Ajattelin kirjoittaa oman tarinani...
Niinhän se kaikki alko:3vuotta sitten...samasta koulusta,siitä samasta pöydästä...kun mä ekan kerran sen miehenalun tapasin,se vei katseillaan jo ekana päivänä...päätin;tuohon en rakastu!!!koska näytti "sydäntensärkijältä"Mut kuinka kävikään...se oli menoa...
Hän alkoi härnätä ja osottaa mielenkiintoa,jota mä en ikinä uskonu saavani...takana oli koulukiusaus-sekä helvetillinen lapsuus...jotenki uskalsin sitten ihastua...se kaikki oli mulle satumaista aikaa,meillä oli yhteys,eksyttii samoihin paikkoihin vaikka asuttiin eri paikkakunnilla,ne katseeet oli jotain herkkää ja kaunista,vuosi meni ennenkuin me kunnolla päästii puhumaan toisillemme ja sitten kun se päivä tuli,siinä oli voimaa;se tuli mun suusta sanat:Rakastan sua...Hän sanoi myös välittävänsä minusta,juteltiin,suudeltiin...mulle se oli paljon...Kukaan aiemmin sanonut edes niin...eihän me ikinä yhdessä oltu sen sanan merkityksessä...mutta vietettiin aikaa aina silloin tällöin viikonloppuisin kun oli mahdollisuus...aina se oli mulle kaunista,eikä hänkään näyttänyt pahakseen laittavan(nautti mun seurasta,niin sanottiin)...tässä välillä on tapahtunut vaikka mitä..
Sitten tuli pitempi väli...jokusen kuukautta,ettei kunnolla nähty,hän oli etäinen,ymmärrän tietenkin..aikaa oli mennyt valtavasti,jokusia kuukausia..kysyin suoraan:Antaako olla...ei vastannut,ainakaan selvästi,selkeällä suomen kiellellä!!!Meni taas jokusen aikaa kun törmättiin kasvotusten,silloin kaikki hajosi...ne sanat satutti,hän oli päissään ja halusin kovasti selvittää asiat,hän oli kylmä ja töykeä,samalla kun siinä puhuin hänen kanssaan näin hänen olkansa yli osan niistä jotka olivat joskus mun elämääni tuhonneet..lamaannuin..En saanut sanaa suustani kun alkoi tutut tuntemukset menneestä nousta pintaan...vapisin,itkin,vaikei sitä huomannut...silti kaikki jäi epäselväksi..Hän vain lähti.
Siitä on jo pitkä aika todella, ja vieläkin itken sitä että kaikki meni näin,ainoa mitä haluaisin sanoa viellä hänelle:Pyytää anteeksi!!!Tiedän itsekin olleeni todella tökerö katteettomine lupauksineni jne.Silloin vuosi siitä kun tapasin hänet,alkoi masennukseni oireilla ja siitä lähtien sen kanssa olen kamppaillut...tahallani en tätä miestä loukannut tai halunnut satuttaa,mutta hajosin sen myötä miten kaikki palautui ja aloin hävetä masennustani,ahdistusta..Niin paljon olisi viällä sanottavaa jotta voisin elämää jatkaa...vaikka hänelle sen kuvan olen antanutkin;vahvan ja rikkoutumattoman. Ehkä joskus viällä...sitä ennen kerkeän monta iltaa itkeä surua ja kaivata häntä:Ystäväksi,sen verran paljon opin häneltä elämästä uutta...vaikka hän ei sitä tiedäkään!! Vieläkin kun kohtaamme silloin tällöin...katseemme kohtaa ja huomaan hänen välillä jäävän katsomaan perääni,kysymys kuulukin:MIKSI TEET niin?! vai käsitinkö väärin ettei hän halunnutkaan kokonaan minua pois elämästään...ehkä selviää tai sitten ei...Kumpa jossain vaiheessa saisin kasattua itseni ja mennä hänen luokseen...Tämä helvetti loppuisi!!!
Jos joku jaksoi lukea,kiitos...voi olla sekava,mutta niin on mielenikin..!!
Niinhän se kaikki alko:3vuotta sitten...samasta koulusta,siitä samasta pöydästä...kun mä ekan kerran sen miehenalun tapasin,se vei katseillaan jo ekana päivänä...päätin;tuohon en rakastu!!!koska näytti "sydäntensärkijältä"Mut kuinka kävikään...se oli menoa...
Hän alkoi härnätä ja osottaa mielenkiintoa,jota mä en ikinä uskonu saavani...takana oli koulukiusaus-sekä helvetillinen lapsuus...jotenki uskalsin sitten ihastua...se kaikki oli mulle satumaista aikaa,meillä oli yhteys,eksyttii samoihin paikkoihin vaikka asuttiin eri paikkakunnilla,ne katseeet oli jotain herkkää ja kaunista,vuosi meni ennenkuin me kunnolla päästii puhumaan toisillemme ja sitten kun se päivä tuli,siinä oli voimaa;se tuli mun suusta sanat:Rakastan sua...Hän sanoi myös välittävänsä minusta,juteltiin,suudeltiin...mulle se oli paljon...Kukaan aiemmin sanonut edes niin...eihän me ikinä yhdessä oltu sen sanan merkityksessä...mutta vietettiin aikaa aina silloin tällöin viikonloppuisin kun oli mahdollisuus...aina se oli mulle kaunista,eikä hänkään näyttänyt pahakseen laittavan(nautti mun seurasta,niin sanottiin)...tässä välillä on tapahtunut vaikka mitä..
Sitten tuli pitempi väli...jokusen kuukautta,ettei kunnolla nähty,hän oli etäinen,ymmärrän tietenkin..aikaa oli mennyt valtavasti,jokusia kuukausia..kysyin suoraan:Antaako olla...ei vastannut,ainakaan selvästi,selkeällä suomen kiellellä!!!Meni taas jokusen aikaa kun törmättiin kasvotusten,silloin kaikki hajosi...ne sanat satutti,hän oli päissään ja halusin kovasti selvittää asiat,hän oli kylmä ja töykeä,samalla kun siinä puhuin hänen kanssaan näin hänen olkansa yli osan niistä jotka olivat joskus mun elämääni tuhonneet..lamaannuin..En saanut sanaa suustani kun alkoi tutut tuntemukset menneestä nousta pintaan...vapisin,itkin,vaikei sitä huomannut...silti kaikki jäi epäselväksi..Hän vain lähti.
Siitä on jo pitkä aika todella, ja vieläkin itken sitä että kaikki meni näin,ainoa mitä haluaisin sanoa viellä hänelle:Pyytää anteeksi!!!Tiedän itsekin olleeni todella tökerö katteettomine lupauksineni jne.Silloin vuosi siitä kun tapasin hänet,alkoi masennukseni oireilla ja siitä lähtien sen kanssa olen kamppaillut...tahallani en tätä miestä loukannut tai halunnut satuttaa,mutta hajosin sen myötä miten kaikki palautui ja aloin hävetä masennustani,ahdistusta..Niin paljon olisi viällä sanottavaa jotta voisin elämää jatkaa...vaikka hänelle sen kuvan olen antanutkin;vahvan ja rikkoutumattoman. Ehkä joskus viällä...sitä ennen kerkeän monta iltaa itkeä surua ja kaivata häntä:Ystäväksi,sen verran paljon opin häneltä elämästä uutta...vaikka hän ei sitä tiedäkään!! Vieläkin kun kohtaamme silloin tällöin...katseemme kohtaa ja huomaan hänen välillä jäävän katsomaan perääni,kysymys kuulukin:MIKSI TEET niin?! vai käsitinkö väärin ettei hän halunnutkaan kokonaan minua pois elämästään...ehkä selviää tai sitten ei...Kumpa jossain vaiheessa saisin kasattua itseni ja mennä hänen luokseen...Tämä helvetti loppuisi!!!
Jos joku jaksoi lukea,kiitos...voi olla sekava,mutta niin on mielenikin..!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Selvittämättömiks jääneet suhteet on aina kurjia, ja ne vaivaa mieltä vuosia (ainakin mulla).Joskus ehkä kohtalokin puuttuu peliin, tai ainakin voi toivoa. Siis että jos se ei halunnut sua kokonaan pois elämästään, niin ehkäpä jonain päivänä kun tapaatte, sattumalta juttelette ja kaikki selviää. Toivotaan parasta!