Eli olen siis 28v nainen ja sinkku. Vaikeasti sitoutuvaa tyyppiä, pisin suhteeni ollut pari vuotta (vau).
Isäni oli renttujen renttu ja äitini ei ole koskaan rakastanut / kunnioittanut itseään, joka näkyy pitkälti hänen mieselämässään ja valinnoissaan. Lapsuudessani kaikki hänen miesystävänsä olivat juopporenttuja ja inhonsin jokaista miestä sydämeni pohjasta.
Nyt äitini on 54v ja sinkku. Pakostakin mietin ja pelkään että odottaako minuakin samanlainen tulevaisuus ja yksinäinen keski-ikäisyys. Okei pelastukseni on varmaan se etten rakasta renttuja ja pyrin kunnioittamaan itseäni. Mut jotenkin vertailen koko ajan itseäni äitiini ja kauhulla odotan jos meistä löytyy jotain samaa, seuraan perässä äitini tekemiä virheitä. Huoh.
Isäni oli renttujen renttu ja äitini ei ole koskaan rakastanut / kunnioittanut itseään, joka näkyy pitkälti hänen mieselämässään ja valinnoissaan. Lapsuudessani kaikki hänen miesystävänsä olivat juopporenttuja ja inhonsin jokaista miestä sydämeni pohjasta.
Nyt äitini on 54v ja sinkku. Pakostakin mietin ja pelkään että odottaako minuakin samanlainen tulevaisuus ja yksinäinen keski-ikäisyys. Okei pelastukseni on varmaan se etten rakasta renttuja ja pyrin kunnioittamaan itseäni. Mut jotenkin vertailen koko ajan itseäni äitiini ja kauhulla odotan jos meistä löytyy jotain samaa, seuraan perässä äitini tekemiä virheitä. Huoh.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sun tartte olla samanlainen!
Eikä odota samanlainen tulevaisuus, sinä itse päätät minkälainen tulevaisuus sinulla on! Panet vaan töpinäksi ja fiksaat hyvän tulevaisuuden itsellesi!
Sinähän olet jo keski-ikäinen. Kyllä sinä hyvän tulevaisuuden voit saada kunhan et ota työtöntä miestä. Hieman alkokin saa maistua ei tarvitse olla absolutisti mut älä missään nimessä ota työtöntä vaikka esittäisi kuinka kilttiä.
Tsemppiä elämään.
Älä nyt. Työtön voi olla mukava - aina kotona, tiskaa ja siivoaa, ja ajaa autolla kun sinä olet juopunut :), tai molemmat kätesi on täynnä lahjaostoksia. Lapsiperheessä mukava työtön voi huolehtia pitkälle kasvatuksesta kunhan nuppi on kohdillaan. Ehkä silloin ei voi enää puhua työttömästä vaan "omaishoitajasta".
Mikä parisuhteen ehto se työssäkäynti on, eikä useinkan ole ihmisen itsensä valinta joutua työttömäksi. Tietty riskitekijöitä parisuhteen kannalta on silloin kun toinen osapuoli on työttömänä. EI ne kaikki työttömät ole luusereita, ei alkuunkaan. Turha leimata kaikkia ihmisiä ja arvottaa heidän ihmisarvoa työn kautta. Tietty silloin, jos materiaaliset arvot ovat täkeimmällä sijalla elämässä.
28-v: mikä keski-ikäinen sellainen on. Vanhus on jo 35v. vai? Mitäs ne siitä vanhemmat ovat? Käsittämätöntä tämä nykymeno. Lapsuus päättyy viissiin totaalisesti 6 vuotiaana tänä päivänä.
Ei pelkoa että sinusta tulisi samanlainen. Näkyy jo kirjoituksestasi, että otat oppia vanhempasi virheistä.
Jos illalla menet nukkumaan itseesi ja elämääsi tyytyväisenä, saat olla varma ettet aamulla herää juoppohuorana :)
Olet siis juuri sinä, ainutlaatuinen, ihana ja rakastettava oma itsesi.
Tsemppiä hyvin alkaneelle elämällesi, pitkiä ihania elämän vuosia ja rakastavia ystäviä toivon ympärillesi, olet heidät ansainnut.
Unohda siis ne "pelko-peikot", jotka varjostavat sinua, ei sinusta isääsi tai äitiäsi tule, usko pois
Ei se nyt tarkota et sinusta tulee samanlainen kuin äitisi, kun kaikki ihmiset on erilaisia ja valinta miten elää, on aina oma!
Minun äitiäni on kuvattu aina kiltiksi ja herttaiseksi mutta samoin kun sinun äitisi, hän ei ole kunnioittanut itseään ja elämä on valunut toisten hyysäämiseen. Myös minun isäni oli alkoholisti. Äitini kotona tilanne oli melko samanlainen. Minä päätin jo nuorena etten ikinä anna kohdella itseäni noin vaikka toisaalta ihailinkin äitini "hyvyyttä". Äitini on nykyisin jo hyvin iäkäs ja kerran keskustellessamme hän totesi ettei ole koskaan ollut oikeasti onnellinen. Kamalaa! Kuitenkin hän sanoi olevansa onnellinen minun puolesta koska minä olen tehnyt omasta elämästäni hyvän vaikka se vaatikin myös vaikean avioeron. Olin tuossa hetkessä toisaalta hyvin surullinen äitini puolesta mutta ylpeä itsestäni ja onnellisesta, oman näköisestä elämästäni. Älä siis pelkää, sinä teet oman elämäsi jos niin tahdot!
Et ole ehkä terveesti eriytynyt äidistä. Syytä aloittajan työstää yksilö- tai pariterapiassa lapsuuden ongelmakohtia ja mitä niistä on poikinut nykyiseen tunne- elämääsi.
Joo jostain ristiriitaisesta tunnesiteestä ne lääkärit on puhunu. Aivan tottahan se on, oon lapsesta asti kantanut huolta äidistä, vähän niinku roolit menny nurin kurin.
Olen yrittänyt terapiaa teini-ikäisestä asti mutta terapia ei vaan ole kaikkien juttu. Ainakaan mun. Onneksi urheilu keksitty! :)
Terapia ei toimi jos ei voi puhua täysin rehellisesti kipeistäkin asioista ja ole valmis muuttamaan suhtautumistaan asioihin.