Hei, olen 35v mies Etelä-Suomesta. Erosin juuri ja nyt ekaa yötä yksin kotona. Vaimo petti n.2v sitten, silloisella työpaikalla. kovasti on yritetty ja vasta paripäivää sitten vaimo myönti varsinaisen pettämisen tapahtuneen, aiemmin kielti pettäneensä minua. Hän oli järjestellyt kämpän läheltä aiemmin. hän ei kestänyt epäilyjäni, kyttäämistä ja mustasukkaista käytöstä. Mulla oli mustasukkaisia aaltoja/hetkiä ehkä n.4kk välein.
Mä luulin et kaikki on suurinpiirtein ok. suhteessamme
Tiedän et tää tarvii nyt paaalljon aikaa. onnex ei tartte riidellä mm. rahasta tai lapsesta. Keskustelu yhteys pelaa, voidaan sopia asioista.
Antakaa hyviä neuvoja te kokeneemmat, pliiiis. ikävää ja yksinjäämisen tuskaa piisaa. Millä sitä helpottas?
Kysykää lisäää, kun tää on nyt vähän shokissa kirjotettu.
Mä luulin et kaikki on suurinpiirtein ok. suhteessamme
Tiedän et tää tarvii nyt paaalljon aikaa. onnex ei tartte riidellä mm. rahasta tai lapsesta. Keskustelu yhteys pelaa, voidaan sopia asioista.
Antakaa hyviä neuvoja te kokeneemmat, pliiiis. ikävää ja yksinjäämisen tuskaa piisaa. Millä sitä helpottas?
Kysykää lisäää, kun tää on nyt vähän shokissa kirjotettu.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jäi kertomatta et oltu seitsemän vuota naimisissa ja työ suhteen ja suhteen tähän toiseen mieheen pani kyllä silloin 2v sitten poikki laakista.
moraaliset tuskat vaimolla kovat.
yksin täytyy nyt opetella olemaan, mun eka kunnon suhde päättyi siihen
Näin äkkiseltään tuntuu et mulla ois viel paljon annettavaa ja suhteeseen valmis, kun oma pää on ok ja aikaa kulunut vähintään sen puoli vuotta, mikä eropareissa menee. onnex oli avioehto kunnossa!
Ainahan yhteenkin paluu on mahdollista, kun meillä on 5v tyttökin perheessä. aika näyttää mitä käy.
mut vinkkejä yksinjäämisen tuskaan kaivataan, onko niitä? mikä teitä helpotti?
Sokkihan se on,älä tartu pulloon! Toinen projekti menossa minulla,kokemusta on liikaakin. Ajatukst muualle,paneudu mielenkiintoseen harrastukseen. Minulla oli liikunta se paras terapia.
Just itse erosin n. 14 vuoden suhteen jäleen, josta n. 10 vuotta aviossa.
Meidän suhde vaan kuivui kokoon. Ei sen enempää. Ei lapsia.
Mutta..... yksin nyt ollaan.
Mitä se taas tuo eteensä?
No, ainakin maailma on auki; kohti uusia seikkailuja ilman "mittatikkua"!
Aaah, voin mennä miten haluan ja aina milloin haluan! Olen vapaa!!!! Ja jos törmään johonkin kliffaan naiseen, jonka kanssa voisi alkaa intiimimmän suhteen, niin OK, mutta.... yhteen emme muuta!!!!!
Nyt on kliffaa, kun ei tarvitse muuta miettiä kuin omista menoista!
Kuule, kyllä se siitä iloksi muuttuu!
Katsopa elokuva nimeltään "Brianin elämä". Se on Monty Pythonin tekemä, ja sen lopussa ne laulaa biisin, jonka avulla minä ainakin olen päässyt pahoista fiiliksistä yli. Ja kun ajattelee että missä tilanteessa ne laulavat sitä!!!!?
Tässäpä sun lempparibiisi
http://youtu.be/Ep9Vzb6R_58
Lekurilta lääkitys ahdistukseen. Relaksantti saa hengityksen kulkemaan. Itse otin yhden pillerin ja sain sillä tuskan pois. Pilleripurkki oli 3 kk hyllyllä, mutta ero ei enää saanut henkeä salpautumaan, joten enempää pillereitä ei tarvittu.
Ole nyt hetki ihan yksin ja keskustele ihan ulkopuolisen kanssa tilanteestasi. Anna teidän jutun olla sopimatta hetken aikaa. Älä anna lapsen muuttaa uuteen osoitteeseen; ennen kuin on lapsen elatussopimus paperilla kirjallisena. Pidä itsesi lähihuoltajana, se ei tule onnistumaan mikäli hyväksyt lapsen muuttavan osoitetta uuteen paikkaan.
Voit ihan hyvin antaa lapsen olla enemmän äidin luona, jos siltä tuntuu, mutta älä anna lasta kirjoille pois kotoa (tarkista lapsen virallinen osoite ja anna väestörekisteriin kielto lapsen osoitteen muuttamisesta ilman sinun suostumusta, muuta lapsen osoite takaisin alkuperäiseen kotiin). Vaadi sopimus yhteishuoltajuudesta ja kotiin jäänyt vanhempi lähihuoltajaksi. Yhteisestä kodista lähtenyt etähuoltajaksi. Voit myös sopia että sopimusta katsotaan uudestaan sitten kun perheen tilanne on selkiintynyt.
Muista aina, että mies on heikoilla lapsen asioista, ellei ole lähihuoltaja, siitä pitää huolen ns. sosiaalitantat. Jos oikeasti kykenette keskustelemaan ja sopimaan lapsen asioista, niin miehen lähihuoltajuus ei ole silloin ongelma. Toisinpäin tämä ei koskaan tule toimimaan luotettavasti ilman ongelmia, siitä luotettavuudestahan sinä olet saanut ihan omakohtaisen kokemuksen.
Kun saat hengityksen taas kulkemaan ilman ahdistusta voit alkaa miettiä haluatko eron vai haluatko jatkaa hänen kanssaan. Älä yritä ratkaista asiaa juuri nyt, anna itsellesi aikaa viikko tai kaks.
Vaimo on sanonut ennenkin ja varsinkin nyt et hänestä ei ole avioliittoon. Ahdistaa ja ei enää avioliittoa hänelle.
Muutti eilen 5 kilometrin päähän ja haluaa kaveripohjalta jatkaa. Haluaa vapauden ja rakentaa omaa elämäänsä ja ei kapaa nyt mies suhteita.
Lapsen asioista on sovittu et ei aleta riitelemään lapsesta yhdessä sovinnolla eteenpäin.
Hyvin hyvin harvoin meidän on muutenkaan tarvinnut riidellä.
Mä ehkä haluaisin, mutta vaimo ei enää halua yrittää, ainakin nyt on niin loppu. Aika näyttää miten menee.
Olen jutellut mm. Kirkondiakoni kävi mulla kylässä ja kovasti helpotti kuin sain häneltä suoria selkeitä ohjeita, jatkoin tätä Suhdetta tai uutta suhdetta, niin asia täytyy käsitellä eka mun päässä ja puhtaalta pöydältä liikkeelle, jos haluaa suhteita.
Anteeksi täytyy antaa aidosti ja lähteä ihan puhtaalta pöydältä liikkeelle, jos meinataan vaimon kanssa jatkaa.
On totta, mitä tuossa lopuksi kirjoitat: anteeksi tosiaan täytyy antaa aidosti.
Mutta ei anteeksianto luottamusta parisuhteeseen palauta - kyllä pettäneen osapuolen pitää myös olla yhtä tosissaan, haluta saada anteeksi, haluta ansaita luottamus takaisin... Kirjoituksestasi pilkahtelee ajatus, että palaisitte yhteen... Vaimolta meni pari vuotta ennen kuin edes myönsi pettäneensä, mieti nyt tarkkaan, voitko aivan varmasti luottaa siihen, ettei never ever tekisi samaa enää?
Oma elämä auttaa. Harrasta ja etenkin vietä aikaa ystävien, tuttavien, kavereiden seurassa. Mieti miksi pelkäät olla yksin. Itsestäsi et eroon pääse. Siksi olisi aiheellista nauttia omasta seurasta. Kun et enää pelkää olla yksin, ala etsiä uutta naista.
PS. Unohda alkoholi. Se latistaa tunteet, on myrkkyä.
Kyllä tämä aika on mietinnän aikaa. Diakoni neuvoi suoraan olemaan itsekäs ja miettimään mitä mä itse todella haluan.
Ei maistu nyt alko! Toivottavasti ei myöhemminkään maistuisi.
Diakon myös sanoi että tästä jää väkisinkin haava josta jää arpi. Täytyy myöntää et viimesen 2v aikana haavaa on ronkittu tasaisesti, niin se ei ole päässyt arpeutumaan. Eli haava ei voi parantua mun mumustasukkaisten kohtausten jälkeen millään.
Siksi aitoa anteeksianto tarvitaan ja asian taakse jättämistä.
Olet todella pohtinut asioita. Näet jopa oman osuutesi erossa ja tiedät, että anteeksiantoa tarvitaan. Se on aivan hämmästyttävää tällä palstalla! Kaikkea hyvää sinulle.
"Elämä on varjoa ja valoa
Joskus se kyyneliin tiristää
Silloin kun itkun kaulukset
Kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea
Ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä
Täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä"
parempi että heität roskiin ajatuksen palaamisesta! Mitä se auttaa? Vanhat asiat nousevat pintaan vaan ja pahentavat asioita entisestäänkin.
Ajattele tätä elämää, kuin se olisi laiva, jossa on vedenpitäviä osastoja; kukin osasto on yksi päivä. Kun menet seuravaan osastoon, joudut sulkemaan oven takanasi ennenkuin avaat seuraavan; jos jätät ovia auki, laiva uppoaa kun haveri tulee; kaikki osastot täyttyvät vedellä......
Eli se mikä jää taakse, se myös jää sinne. Näin minä ajattelen, ja olen nyt hieman yli viikon asunut omassa asunnossa eromme jälkeen.
Myönnän että tunteeni menevät kuin sini-aallot; välillä on surkea olo, mutta välillä ihan hilpeäkin. Ja siihen on sinulla ja minulla oikeus; tuntea kaikkia tuntemuksia, ja jos oikein tekee pahaa: itke, huuda, kiroile. Tähänkin on oikeus. Olenkin tehnyt tuota kaikkea, ja olo paranee päivä päivältä.
Olen alkanut kävelemään ulkona n. tunnin kerrallaan. Miten kutenkin, mutta olo on jo senkin vuoksi parempi. Tänään kävellessäni tuli pintaan hyviä fiiliksiä roppa kaupalla, ja huomasin sellaisen asian, kun suru alkoi taas nousta pintaan, työnsin määrätietoisesti pois. Siis, en alkanut rypemään siinä, kuten aiemmin. Surua tunsin erostamme, mutta työnsin sen pois mielestä, mutten millään apinanraivolla. Enkä mielessäni alkanut syyttelemään ketään.
Katselin ympärilleni, ja huomasin paljon lintuja matkallani, ja muutenkin huomasin kaikkea ympäristöstäni.
Tänään oli hieno päivä, ja varmaankin se yhdessä tuon kävelyn kanssa piristi aivan valtavasti. Huomenna uudestaan, ja eri reittiä.
Kuten monesti kehotetaan, niin etsi jokin uusi/vanha harrastus ja ala harrastamaan tietoisesti, niin olosikin paranee. Minä aloitin kävelyn, ja kun kesä lähenee, niin kaivan prätkän naftaliinista ja ajelen vapaana kävelyn lisäksi!
Kyllä se siitä.
hmmmmm kokeneena koirana haistan että teksti kuulostaa tekaistulta
http://www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/erosta_elossa
http://www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/erosta_elossa/eroryhmat
Rohkeasti vaan puhelimeen kiinni ja soitto Miessakeille. Siitä lähtee sun eheytymises ja uuden elämän alku :)
Hyvä kun ei ole pahaa riitaa, se on hyvä kaikille ja erityisesti lapselle. Pidä lapsesta huolta erosta huolimatta.
Aikanaan pystyt hyväksymään menneen avioliiton ja eron osaksi elämääsi, vaikka nyt tuntuu oudolta. Tulee varmaan vielä sekin päivä, jolloin löydät uuden kumppanin ja elämä hymyilee parempana kuin koskaan. Mutta sitä ei voi nyt kiirehtiä.
Tällaiseksi tilanne ei jää, se on varmaa.
On vain tämä hetki, eilliseen ei voi palata, huomista ei vielä ole, tulevasta emme tiedä mitään. Itsellä 20 vuodenliitto päättynyt tänä syksynä, on mentävä päivä kerrallaan ja elettävä ne kivuliaat tunteet läpi viha, suru, katkeruus ja muistot. Muuten ei voi mennä eteen päin. On myös tunnustettava omatkin virheet, vaikkei se olekkaan helppoa. Kun pääsee pahimman yli, elämä voittaa tähän minä uskon. Toki on muistettava, että jos omat voimat ei riitä, kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajiin. Jotain hyvää on vielä edessä, se kantaa eteenpäin, nyt mennään yksin, muttei yksinäisenä eteenpäin kohti tulevaa.
Lokakuussa tuleva ex-mieheni muutti uuteen kotiinsa 25 v. suhteemme jälkeen. Lapset jäivät kanssani asumaan ja hän tapaa heitä harvoin. Varsinaista ahdistusta ei ole "ehtinyt" tulemaan, kun en koskaan ole kotona yksin. Mutta yksinäinen kylläkin! Iltaisin ennen nukkumaanmenoa usein itkeskelen ja suren tilannetta lasten jo mentyä nukkumaan. Yö menee katkonaisesti, mutta taas uusi aamu ja työpäivä palauttaa tilanteen "normaaliksi". Jos lapset eivät olisi kanssani, todennäköisesti olisin joutunut ainakin joksikin aikaa hakemaan sairauslomaa.Toisaalta ehkä suruprosessi olisi nopeammin ehkä käyty läpi? Nyt elän puoliksi normaalisti ja puoliksi tuskaillen...
Jatkoa äskeiseen... Minäkin olen ajatellut, että kävelylenkit illalla voisivat olla hyvä keino kuluttaa energiaa ja vähentää ahdistusta. Lapset voivat olla sen tunnin keskenään, mutta vielä tässä vaiheessa pelkään että ratkean itkemään saman tien kun ajatukset pääsevät heti "hylkäämään" ja pikkupaikkakunnalla asuessa en halua sitäkään. Elämä jatkuu kuitenkin ja uskon että ajan kanssa helpottaa? Toivottavasti jollain olisi rohkaisevia kommentteja minulle sekä ketjun aloittajalle!
Ei siis "hylkäämään" vaan "jylläämään". Kiitos automaattikorjauksen! :)
Ero on yhden elämän vaiheen kuolema, surulle täytyy antaa aikaa. Itse ajattelen, että näin on tarkoitettu ja tällä kaikella tarkoituksensa. Se ei tällä hetkellä vielä ole selvillä, mutta joskus tulevaisuudessa huomaa, että näin on parempi ja kaikella oli tarkoitus. Näistä sanoista olen saanut itse voimaa. Rakas Jumala poista tuska. Äläkä anna minun viljellä kipua katkeruuden mullassa. Auta löytämään elämästäni terveet oksat ja kasvattamaan ne valoon. Auta kääntämään yksinäisyys,viha ja suru rauhaksi ja tietoisuudeksi, että sinulla on varalleni vielä jotakin uutta.Kaikille teille voimia
Ei sitä usko kuinka paljon voimia on.Olen iskuja saanut monelta taholta,koviakin. Ihmettelen itseäni ja joskus jopa kehun itseäni. En ole sortunut ,luulenpa että suurin syy on haluu näyttää.Moni hiljaa toivoi retkahtamista. Lapset,uudet terveet harrastukset ja jos olisi ystäviä ,,,selviää. Kannustan ja uskokaa itseenne niin teen minäkin vaikka olen heikko miehenpuoli
Elämä edessä, kirjoitit kauniisti. Vaikka en jumalaan usko, toivon oppivani kiitollisuutta, toivon, että pääsen siihen pisteeseen, että ajattelen kiitollisuudella enkä katkeruudella menneitä yhteisiä vuosia. Hyviä lapsia, monia hyviä aikoja. Vielä se ei onnistu, mutta joskus sekin päivä tulee.
Tämän syksyn aikana olen huomannut itsekkin sen, että tiukan paikan tullen sitä saa voimaa ja rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä. Joskus on vaan rohkeampaa luovuttaa ja laittaa piste liitolle jolla ei ole tulevaisuutta. Rakkauden teko toista kohtaan on myös se, että antaa vapauden toiselle vaikka se sattuu. Liikunta on hyvä muoto purkaa surua, sen olen myös huomannut itsekkin. Nimi merkille vaatiihan se toivottasti löydät ystäviä, niiden kanssa voi jakaa kipeitäkin asioita ja myös niitä ilon aiheita. Uskotaan itseemme.
Surun lisäksi mieltä painaa taloudelliset asiat. Vielä asumme lasten kanssa nykyisessä asunnossa, kun sitä ei ole saatu myytyä. Jotta koulut eivät vaihtuisi yläaste- ikäisillä niin olen joutunut jo vuokraamaan uuden tulevan pienen kotimme, kun ei täällä usein vuokra-asuntoja ole vapaana. Sain onneksi sovittua, että 2 vuokraa voi olla rästissä niin kauan kunnes asuntomme saadaan myytyä... Pahin paikka oli juuri tuo uuden asunnon saaminen läheltä ja nyt näyttää että joutuuko siitä luopumaan. Jos näin tekisin niin todennäköisesti asuntomme saataisiin myytyä heti seuraavalla viikolla...Ja mihin sitten muuttaisimme lasten kanssa, toiselle paikkakunnalleko? Näitä käytännön asioitakin riittää murehdittavaksi ja tiedän että tilanteeni ei ole pahimmasta päästä. Yritämme lasten kanssa rauhoittua Joulun viettoon ja toivottavasti siitä jotain tuleekin. Itse olisin halunnut pois kotoa nyt, mutta rahallisesti ei mahdollisuutta. Kirjoitin helpottaakseni oloani, Lämmintä Joulun aikaa kaikille!
Toivottavasti saat raha asiat kuntoon, se on harmi, että monesti taloudelliset asiat vielä painavat lisäksi ym murheet. Itsellä myös asunto kaupaksi ex:sä jäi asumaan vanhaan asuntoon,tässä on odoteltu, että se menisi kaupaksi. Joulun aika on hiljaista aikaa asuntomarkkinoilla ja muutenkin valtakunnallisesti vaikea tilanne. Sitten kun asuu vielä pienellä paikka kunnalla.
Näillä eväillä mennään, onneksi työasiat ovat kunnossa. Ratkaisuja joudun viimeistään tammikuun jälkeen tekemään, jos ei asuntoa ole myyty. Pysyvyys koulun osalta vain olisi lapsille mielestäni kaikkein tärkein. Tuleva viikko lomaa töistä, yritän nauttia Joulusta ja murehtia vähemmän.