Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Seura ei enää kelpaa

Mitäihmettä

Olen ollut hyvää kaveria kahden naisen kanssa, tehty vaikka ja mitä aina yhdessä. Nyt nämä kaksi tuntuvat viihtyvän vain toistensa seurassa, eivät pyydä mua minnekkään mukaan. Eilen sanoivat olevansa menossa kaupungille ja ehdotin että voisin tulla mukaan kun pitäis vaatteita ostaa, vastaus oli että haluavat mennä kaksistaan. Viimme viikonloppuna kyselin heidän menojaan, sanoivat että rauhallinen koti-ilta tiedossa ja valittelin kun tekisi mieli lähteä bilettämään muttei ole seuraa. Noh, seuraavana päivänä nämä kertovat olleensa baarissa, ei kuulemma ollut tarkoitus mennä mutta siinä vain pääsi niin käymään.
Muutenkin monesti huomaan facebookissa että jaa, taas ne ovat jossain ja tekee jotain kivaa eikä mua olla kutsuttu joukkoon. Kuitenkin aina kun harvoin nähdään, ne on mulle tosi mukavaa ja nauraa mun jutuille ja joka päivä ne laittaa viestiä kuin normaalit kaverit. Silti ei tunnu seura enää kelpaavan.
Olen sanonut heille asiasta ja että oon pahoittanut mieleni, on pyydelleet anteeksi ja sanonut että pitää nähdä nyt useammin, vaan ei kuitenkaan nähdä. Oon myös itse ehdottanut että mennään esim syömään, elokuviin tms mutta ikinä niitä ei nykyään enää kiinnosta. Mun seura tuntuu kelpaavan vain silloin kun haluaa lainata jotain vaatetta, on vailla kyytiä tms. Tää on tosi outoa, koska ennen oltiin sellainen kolmenkopla ja mulla on ikävä niitä aikoja. Ja ei tosiaan olla mitään 15v kakaroita joiden keskuudessa tätä tuntuu tapahtuvan vähän väliä että joku jätetään ulkopuolelle, vaan ollaan päälle 20v...

Mitä te tekisitte mun tilanteessa?

5

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohje

      menisin kaupungille,,,.

    • Elä Jumalassa

      Luovu lapsen elämästäsi ja itsenäisty ,tukkahulmuten yksin on parasta.Mies ja perhe tuo oman lisänsä sitten aikanaan.Normaali elämä ennen kaikkea ja et kadu mitään jälkeenpäin kun matkasi loppupuoli aukeaa.

      • Itsenäinen

        Saatana on tuhanten juonten mestari ja joka antaa sydämensä saatanalle sen käytöstä ei voi Jumalan lapsi ymmärtää.


    • noh, itselleni käy ihan samoin mutta yleensä koen etten ole tarpeeksi mukavaa seuraa, joten olen lopettanut yhteyden oton. en ala kenenkään orjaksi.

    • Etsi muuta seuraa

      Tuttu juttu. He vain viihtyvät paljon paremmin keskenään ilman sinua.

      Odotapas vain sitä, että sinä esimerkiksi hankit auton tai sinulla on jotakin muuta tarpeellista: kylläpä alkaa taas puhelin soida, kun tarvitaan kyytiä tai kukkienkastelijaa tai lapsenvahtia. Minun tapauksessani tilanteen sekoitti tuo auto, jolla olisi siis pitänyt kauppareissujen ja pienten huviretkien lisäksi käydä hakemassa kaverit baarista aamutunneilla. Minulta meni jopa vuosia siihen, että lopulta ymmärsin, miksi minun seuraani haluttiin vain tietynlaisissa tilanteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe