Peräti 69 % suomalaista eivät enää luota ns. valtamediaan. Tämä käy ilmi T-Median toteuttamasta tutkimuksesta, johon vastasi yli 3000 suomalaista.
Valtamediasta on tullut nykyajan uskonto, jonka kyseenalaistaminen on julkisesti kiellettyä tämän Suomen valtiollisen plutokratian aikana. Mutta jos kyseenalaistat sen ääneen, niin sinut leimataan helposti hulluksi.
Tiedotusvälineet ovat siirtyneet valehteleviksi uutistoimistoiksi, jotka syöttävät massoille pelkästään Yhdysvalloissa käsikirjoitettuja uutisvalheita, joita myös tänne kaupataan päivittäin ja kaikki vain siksi, että saataisiin pidettyä nämä ihmismassat unessa. Pidettyä heidän tietoisuutensa matalavärähteisellä tasolla, jotteivat he alkaisi ajattelemaan omilla aivoillaan. Eliitti toivookin, että ihmiset pysyisivät edelleen televisioidensa äärellä ja nukkuisivat edelleen tätä kollektiivista unta.
Jos yli 69 % Suomalaisista on menettänyt jo luottamuksensa valtamediaan, niin tämä lakkauttaa vielä kokonaan tämän perinteisen valtamedian Suomessa ja tilalle tulee jokin aivan uusi korvaava media. Sosiaalinen media facebookissa on jo hyvä esimerkki siitä, että kuinka täällä ei vallitse samanlainen sensuuri, kuin mitä perinteisessä valtiollisen propagandan medioissa, kuten YLE:ssä.
Iltapäivälehdet ovat muuttuneet roskalehdiksi, joiden asiasisältö on melkein täysin nolla. Tämän takia näistä paperipinoista ei pitäisi kenenkään maksaa senttiäkään ja oli sitten digitaalisessa muodossa, niin valheista ei tule kenenkään maksaa penniäkään. Tämän takia varsinkin paperi media-alalla menee nykyään huonommin kuin koskaan, koska Suomen kansa ei enää osta näitä eliitin valheita.
Lähde: http://www.t-media.fi/kansanarvot2013/

Vastaukset 12
Vanhimmat
Itsehän media kuoppaa itselleen kaivaa mm amatöörimäisellä Nato-propagandallaan.
Juutalaisomisteinen media.
Vieläkö joku uskoo, että saksalaiset närkästyivät täysin syyttä 1930-luvulla juutalaisiin?
Joo, on mennyt vähän niinkuni läpinäkyväksi yliyrittämiseksi toi propaganda.
Propaganda on taitolaji, jota suomessa vaan ei osata. Suomessa propaganda on yhtä koomista kuin aikoinaan moskovan tiltun jutut. Venäjä sen sijaan osaa propagandan hyvin. Esim RT:n uutisista suurin osa on totta, sitten sinne väliin ripotellaan pikkaisen propagandaa. Näin ihmiset ei sitä edes tunnista.
Mutta kyllä nykyään uutisen kuin uutisen saa vähintään kolmesta lähteestä varmistaa. Kun tv:n uutistenlukija sanoo "hyvää iltaa", tapanani on vilkaista ikkunasta että tosiaan ilta on menossa..
Nämä ovat merkittäviä tutkimuksia ja paljastuksia.
Samalla koko "läntisenä demokratiana" tunnettu järjestelmä voidaan kyseenalaistaa, onhan kuitenkin niin että medialla voi ostaa miljoonia ääniä.
Kansa on äänestänyt sen tiedon valossa mitä waltamedia on otsikoissaa suoltanut.
Esim. YLE kuuluu Kansalle, nykyinen systeemi ei toimi.
Kun seuraa täällä ihmisten mielipiteitä voin todeta kommenttien perusteella että paljon on vielä myöhäisheränneitä jotka ei ole tuota tilannetta hiffanneet. Huonompi juttu, jos tällaisia henkilöitä on päättäjien joukossa, jotka ei ole kartalla missä mennään vaan elävät propagandan luomassa todellisuudessa. Mielestäni olisi viimeistään nyt korkea aika avata silmät.
YLEN Sontaluukku syöttää kansalle Tanssii tyhmien kanssa ja Homostellaan huomennakin, sekä monikulttuuria kauneimmilaan, somppu kotoutuu ja muuta paskhaa!!! Kansa pidetään hiljaisena ja tyhmänä TVn ääressä. Leipää ja Sirkushuveja periaatteellla. Manipuloituja UUTISIA Yle suoltaa jatkuvalla syötöllä, asioita jätetään kertomatta ja muunnellaan totuutta! VITHAUTTAA SUURESTI! siksi en viitsi paljon yleä katsella ja kuunnella!
Suomessa täytyisi olla täysin puolueeton ja REHELLINEN KANAVA, utopiaako?
Ihmetellä täytyy päättäjiemme puheita, aivankuin he eivät olisi lainkaan
kuulleet että melkoinen osa kansasta haluaa eroon EU;sta ja eurosta,
ja siihen on monta hyvää syytä,nyt tuli taas yksi lisää EU haluaa Turkin EU,n jäseneksi, minä en ainakaan, entä sinä.
Suomen on paras erota koko kallista, hajoavasta liitoksesta,
se joka jää viimeiseksi häviää eniten, sanovat asiantuntijat.
"T-Median toteuttamasta tutkimuksesta"
Onko se taas joku uusiryssien rahalla perustama agenda?
Suomen Valtio/Alv (Y-tunnus 986674-0) on yhtiö. Perustetaanko kilpaileva yritys, Suomen Kansa Oy? Omistajina koko kansa, paitsi ne, jotka ovat myyneet entisen Suomen Tasavallan - jonnekin, kuka tietää, kenelle?
Myykää ne televisiot, älkää ostako lehtiä. Netistä vielä saa jonkinlaista käsitystä asioista, mutta paljon joutuu selaamaan ja valkkaamaan ja kasvattamaan omaa käsitystään asioista, jotta osaa seuloa paskimmat valheet pois. Yhteistoiminta on must. Rauhanomainen oman maamme oman kansan haltuun ottaminen. Mitä se sitten tarkoittaakin. Väkivalta ei ainakaan ole ratkaisu mihinkään.
Pitävät mediaa omien mielipiteidensä äänitorvina! Ei tarvitse kuin seurata ylen toimittajien tapaa haastatella ideologiensa vastaisia ihmisiä.
Suhde mediaan on jokaisen henkilökohtainen asia.