Olimme kimpassa n. 14 vuotta, josta hieman vajaat 10 vuotta naimisissa.
Kaikki alkoi pikkuhiljaa muuttumaan.
Ensiksi minä kuorsasin liikaa, jonka vuoksi hän meni nukkumaan vierashuoneeseen;
univaikeuksieni takia pyörin liikaa sängyssä, joten hän ei saanut unta, vierashuoneeseen;
seksiä ei yli vuoteen, ja syynä oli se että elämään ja parisuhteeseen kuuluu muutakin kuin seksiä;
sukulaisiani ei voitu kutsua kylään, koska hänen mielestään he eivät välittäneet hänestä, ja että ne kehuivat minua jatkuvasti;
kavereitten vaimot kuulemma kehuivat minua, eivätkä olleet hänen asioistaan kiinnostuneet.;
hänen omat sukulaiset kehuivat minua kuin omat sukulaiseni, oli vähän niinkuin hällä väliä juttu.
Yleensä ottaen en tehnyt mitään järisyttävää; ainoastaan autoin ja keskustelin heidän kanssaan.
Yritin ottaa asioita keskusteluun, mutta se meni vittuiluksi ja huutamiseksi, josta EN todellakaan välitä.
Päätin sitten kirjoittaa sähköpostilla viestin, jossa toin esille 4 minua eniten painavaa asiaa, jotta saataisiin aikaan asiallista keskustelua, mutta..... Siitähän se mekkala alkoi.
Yritin vain saada asiallista keskustelua aikaiseksi, ja tein selväksi että jos näitä asioita saada selviksi, olisi varmaan parasta erota, ja heti viestini jälkeen puhuttiinkin asiat läpi, ja sovittiin joistakin asioista, joista on ollut puutetta. Ja minusta tuntui että, ei helvetti, nythän elämä on mallillaan kun sovinto tuli, mutta.... seuraavana aamuna alkoi sama vanha jäkittäminen , mollaaminen ja vittuilu!? Eikä hän muista, että olisimme sopineet asiasta?
Varsinkin viestini suhteen. MINÄ hänen mielestään halusin erota! Vaikka olin selvä sanaisesti kirjoittanut että jos esittämääni asioihin EI saada ratkaisua, voisi olla parempi erota.
Silloin aamulla totesin, että nyt ei ole muuta mahdollisuutta, kuin vaan erota.
Omistusasunto myyntiin, ja vuokralle.
Autoin häntä muutossa, ja hoidin kaverini kanssa oman muuttoni, josta suurkiitos hänelle. Muutin vajaan 200 km:n päähän toiseen kaupunkiin vuokralle.
Meillä oli kaksi upeata kissaa, jotka nyt jäivät minulle. Ex-vaimo välillä parkuu että hänellä on ikävä niitä, muttei kuitenkaan huolinut itselleen niitä. Hän on kerran käynyt nykyisessä asunnossani katsomassa niitä, ja yllätys yllätys: seksiä tuli!
No, tästä on nyt yli viikko, ja autoin taas häntä huonekalujen kokoamisessa hänen asunnollaan, mutta lähdin kuitenkin varhaisessa vaiheessa pois omaan kotikaupunkiini, ilman mitään sen kummempaa kontaktia.
Nyt, kun jalkani alkaa olla parantunut muutosta aiheutuneitten ylirasitusten takia, alkaa näyttää valoisemmalta, vaikkei toi aurinko ole paistanutkaan. Pääsen stiplaamaan joen rantaan yms. yms. Uusi elämä alkaa. Kohti uusia seikkailuja!
Sitä vaan ihmettelen, että mikä ex-vaimoani oikein häiritsi yhdessä olomme aikana sukulaisissa ja kavereissani? He eivät olleet tehneet mitään pahaa taikka loukkaavaa. Oliko sitten niin että ex-vaimoni oli mustasukkainen heille?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vau! Joskus vaan pitää uskaltaa lähteä kohti uutta ja jättää vanha taakseen.
Niin se vaan on, että on ihmisiä, joita on mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina menee päin h-vettiä. Exäsi on yksi näistä. Luultavasti oli kade siitä, että sinusta pidetään ja hänestä mitä ilmeisemmin ei...
Hieno homma, että olet jatkanut matkaasi - toisin kuin exäsi, mutta no, se on hänen oma ongelmansa, jos on herännyt liian myöhään huomaamaan, mitä menetti.
Pelkkä miellyttäminen ei kannata. Täytyy tietää miten pääsee oikeaan vuorovaikutukseen toisen kanssa. Aitoon vuorovaikutukseen ei pääse ilman avointa ja rehellistä kiinnostusta toisesta. Tuskinpa sinustakaan olisi kivaa olla ihmisten seurassa, jotka dissaavat sinua; vai mitä?
En usko, että exäsi ihan huvikseen kertoi, että kaverisi ja sukulaisesi jättävät hänet liian vähälle huomiolle, jopa loukkaavat. Ihmiskemiat kun ovat monimutkaisia. Se mikä loukkaa yhtä pahasti, ei toista ollenkaan. Sellaiset asiat loukkaavat harvemmin, joille ei ole merkitystä. Sen sijaan pieniltäkin vaikuttavat asiat saattavat merkitä paljon joillekin. Siksi olisi tärkeää tuntea kumppani, sekä myös kaverinsa ja sukulaisensa. Tietää millä on heille merkitystä. Aina myös kannattaa asetella sanansa oikein. Lähes kaikkea voi sanoa, täytyy vain tietää miten sen sanoo loukkaamatta toista.
Ei hän huvikseen kertonutkaan. Otti lähes kaiken tosissaan. Hän kiinnitti todellakin pieniin asioihin huomiota ja teki niistä omat johtopäätöksensä, ja sen kun hän oli tehnyt niin ei sitä päätä enää sitten käännettykään.
Kukaan sukulaisistani taikka kavereistani jne. eivät jättäneet häntä vähälle huomiolle. Se on aivan varma.
Esim. kun äitini vanhuutta sanoi hieman väärin n. 7 vuotta sitten, hän edelleenkin pitää sitä asiaa yllä ja yhtenä merkkinä siitä että äitini ei hyväksy häntä. Muutimme omistusasuntoon ja koko aikana ei vanhempani käynyt siellä kuin kerran viiden vuoden aikana. Ja senkin kerran kun tulivat, hän oli muuttanut työvuoroaan, jottei ole paikalla. Sama juttu kun veljeni perheineen kävi, ja hekin kävivät vain kerran koko aikana.
No, enpä sitten viitsinyt kutsuakaan ketään, koska se aiheutti riitaa ja hän väitti että nyt hän joutuu evakkoon, kun joku tulee. Muutaman kerran kun kaverni tuli käymään, hän meni oman äitinsä luokse yöksi.
Tuo oli yksi asia, josta kirjoitin hänelle, ja yritin saada keskustelua aikaan, mutta......................
Elämä alkoi olla eristynyttä. Ei koskaan lähdetty loppuvuosina minun kavereilla käymään, vaikka meidät molemmat oli kutsuttu. Lopulta meni sellaiseksi, että hänen sukulaistensa häihinkään emme menneet, ja tämä oli hänen päätöksensä.
Olihan siinä kaikenlaista muutakin, ja joistakin jo mainitsinkin. Elämmämme alkoi olla vain töissä ja kotona oloa. Ja kotonakaan ei ollut muuta tekemistä siivousta ja telkkarin katselua. Ja kun yritti jotain ehdottaa, hän aina vetosi vuorotyöhönsä, kun on niin väsynyt jne. Vapaapäivänään piti nukkua pitkään, kun on vapaapäivä. Ihme kyllä silloin pystyi heräämään aikaisin aamulla, kun piti lähteä johonkin hänen haluamaansa paikkaan; kotimaassa taikka ulkomaille.
Joskus kun ehdotin ihan vaan vaikka Tallinnan taikka Ruotsin risteilyä, noin niinkuin ex tempore ja ihan vaan vaihtelun vuoksi että tulisi edes vähän vaihtelua, ei lähdetty, koska hän ei niistä pidä, kun niissä vaan porukka rellestää jne. Mutta hän kuitenkin kävi sitten edellisestä avioliitosta tyttärensä ja tämän tyttären kanssa muutaman kerran.
Uuuhhh.......... olihan noita. Nyt ollaan tässä, ja hyvä niin. Pidän minä edellenkin hänestä paljon, mutta................... pakko oli jotain tehdä, ja lopulta tulimme tähän ratkaisuun.
Tämäkin on kuulemma minun haluama juttu.