Ikinä ei voi keskustella

Oisikohan näin kuin ns. meillä. ettei mies kerta kaikkiaan ota kuuleviin korviinsa vinkkiä asioista.
Kun on keikkaa-pukkaa-aika, en kaipaa kuin kotirauhaa pahimpien sekavuorojen aikaan.(Asiasssa kyllä ajoissa informoinut!)
Asiaa ei paranna silloin innokas "tussun" luo pyrkiminen ollenkaan. Voi olla ettei tussua ole edes kotonaan vielä, kun onkin duunissa. Tai ihan rättikuittina haluaa äkkiä ruokaa, ja elpymään, eikä tussuntäyte kiinnosta kun ei jaksa muuttua kuin uneen ja taas arkeen.
Samoin taloudellisista jutuista ei päästä yksimielisyyteen sitten millään... kaksi ihmistä joilla ei ole mitään juridista, tai asumissidettäkään- kun kyläily antanee oikeuden olla kamun luona- mutta tuskin oikeutta puuttua toisen ikioman, ansaitun rahan käyttöön. Vihaan niitä ilkeilyjä niin paljon, että oikeasti minulla kilahtaa... Jos suunnittelen mitä, myös maksan sen asian kulut kahdelle- että ois onnellinen siitä, eikä puuttuisi esim, sanomalla että minulla pitää olla jokin vararahasto- tms. Miksi? Kenelle? Mihin, kun en tiedä edes että olisimme sopineet mistään yhteisestä proggiksesta...

Viimeksi ainakin kilahdin kunnolla.
Ja tänään taas. En jaksaisi- tuskin monikaan nainen työsessioissaan näin joulunaluskiireissä... ihan pikkuasioita vatkata enempiä. Kyllä ne pitää voida selvittää muutamin sanoinkin tarvittaessa, samoin se jos on ollut riitaa, pitää voida tavalla tai toisella sopia- ettei samoista asioista vaahdota ilta toisensa jälkeen.
Tuossa nyt muutamia...Peruskauraa, eikö? No, ei meillä ns. ole peruskauraa. Se pitää käydä kymmeniä kertoja läpi... sekin mikä on jokin satunnainen sattumus, tai ihan jonkin ulkopuolisen tahon tekemä asia.
Onko unten maa ihmisen omassa kodissa? Niin luulin. Eipä vaan saa olla. Ja kilahtelin siitäkin. Inhottaa kaikki yöllä "keskusteleminen". Ei muuten mutta nukkumisen tunnit se syö. Ja arjessa väsymys painaa luomia.

Sopimukseksi katson ne sovitut, mitkä eivät ole painostus juttuja. Alistumaan en käy, aito sopimus sisältää aina kummallekkin jonkin jutun, hyvänä esimerkkinä että yksi hommaa ruuan, toinen tiskaa ja siivoaa. tai kuski ajaa, mutta toinen maksaa enempi kuluja.
Sopimus ei ole sen tyyppinen, millä kapeutetaan toisen omaa ja normaalia elämää.

kannattaa kokeilla paikkakunnan parisuhdekurssia ja siellä nimenomaan vuorovaikutusta,jossa puhutaan miltä minusta tuntuu? eli ehkä vaimo oppisi näin paremmin ilmaisemaan omia toiveitaan paremmin, eikä syyttelemään toista osapuolta...ehkä riitelykin vähensi. tzemppiä teille