Irakin sota teki maailmasta vaarallisemman

Ranskan presidentin Jacques Chiracin mukaan Irakin sota ja Saddam Husseinin syrjäyttäminen tekivät maailmasta entistä vaarallisemman. BBC:n haastatteleman Chiracin mukaan Irakin sota on lisännyt terrorismia.

"Tietyllä tavalla Saddamin lähtö oli positiivinen asia", Chirac sanoi ja lisäsi, että samalla se kuitenkin yllytti vastarintaan.
"Ei ole epäilystäkään siitä, että terrorismi on lisääntynyt. Yksi syy siihen on Irakin tilanne", Chirac jatkoi.

Chirac myös toisti kantansa, jonka mukaan Irakin tilanteeseen olisi pitänyt puuttua ainoastaan YK:n tuella.

lähde:HS

Ovat palstan pro-natsit Hitman-1/Huvittunut ja Phaedra täysin eri mieltä asiasta Ranskan presidentin kanssa?
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitäs luulisit.

Äänestä

Chiracilla on aivan oma "Irakinsa" Norsunluurannikolla, joten liittoumasta luistaneen valtion johtajan pitäisi huolehtia ensin oma takapihansa kuntoon, ennenkuin alkaa arvostella supervaltion toimia maailmalla.

Jonkinlainen motiivi happamuuteen lienee kuitenkin sillä seikalla, että ilman sotaa Ranska olisi hyötynyt taloudellisesti huomattavissa määrin Saddamin vallan jatkuessa.

Nyt Chirac suree menetettyjä öljymiljooniaan! :))

Äänestä
  • ...huoli. Chirac on hyvää vauhtia suunnittelemassa menetettyjen öljytulojen korvaamista asekaupalla Kiinan kanssa. Siinä voisi muuten olla suomalaisille yrityksillekin se suuri tilaisuus - jos rkele vaan muistavat silloin tuoda tarjouksensa paikalle ajoissa.

    Äänestä

  • Siis Ranskan menetetyt öljymiljoonat ovat nyt Bushin miljoonia, Irakilaisista viis...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chirac kirjoitti:

Ranskan presidentin Jacques Chiracin mukaan Irakin sota ja Saddam Husseinin syrjäyttäminen tekivät maailmasta entistä vaarallisemman. BBC:n haastatteleman Chiracin mukaan Irakin sota on lisännyt terrorismia.

"Tietyllä tavalla Saddamin lähtö oli positiivinen asia", Chirac sanoi ja lisäsi, että samalla se kuitenkin yllytti vastarintaan.
"Ei ole epäilystäkään siitä, että terrorismi on lisääntynyt. Yksi syy siihen on Irakin tilanne", Chirac jatkoi.

Chirac myös toisti kantansa, jonka mukaan Irakin tilanteeseen olisi pitänyt puuttua ainoastaan YK:n tuella.

lähde:HS

Ovat palstan pro-natsit Hitman-1/Huvittunut ja Phaedra täysin eri mieltä asiasta Ranskan presidentin kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu