No niinhän siinä käy.
Onko huono vai hyvä ?
Sekä että
Onko huono vai hyvä ?
Sekä että
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia tervehdin,
Miten arvophjaltaan jo alkujaan hajonnut, voi vielä hajota?
Tällaiset sanat sain kuulla joskus, ”On kiire sillä maailma pimenee.” Ja mietittiessäni, että minkä lainen tämä pimeys olisi, niin sain näyn öljy pullosta, jossa oli härskiintyny öljy. Tästä päättelen pimeentymisen luonteen.
Tämä härskiintynyt öljy, se vain edelleen härskiintyy, kunnes uusi aika koittaa.
Minä itse näen tämän härskiintymisen myös tämän päivän suvaitsevaisuudessa, joka sotii tervettä arvopohjaa vastaan, sillä ei ole mitenkään perusteltua vaikkapa osoittaa hyväksyntää epäpyhiä liitoja kohtaan, vaan vastuullisempaa on pysyä oikeiden arvojen puolella ja tukea näitä arvoja.
Härskiintymistä on myös siinä opissa, jossa sanotaan että suun tunnutus ja sydämen usko riittää pelastukseen, sillä näin tehdään tyhjäksi hyvien tekojen merkitys, tässä parannuksessa.
Eihän parannus ole parannus, ilman tekoja, eikä sydämen usko ole oikeaa uskoa ilman tekoja, vaan sydämen uskottelu, johon tänään kaikki sortuvat, sillä aika on luopumuksen aikaa, ja joka siitä on kavala, että se sanoo, että kaikki on hyvin, eikä luopumusta ole ja näin roskat ovat lakistuna maton alle.
Mutta uskokaa tämä ihmiset, että siellä ne ovat, ja sieltä ne vielä tulevat esiin, kun kaikki paljastuu, joten olkaamme tässä nyt hyvin rehellisä itsellemme, jotta emme totuutta vääristäisi valheeksi itsessämme.
Kehoituksen sana
Mikko Ainasoja
Jahven, sekä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija ja valittu opettaja
Tuo "härskiintynyt öljy" kuvaa perivanhoillista uudistumatonta, vanhoihin kaavoihin kangistunutta kirkkoa.
Jeesuksen sanoman ydin on muutos. Tästä todistaa jo Jumalan nimikin, joka on : "Minä Olen" preesensissä, se siis tapahtuu koko ajan ajassa, nyt, liikkuen, uudistuen. Eikä jämähdä paikoilleen.
Kirkko on tällä hetkellä kuin härskiintynyt rasva.
Perustakaa hyvät lapset oma kirkkonne, niin saatte muuttaa sitä koko ajan. Riidelkää siellä sitten keskenänne, mihin suuntaan nyt lähdetään ryntäämään. Se kirkko olisi tosin kovin lyhytikäinen.
Yli puolet miespapeista pelkää kirkon hajoavan. Eivätkä turhaan pelkääkään. Kyllä Askolan ja Mäkisen toimet ovat itseasiassa jo nyt aiheuttaneet kirkossa repeämän joka ei oikone.
Olisi nyt tärkeää saada Suomeen kaksi kirkkoa - homokirkko ja sitten apostolinen kirkko, jossa uskovat toimivat. On selvää, että tämä apostolinen kirkko joutuu varsinkin homojärjestöjen ennennäkemättömän painostuksen alle, jossa homot ensin soluttautuu kirkkoon sisään jollain tekosyyllä ja sitten alkavat vaatia vihkimystä ja kun ei anneta, niin oikeuslaitos avuksi painostamaan. Jotenkin tältä pitäisi suojautua taikka sitten tehdä tästä prosessi, että uskovat pysyy aina yhdessä mutta maallisella puolella perustetaan aina uusi kirkko lainedessä, kun homot sen aikaisemman valtaa.
Uskon kuitenkin, että Jeesus tulee tätä ennen ja pelastaa meidät tästä kauheaasta maailmasta. Näin ainakin rukoilemme joka päivä.
Kyllä me joudumme vielä paljon kestämään. Tämä on vasta alkua. Suuri valhe on nyt tuotu kirkkoon sisälle. Yhä suurempi osa piispoista ja papeista taipuu kannattamaan homoseksiä. Esim. piispa Luoma on nyt noussut uudeksi asian puuhamieheksi ja vaatii, että homoseksinkannattajat ovat oikeita kristittyjä.
Kannattaa muistaa, että vastustajilla ei ole mitään rahaa, millä perustaa omaa kirkkoa.
Hyvä uutinen. Tosin valtion tulee ottaa kirkon omaisuus haltuunsa eli palauttaa omaisuus kansalle kenelle se kuuluukin. Kirkot ja muut kelpaamattomat kiinteistöt voidaan sitten jakaa eri ryhmille vaikka arpomalla. Samalla tietysti verotusoikeus poistetaan.
Hyvähän se on että virallinen valtion suojeluksessa oleva tyhjiä lupauksia (ikuinen elämä, vain valituille) hajoaa silkkaan mahdottomuuteensa.
Saattaa olla hyväkin asia.
Todelliset kristityt saa oman kirkkonsa. Palveluita pelkästään käyttävät voi sitten pysyä valtion jossain systeemissä
Setan tekosia
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194947368238/artikkeli/suuri pappikysely enemmisto uskoo kirkon jakautuvan.html
"..Suuri pappikysely: Enemmistö uskoo kirkon jakautuvan.."
( Ymmärtääkseni lehden kanta on "liberalismia " myötäilevä" , joten jutut ja kirjoituksetkin taitavat olla sen mukaan? )
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194944417309/artikkeli/kirkko keksi uuden tavan taistella jasenkatoa vastaan somessa.html?utm_source=leiki&utm_medium=aamulehti&utm_campaign=kontekstuaalinen
"..Kirkko keksi uuden tavan taistella jäsenkatoa vastaan somessa.."
Vai että "keksi"?
Eihän Jumalan Sanan noudattamisessa tarvita mitään "keksimistä", vaan "uskonkuuliaisuutta Hänen NImeänsä kohtaan " !
1.Sam.15: 22. "Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. 23. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." 24. Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. 25. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." 26. Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana". 27. Kun sitten Samuel kääntyi menemään pois, tarttui Saul hänen viittansa liepeeseen, niin että se repesi. 28. Ja Samuel sanoi hänelle: "Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi. 29. Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." 30. Hän vastasi: "Minä olen syntiä tehnyt; mutta osoita minulle kuitenkin se kunnia kansani vanhimpien edessä ja Israelin edessä, että palajat minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilisin Herraa, sinun Jumalaasi". 31. Niin Samuel palasi Saulin jäljessä; ja Saul kumartaen rukoili Herraa. 32. Ja Samuel sanoi: "Tuokaa minun eteeni Agag, Amalekin kuningas". Ja Agag tuli iloisesti hänen eteensä; ja Agag sanoi: "Totisesti on katkera kuolema väistynyt pois". 33. Mutta Samuel sanoi: "Niinkuin sinun miekkasi on tehnyt vaimoja lapsettomiksi, niin on myös sinun äitisi tuleva lapsettomaksi ennen muita vaimoja". Ja Samuel hakkasi Agagin kappaleiksi Herran edessä Gilgalissa. 34. Sitten Samuel lähti Raamaan, mutta Saul meni kotiinsa Saulin Gibeaan. 35. Eikä Samuel enää nähnyt Saulia kuolinpäiväänsä asti, ja Samuel suri Saulia. Mutta Herra katui, että oli tehnyt Saulin Israelin kuninkaaksi.
1. 16 LUKU.
Ja Herra sanoi Samuelille: "Kuinka kauan sinä suret Saulia? Minähän olen hyljännyt hänet, niin ettei hän enää saa olla Israelin kuninkaana. Täytä sarvesi öljyllä ja mene; minä lähetän sinut beetlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen pojistansa minä olen katsonut itselleni kuninkaan.".."
Ef.2:1."..Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, 2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, 3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.."
Hebr.5:5." Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; 6. niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan". 7. Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. 8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, 9. ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset, 10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan"..."
http://yle.fi/uutiset/kysely_papit_pelkaavat_kansankirkon_pirstaloitumista/7687341
"Nyt 47 pappia sanoo pitävänsä avioliittoa yhden miehen ja yhden naisen välisenä. Pappien joukossa on muun muassa Kansanlähetyksen, Sleyn, rukoilevaisten ja Kylväjän teologeja.
Pappien mukaan ne piispat ja papit, jotka "tukevat sukupuolisuuden sivuuttavaa avioliittolakia, särkevät kirkon yhteyden hylkäämällä uskollisuuden kirkon Herralle. Tekemällä ihmisen rikkinäisyydestä hyveen he rikkovat Jumalan edessä antamansa lupauksen. Näin toimimalla he kieltävät mahdollisuuden syntien anteeksisaamiseen ja armosta elämiseen."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5169/47_papilta_julkilausuma_perinteisen_avioliiton_puolesta
Kirkon taholta ei mikään ole selvää. Uskon että kaikki piispat ja papit eivät niele tätä Arkkipiispan ja joidenkin pappien sooloilua asiassa. Kirkon hajoaminen voi tulla hyvinkin ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa.
Kirkko on jo nyt tuhonnut itsensä. Kukaan ei enää pidä sitä minään auktoriteettina. Pelkkä pelleilyä koko touhu.
Voisi olla hyvä että jakautuisikin, että uskovaiset jatkaisivat raamatun pohjalta ja maailma sitten saisi mennä omia polkujaan, nyt vaarantuu myös uskovaisten vaellus, jos ja kun luopumus jatkuu
"Voisi olla hyvä että jakautuisikin, että uskovaiset jatkaisivat raamatun pohjalta ja maailma sitten saisi mennä omia polkujaan..."
Jep, ja samalla erityisoikeudet pois:
- verotusoikeus pois, eli jäsenmaksut maksetaan normaalisti eikä kannettaisi veroina.
- hihhulointi pois päiväkodeista, kouluista ja armeejasta.
- kiinteistöverot maksuun niinkuin muillakin.
onhan noita....
Puhut oikein ateistin syvällä rintaäänellä.
Jep.
Olisko kumminkin niin, että ihmisyys pääsis esiin...:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suuri-pappikysely-enemmisto-uskoo-kirkon-jakautuvan/684069/
Johtaiskojan hajoaminen siihen, että uskontunnustuskaan ei tarvitse häpeällisen historiansa omaavalle valtion kirkon herra jumalalle antaa!
Ehkä lapset ja nuoretkin saavat Suomen Perustuslain mukaiset oikeudet.
Toivoa sopii mutta kynsin ja hampain eksytys on kiinni ihmisyydestään uskontunnustuksissaan luopuneiden uskontojen järjettymyyksien turmelemissa aivoissa.
Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia tervehdin,
Joku täällä kirjoitti rahan puutteesta kirkoa perustaessa, mutta haluan teitä kaikkia muistuttaa, että ei alkuseurakuntia rahalla perustettu ja ehkäpä tämän päivän seurakunnissa on juurikin se vikana, että ne on perustettu rahalla.
Sanalla kirkko tarkoittaa kansankokousta, ei ole siis kyse mistään suurista kalliista rakennuksista, joihin sana nykyään mielletään, vaan kyse on Jumalan kansan kokouksesta.
Kirkko voi siis olla vaikka taivassalla, sillä jos siellä on Jumalan kansaa kokoontuneena, se on silloin kirkko.
Alkujaan seurakuntalaiset kokoontuivat ihmisten kodeissa, tai vastaavissa tiloissa, ja minä uskon että tässä olisi opittavaa myös tämän ajan ihmisille, jotka aina miettivät, että paljonko kaikkia maksaa ja mistä saadaan rahaa.
Ei Jumalan seurakunan perustaminen ole koskaan rahasta kiinni, vaan Jumalan tahtoa noudattaessa siihen kuulutaan, kun on oikea usko ja teot, eikä mikään ihmisten rakentama rakenelma mene koskaan tämän totuuden ohi.
Mutta seurakuntien koontumis tilat, ne kyllä löytyvät sitten, jos niihin on tarvetta, mutta paljolti mitä ihminen tänään ymmärtää seurakunnasta ja kirkosta tuntuu olevan juurkin tuo kokoontumis tila.
Tämä on eittämättä lihan aikaan saannosta, joka turmelee kaikki hengellisesti tärkeät asiat ihmisten ymmäryksissä, jotta mielenkiinto pysyisi pois siitä tärkeästä, eli Jumalan mielen mukaisesta hengellisestä kasvusta ja elämästä.
Ystävällisesti
Mikko Ainasoja
Jahven, sekä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija ja valittu opettaja