Ostin vuosia sitten epilaattorin. Uskoin mainokseen, jossa väitettiin, että karvat kasvaisivat sen jälkeen hennompina ja vaaleampina kuin aikaisemmin. myös se houkutti, että riittäisi, kun säärikarvat ajelisi 2 viikon välein.
Kuinka kävikään? Jo viikon kuluttua sääreni kasvoivat niin tummaa ja paksua karvaa, että ei ikinä. Epilointi oli kerta kerralta kivuliaampaa, ja karvat kasvoivat aina vaan tummina ja paksuina. Lopulta annoin karvojen kasvaa. Sääreni olivat kuin apinalla.
Joitakin kuukausia myöhemmin kokeilin taas epilaattoria. Yhtä kipeää se oli kuin ennenkin, mutta epilaattori hajosi. Ei kai kestänyt niiden jouhien ajelua.
Nykyisin käytän taas ladyshaveria, ja karvat ovat vähitellen palanneet normaaleiksi, melko hennoiksi ja vaaleanruskeiksi.
Huonoja kokemuksia epilaattorista
nojohannyt
0
143
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3103643Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292006Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441636- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.951268- 1441181
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951032Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787