47 Rohkeaa pappia

27

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miten leinee

      Mutta tarvitseeko heitä suvaita ?

    • rohkeuttako ?

      Montako pappia kirkolla on?

    • Julkilausama on tietysti aivan oikea, mutta mitään rohkeutta sen esilletuomiseen ei tarvita. Olen itsekin sitä mieltä, että avioliitto on tarkoitettu yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi - ei tuon esille tuomiseen mitään rohkeutta tarvittu. Kirjoitan täällä nimimerkillä, mutta siviilielämässä olen mielipiteitteni takana luonnolisesti omalla nimellä.

      Mitään kärsimystä omantunnon tähden, mitään ristin kantamista tuollaisen mielipiteen lausumiseen ei minulta eikä papilta vaadita. Ketään pappia ei tällä hetkellä pakoteta siunaamaan homoseksuaaleja liittoja kirkon alttarilla.

      Rohkeutta tarvitaan silloin, kun jotain tehdään tai sanotaan seurauksista välittämättä, yksin Jumalan Sanan tähden. Työnäkynsä Jumalalta saanut pappi toimii rohkeasti, jos hän sanoutuu irti naispappeudesta ja toimii ja puhuu raamatullisen miespappeuden puolesta. Tällöin hän joutuu sen tahon vainoamaksi, jota hän on palvellut. Syrjään joutuminen on hyvin raskasta. Tässä tarvitaan rohkeutta.

      Omalta kohdaltani olen osoittanut rohkeutta irtautuessani aikoinaan kristillisestä työyhteisöstä, jossa taloudelliset väärinkäytökset, haureellinen elämä ja vääryydet olivat arkipäivää. Seurauksena oli taloudellisen toimeentulon menettäminen, kodin myyminen ja työelämästä syrjään joutuinen. En osoittanut rohkeutta siksi, että olisin rohkea - olemme sisäisesti kuin pakotettuja seuraamaan omantuntomma ääntä tällaisissa kysymyksissä.

      Omalla nimellä kirjoittaminen näillä palstoilla voisi olla rohkea teko, vain harvat niin tekevät. Yritin aikoinani kirjautua monta kertaa omalla nimelläni, mutta se ei kerta kaikkiaan onnistunut. Sitten kirjauduin nimimerkillä ja se meni heittämällä läpi. Rohkenen ajatella, että Jumala vaikutti tässä asiassa. Hän varjeli minua jostain sellaisesta pahasta, jota nimeni esilletuominen olisi tuonut mukanaan.

      Jokainen pappi sitoutuu jo pappisvalassaan toimimaan ja opettamaan kirkon opin ja tunnustuksen mukaisesti. Valan vannomiseen ei tarvita rohkeutta, vaan se tuo mukanaan hyväpalkkaisen ja pysyväluonteisen, arvostetun työpaikan - jokainen papiksi vihittävä vannoo valan. Raamattu lupaa, että Sanassa pysyvyä saa vastustusta, toimit sitten Sanaan sidotun omantunnon mukaisesti pappina tai muussa uskovan osassa.
      2. Tim. 3:12 "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi."

      Omantunnon ihminen uskoo Raamattuun, on sitonut omantuntonsa sen totuuteen ja elää sen mukaisesti. On hyvin rohkeaa tuoda totuutta esille sellaisissa tilanteissa, joissa jäät mielipiteinesi yksin tai jossa tiedostat, että mielipidettäsi tullaan voimakkaasti vastustamaan. Ryhmä pappeja antoi naispappeuden hyväksymisen jälkeen julkilausuman, jossa he toivat esille miespappeuden raamatullisen perustan ja torjuivat naispappeuden - julkilausumassaan he myös sitoutuivat toimimaan tuon julkilausuman mukaisesti kieltäytyen ns. alttariyhteydestä naispapin kanssa. Tarvitaan suurta rohkeutta, jos tänään joku pappi toisi virkakysymyksestä puhuttaessas seurakunnan kokouksessa esille sen, että naispappeus on vastoin Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa ja naispappeuden hyväksyminen ja naispappina toimiminen on syntiä.

      • Rohkeutta tarvitaan siinä, että uskaltaa olla eri mieltä kuin mitä kirkko on.

    • Arka rohkea

      En tiennytkään, että minäkin kuulun ns. rohkeisiin, kun koen sisäisesti olevani usein arka ja pelokas. Olen Jeesuksen seuraaja ja tuon ymmärrykseni mukaan tuon Sanaan perustuvan totuuden julki ja elämässäni haluan toimia Sanan viitoittamalla tiellä. Olen siis rohkea.

      Ainoastaan armon evanekeliumista saamme voiman toimia oikein ja pitä omatunto puhtaana Jumalan ja ihmisten edessä. Hebrealaiskirjeessä sanotaan, että on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta - vain armon varassa voimme toimia rohkeasti ja kokea, että Herran on heikoissa väkevä. Rohkeus ei ole pelottomuutta, vaan eteenpäin menemistä totuudessa tunteistamme riippumatta. Jaan tähän alle minua puhutelleen Raamatun kohdan. Viimeinen lause on koskettava - halveksitaanko kirkossamme nykyään omantunnon ihmisiä?

      Kirje Tiitukselle:
      "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko."

    • kunhan kysyn

      Turussa arkkihiippakunnassa viittä pappia uhkaa pappisviran menetys, kun toimivat Raamatun, kirkon tunnustuksen ja apostolisen perinteen mukaan. Tulee mieleen kristittyjen vainot, heitetään leijonille ne, jotka sanomaa julistavat eivätkä kumartele maallisia sääntöjä, jos ne vaativat luopumaan uskostaan. Tämäkö on suvaitsevaisuuden osoitus kirkon uskollisia kohtaan? Palkka siitäkö, että toimii työnantajansa kirjallisten ohjeiden ja sopimusten mukaan?

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Tässä se rohkeus on ,että uskaltaa olla eri mieltä kuin mitä on valtavirta

        http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5188/viitta_pappia_uhkaa_pappisviran_menetys#.VJKb02GIIqw.facebook

        Tässä se rohkeus on ,että uskaltaa olla eri mieltä kuin mitä on valtavirta

        http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5188/viitta_pappia_uhkaa_pappisviran_menetys#.VJKb02GIIqw.facebook

        ________________________
        Nuo papit eivät ainakaan kuulu siihen hengelliseen rupusakkiin joita on enemmistö
        ehkä noin 60%

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Kysyisin PERTSALTA, että onko hän sattumoisin Pohjanmaalta?

        Ja taitaa olla niin, että kristillisissä piireissä ympäriinsä on pääosin mätäpaiseita pappeina, tosin Suomen Ev.lut kirkossa on sentään parempaa väkeä, eikä heitä ole nähty vankiloissa tai muuten häpeämässä tekojaan, kuten esim. M. Koivisto.

      • hoida omat asiasi
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Eiköhän sinulla ole ihan omissakin tekemisissäsi häpeämistä!

      • helsinkijokkeri kirjoitti:

        Kysyisin PERTSALTA, että onko hän sattumoisin Pohjanmaalta?

        Ja taitaa olla niin, että kristillisissä piireissä ympäriinsä on pääosin mätäpaiseita pappeina, tosin Suomen Ev.lut kirkossa on sentään parempaa väkeä, eikä heitä ole nähty vankiloissa tai muuten häpeämässä tekojaan, kuten esim. M. Koivisto.

        jokkeri sanoi :

        __________
        Koivisto ymmärsi hävetä homoilujaan - sinä et??????? :-)

        Jaa, Koivisto petti vaimoaan olemalla pojan kanssa, siinä on kyllä häpeämistä. Minä satun olemaan suhteessa miehen kanssa, jota saa pitää häpeänä, jos niin haluaa. Minä en sitä kyllä häpeä edes millin vertaa.

        Olen pahoillani, mutta tässäkin näkee kuinka eri ihmiset pitävät eri asioita häpeällisinä ja sankarillisina.

      • totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Onneksi kirkossa on voimakkaat herätysliikkeet ja he voi torjua ettei kirkossa vihitä homopareja siihen tarvitaan 3/4 osan enemmistö

        Ei kirkon tarvitse ketään vihkiä: Helsingissä alle puolet vihitään kirkoissa. Mutta jos kirkko vihkii avioon, niin tasapuolisuuden vuoksi pitäisi vihkiä kaikki, jotka sitä haluavat.

        Emme elä enää harvainvallassa emmekä diktatuurissa, vaan demokratiassa: enemmistö yleensä päättää, ei ne jotka haluavat vastustaa.

        _________
        Kirkkoa ei voi pakottaa siunaamaan homoliittoja.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        jokkeri sanoi :
        Emme elä enää harvainvallassa emmekä diktatuurissa, vaan demokratiassa: enemmistö yleensä päättää, ei ne jotka haluavat vastustaa.
        _________
        Kirkkoa ei voi pakottaa siunaamaan homoliittoja.

        Totta. Kirkko saa tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä. Ja se ei itseasiassa kuulu sinulle eikä minulle millään lailla; olemmehan eronneet kirkosta.

        Kirkon kuitenkin noudatettava Suomen lakia monin tavoin, ja sen mitä kirkkolaki sanoo. Jeesus kyllä oli siunaamisen kannalla, ja Jumalakin sanoi siunaavansa KOKO kansan riippumatta olivatko heteroja, biseksuaalisia tai homoja, 4. Moos. 6:27.

        Olet PERTSA niin hakoteillä kuin olla vain voi. Mutta et sitä tajua.

      • 7x7=?
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Kysyisin PERTSALTA, että onko hän sattumoisin Pohjanmaalta?

        Ja taitaa olla niin, että kristillisissä piireissä ympäriinsä on pääosin mätäpaiseita pappeina, tosin Suomen Ev.lut kirkossa on sentään parempaa väkeä, eikä heitä ole nähty vankiloissa tai muuten häpeämässä tekojaan, kuten esim. M. Koivisto.

        Homous on opittu tapa ja valinta, lopeta kiemurtelu

    • Ei tuo ole rohkeutta, vaan pelkuruutta.
      Uudistuminen on rohkeutta, eikä se että pysytään pimeässä keskiajassa.

      Onneksi heitä on aika vähän (noin 2-3%) papeista.

    • Uskomaton pohtija

      Otsikko on varsin omituinen, kun kutsut näitä pappeja rohkeiksi. Kun luki tuon tekstin, parempi laatusana olisi "riidanhaluinen ja arvosteleva". Hehän hyökkäävät julkilausumassaan piispoja ja toisia pappeja vastaan. Tämä on epätavallista sikäli, että yleensä työelämässä erimielisiä ovat työnantajat ja työntekijät. harvemmin työntekijät alkavat ainakaan julkisesti haastamaan riitaa keskenään.

      • uskova pohtija

        On niin, että kun työnantaja on muu, kun nämä eksyneet ihmiset (piispoja ja naispappeja), niin tehdään silloin oikein kun taistellaan oikean puolesta. Riitaahan haluavat vaan he, ketkä haluavat taistella väärien asioiden puolesta.
        Palkanhan maksaa ne jäsenet, jotka "kirkollisveroa" maksaa.
        Nythän on paljon rahaa vedetty pois ja ilmeisesti lisää vedetään, koska nämä vääristyneet ihmiset vielä pomottelevat asemassa, jossa heidän pitäisi edistää oikeutta, mutta eivät tee muuta kun vääryyttä.
        Miten siis näet asian kehittyvän?
        Riitaahan haastaa itseasiassa papittaret ja muut eksyneet, kun eivät pitäydy oikeissa lähtökohdissaan. Riitaa ei haasta ne, joita nyt haluttaisiin erottaa. Hassu tilanne.
        Olisi ehkä hyvä haastaa oikeuteen nämä ylintä johtoa myöden juuri niistä lähtökohdista alkaen, joissa he alkoivat lipsumaan totuudesta ja nyt vaativat muitakin.
        Nämä viisi erotusehdokasta voisivat nousta piispoiksi ja laittaa kirkon ojennukseen.
        Tällöin olisi mahdollista sekin, että rahaa taas alkaisi virrata taloon. Nyt se virtaa poispäin.

        Miksi asia siirrettiin ensivuodelle ?
        Kirkollisveroa joutuu maksamaan sen vuoden loppuun jolloin eroaa. Näin joutuisi maksamaan vuoden, vaikka eroaisi tammikuun alussa. Pelkkää likaista peliä siis minun mielestäni.

    • eihomoavioita

      Miksei kirkko voisi vaan jakautua kahtia, esim tässä kysymyksessä. Konservatiivi vs. liberaali. Konservatiivien oikeuksia poljetaan todella näissä asioissa kuin homovihkiminen.

    • homo-info

      miten "konservatiivien oikeuksia" loukkaa
      se, että eduskunta lopettaa homoparien rekisterin
      ja kaikista rekisteröidyistä parisuhteista tulee
      avioliittoja?

      loukkaako se jonkun "oikeuksia" että homojen syrjintä
      vähenee?

      • eihomoavioita

        Loukkaa siten että homoaviot ei ole kirkollisia. Avioliitto ei ole homoille. Olkoot missä tahansa liitossa keskenään mutta ei kirkossa!

      • eihomoavioita kirjoitti:

        Loukkaa siten että homoaviot ei ole kirkollisia. Avioliitto ei ole homoille. Olkoot missä tahansa liitossa keskenään mutta ei kirkossa!

        Ei niitä tartte kirkossa vihiäkään, ei kirkolla ole muutenkaan mikään yksinoikeus avioliittoon.

        Ei ateistinkaan häät kovin kirkollisia ole

    • "47 papilta julkilausuma perinteisen avioliiton puolesta
      Joukko evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ilmoittaa...."

      Katsoin sitä listaa, ja näyttää olevan ihan muitakin kuin Evl-kirkon pappeja.
      Ne mitkä nimeltä tunnistin on herätysliikkeiden palkkalistoilla olevia, kirkon virasta erotettuja ja eläkeläisiä.

    • katsokaa vaellusta

      Enemmän kuin 47 on niitä pappeja, jotka eivät tule koskaan vihkimään eikä siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja.
      Siunaaminen on ihan sama asia kuin vihkiminen, vaikka sitä yritetaan lieventää. Sieluvihollinen on salakavala tässäkin asiassa.

    • EiUuttaAringonAlla

      Malmberg toimi pappina Nivalassa toukokuuhun 1838 saakka, jonka jälkeen hänet määrättiin Lapuan kappalaisen apulaiseksi. Hänen työnsä tuloksena syntyi Lapualla ja naapuripaikkakunnilla herätys, joka vaikutti voimakkaasti koko seutukunnan elämään. Malmberg tuomittiin muiden herännäisliikkeen johtajien kanssa Kalajoen käräjillä 1838–1839 hartausseurojen pitämisestä. Rangaistuksena oli alkuvuodesta 1842 toteutunut viraltapano puoleksi vuodeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      112
      7207
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      36
      4242
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      38
      3718
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      400
      1970
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1457
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1448
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      63
      1398
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      177
      1090
    9. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1088
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      1020
    Aihe