Täällä mietitään miten selvitä avioerosta, ja riidellään miten saa tavata lapsia, ja haukutaan anopit ja apet ym koko suku sivussa.
Miksi ei mietitä sitä, miten pidät sen aviomiehen, olemassa olevan onnen itselläsi?!
Mietitään, miten itse voisit muuttua ja olla se hyvä puoliso, mitä vaadimme toiselta?!
Miten säilyttää se arvokas asia, joka meillä on nyt tällähetkellä, se ei ole itsestään selvyys, vaikka siltä tuntuu, kun se on siinä lähellä. Kun sen menetät, vasta sitten heräät ja tajuat,huomaatkin mitä menetit. Turha sitä on jälkikäteen miettiä mitä olisit tehnyt toisin.
Miksi ei mietitä sitä, miten pidät sen aviomiehen, olemassa olevan onnen itselläsi?!
Mietitään, miten itse voisit muuttua ja olla se hyvä puoliso, mitä vaadimme toiselta?!
Miten säilyttää se arvokas asia, joka meillä on nyt tällähetkellä, se ei ole itsestään selvyys, vaikka siltä tuntuu, kun se on siinä lähellä. Kun sen menetät, vasta sitten heräät ja tajuat,huomaatkin mitä menetit. Turha sitä on jälkikäteen miettiä mitä olisit tehnyt toisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yhden eron kokeneena ja uuden liiton solmineena huoleni on juuri tämä. Miten ylläpitää sitä sanatonta lujaa yhteyttä joka tällaisessa tuoreessa liitossa kahden kypsän ihmisen välillä juuri nyt vallitsee? Miten erottaa liiton muuttuessa, mikä muutos on hyväksi ja mikä pahaksi? Miten välttää takertuvuus ja toisen liikkumatilan rajoittaminen ja miten erottaa terve mustasukkaisuus sairaasta? Miten toisaalta taas välttää liiallinen analyysi parisuhteesta ja miten osata tarttua hetkeen?
Hyviä neuvoja ja kokemuksia olisi kiva kuulla.
Tää avioero-osasto ei ehkä oles paras mahdollinen foorumi näihin mietiskelyihin... Oletko käynyt katsomassa parisuhde-osastoa?
Anteeksi kovasti. Häivyn muualle
Se oli ihan ystävällisessä hengessä kirjoitettu viesti. Avioero-osaston "ohjeena" lukee sheriffin viestinä näin: "Keskustele ja pura tunteitasi avioerosta. Kysy neuvoa ja huolesi muiden kanssa" (tosin tosta lauseesta näyttää puuttuvan yks sana)
Sen takia vastasin, kun tältä osastolta ei ehkä tule kauhean rakentavaa keskustelua esittämästäsi aiheesta.
Ei onnea voi säilyttää, sitä voi vain vaalia ja kasvattaa. Kun kahden ihmisen välinen luottamus on kohdallaan, tunteet paikoillaan, kumpikin osapuolen käsitys asemastaan on balanssissa, fyysinen vetovoimakin tallella - ei onnelle saati rakkaudelle tule esteitä eikä tarvitse alati vartioida paikkaansa, vaikka hetken heikkoudessa toinen olisikin haikaillut välillä muualle. Mutta, se iso mutta, on pelkkä ideaali, että parisuhde sisältäisi nuo elementit ja vain harvalle se suodaan - Mitkään maailman perheneuvolat tai auttajat pysty auttamaan paria jolta puuttuu palikoita tuosta rakennelmasta - ei auta vaikka kuinka katsoisi peiliin tai kaivaisi omia vikoja uudelleen ohjelmoitaviksi... mikään ei auta jos tunne hiipuu - ei edes se, että toinen yrittäisi kaikkensa saadakseen suhteen oikeisiin mittasuhteisiinsa - jotkut asiat eivät ole tarkoitettu kestäviksi, jotkut rakkaudet ja parisuhteet on tarkoitettu olemaan olemassa vain tietyn aikakauden, ei sen enempää - surullista on, että se asiaan vielä uskova kokee vasta silloin sen elämänsä järkytyksen lopullisesti kun on huomannut tehneensä turhaa työtä jo aiemmin kuolleen suhteen raadolla, eikä se ihminen johon niin tulisesti on luottanut olekaan luottamuksen arvoinen... toisaalta kukapa sitä otaksuisi toisen valehtelevan sen jälkeen kun raihnainen suhde on saanut uuden mahdollisuuden ja anteeksiantoa ja ymmärtämystä on uskoteltu pitkät tovit... Mutta ihminen on mikä on ja rakkaus myös kaiken se kestää ... vai kestääkö?
Jep, ei siinä "parisuhteen eteen työskentely" paljon auta, jos toinen ei enää rakasta tai tajuaa yhtkkiä ettei ookkaan rakastanut ehkä, kasvaa ihmisenä, muuttuu jne. KUmmallekin voi käydä näin, ei sitä toisen pään sisään näe vaikka kuvitteleekin. Olen taipuvainen myös uskomaan ettei parisuhdetta voi estää kariutumasta, vaikka mietinkin päivittäin mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin, jotta oltais vielä onnellisina naimisissa. SIihen kun tarvitaan kaksi, ja jos toisen tahto rakastaa hiipuu, niin mitä siinä voi tehdä? Kysyn vaan. Jos joku on niin viisas että tietää kertokoon. Jottei kävisi ensi kerralla näin (jos sitä ensi kertaa koskaan tulee).
se aviomies onkin vaan olemassa oleva pahan olon aiheuttaja ...pitäisikö sekin säilyttää ? ei kai kukaan onnellinen eroa?? haloo, hei.
Minä ainakin olen pitänyt ja katsellut tuota "onnea" aivan kyllikseni. Ainoa asia mitä tulen ehkä jälkikäteen katumaan on , että yritin niin kauan...
Joo no ei tässä tarkoitus ollut todellakaan se, että kaksi ihmistä jos ei tule toimeen keskenään, että yrittäisi väkisin olla onnellisia!
Kysymys oli siitä, että kun heillä menee hyvin, että myös jatkossakin menisi hyvin. Miten säilyttää siis jo olemassa oleva onni.
Parisuhteen onneen ei mielestäni vaikuta vain itse se suhde ja sen vaaliminen, vaan myös muuten pitää olla elämä kohdallaan. Jos elämä ei muuten suju ja on kovia paineita (joko itsen tai muiden asettamia), voi tästä seurata hyvin syvää ahdistusta ja pahaa oloa, sellaista joka valitttavasti ajaa yli sen että jaksaisi parisuhdetta vaaliaa. Näin siitäkin huolimatta että todella rakastaa ja välittää toisesta ihmisestä ja haluaa olla tämän kanssa yhdessä - ihminen voi mennä tavallaan henkisesti lukkoon.
Elämässä on tosiaan muutankin kuin se parisuhde, on paineita työssä jne. JOskus mietin näiden asioiden suhdetta omaan erooni. JOs ja jos... okei, jossittelu jälkeenpäin on turhaa... mutta tosiaankin elämä on kokonaisuus jonka pitäis toimia yhteen.
Ehkäpä tällä palstalla ei ko. asiaa pohdita siksi, että palstan otsikko on avioero?
Kun on päätetty ottaa ero, olemassa olevaa onnea ei enää ole.
edelliseen kirjoittajaan...