Birminghamin poliisi sai maanantaina nimettömän puhelun, jossa kerrottiin muslimiterroristien suunnittelevan naispoliisin kaappausta ja hänen mestaamisensa videointia.
Tiistaina poliisi pidätti tapahtumien johdosta 31-vuotiaan miehen. Hän ei poliisin mukaan liity kuitenkaan suoraan epäilyihin poikkeuksellisen julman terroriteon suunnittelusta. Poliisin ”lähde” tietää kertoa, että uhkakuvat kylmäverisestä terroriteosta eivät kuitenkaan ole tuulesta temmattuja.
Vihjeen saavuttua maanantaina jokaista partiossa olevaa poliisia varoitettiin asiasta minuuttien sisällä. Koko poliisihenkilökuntaa kiellettiin menemästä koteihinsa ennen kuin he olivat saaneet tarpeellisen ohjeistuksen turvatoimista, jotka sisälsivät muun muassa kiellon matkustaa univormuun pukeutuneena tai pitää esillä muitakaan tunnuksia tai kortteja, joista heidät saattaisi tunnistaa virkavallan edustajiksi. Kaikkia virantoimituksessa olevia poliiseja kehotettiin myös ”pitämään toisistaan huolta ja katsomaan toistensa perään”.
Samalla kävi myös ilmi, ettei tapaus ollut ensimmäinen laatuaan. Länsi-Midlandsin poliisit olivat saaneet jo kaksi kuukautta aiemmin samankaltaisia epäsuoria varoituksia päälliköltään. Varoitusten luonne koski tuolloinkin sitä, ettei työmatkalla pidä sonnustautua siten, että henkilö voidaan tunnistaa poliisiksi. Pohjana varoituksille olivat erittäin vakavasti otettavat tiedustelutiedot muslimiterroristien suunnitelmista kaapata poliisi.
Lähde: Mirror Online

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihgua etnistä värinää meille kans...