Opiskelijoiden vai opettajien ehdoin

Ovatko valtuutetut miettineet, lukio ja ammatillinen koulutus mahdollistaa uusia opiskelupolkuja nuorille. Lukiolaisille tulee uusia mahdollisuuksia hankkia myös taitoa tiedon lisäksi. Mitä lähempänä nämä koulut ovat toisiaan, sitä helpompi on opiskelijoiden opiskella. Tämä on nähty jo Kurikassa, toivottavasti myös Lapualla.
14223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Todella hyvä mielipide....toivottavasti kepulaisetkin lukevat tekstisi !!

Äänestä

Mihinkäs on unohdettu hankkeeseen liittyvä päiväkoti? Kaupungissamme on valtaisa kasvava päivähoidontarve! Päiväkodiksi ei kelpaa mikä tahansa muusta toiminnasta, ehkä homeen takia, vapaaksi jäänyt rakennelma. Miettikkääs nyt mummelit ja papparaiset tätäkin!

Äänestä

ööh ! eikös kaupunki päätä oppilaitoksien paikan kyselemättä siitä oppilailta yhtään mitään . kuinka moni oppilas jää lapualle opintojensa päätyttyä ja alkaa rakentamaan elämäänsä tänne ja sitoutuu lapualaisuuteen ja antaa oppitietonsa ja taitonsa minkä kunta on mahdollistanut työn muodossa kunnan hyväksi mm, verotuloina ikuisiksi ajoiksi !

sitten kun näin tapahtuu ja siitä on konkreettista vuosikymmenten näyttöä voidaan mahdollisesti ajatella että oppilaiden ajatuksia otetaan huomioon koulupaikkojen sijoitteluissa !

Äänestä
  • Eiköhön lapualaiset koululaiset jää valtaosaltaan Lapualle. Entistä enemmän voisi yrittäjinä ja palkkatyötä tekevinä jäädä, jos toisen asteen opiskelua pyrittäisiin kehittämään entistä monipuolisemmaksi ja nuorten vahvuuksia vahvistavaksi.

    Äänestä

  • Konkretiaa kirjoitti:

    Eiköhön lapualaiset koululaiset jää valtaosaltaan Lapualle. Entistä enemmän voisi yrittäjinä ja palkkatyötä tekevinä jäädä, jos toisen asteen opiskelua pyrittäisiin kehittämään entistä monipuolisemmaksi ja nuorten vahvuuksia vahvistavaksi.

    mieluimmin palkkatyöläisinä ,,,,tuosta yrittäjyydestä vielä semmosta että tulevaisuudessa olisi hyvä saada lakialoite jossa ajetaan läpi asiaa että yrittäjyyteen vaaditaan yrittäjäkoulutus ja lupa . nyt on kaikenmoista pipoa liikenteessä jolla ei ole minkään valtakunnan tajua siitä miten yritystoimintaa tehdään kunnolla ja jossa otetaan työntekijän lakisääteiset oikeudet huomioon.

    lisäksi työpaikat lakisääteisen valvontaviraston alaisuuteen missä kontolli firmoja vastaan toimisi jolloin työntekijöiden siis talouden pyörittäjien asema olisi turvattu oikeudenmukaisesti.työsuojelua ,,työsuojelua !!!

    Äänestä

  • Suurin osa lukion opiskelijoista jatkaa opintojaan myöhemmin toisella paikkakunnalla. Monelle lukiovuodet ovat siis viimeisin muistikuva yhtäjaksoisesta oleskelusta Lapualla. Jos opiskelupaikka on nuhjuinen ja tunkkainen kuten nykyinen lukio, on vaara, että muistiinjäänyt yleinen käsitys Lapuasta paikkakuntana muodostuu samansuuntaiseksi. Se ei houkuttele palaamaan tänne myöhemminkään.

    Lapuaa 'kehitti' takavuosina pieni klikki, joka koostui muutamasta Kokoomuksen valtuutetusta ja ex-kunnanjohtajasta. Rahaa paloi, mutta mitä jäi jäljelle? Surkeassa kunnossa olevat kunnan kiinteistöt, esim. koulut. Nyt osittain sama porukka on rakentelemassa outoja virityksiä, joissa paistaa vihamielisyys opiskelua ja sivistystä kohtaan. Kustannustietoisuus on luonnollisesti tärkeää. Sitä olisi voinut osoittaa jo aiemmin, kun rakenneltiin kaikenlaisia 'aikuisten leikkipaikkoja' tai nyt täysin joutilaana olevaa kunnallistekniikkaa Honkimäen pururadalle.

    Äänestä

Oikea suunta, uusi lukio Kiviristinalueelle ja alakoulut sekä päiväkoti Alankoon. Lukio ja Sedu muodostaisivat monipuolisen koulutuskeskittymän, mistä moni opiskelija hyötyisi. Vastaavasti alakoulu ja päiväkoti olisi luonnollinen parivaljakko aina pulkkamäestä koulunkäyntiin.

Äänestä
  • Sellaiset päättäjät pois päättämästä jotka ajavat vain omia etujaan.Esim opettajat jotka päättävät koulujen uudistamisista.Törkeää omanedun tavoittelua jos eivät ymmärrä jäävätä itseään.

    Äänestä

  • Ccvvb43 kirjoitti:

    Sellaiset päättäjät pois päättämästä jotka ajavat vain omia etujaan.Esim opettajat jotka päättävät koulujen uudistamisista.Törkeää omanedun tavoittelua jos eivät ymmärrä jäävätä itseään.

    Mistä puolueesta nämä "omaa etua" ajavat päättäjt ovat ??

    Äänestä

  • dfg4 kirjoitti:

    Mistä puolueesta nämä "omaa etua" ajavat päättäjt ovat ??

    Keskustan valtuustoryhmä on sokeasti ajamassa lukiota Alankoon. Teppokaan ei pysty tepposiatekeviä valtuutettuja ohjaamaan.

    Äänestä

  • Keskustan valtuustoryhmä kirjoitti:

    Keskustan valtuustoryhmä on sokeasti ajamassa lukiota Alankoon. Teppokaan ei pysty tepposiatekeviä valtuutettuja ohjaamaan.

    Ovatko opiskelijat todella tyytyväisiä vanhan kauppiksen tiloihin kun täysin uusi ja ajanmukainen koulu oilisi tarjolla. Muistakaa, että lukion alueen suunnitelmaan kuuluu kauppiksen tilojen osittainen hyväksikäyttö.

    Äänestä

  • uusi koulu kirjoitti:

    Ovatko opiskelijat todella tyytyväisiä vanhan kauppiksen tiloihin kun täysin uusi ja ajanmukainen koulu oilisi tarjolla. Muistakaa, että lukion alueen suunnitelmaan kuuluu kauppiksen tilojen osittainen hyväksikäyttö.

    Opiskelijat näkevät pidemmälle. Jos jokin tila on yhteinen, ei se maata kaada. Se on luonnonvarojen säästöä. Olisi hienoa saada nuorille vetovoimainen opiskeluympäristö, joka vastaisi tukevaisuuden työelämää.

    Äänestä

  • t. ammattikorkeaan kirjoitti:

    Opiskelijat näkevät pidemmälle. Jos jokin tila on yhteinen, ei se maata kaada. Se on luonnonvarojen säästöä. Olisi hienoa saada nuorille vetovoimainen opiskeluympäristö, joka vastaisi tukevaisuuden työelämää.

    En ole nähnyt ainuttakaan kyselyä kouluvaihtoehdoista lukion kaikille oppilaille, Muutama kellokas on asiaa kommentoinut ikään kuin se olisi kaikkien oppilaiden mielipide. Kysykää kaikilta älkääkä kuunnelko muutamaa poliitikkojen kellokasta.

    Äänestä

  • kysy kaikilta kirjoitti:

    En ole nähnyt ainuttakaan kyselyä kouluvaihtoehdoista lukion kaikille oppilaille, Muutama kellokas on asiaa kommentoinut ikään kuin se olisi kaikkien oppilaiden mielipide. Kysykää kaikilta älkääkä kuunnelko muutamaa poliitikkojen kellokasta.

    Nuoret on useasti viisaampia kuin monet meistä. Useimmat heistä ovat myös avarakatseisempia kuin me aikuiset. On totta, että lukiolainen kouluvaatteissa näyttää erilaiselta, kuin ammattikoulun opiskelija "rakennusvaatteissa". Iltajuhlassa tai puhelimessa heitä ei erota toisista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori 50v kirjoitti:

Ovatko valtuutetut miettineet, lukio ja ammatillinen koulutus mahdollistaa uusia opiskelupolkuja nuorille. Lukiolaisille tulee uusia mahdollisuuksia hankkia myös taitoa tiedon lisäksi. Mitä lähempänä nämä koulut ovat toisiaan, sitä helpompi on opiskelijoiden opiskella. Tämä on nähty jo Kurikassa, toivottavasti myös Lapualla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu