Vähän gallupinomaisesti haluan kysellä, miten eron yhteydessä (vähän ennen, eron aikana tai pian jälkeen) itse kokee muuttuneensa tai entinen puoliso näyttää muuttuneen. Haen sitä, onko tapahtunut vain ero ihmissuhteesta, mutta henkilön harrastukset ja luonne ovat säilyneet suht ennallaan vai onko koko ihminen muuttunut selvästi.
Vielä kerran - ero ja muutos
Syvällä
9242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En näe näin vuoden jälkeen suurta muutosta itsessäni. Minulla on nyt aikaa keskittyä paremmin itseeni ja harrastuksiini, mutta toisaalta tuntuu, että on tullut vähän laiskistuttua. Pikkuhiljaa alkaa ehkä huomata niitä omn luonteen varjopuolia enemmän kuin aikaisemmin.
Eräs muutos, minkä olen huomannut on, että olen tullut naisten suhteen ronkelimmaksi. Parisuhteessa ollessani olisin pannut kaikkea mikä liikkuu, jos olisin voinut. Nyt kun minulla olisi siihen mahdollisuus, niin valikoin seksikumppanit hyvinkin tarkoin. Ei kelpaa varatut, eikä pullukat, eikä vanhat jne.
Exässä ei ole suurempaa muutosta tapahtunut. Tuntuu olevan samanlaiten k-pää kuin aikaisemmin päätellen ainakin siitä mitä lapset ovat kertoneet hänestä ja uuden miehen riidoista.
Exäsi suhteen ajatuksia sotkevat uusi mies! Varmasti ne ovat vielä katkeria vuoden päästä. Hyvä sinulle, että et jokaiseen naiseen lankea! Siitä plussat!!
Ero tapahtuu huonosta ihmissuhteesta ja kenenkään ihmisen perusluonne ei muutu koskaan vaikka kuinka toivoisit ja itkisit. Et selvästi mene eteenpäin elämässäsi ;)
Perusluonne tai temperamentti varmaan pysyykin. Mutta tarkoitan nyt muunlaisia muutoksia, kuten pienemmät käyttäytymisen muutokset, vaikkapa itsekkyyden lisääntyminen suhteessa omiin lapsiin, kirjoitustyylin muutos, kiinnostuksen muutos teknisistä vempeleistä sisustamiseen. Yhtälailla käy myös muunlaiset muutoshavainnot, vaikka alkoholin käytön väheneminen, laihtuminen, lisääntynyt onnellisuus.
Minä menen elämässäni eteenpäin omaa tahtia, turha sitä surra. Olen muuttunut vähemmän sinisilmäiseksi, olen opetellut asettamaan rajoja, olen muuttunut kovemmaksi. Harrastukset ovat säilyneet entisellään, iloisuuttani olen saanut pikkuhiljaa takaisin - eroa edeltävälle tasolle en ole vielä päässyt.
Eron yhteydessä oivalsin, että olen luopunut itsestäni viimeiset vuodet liitossa. Eron jälkeen tunnen syntyneeni uudestaan - en uudeksi ihmisiksi, vaan sellaiseksi kuin oikeasti olin - ennen ex-liittoani ja sen alkuvuodet. Aivan mahtava fiilis, kun taas voi vapaasti ilmaista itseään. Nauraa ns. täysin rinnoin, itkeä jos on surullinen, ja kaikkea siltä väliltä. Ihmettelen, kun nautin äkkipikaisuuden ja kuohahtelun itsestäni uudestaan. Kyllä tekee hyvää! Ihme kyllä lapset (= lähes kaikki täysi-ikäisiä) pitävät myös tästä kuohahtelustani. Tulee kerralla selväksi asia, eikä tarvitse miettiä "mitäköhän se oikeasti hautoo". Tunteiden - ihan kaikenlaisten ilmaisu kun oli exälle myrkkyä. Siksi ne tukahdutettiin. Ennen kaikkea olen tullut rohkeammaksi, ja saanut erosta itseluottamusta. Myös huumorintajuni kotioloissa on tervetullut kuvioon uudestaan. Ex ei ymmärtänyt alkuunkaan, kun laski leikkiä. Ei saanut. Etenkään itsestään ei saanut repiä huumoria. Korkeintaan toisten vahingoista, mutta niistä taas en itse perusta.
Harrastukseni ovat pysyneet suurin piirtein samoina, mutta harrastan niitä väkevämmin kuin ex-liiton aikana.
Näin kävi meilläkin. Ennen niin hiljainen ja varautunut perhe muuttui pikkuhiljaa exän häivyttyä maisemista. Nyt nauru raikaa ja itkeäkkin saa. Tunteita ei tarvitse kenenkään piilotella, eikä varoa. Kukaan ei mene rikki, vaikka nauraakin tai itkee. Nyt tuntuu, että on hyvä olla juuri sellainen kuin on.
Exän kohdalla ei voi sanoa samaa. Harrastuksia on kyllä siunaantunut paljon, ettei aina ehdi edes lapsia tapaamaan, mutta painoa kertyy ja sairauksia. Rahahuolet jatkuvana riesana, eli sen suhteen ei yhtään sen enempää harkintaa kuin ennenkään,mutta nyt ei vain voi lainata aina minun tililtä.
Olemme onnellisia nyt ja tässä. Minä ja lapset. En haaveile mahdottomia, mutta joskus tuntuu, että sellainen tasapainoinen suhde jos vielä olisi mahdollinen. Miehen kanssa, joka uskaltaa reilusti itkeäkkin...ja nauraa.
Kyllä sellaisia vielä maailmassa on, älä luovu toivosta :)
Minun ongelmani oli ettei exä osannut puhua tunteistaan, ei uskaltanut itkeä eikä nauru aina ollut aitoa. Naiseksi kylmä, tunteeton, etäinen. Mutta nyt kaikki on taas paremmin kun ei tarvitse sitä tunteetonta hapannaamaa enää kattella :D YES!
Ja aloittajan kysymykseen vastauksena ettei meillä ainakaan juuri mikään ole muuttunut henkisesti tai fyysisesti. Minä olen sama mies kuin ennenkin, näytän iloni ja suruni kohtuullisen estoitta ja puksailen about samoja kuin ennenkin. Exä näyttää olevan edelleen sama kovanaama kuin ennenkin, häntä ero tuskin hetkauttikaan. Tosin ei minuakaan kun loppuaikoina tajusin mikä tuo nainen oli naisiaan, kova ja katkera ämmä johtuen lapsuuden traumoistaan joista ei koskaan suostunut mun kanssa keskustelemaan vaikka, jopa lempeästi, yritin joskus saada jotakin informaatiota. Se ei kuulemma mulle kuulunut mutta sopivissa kohdin hän aina kitkeränä viittasi omiin lapsuuden pettymyksiinsä jotka siis oikeuttivat mukamas hänet käyttäytymään kuten käyttäytyi.
No, se ja sama nyt. Ihmisinä siis ollaan kait melko ennallaan.
NYT voi olla ihan oma itsensä ! X n mielestä varmaan se vttuimainen-paska. mies. lapset on tärkeitä ... nyt lapsia ei niin usein nää kun sillo kun oltiin yhes. en mä tiedä olenko mä ihmisenä paljookaa muuttunu !? samat harratukset kuin aikasemminkin en baareissa käy usein vieläkään ! ois kai se joku joku kiva NAIS puoilinen veijari löytää !! Mutta kivet ja kannot on jo käännetty !? HYVÄÄ JUHANNUSTA !! ! !