Luonnevikaiset vaatemyyjät

Toivon toimintaa

Olen yli viisikymppinen, hoikka ja urheilullinen mies.

Hain uutta pukua ja poikkesin myös Dresmanniin, koska siellä oli tarjouksessa villakangaspukuja. Myyjä valitsi takin ja kehotti koittamaan. Se oli päälläni kuin hevosen loimi, ei istunut mistään kohtaa, mutta myyjä kehui sitä täydellisen sopivaksi ja oli tarjoamassa jo housuja.
Lähdin pois ja ostin puvun sieltä, mistä muutkin pukuni olen hankkinut. Nyt löytyi heti sopiva kahdesta mallista valiten. Myyjä oli tarkka ja ystävällinen. Hän tarkasteli istuvuutta huolella, ja pieniä korjauksia jouduttiin tekemään.
Nyt on tähdennettävä, että puku maksoi vain neljäsataa euroa.

Myös Dresmannilla on käytössä sama mitoitussysteemi ja yhtä laajat varastot kuin tuossa suosikkiliikkeessäni. Pojille on haettu sieltä rippipukuja ja seuraavatkin puvut. Ne ovat olleet hyvin istuvia ja tyylikkäitä, vaikka laatu on huonompi, mutta se näkyy myös halvemmassa hinnassa. Kasvaville ei kannata kovin kallista pukua hankkia. Itse olen ostanut sieltä pikkutakkeja. Jos sopivaa ei ole löytynyt tangosta, ne on haettu varastosta.

Miksi siis tuo myyjä halusi myydä minulle täydellisen paskasti istuvan puvun?
Itseasiassa tuo kokemus ei ollut ensimmäinen, vaan niitä on tullut vastaan useita pitkän elämäni varrella. Kun katselee juhlapukuisia miehiä huomaa, että paskasti istuvien pukujen myyjiä on paljon.

Ovatko nuo naiset miesvihaajia? He saavat tyydytystä miesten huijaamisesta ja häpäisystä?
Ihmettelen kauppojen esimiehiä ja luonnevikaisten naisten työtovereita. Miksi he eivät puutu tuollaiseen käytökseen?

4

566

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RAhAA

      mieti kolmesti tottakai ne haluavat tuputtaa sinulle hunosti istuvan puvun miten muuten ne sais rahaa

    • huonot palvelut

      Eihän valmispuvut ikinä ole kovin hyvin istuvia, mutta stockalla sentään tarjotaan halpaa 7€ räätälinpalvelua aina puvun ostamisen yhteydessä. Dressmannilla sellaista palvelua ei ole, ja valikoiman vähiten huonosti istuva puku myydään asiakkaalle vaikka siinä on kaikenlaista korjattavaa istuvuudessa.

    • normaalia

      Vaatteita ostaessa kannatta luottaa omaan silmään, jos sellainen on. Jokaisesta vaateliikkeestä, ketjuun kuuluva tai ei, löytyy myyjiä, jotka vakuuttavat minkä tahansa asun sopivan asiakkaalle mainiosti.

      Olen mies, mutta tilanne on kuulemma sama naistenvaateliikkeissä. Saattaa olla, että myyjä saa osan palkastaan bomuksina myynnin perusteella.

      • sartorialist

        Itse useamman vuoden vaatekaupassa esimiesasemassa työskennelleenä voin sanoa, että eipä tuossa ole varmaan kyse muusta kuin koulutuksen puutteesta.

        Suomessa harvoissa (jos missään) vaatekaupoissa on käytössä provikkapalkkausta; erinäisiä kilpailuja voi olla ja myyjien lukuja seurataan kyllä, mutta kyllä se tuntipalkkaus on Suomessa se eniten käytetty palkkausmuoto. Esimiesten palkat voivat usein olla sidottuna kaupan myynti- indeksiin ja siihen tietysti vaikuttaa koko henkilökunnan panos, mutta tässä tullaan juuri mainitsemaani pointtiin: jos esimies ei huolehdi henkilökunnan koulutuksesta, henkilökunta ei yksinkertaisesti tiedä miten puvun tulee istua! Tämä on tietysti ongelma, koska varmaan lähemmäs 95% miesasiakkaista ei tiedä millainen on istuva puku - suomalaiset kun eivät yleensä laita pukua päälle kuin häihin ja hautajaisiin.

        En myöskään suostu uskomaan siihen tosiasiaan, että myyjä tekisi tuon ilkeyttään tai vaan "koska haluaa myyntiä". Dressmann on tunnetusti kauppana hyvin myyntiorientoinut - eikä siinä ole mitään pahaa - mutta heilläkin on varmastin tiedossa, että asiakkaan "huijaaminen" ei ole ikinä kannattavaa. Viimeistään joku asiakkaan ystävistä mainitsisi puvun istuvuudesta ja tällöin myyjä olisi nolannut asiakkaan tämän ystävien edessä. Sama koskee kaikkia muitakin vaatteita: myyjän myydessä esim. liian lyhyet farkut, JOKU tulee asiasta mainitsemaan. Kuinka mieluusti asiakas tällöin palaa liikkeeseen? Tai sanoo liikkeestä mitään hyvää? Ensimmäinen postaus on mielestäni hyvä esimerkki: olenko väärässä sanoessani, ettei "Toivon toimintaa" mene enää toiste Dressmanniin pukuostoksille? :)

        Tämän takia myyjien ammattitaidon puute on iso ongelma kaupoille, mutta kyllä se ensisijaisesti vastuu omasta mielestäni on aina lähimmällä esimiehellä (kauppiaalla/myymäläpäälliköllä/osastovastaavalla/jne). Ammattitaitoinen myyjä on samalla stailisti, joka auttaa asiakasta löytämään tarvittavat asukokonaisuudet, mutta on myös tarvittaessa rehellinen, vaikka se aiheuttaa menetettyyn myyntiin. Pitkässä juoksussa se kannattaa aina, koska tällöin asiakas palaa aina. Suomessa kun äänestetään mieluummin jaloilla tai nettipalstoilla... :)

        Ja viimeisenä kommenttina: ei, vaatekauppa jossa olin töissä, ei ollut Dressmann. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1050
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      961
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      864
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      674
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      627
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe