeydessä, että itkin. Näin ainakin luulin. Luulen todella paljon, tiedän äärimmäisen vähän. Olen ollut pitkään siinä uskossa, että kyyneleet ovat osaltani kaikki jo valuneet, ja että minut olisi jo puristettu niistä tyhjiin. Mutta ei.
Kun olimme valmistaneet erilaisia jouluruokia kymmenillä eri resepteillä, niin kietaisimme pyyhkeet päähämme ja puimme. Erosimme ovella hyväntuulisena omille teillemme. Oli kova tuuli. Mereltä puski pilviä ja ilmaa niin, että oksat tammessa natisivat. Ymmärsin itseni. Ymmärsin rakkauteni ja sen paikan sydämessäni, ja sen kaiken tyhjyyden, jossa matkasin. Olin ollut koko ajan perillä. Olin ollut koko ajan kotona. Tällainen oli elämäni, rakas Jumala.
Joltain oli tipahtanut hanska. Poimin sen ylös ja haistoin sitä. Se tuoksui hennosti nahalle ja kaukaisesti hajuvedelle. Yksinkertainen hansikas, naisen, joka varmaan jo kaipasi sitä.
(Naurua)
https://www.youtube.com/watch?v=Ys2NifVrJn0
Talokirjan sivuja selailemalla voi nopeasti päätellä talon olevan sinkkumiehitetty. Olemme kennosto yksin asuvia ihmisiä. Osassa meistä ei kyde savuava yksinäisyys, vaan lämmin elämä. Lesket rupattelevat sisäpihalla ja nauravat, kilistelevät valkoviinilasejaan, talvisin käärivät kokoon kransseja, koristelevat käytäviä. On miehiä, on naisia. Nuorin meistä on kahdeksantoistavuotias tyttö. Afgaani makaa vihreällä nurmikolla ja haukottelee. Moottoripyörä käynnistyy. Kaikki on hyvin. Syksyllä sataa lehtiä.
Olin eilen toisen vuorolla saunassa yhdessä kahden muun naisen kanssa, jotka olivat juuri muuttaneet taloon. Tutustuminen uusiin ihmisiin oli helpointa alasti. Puhuimme paljon joulusta. Joulu oli meille kaikille muistokokoelma, lämmin ajatus talviyössä. Itse olin keksinyt kaiken, eikä kukaan huomannut pimeydessä, että itkin. Näin ainakin luulin. Luulen todella paljon, tiedän äärimmäisen vähän. Olen ollut pitkään siinä uskossa, että kyyneleet ovat osaltani kaikki jo valuneet, ja että minut olisi jo puristettu niistä tyhjiin. Mutta ei.
Kun olimme valmistaneet erilaisia jouluruokia kymmenillä eri resepteillä, niin kietaisimme pyyhkeet päähämme ja puimme. Erosimme ovella hyväntuulisena omille teillemme. Oli kova tuuli. Mereltä puski pilviä ja ilmaa niin, että oksat tammessa natisivat. Ymmärsin itseni. Ymmärsin rakkauteni ja sen paikan sydämessäni, ja sen kaiken tyhjyyden, jossa matkasin. Olin ollut koko ajan perillä. Olin ollut koko ajan kotona. Tällainen oli elämäni, rakas Jumala.
Joltain oli tipahtanut hanska. Poimin sen ylös ja haistoin sitä. Se tuoksui hennosti nahalle ja kaukaisesti hajuvedelle. Yksinkertainen hansikas, naisen, joka varmaan jo kaipasi sitä.
(Naurua)
https://www.youtube.com/watch?v=Ys2NifVrJn0
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sarjakuvasankarini Laura Kristiina Sotaoja hieroo tuhnuisia silmiään vuoteessa. Hän yskäisee. Järkyttävä klöntti limaa irtoaa jostain ihmisen sisältä ja pullahtaa suuhun. Hän on oksentaa. Puolikkaan tennispallon kokoinen möhkäle jätettä lätsähtää vessanpöntön veteen. Laura katsoo itseään peilistä, avaa suunsa ja työntää kielensä peililasiin asti kuin lisko oksaltaan kärpäseen.
Laura hiihtää pärisevä hammasharja suussaan pitkin asuntoa kuin häkkieläin, minkki. Hän näkee, kuinka eläimestä kiskaistiin nahka irti vielä tämän eläessä. Tilannekuvaa voisi käyttää jossain. Laura on runoilija. Laura ei ole salainen agentti, vaan runoilija. Hän pesee sähköhammasharjalla tarhaa seinästä. Mitähän moskaa tämäkin on, hän miettii, kun harja pyyhkii tahraa olemattomiin. Kun Laura on tyytyväinen, niin hän pistää harjan takaisin suuhunsa ja hyräilee Ave Mariaa.
Sitten pitää taas sylkäistä.
(Reps)
Tänään mulla on jo parempi olo, normaali. Kaikki hellittää ajallaan. En tiedä onko viisasta lastata itsensä päälle kiviä, ja sitten yrittää kantaa ne. Helpompi on olla nostamatta kiviä sydämelleen ollenkaan. Kuitenkin on muistettava, että kyky tuntea toisen ihmisen tuska on elintärkeä. Kun se kyky sammuu, sammuu sielu.
Tästä olen satavarma.
(Reps)
Nämä ovat jotenkin... jouluisia ajatuksia. Nämä tulevat aina jouluisin. Eli jos joulua ei olisi, niin ei olisi tuntemaamme maailmaa, ei meitä. Mitä joulu onkaan meille tehnyt, mitä me sille?
Minusta tämä on ennen kaikkea naisen juhla. Tämä on äidin juhla. Tämä on elämän syntymisen ja valon juhla. Tämä on toivon ja siihen uskomisen juhla.
(Naurua)
Minusta minä olen tässä jotenkin statistin osassa, totesin itselleni. Minä niin kuin vain nojaan keppiini, kun taivaalliset voimat jylläävät. Ei. Minä en ole edes statisti vaan katsoja. Olen ilmaiskonsertissa, hyväntekeväisyysjuhlassa teemanaan nainen jumalana. Hän ei ole kuva vaan tunne sisällä, että nyt jotain syntyy.
(hirn)
Ei tästä mitään synny, LKS toteaa ja pyyhkii alapäänsä. Hän vetää vessan ja kiskoo alkkarit ylös. Ei tästä mitään synny, hän toistaa peilille.
Äitiys kiehtoi häntä suunnattomasti. Hän ei millään lailla eikä missään asennossa pystynyt kuvittelemaan, että hän olisi äiti. Siinä ei mikään sopinut hänen pieneen päähänsä. Ja jos hän sattuisi synnyttämään jouluaattona pojan, niin pitäisikö tälle antaa nimeksi Jeesus?
Laura nauroi vielä sittenkin, kun hän oli keittänyt kahvia hiippaili asunnossa kuin äitihäkkieläin puristellen pieniä tissejään. Ei hän osannut kuvitella mitään. Miten tästä nyt kukaan syö mitään? hän pohti ja hihitteli siinä mennessään.
(Naurua)
Laura pisti kuulokkeet päähänsä ja viritti ne Ave Marian taajuudelle. Jälleen hän kulki asunnossa, pysähtyi katselemaan kadulle, sitten kulki toiselle puolelle asuntoa, ja katsoi sieltä sisäpihalle. Ei ketään. Hän kulki toiselle puolelle asuntoa, keittiöön, ja katseli liikennettä. Liikettä. Liike edusti elämää, liike oli muutos tilasta toiseen, ajatuksesta seuraavaan. Liike oli myös Laurassa itsessä. Hän ei vain löytänyt sitä. Siinä ei ollut katkaisijaa. Musiikki soi hänen päässään syvänä ja korkeana, rauhallisena kuin uni äidistä, äitiydestä ja äitinä olemisesta.
Laura taisi itkeä.
(itkua)
Mun pitäs saada ujutettua tähän myös itseni mukaan. Mä voisin lohduttaa nyyttiä ja tarjota Nessua.Tuossa tuo poraa eikä keitä mulle kahvia. Mä taidan lähteä töihin. Vit*tu aina saa lähteä duuniin ilman kontaktia. Mä en yksinkertaisesti kestä akkoja.
Siis jos muijat on siistin näkösiä, niin sitten ne on hulluja. Ja jos niiden estetiikka jollain tapaa ulkoistettuna ontuu, niin ne ovat terveitä, ja niillä on terveitten metkut, eli peilaavat minusta oman hulluuteni ulos.
Minun on lähdettävä etsimään itseäni... vaikka alkuun jostain kuppilasta.
(Kalliolaista naurua)
Anekdoottina voidaan mainita, että lapsettomuus tappaa jotain naisessa. Sellaisen kantaminen läpi elämän saattaa olla varsin raskasta. No, en minä tiedä. Esimerkiksi pystykarsiminen on paljon rankempaa, tai kahlaaminen metrisessä lumessa poro selässä.
Joidenkin leffojen katselu on niin raskasta, että sammuu.
(naurua)
Lapsettomuus tappaa lapsen naisessa.
(Yritän tässä hahmottaa tätä, tiivistää ja uuttaa sitä, jotta näkisin, mikä se on, tai millainen se on.)
(reps)
Eli "oikeat" naiset ovat täysin toiselta planeetalta kuin ovat sellaiset, joissa ei mikään kasva,
Jokin katseesta puuttuu. Voin melkein osoittaa sormella sitä, sillä niin tuttu tämä aihe minulle on. Oikeastaan minä voin lähes haistaa sen. Hedelmiä pursuava puu tuoksuu aivan toiselta kuin tuoksuu puu, josta ne on revitty alas. Tätä on äärimmäisen vaikea selittää ja hahmottaa. Ehkä tästä pitäisi kirjoittaa jotain... joskus.
(Naurua)
Riemu
Tiedättekö sen tunteen, kun olette ostaneet jonkin uuden lelun, vaikka auton? Äkkiä sitä bongataan liikenteestä kaikki samanlaiset rassit. Syntyy halu klikkiytyä niihin, jakaa tämä samanlaisuuden ilo ja perustaa niiden kanssa kerho.
Voi hevonvittu sentään.
Kuvitelkaan lastaan kaipaava nainen Helsingin kaduille. Millainen kärsimysnäytelmä siitä syntyykään. Siellä sitä taaperoa riittää.
(naurua)
"Lapsellinen nainen" kuulostaa minun korvissani siltä, että tämä on saavuttanut jotain elämää suurempaan verrattavaa, ei ihmeen. "Lapseton nainen# taas siltä, että siinä on jokin vika.
En minä osta autoa, jossa ei ole moottoria.
(reps)
Tämä on hyvä pointti, "En minä osta autoa, jossa ei ole moottoria".
Nokkelassa päässä se nopeasti muuttuu vastakysymykseksi, että miksi sitten?
Joku on hankkinut itselle hyvän kuoren, tyhjän laatikon tavaroilleen, jolla todellisuudessa on vain sen ulkoinen mainosarvo. Sisin tiedettiin. Tällainen saattaa herättää hieman närästystä, jos laatikko on varustettu toimivilla aivoilla, vaikkakin toimimattomilla munasarjoilla.
Minua ainakin vituttaisi. Ja epäilyksellä on outo tapa kasvaa. Se on kuin elävä olento, villiviini seinällä, pysäyttämättömissä.
(reps)