Miksi naisvaltaisilla työpaikoilla on niin paljon kiusaamista?

työelämässä edelleen

Kiusaajat työssäkäyvät naiset, ihan kuin pikkuiset koululaiset. Tyttärenne kiusaavat ilmeisesti koulussa. Teiltä mallia ottavat.
Jokaiselle työpaikalle pitää Suomessa tehdä kiusaamisen kieltolait.
Varsinkin hoitoaloilla kytee pommi,joka kohta räjähtää käsiin. Tehdään työkavereista perättömiä huume epäillyjä esimiehelle, se on yleisin kiusaamis muoto nykyisin.
Pisto tätä lukeville monille nyt iskee suoraan sydämeen, vaikka eipä noin sydämettömillä sydäntä taida ollakkaan.
Harmi, kun juuri lähihoitajilla on rankkaa kiusaamista, erittäin paljon.
Paitsi työkaverit, myös hoidettavat kärsivät tästä asiasta.
Miksi muuten hoitoaloilla on, niin hurjan paljon lesboja, sekö syy huonoon ilmapiiriin.

Eivaät tiedä pitäisikö kasvaa vehkeet jalkovälissä, vai mitä, siksi sekaisin päästään ja aina toisten kimpussa.

Ja kitos ei tarvitse korjata niitä yhdyssanoja, eikä muitakaan muotovirheitä.
Vastatkaa miksi kiusaatte, miten voitte hoitaa ihmisiä, potilaita, asukkaita, kun olette noin ilkeitä työkavereille.
Kiireenne johtuu sairaslomista ja sairaslomia ei olisi, niin paljon, jos työpaikoilla olisi hyvä henki, mutta eihän se sovi luonnevikaisille oman elämänsä ryssineille naisille. Katkeria akkoja.
Hellan ja nyrkin väliin vaan takaisin, kun ette sopeudu työpaikoille.

2

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vauvasta vaariin

      Onpa ikävää että juuri hoitoalalla on tuota kiusaamista ja kaikki
      joutuu kärsimään, työntekijät ja hoidettavat.

      Eräässä toisessa ketjussa oli kirjoitus, kuinka päiväkodeissakin
      on paljon tätä kiusaamista,, työntekijöillä huono ilmapiiri ja jopa lapsia haukutaan englanninkielellä, jotteivat lapset ymmärtäisi,
      mistä on kysymys.

      Eli täällä Suomessa siis kiusataan läpi elämän tämän pienen ajan kun
      täällä ollaan.

    • ykhfvnh

      Kateus. Kaikilla nsisvaltaisilla aloilla. Jos haluat kehittyä ja kehittää työtä, voit odottaa mollaamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3797
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3079
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2834
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2582
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2403
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1818
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1185
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1119
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1079
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      77
      1071
    Aihe