Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mikä voisi olla vikana?

väsynytopiskelija

Olen jo pidemmän aikaa epäillyt että minulla ei ole kaikki ihan kunnossa, sillä oireita on ollut jo useita vuosia ja olen vasta nyt havahtunut niihin kun puhuin asiasta kaverini kanssa. Oireita on mm. jatkuva väsymys, aikaansaamattomuus, masennus, jatkuva ärtymys, turvotus, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, palelu ja palan tunne kurkussa. Olen lukiossa ja opiskelusta on tullut ylivoimaisen raskasta, sillä voimat hädin tuskin riittävät kouluun raahautumiseen ja sielläkin kävelen koko ajan pää sumussa ja keskittymiskyky on nollan luokkaa. Myös painoa on tullut lisää n. 7 kg, vaikka olen likkunut juuri aikaisempaa enemmän. Lisäksi tuntuu että puhuessa sanat menee solmuun ja aivot käyvät todella hitaalla. Lääkäri koitti tuputtaa minulle masennuslääkkeitä, vaikka ongelmat ovat fyysisiä eivätkä psyykkisiä. Itse epäilin kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta lääkärin mukaan arvot ovat täysin ok, nåinköhän on

8

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks vaan

      Paljonkos ne arvot olivat TSH & T4V?

    • kaikki täsmää

      Ihan selkeitä kilpirauhasongelmia!

      • elämäntavat!

        On tullut liikaa luettua nettiä, siis tuo aloittaja. Jos arvot on kunnossa, ei muuta kuin lenkille ja jumppaan, illalla 9:ltä pää tyynyyn ja kunnon ruokaa.


      • Niin, Jos!
        elämäntavat! kirjoitti:

        On tullut liikaa luettua nettiä, siis tuo aloittaja. Jos arvot on kunnossa, ei muuta kuin lenkille ja jumppaan, illalla 9:ltä pää tyynyyn ja kunnon ruokaa.

        Niin, jos kaikki on veriarvoissa kunnossa, niin pitää myös ottaa psyykkinen apu vastaan, sillä kaikki muu paitsi kylmyys ovat masennuksen oireita ja sekin voi johtua vain huonosta verenkierrosta kehossasi, eikä mistään sairaudesta. Ei kannatakkaan käyttää masennuslääkkeitä ennen kuin viimesitään psykiatri on antanut sinulle pitempään apua ja tehnyt tarkan diagnoosinsa sinun mielenterveydestäsi.


    • Kääkk

      Fluorimyrkytys?

    • jsx1

      "Lääkäri koitti tuputtaa minulle masennuslääkkeitä, vaikka ongelmat ovat fyysisiä eivätkä psyykkisiä."

      Mielen voima voi olla hämmästyttävän suuri niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Toki noiden oireiden taustalla voi olla monia puhtaasti fyysisiä syitäkin, mutta jos tutkimuksissa ei löydy mitään, niin kannattaa pitää mielessä myös psyykkisen alkuperän mahdollisuus. Stressi saa elimistön erittämään monia hormoneja, kuten noradrenaliinia ja kortisolia, joten oireille on sinänsä fyysinenkin syy mahdollisesta psyykkisestä alkuperästä huolimatta.

      Itselläni stressi ja ahdistuneisuus aiheuttavat usein sellaisiakin oireita, joita niihin ei välttämättä osaisi yhdistää, esim. sormien ja käsien kylmyyttä ja sinerrystä, vatsaoireita, keskittymiskyvyttömyyttä, sydämen lisälyöntejä jne.

      Se onkin sitten ihan toinen juttu, että onko masennuslääkkeet oikea ratkaisu asiaan - tuntuu, että nykyään niitä määrätään kovin helposti vähän joka vaivaan.

    • kurkku-appelsiini

      Josko jodin-puutosta? Saatko tarpeeksi maitotaloustuotteita, kananmunia, jodioitua suolaa, mereneläviä?

    • Kotitohtori XD

      Oletko mies? Onko testosteroniarvoja mitattu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2087
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      19
      1677
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1433
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1348
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe