Sitoutumiskammo(ko)

Tapasin 8viikkoa sitten ihanan miehen baarissa. Vaihdoimme illan päätteeksi numeroita, mutta välillämme ei tapahtunut muuta. Tämän illan jälkeen alkoi kuitenkin viestittely ja jossain vaiheessa kuvioon tulivat myös puhelut. Alusta asti tiesin, että mies haluaa edetä hitaasti(vanhoista traumoista johtuen).. Tämän tuntemamme ajan, olemme viestitelleet joka päivä useampia viestejä ja olemme myös nähneet noin 5kertaa. Aina kun olemme nähneet, meillä on ollut todella hauskaa ja olemme keskustelleet asioista syvällisemminkin. Nämä kerrat ovat myös päättyneet vähemmän tai enemmän seksuaalisiin juttuihin. Olemme myös viettäneet yhden yön yhdessä. Tämän yön jälkeen "kaikki" muuttui, mies sanoi että alkoi ahdistaa ja haluaa pitää tauon meijän näkemisessä, mutta haluaa kuitenkin nähdä vielä, mutta vasta sitten ku ahdistus häviää. On kuullemma kiinostunut minusta ja haluaa saada tämän jutun toimimaan. eikä halua edetä liian nopeasti. Olen sekaisin, en tiedä mitä tämä mies oikein loppujen lopuksi haluaa?
Mies on minua reilusti vanhempi, luulis että tietäisi jo tuossa iässä..
6231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Reilusti vanhempi mies, ei halua edetä suhteessanne, seksiä sulta haluaa=varattu. Unohda.

Äänestä

jos mies ei ole kertonut syytä hidasteluun, jää kaikki vain arvailujen varaan.
Kerroit että yhdessä vietetyn yön jälkeen kaikki muuttui. Mitä tapahtui?
Voi olla että sinussa on "ominaisuuksia" jotka laittavat miehen miettimään. Mies voi kokea riittämättömyyden tunnetta ikäerostanne johtuen ym. ym...
Niin kauan kun emme kommunikoi rehelliseti ja riittävästä, tulee aina eteen tällaisia epäselviä tilanteita.

Nosta kissa päydälle... valitse hyvä, sellanen rauhallinen ja sopiva hetki ja ota asia puheeksi. Mitä pahimmillaan voisi tapahtua kun otat asian esille...mies voi ehkä kertoa että ei halua jatkaa kanssasi. Tämä viesti tulisi myöhemmin joka tapauksessa ilmi. Eikö olisi hyvä että tällaiset ajatukset tulis esille ihan alkuvaiheessa kun ei ole vielä edetty liian pitkälle.
Tiedän että tuollainen viesti sattuu mutta, elämä ei aina ole reilua ja mene niin kun itse haluaisi tai on suunnitellut.

DrAlban

Äänestä

Mies vain selvisi baariillan jälkeen toisin kun sinä.

Äänestä

Ei ole varattu, tiedän sen. Kertoo hidasteluun olevan syynä huonot kokemukset naisista, sanoo pelkäävänsä rakastuvan muhun ja sit en vastaa sen tunteisiin.. Oon tässä nyt ollut etäinen ja nyt se mies laittaa viestiä että on ikävä ja haluaa mut luokseen ja mikä mulla on ku en vastaa viesteihin... oon ihan sekasin tästä koko jutusta :D ja väittää kovasti että ei halua pelkkää seksiä..

Äänestä
  • Voihan toi sen selitys pitää ihan paikkansakin. Hän on kokenut jo sen, että toinen ei rakastakaan, vaikka hän rakasti ja haluaa nyt suojella itseään siltä. Ihan ymmärrettävää, mutta tietysti aika rankkaa molemmille osapuolille.

    Jos hän on rehellisesti kertonut, että mistä hänen vetäytymisensä johtuu jne. niin olisikohan sinun syytä kertoa rehellisesti, että miten tuollainen käytös sinuun vaikuttaa. Eihän hän voi sitä tietää, jos et kerro. Ehkä teidän homma sitten lähtisi etenemään. Johonkin suuntaan.

    Äänestä

  • ----------- kirjoitti:

    Voihan toi sen selitys pitää ihan paikkansakin. Hän on kokenut jo sen, että toinen ei rakastakaan, vaikka hän rakasti ja haluaa nyt suojella itseään siltä. Ihan ymmärrettävää, mutta tietysti aika rankkaa molemmille osapuolille.

    Jos hän on rehellisesti kertonut, että mistä hänen vetäytymisensä johtuu jne. niin olisikohan sinun syytä kertoa rehellisesti, että miten tuollainen käytös sinuun vaikuttaa. Eihän hän voi sitä tietää, jos et kerro. Ehkä teidän homma sitten lähtisi etenemään. Johonkin suuntaan.

    ollaan ehkä päästy tässä asiassa eteenpäin.. :) sovittiin, että jatketaan tapailua, eikä kumpikaan kattele tässä muita :) Sanoo, että haluaa mun kans yhteisen tulevaisuuden, mutta edetään hitaasti.. Toisaalta tää on ehkä hyvä, ni saa rauhassa tutustua toiseen yms..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton nainen kirjoitti:

Tapasin 8viikkoa sitten ihanan miehen baarissa. Vaihdoimme illan päätteeksi numeroita, mutta välillämme ei tapahtunut muuta. Tämän illan jälkeen alkoi kuitenkin viestittely ja jossain vaiheessa kuvioon tulivat myös puhelut. Alusta asti tiesin, että mies haluaa edetä hitaasti(vanhoista traumoista johtuen).. Tämän tuntemamme ajan, olemme viestitelleet joka päivä useampia viestejä ja olemme myös nähneet noin 5kertaa. Aina kun olemme nähneet, meillä on ollut todella hauskaa ja olemme keskustelleet asioista syvällisemminkin. Nämä kerrat ovat myös päättyneet vähemmän tai enemmän seksuaalisiin juttuihin. Olemme myös viettäneet yhden yön yhdessä. Tämän yön jälkeen "kaikki" muuttui, mies sanoi että alkoi ahdistaa ja haluaa pitää tauon meijän näkemisessä, mutta haluaa kuitenkin nähdä vielä, mutta vasta sitten ku ahdistus häviää. On kuullemma kiinostunut minusta ja haluaa saada tämän jutun toimimaan. eikä halua edetä liian nopeasti. Olen sekaisin, en tiedä mitä tämä mies oikein loppujen lopuksi haluaa?
Mies on minua reilusti vanhempi, luulis että tietäisi jo tuossa iässä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu