Taas eilen mietin, mitä olen tehnyt väärin. Parisuhteessa ollaan oltu melkein kolme vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana hän on yhtäkkiä alkanut puhua, ettei me seurustella vaan tapaillaan. Aika pitkä aika vaan tapailla. Kaikki viikonloput vietetään yhdessä ja hyvin on mennyt. Joskus hän vain häippäsee ja haluaa olla rauhassa. Sekin on ymmärrettävää välillä. Kuitenkin kun asumme erillään, voi kumpikin olla omassa rauhassaan.Emme lähettele viestejä, mutta muilta tuntuu niitä tulevan. En haluaisi udella,vaan luottaa ettei kuvioissa ole muita suhteita. Kaikki on kuulemma hyvin, tapaamme vaan liian usein ? Itselläni tulee ikävä jo kahden erossa olen päivän jälkeen. Lapset on jo aikuisia. Ajan puutteesta ei siis ole kyse. Ei kai tässä auta kun sopeutua.
Hukassa
liina4
265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole puhunut hänelle tästä ilmeisesti? Itseäni ainakin ahdistaa jos jokin asia mietityttää ja siitä ei voi toiselle sanoa. Jos otat aiheen esille siten ettet syyllistä parisuhteen toista osapuolta mistään, ei hänellä pitäisi olla syytä suuttua tai ihmetellä sitä että kysyt asiasta. Eri asia silloin jos olet jo kysynyt ja juttu on käyty läpi ja silti kyselisit viikottain.
Niin, ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Minä olen kaltaisesi, mullekin tulee toista ikävä aika pian oven suljeuduttua. Siis jos oikeasti välitän.
Mutta sanoisin että herttinen, jos olette jo 3 vuotta olleet jonkin näköisessä parisuhteessa eli seurustellut siis aktiivisesti.. niin jos mies alkaa puhua tuollaisia ettette seurustele vaan "tapailette" niin valitettavasti tuo kuulostaa mielestäni lopun alulta :( Sori :( :(
Hän ilmeisesti yrittää selittää itselleen että "tapailette vain" ettei tule niin huonoa omaatuntoa kun on aika tehdä irtiotto suhteestanne. Koska tehän "vain tapailette".